RSS

Synttäreiden juhlistaminen

05 Hel

Viime kesäkuussa tuli 30 vuotta täyteen, mutta en juhlistanut synttäreitäni mitenkään vajaan parin viikon takaisen eron, jatkuvien ylitöiden ja asunnonhakustressin vuoksi. Oikeastaan koko kesä meni aika mitäänsanomattomissa merkeissä.

Ajattelin ottaa takaisin kesäkuussa 2011, juhlistaa kolmikymppisiäni vuoden myöhässä — ja tehdä sen kunnolla.

En ole käynyt tutustumassa uuteen maahan moneen vuoteen, joten päätin buukata viikon matkan jonnekin, jossa en ole koskaan ennen käynyt. Katselin lentoja Euroopan ulkopuolelle, Intia ensimmäisenä mielessä, mutta lennot olivat sen verran hinnoissaan, että päätin karsia lentoon pistämistäni rahoista ja panostaa enemmän hotelliin ja muihin menoihin. Niinpä päätin pysyä Euroopassa.

Halusin jonnekin, jossa on lämmintä ja meri lähellä, jos vaikka saisi kesän alkuun hieman rusketustakin. Harkitsin Kreikkaa, koska olen pitkään halunnut käydä tutustumassa paikan päällä kreikkalaisen mytologian eri kohteisiin, saariin, joilla jumalat kuljeksivat, temppeleihin, joita heidän kunniakseen rakennettiin, antiikin runoilijoiden kotipaikkoihin ja niin edelleen. Pohdintojeni aivan loppumetreille selvisi Kreeta, jossa sijaitsee muun muassa Minoksen labyrintti, jossa nokkela Theseus onnistui surmaamaan härän ja ihmisen sekasikiön, hirviömäisen Minotauroksen. Harkitsin kiinnostavista historiallisista syistä myös Roomaa.

Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin Maltaan, vuonna 1964 Britanniasta itsenäistyneeseen pieneen saarivaltioon, jossa ehtisi lyhyiden välimatkojen myötä nähdä paljon, kun käytettävissä on kuusi kokonaista päivää. Matkaan lähden päivää ennen syntymäpäivääni kesäkuussa, joten olen jo muilla mailla, kun ikävuosi jälleen kerran vaihtuu.

Maltalla on paljon nähtävää, muun muassa  Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuvat megaliittiset temppelit, joista vanhin on lähes 6000-vuotias ja saa Egyptin pyramidit näyttämään nuorilta, ja Hal Saflienin hypogeum, puoliksi maanalainen temppeli, joka on maailman ainut esihistorialliselta ajalta nykypäiviin saakka selvinnyt temppeli. Tosin hypogeumiin päästetään vain 80 ihmistä per päivä, joten täytyy selvittää hyvissä ajoin etukäteen, onko netitse mahdollista varata lippuja. Muussa tapauksessa tämä erikoisuus jää välistä, sillä lippujonot ovat useamman viikon mittaisia.

Päätin panostaa auringon, meren ja uutuudenviehätyksen lisäksi myös majapaikkaan. Halusin mukavaan hotelliin, jossa aamupala kuuluu hintaan ja josta on hyvät kulkuyhteydet ympäri saarta. Ja kun erityisestä juhlistusmatkasta on kyse, halusin ehdottomasti myös merinäköalan. Joten valmistauduin maksamaan yösijasta runsaasti enemmän kuin varsin kohtuuhintaisista lennoista.

Kiitos internetin ihmeellisen maailman, löysin kahden hengen huoneen yhden ihmisen käyttöön neljän tähden kylpylähotellista meren rannalla, merinäköalalla ja puolihoidolla. Hinta kirpaisi hetken aikaa — lähtöhinta seitsemästä yöstä oli kokonaiset 1820 euroa, tosin en maksanut puoliakaan tuosta, kiitos onnekkaan varaamisajankohdan. Päätin kuitenkin, että tällä reissulla hemmottelen itseni rennoksi raadoksi ja otan viikosta kaiken irti, normaalista poiketen myös valitsemastani hotellista. Juon cocktailin tai pari hotellin cocktail-baarissa, syön hyvin jossakin sen viidestä ravintolasta, käyn kenties hieronnassa kylpylän puolella, uin joissain sen viidestä uima-altaasta tai lillun porealtaassa, enkä huolehdi mistään. Aamupalat ja illalliset kuuluvat hintaan, aurinko toivon mukaan paistaa, ja jos meren näkee ensimmäisenä kun herää ja viimeisenä kun nukkumaan käy, asiat eivät voi olla kovin huonosti.

Mainokset
 
6 kommenttia

Kirjoittanut : 05/02/2011 Kategoria/t: Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

6 responses to “Synttäreiden juhlistaminen

  1. Niina

    06/02/2011 at 17:15

    Kuulostaa ihanalta!! Oot kyllä ansainnut kaiken tuon 🙂 Matkaa odotellessa sitten vaan…

     
    • foreignsands

      08/02/2011 at 20:58

      Niin minustakin! 😀

       
  2. Elina

    08/02/2011 at 08:29

    Oooo! Kuulostaa taydelliselta. Ja peesaan edellista kommenttia, sina todellakin olet ansainnut ressittoman luksusloman hierontoineen, virtaavine drinkkeineen ja upeine merinakoaloineen. Because you’re worth it! Enjoy, honey! xxx PS. Ikava sinua!

     
    • foreignsands

      08/02/2011 at 21:00

      Kiitos! Tuo kuulostaa aivan minun lomasuunnitelmaltani, heh! 😀
      Olet ollut mielessäni harva se päivä, mutta en ole soittanut, kun en ole ollut varma, että missä luuhaat – luin blogistasi, että olit Saksassa tässä lähiaikoina. Toivottavasti oli kiva reissu!
      Soitan sulle tässä joku ilta! ❤

       
  3. Malla

    10/02/2011 at 18:47

    *miettii minkäkokoinen matkalaukku sulla mahtaa olla … *
    Miss You !

     
    • foreignsands

      13/02/2011 at 10:39

      Saattaa sinne yksi pieni Malla mahtua, jos oikein tukkii! 🙂

       

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: