RSS

Työnhakua, osa 2

26 Mar

Kävin viime viikolla työhaastattelussa, mutta ei napannut. Sain kuulla tänä aamuna, että työpaikka meni toiseen osoitteeseen. Harmi sinänsä, sillä työpaikka olisi ollut kiinnostava: projektipäällikkö käännösfirmassa. Iloista tuossa oli kuitenkin se, että sentään pääsin haastatteluun. Ne kun ovat kiven alla nekin. Nyt olen tuolta osin yhtä kokemusta rikkaampi!

Kirjaudun eilen työnhakijaksi paikallisessa työvoimatoimistossa. Tai itse asiassa kirjautuminen tapahtui netin välityksellä. Tänä aamuna prosessi lähti käyntiin puolen tunnin puhelinhaastattelulla, jossa määriteltiin mm. maahantuloni (milloin, miksi?), asumiseni, elämäntilanteeni ja aiempi työkokemukseni. Puhelun yhteydessä minulle varattiin aika henkilökohtaiselle tapaamiselle työvoimatoimistossa. Siellä kävin tänään aamupäivällä. Kahta tuntia ja kolmea virkailijaa myöhemmi paperini lähtevät nyt Glasgow’hun Skotlantiin, jossa tehdään päätös siitä, saanko tukirahaa Britanniasta vai en.

Suomessakin olen saanut ilon olla työttömänä työnhakijana. Suomalaiseen käytäntöön verrattuna tuntuu siltä, että työnhakijaa pidetään täällä paljon lähempänä työvoimatoimiston palveluja ja samalla paremmin sen valvovan silmän alla. Suomessa hakeutuessani työttömäksi työvoimatoimistossa sanottiin, että tule viiden kuukauden päästä uudestaan, jos töitä ei ole löytynyt. Täällä työnhakija on velvoitettu käymään henkilökohtaisissa tapaamisissa joka toinen viikko. Samoin työnhakijalle annetaan minimivaatimukset siitä, montako hakemusta viikossa on lähetettävä, monelleko työnantajalle on soitettava työn perässä ja mistä kaikkialta työpaikkoja on aktiivisesti haettava. Minun on lähetettävä vähintään viisi hakemusta viikossa ja soitettava vähintään kahdelle työnantajalle. Työvoimatoimiston nettipalvelua on käytettävä vähintään kerran viikossa. Mikäli en tee vaadittuja toimenpiteitä, minulle ei makseta työttömyystukea.

Tosin vielä ei ole varmaa, maksetaanko sitä ensinkään, mutta aktiivisuusvaatimuksia on silti noudatettava alusta lähtien. Päätös tuen saamisesta tulee parin viikon sisällä.

Tämä on niin kutsuttu ”vaihe 1”. Kuuden työttömyysviikon päästä siirryn ”vaiheeseen 2”, jossa tilanteeni arvioidaan uudelleen ja työvoimatoimisto määrittelee muita mahdollisia tukitoimenpiteitä, joita saatan tarvita. ”Vaihe 3” on pitkäaikaistyöttömien vaihe, siihen minun toivon mukaan ei tarvitse joutua. Virkailija oli sen verran optimistinen työnsaamisen suhteen ettei edes kuvaillut, mitä ”vaihe 3” tarkoittaa.

Mikäli saan tukea, se koostuu asumistuesta (jonka määrää en tiedä — epäluotettavista lähteistä olen kuullut, että se voisi kattaa koko vuokran) ja itse työttömyystuesta, joka on noin 70 euroa viikossa. Eli parhaassa tapauksessa maksan tuilla vuokrani ja ruokani ja vähän jää myös muuhun elämään.

Minulla on oikeus pitää vuodessa kaksi viikkoa lomaa työnhausta, Britannian sisällä. Näin ollen minun on ”karattava” joululomalle Suomeen, enkä voi siellä kauempaa kuin kaksi viikkoa olla, sillä en saa jäädä pois tapaamisesta työvoimatoimistossa. Suomessa ollessa hakemuksia on lähetettävä normaaliin tapaan. Niinpä varasin paluulennon takaksin Lontooseen aiemmin tänään. Kun alun perin tarkoitukseni oli olla Suomessa kenties noin kolme viikkoa, palaan nyt Englantiin jo ennen uutta vuotta; minun kun on oltava paikalla työkkäritapaamisessa uuden vuoden aattona.

Koetan siis pitää lipun korkealla ja työhakemusliikenteen kuumana. Eiköhän jossain vaiheessa tärppää!

Parempi olisi. 😛

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 26/11/2009 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , ,

2 responses to “Työnhakua, osa 2

  1. Malla

    27/11/2009 at 10:17

    Pidän peukkuja täällä Rakas Ystäväni, kyllä se tärppää pian. Onhan mulla oltava kyläpaikka Lontoossa tulevaisuudessakin 🙂

     
  2. foreignsands

    06/12/2009 at 00:41

    Kiitos, ihanainen! Toivotaan parasta!

    Pistän sulle tulemaan viestiä pian, toivottavasti jo huomenna saan aikaiseksi. 😉

     

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: