RSS

Suomi on jäänyt taakse

12 Tam

Saavuin viimein Lontooseen nyt lauantaina, kaiken kaikkiaan muutaman tunnin aikataulusta myöhässä. Lentokone joutui odottelemaan Helsinki-Vantaalla reilusti toista tuntia Gatwickin kentällä lilluneen sumun vuoksi.

Kapteenin viimeisin arvio myöhästymisestä oli 1h 50 min, mutta en tiedä tarkkaa lopullista aikaa, sillä kelloa en omista, kännykkä oli pois päältä, ja torkuin. Siinä kai selitystä tarpeeksi. : ) Jossain vaiheessa tosin pistin kännykän sen verran päälle, että sain soitettua kotiin ja kerrottua koneen reilusta myöhästymisestä. Muuten siellä olisi hermostuttu, kun ei tule ”Perillä ollaan, kaikki hyvin!” -tekstiviestiä pian alkuperäisen laskeutumisajan jälkeen. Samasta syystä pistin koneesta tekstiviestin myös pohjois-Englantiin nettitutulleni Mikelle, joka kaipaili kuittausta koneen laskeutumisesta myös.

En loppujen lopuksi pistänyt tuota lentokoneessa odottelua pahakseni, sillä takana oli aikalailla uneton yö. Lähdin Jyväskylästä liikkeelle puoli kahden ennen yöllä, ja bussi oli lentokentällä puoli kuudelta aamulla. Sain torkuttua istuma-asennossa kentällä jonkun tunnin ennen check-in -aikaa – ja jälkeenpäin niska kiitti.

Matka Gatwickin lentokentältä Lontoon keskustaan kesti noin 30 minuuttia.

Junamatka Gatwickin lentokentältä Lontoon keskustaan kestää noin 30 minuuttia.

Kunnon yöunista olikin ehtinyt kulua luvattoman paljon aikaa, kun viimein lauantai-iltana sormet laukkujen kanniskelusta turvoksissa kömmin sänkyyn jo yhdeksältä. Nukuin sikeästi noin 11 tuntia putkeen.

Juttelin ennen lähtöä Jyväskylässä pari kerrosta ylempänä asuvan (nyt entisen) rappunaapurini kanssa Lontooseen sopeutumisesta. Tämä herrashenkilö, jonka etunimeä en tiedä (rakas toinen entinen naapurini kutsui häntä nimellä Ammattilainen herran eräiden ”hyvin” hoidettujen kotibileiden johdosta), kertoi Lontoon väsyttävän ihmisen ensimmäiset viikot. Hän oli ollut täällä kolmisen vuotta sitten pari vuotta kokkihommissa, ja totesi, että ihmispaljous ja jatkuva hälinä vaatii sopeutumista.

Niinhän se tietysti on. Saman olen huomannut itsekin. Suomessa 6-7 tunnin yöunet riittivät, mutta ainakaan vielä toistaiseksi en ole päässyt täällä alle 9 tunnin.

Nytkin väsy painaa, vaikka kello ei ole vielä kahdeksaakaan. Kotiuduin töistä tietokoneen ääreen paahtoleivän ja teen kanssa kuuden maissa. Työaika on klo 9-17. Työmatka hoituu minulla noin puolessa tunnissa jalan ja maanalaisella; kerran on vaihdettava junaa matkalla.

Työmatkan ensimmäinen junaosuus taittuu Jubilee-linjaa pitkin, joka on kaikkinensa 36 kilometriä pitkä ja kulkee syvimmillään jopa 32 metriä merenpinnan alapuolella. Loppumatka kohti toimistoa kiidetään Central-linjaa pitkin, joka on Lontoon maanalaisen linjoista pisin (74 km) ja vanhin: sen ensimmäinen osa avattiin jo vuonna 1856. Moni meistä ei ollut silloin vielä syntynytkään. : )

Kotiasemani, St. John's Wood

Kotiasemani, St. John's Wood. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Maanalainen on totaalisen turvoksissa työmatka-aikoihin. Tämän ensimmäisen työpäivän aamuinen meno oli tosin sutjakampi kuin kotiin tulo. En mahtunut illalla ensimmäiseen raiteille tulleeseen junaan Bond Streetin asemalla, vaan jouduin monen muun kanssa jäädä odottamaan seuraavaa.

”Sillit purkissa” kuvaa erinomaisesti tunnelmaa työmatkalaisten kesken maanalaisessa. Ei mitään toivoa, että pääsisi istumaan matkan ajaksi. Toisaalta, ei siihen seisomiseenkaan paljon energiaa tarvitse kuluttaa, kun toiset ihmiset pakkautuvat niin lähelle ettei pääsisi kaatumaan vaikka haluaisikin.

Silti nautin metrolla liikkumisesta. Jostain syystä Lontoon metro on ollut minulle ensimmäisestä visiitistäni (vuonna 1996)  lähtien jotenkin oudolla tavalla rakas tuttavuus, vaikka monet paikalliset tuntuvatkin sitä vihaavan, enemmän tai vähemmän. (Jos ei muuta, niin ainaiset ratatyöt, myöhästelemiset ja ruuhkat ärsyttävät.)

Lauantainakin matkalla uuteen kotiin hymyn toivat huulille jo pelkästään tunneleiden tuttu kellarimainen haju, massiivisen pitkät liukuportaat alas raiteille, kävelytunneleissa raiteiden välillä vinhat ja omituiset tuulenpuuskat (miten ilmavirrat löytävätkään tiensä kapeisiin tunneleihin!) ja lämmin, tunkkaisen ilmavirran hönkäys laiturille junan lähestyessä vielä kaukana tunnelissa.

Lontoossa on ihana olla.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/01/2009 Kategoria/t: Arki, Historia, Kaupunki, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: