RSS

Dublin-viikonloppu 26.-28.11.2010

07 Jou

Meillä oli taas kerran nettiystävysten tapaaminen, tällä kertaa Dublinissa. Meitä oli paikalla parhaimmillaan kuusi ihmistä: kaksi paikalle aikonutta joutuivat perua tulonsa, Jon rahasyistä ja Rob siitä syystä, että passi oli käynyt pesukoneessa turhan monta kertaa.

Dubliniin vääntäytyivät minun lisäkseni Misty ja Laura Teksasista ja Washingtonista, Rens Hollannista sekä pari irlantilaista, John Dublinista ja Niall tunnin junamatkan päästä Dublinin ulkopuolelta.

Laura ja Misty saapuivat Irlantiin jo torstaina, minä puoliltapäivin perjantaina ja Rens perjantai-iltana. Muut olivat aamupäiväretkellä Dublinin ulkopuolella kun saavuin kaupunkiin, joten pyörähdin katsomassa hostellini vieressä sijaitsevan Trinity Collegen kampusta. Muun muassa sen vuoksi, että Samuel Beckett, irlantilaiskirjailijoista suosikkini, opiskeli 1920-luvulla siellä ranskaa, italiaa ja englanninkielistä kirjallisuutta ja myös luennoi siellä 1930-luvulla. Tätä nykyä Trinityssä on noin 20-vuotias Samuel Beckett -keskus, jonka osana on asiaankuuluvasti myös teatteri.

Kampuksen rakennukset olivat upeita.

Kuljeskelin päämäärättömästi ympäriinsä vielä parisen tuntia. Olin ajatellut käyväni Writer’s Museumissa (Kirjoittajien museo), mutta harmikseni en ollut kirjoittanut sen osoitetta ylös, ja muistikuvani sen sijainnista kartalla olivat liian hatarat, joten se ei sattunut reitilleni. Jalkojen väsähdettyä kävin ostamassa päivän Guardianin ja menin lukemaan sitä pubiin Guinness-tuopin ääreen.

Tapasimme viimein porukalla noin puoli seitsemältä ja suuntasimme pubiin syömään. Rens liittyi seuraan noin tuntia myöhemmin.

Vaihdoimme jossain vaiheessa paikkaa rock-henkiseen baariin, jossa menikin loppuyö. Erikoista kyllä, puolen yön jälkeen havahduimme siihen, että ulkona välkkyi kirkas valo satunnaisesti. Kun poistuimme baarista neljän maissa kebab-paikkaa kohti, totesimme, että välkkyminen jatkui edelleen. Kesti hieman aikaa tajuta, että kyseessä oli salamointi. Pian kuitenkin alkoi jyristä siihen malliin heti salaman välähdyksen jälkeen, että huomasimme ukkosen olevan suoraan kaupungin yllä.

Kävimme syömässä, ja kun tulimme pihalle, oli alkanut sataa lunta. Eikä mitään normaalia lunta, eikä edes rakeita, vaan jotain niiden väliltä. Kevyttä, mutta kiinteää, styroksipallojen kaltaista lumiraesadetta, jollaista en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Ja lunta tuli sankasti.

Matkalla hostelleille, lumisota alkamaisillaan. Kuvan otti John.

Misty, joka matkasi Dubliniin lämpöisestä Teksasista, oli innoissaan lumesta.

Teksasilainen lumitanssi.

Kun muut olivat menneet hostellilleen, John saattoi minut omalleni. Tunnelma aamuöisessä Dublinin keskustassa oli surrealistinen: kadut olivat tyhjiä ja hiljaisia, maa oli valkoisenaan lumesta ja joka puolella pubien ja kauppojen varashälyttimet ulisivat kuin viimeistä päivää, luultavimmin aiemman salamoinnin vuoksi.

Pakollinen black metal -henkinen poseerauskuva sillalla.

Meillä oli tarkoitus lähteä lauantaina aamukymmeneltä matkaan Dublinin ulkopuolelle Malahideen ja Howthiin, pariin pikku merenrantakylään, mutta koska kello oli noin viisi kun pääsimme pehkuihin, aamun lähtöä myöhäistettiin parilla tunnilla. John kävi aamusta huollattamassa autonsa ja tuli sillä perässä, kun me muut otimme junan Howthiin.

Kävimme alkuiltapäivästä lauantaina Howthissa puolen tunnin junamatkan päässä Dublinista. Saimme vapaana kuljeksivan koiran seuraksemme joksikin aikaa.

Howth oli tuttu paikka edelliseltä Dublinin reissulta, mutta tällä kertaa siellä oli paljon kylmempi. Pakkasta oli vain noin pari astetta, mutta meren läheisyys ja tuuli tekivät siitä paljon brutaalimman tuntuisen. Lisäksi edellisyönä satanut lumi ja jää oli pakkautunut ylös kalliolle johtavalle polulle niin, että kalliolle nouseminen — ja sieltä laskeutuminen — olisi ollut liian uhkarohkeaa. Jätimme yrityksen pariin metriin turvallisuussyistä.

Howthista John ajoi meidät Malahideen, jossa kävimme tutustumassa paikalliseen linnaan, joka oli Talbotin perheen omistuksessa 800 vuotta. Suvun viimeinen jäsen, viime vuonna Australiassa kuollut Rose Talbot joutui myymään linnan, osittain kyetäkseen maksamaan perintöverot. Nykyisin linnan omistaa Irlannin valtio.

Niall, Rens, Misty ja John kävelevät linnalle. Laura jätti unenpuutteen vuoksi päiväretken välistä ja kävi mm. seuraamassa kaupungilla talousvaikeuksien keskellä kamppailevien irlantilaisten mielenosoitusta.

Kävelimme metsikön läpi linnalle auringon laskiessa. Paluumatkalla olikin sitten niin pimeää, että tien hahmottaminen metsän keskellä oli hieman haasteellista. Sähkövalaistus on yliarvostettua. 😀

Linnan sisätiloissa kuvaaminen oli valitettavasti kielletty. Koristeellisista seinien ja kattojen puuleikkauksista, upeista huonekaluista ja vaikuttavan iäkkäästä kirjastosta olisi ollut mukava saada kuvia.

Illaksi palasimme Dubliniin ja siellä syömisten ja juomisten pariin pubiin. Tällä kertaa minä luovutin jo puoliltaöin, sillä työviikon — ja edellisen illan myöhään valvomisen — jälkeen unelle oli tarvetta. Muut olivat jatkaneet kuulemma puoli viiteen lauantaiyönäkin!

Sunnuntaina ei sitten ihmeempiä ehtinytkään. Kävimme syömässä valtavan perinteisen irlantilaisen aamiaisen paahtoleipineen, pekoneineen, papuineen, kananmunineen, sienineen, paistettuine tomaatteineen, makkaroineen, verimakkaroineen, white puddingkeineen (kuin verimakkara, mutta ilman verta) ja pannulla paistettuine perunaleipineen. Aamiaisen jälkeen Laura jatkoi junalla matkaa eteläiseen Irlantiin, jossa hänen reilun viikon Irlannin kiertomatkailunsa alkoi. Misty ja Rens jäivät vielä päiväksi Johnin kanssa Dublinia kiertelemään. Minä puolestani suuntasin lentokentälle ja toivoin, että lentoani ei peruttaisi. Eikä peruttu; se oli vain kenties puolisen tuntia myöhässä sääolosuhteiden vuoksi. Dublin vaikuttaa selviytyvän paremmin talviolosuhteista kun Lontoo. Lentoni oli kuitenkin sopivaan aikaan siinä mielessä, että laskeutumiskenttäni Gatwick oli jo päivän päästä suljettu lumisateiden vuoksi, peräti muutamaksi päiväksi.

Edellisestä kerrasta, kun amerikkalaisnaisia näin, ehti kulua pari vuotta. Toivottavasti ei menisi niin kauaa seuraavaan kertaan. Rensin kohdalla on puolestaan ilmassa mahdollisuus siitä, että hän saisi työpaikkansa puolesta siirron Lontooseen ensi vuonna. Saa nähdä, miten käy!

Johnin näin jo nyt menneenä viikonloppuna uudestaan: hän tuli kaverinsa Emman kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen ja spesiaalitapauksena maanantai-iltana amerikkalaisbändi Neurosiksen keikalle. Liityin heidän seuraansa keikalle; joukossa oli myös sunnuntai-iltana camdenilaisessa metallibaarissa tapaamamme chileläinen Pablo, joka innostui lähtemään keikalle myös, sekä Emman ystävä John.

Asiasta kolmanteen, viimeksi mainittu John yllätti minut siinä vaiheessa, kun kysyin häneltä mitä hän tekee työkseen. Ulkonäön perusteella olisin veikannut hitsaria. Pystyin helposti kuvittelemaan noin 35-vuotiaan pitkätukan poninhäntäpäähän hitsarin kypärän ja ruumiillisen työn tekijältä näyttävän kehon päälle hitsarin haalarit. John tekee kuin tekeekin ruumiillista työtä, mutta hieman eri mielessä kuin ajattelin. Hän on ammatiltaan freelance-palsamoija, joka kiertää ympäri Irlantia valmistamassa ruumiita avoimen arkun hautajaisia varten. Kovin tarkkoja yksityiskohtia en onnistunut hänen työstään saamaan, mutta pääroolissa on kaikkien ruumiin nesteiden (mukaan lukien virtsa ja ulosteet) poistaminen, kaulavaltimon kaivaminen esiin ja veren korvaaminen formaldehydipohjaisella kemikaaliliuoksella. Ruumis myös luonnollisesti pestään, puetaan, meikataan ja sen hiukset kammataan/muotoillaan. Palsamoija tekee työnsä yksin, tai kuten John sanoi, hänen työtoverinsa on käsiteltävä ruumis. Taitaa olla tähän mennessä erikoisin ammatti, johon olen live-elämässä törmännyt. Mikäli aikaa keskustelulle ennen keikkaa olisi ollut enemmän, olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin muun muassa siitä, miten tuonkaltainen ammatti vaikuttaa ihmisen näkemyksiin kuolemasta, elämästä ja ruumiillisuudesta. Ei tuohon hommaan ihan kuka tahansa heikkohermo pystyisi.

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 07/12/2010 Kategoria/t: Ihmiset, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

2 responses to “Dublin-viikonloppu 26.-28.11.2010

  1. Elina

    07/12/2010 at 18:46

    Bontsorno, ystäväiseni! Kuulostaa mukavalta reissulta. Ihania kuvia, kuten aina.

    Pakko tunnustaa, että leukaluut napsahtivat sijoiltaan tekstin loppupuolella. Siis palsamoija! Ihan mieletön juttu. Kuulostaa kauhuromantiikkaa edustavan romaanin päähenkilöltä enemmän kuin live-elämässä esiintyvältä ihmiseltä. Jos saat joskus tilaisuuden tiedustella lisää ammatista, niin pliiis muista tiedottaa siitä täälläkin. Superkiinnostavaa. (Pärähti muuten Six feet under -telkkusarja mieleen.)

     
  2. foreignsands

    07/12/2010 at 18:49

    I know! Ja vielä freelancer – WTF? 😀

     

Vastaa käyttäjälle foreignsands Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: