RSS

Oma työmaa mansikka

15 Jou

Uutta työtä on takana nyt miltei neljän kuukauden verran ja koeaika on päättynyt. Kokonaisuutta ajatellen tein ehdottomasti oikean päätöksen ottaa loparit entisestä työpaikasta — olisi vain pitänyt lähteä sieltä aikaisemmin. Annoin heille turhan pitkän mahdollisuuden osoittaa kykenevänsä laittamaan asiat kuntoon, he kun loppujen lopuksi eivät näyttäneet siihen pystyvän. Näin kourallista entisiä työkavereita pubissa kuukausi lähtöni jälkeen ja se ahdistus, joka heistä huokui oli varsin tuttua. Lopareitteni jälkeen firmasta on lähtenyt kävelemään neljä muutakin työntekijää, yksi vanha konkari, yksi reilu puoli vuotta siellä kestänyt ja kaksi uutta aloittajaa jo koeajalla. Niin se vain tuntuu siinä työpaikassa menevän.

Pari viikkoa sitten lauantaina soitin yhdelle entiselle työkaverille, joka oli lähettänyt sähköpostia ja sanoi haluavansa jutella. Kuulin hänenkin etsivän nyt uutta työpaikkaa. Asiat ovat kuulemma menneet entistäkin huonompaan suuntaan, ihmiset itkevät vessassa työpäivän aikana tai illalla toimistolla yksin ollessaan. Muistuivat omat pahimmat ajat mieleen, kun parina lauantaiaamuna heti herättyä tuli itkeä tirautettua pelkästä väsymyksestä ja tulevan maanantain jo roikkuessa synkkänä pilvenä mielen päällä.

Entinen lähin esimieheni oli minuun sähköpostitse yhteydessä noin kuukausi lähtöni jälkeen ja tiedusteli, olisinko halukas tekemään heille iltatöitä freelancerina, he kun tarvitsisivat apua audioeditoinnissa (firma tekee näkövammaisille tiedotteita, uutiskirjeitä jne. audiomuotoon ja minä vastasin aikoinani niiden nauhoittamisesta ja editoinnista). Vastasin kieltävästi, ja ajattelin mielessäni ongelman olevan tässä vaiheessa heidän, ei minun. Koulutin yhden kollegani tekemään audioeditointia ennen lähtöäni. Entisen esimieheni tehtävä on järjestää kyseisen työntekijän työmäärä siihen kasaan, että tämä pystyy hoitaa editoinnin. Tuumin, että tilanne taisi olla tuolloin aika epätoivoinen, jos minuun oli oltava yhteydessä.

Sittemmin olen käynyt kerran vanhalla toimistolla tekemässä lyhyen nauhoituksen suomeksi, heillä kun on Tanskassa asiakas, jolle tein jo varsinaisena työaikanani muutaman nauhoituksen automaattisen puhelinpalvelun ääneksi. Pikakäynti toimistolla tiesi helppoa rahaa noin kymmenen minuutin työstä, mutta samalla sain muistutuksen siitä, millaista siellä on olla töissä. Nauhoituksesta vastannut entinen kollegani kertoi myös hakevansa uutta työpaikkaa ja kertoi ilmapiirin olevan todella huono. Päätimme käydä tässä joskus pubissa olusella juttelemassa enemmän.

Nyt kun tilannetta ja entistä työpaikkaa katsoo ulkopuolelta, huomaa miten negatiivinen työyhteisö se oli. Ensimmäisen maistiaisen siitä sain noin kuukauden siellä olon jälkeen, kun toinen johtajista huomautti asenteeni olevan ”negatiivinen”. Jos esimerkiksi kääntäjä oli tehnyt työnsä epätyydyttävästi, saatoin huokaista. Minulle huomautettiin, etten saisi tehdä niin, koska se vaikuttaa negatiivisesti koko työyhteisöön. En osannut siinä tilanteessa sanoa mitään asiaan, koska kommentti tuli niin yllätyksenä. Kahdessa edellisessä työpaikassa kun olin saanut kuulla täysin päinvastaista työyhteisössäni: ensimmäisessä Lontoon työpaikassani (jossa pomoni kutsui minua ”auringonpaisteekseen”) ja ihastuttavalta naisprofessorilta ja hallintohenkilökunnan edustajalta Suomessa yliopistolla työskennellessäni. Ensimmäistä kertaa elämässäni sain siis kuulla olevani negatiivinen asenteeltani. Sama johtaja viittasi myös negatiiviseen ”huumorintajuuni”. Puhun toki suomen ja englannin lisäksi sujuvasti sarkasmia, mutta en ollut aiemmin joutunut tilanteeseen, jossa jopa huumorintajuni tuntui olevan työyhteisölle vahingollista. Työkavereilleni se ei tosin ollut missään vaiheessa ongelma, he osasivat erottaa vitsin ilkeämielisestä piikittelystä. Nykyisessä työpaikassani huumorintajuni ei ole ollut ongelma kenellekään. Se kertoo jostakin sekin.

Samoin positiivisia tunteenilmaisuja katsottiin entisellä työpaikallani hieman oudoksuen; tunteiden näyttämistä suuntaan taikka toiseen ei pidetty sopivana. Tämä oli minusta jokseenkin omituista, olemmehan kaikki ihmisiä. Myös työkavereiden kanssa työpaikan tilasta keskustelemista yritettiin hillitä. Toimistolla vallitsi tietynlainen vaikenemisen ja salailun kulttuuri. Tämän hetkisessä työpaikassa on aivan toisenlainen ääni kellossa. Jokainen saa olla oma itsensä.

Keskustelin entisen työpaikan tilasta minua pari kuukautta aiemmin loparit ottaneen italialaiskollegani Paolon kanssa hänen lähtönsä jälkeen, ja hän oli pohdinnoissaan tullut siihen tulokseen, että johto ja keskijohto eivät yksinkertaisesti luottaneet alaisiinsa. Hän epäili sen johtuvan ylimmän johdon omasta vilukipelistä: he olivat nimittäin itse lähteneet entisestä työpaikastaan, vaihtaneet nimiään ja pistäneet kilpailevan yrityksen pystyyn. Nimen vaihtamisen syynä oli tietysti se, että työsopimuksissa on normaalisti lauseke, joka kieltää työsuhteen päätyttyä kilpailevaan yritystoimintaan osallistumisen ensimmäisen puolen vuoden aikana. Lauseke ei kuitenkaan herroja estänyt, he veivät mukanaan myös yhden firman suurimmista asiakkaista. Ei siis ihme, jos he suhtautuvat työntekijöihinsä epäilevästi, jos kerran itsekin olivat kykeneväisiä kyseenalaiseen toimintaan.

Nykyisessä työpaikassani työyhteisö ja toimistotunnelma on normaali. Ensimmäisen kuukauden jälkeen lähin esimieheni pyysi minua lyhyeen, epämuodolliseen keskusteluun kanssaan siitä, miten koin ensimmäisen kuukauden menneen. Sanoin olevani tyytyväinen ja lisäsin vielä arvostavani hänen työtään esimiehenä. Ja joka sana oli totta. Hän sanoi myös olevansa iloinen, että liityin heidän tiimiinsä ja että hän oli tyytyväinen työhöni. Olimme mukavasti samoilla linjoilla. Sama toistui myös kolmen kuukauden koeajan päätyttyä kehityskeskustelussa: tyytyväisyys on molemminpuolista.

Uudesta työpaikasta puuttuu kokonaan se omituinen, pinnan alla värisevä kylmä ja inhimillisyyden kieltävä epäluottamuksen ilmapiiri. Ketään ei kielletä ilmaisemasta negatiivisia kuin sen puoleen positiivisiakaan tunteita. Jos esimiehelle sanoo työmäärän olevan liian suuri, hän ottaa työnkuvansa mukaisesti selvää kenellä voisi olla kapasiteettia ottaa lisää työtä hoidettavakseen. Edellisessä työpaikassa esimiehen kommetti vastaavassa tilanteessa oli: puhu tiimillesi. Tilanne oli hankala, kun kaikki tiesivät toisten olevan yhtä kiireisiä, eikä tehnyt mieli tehdä heidän elämäänsä entistäkin hankalammaksi sysäämällä omia liikatöitään heidän harteilleen. Eikä esimies tehnyt sitä, mikä hänen työtehtäviinsä kuului: työmäärän jakaminen sopivasti tiimin kesken. Siinä tilanteessa sitä valitsi sen ”helpoimman” ratkaisun: jäi palkattomiin ylitöihin.

Ainoa sinänsä negatiivinen asia nykyisessä työpaikassani on pari epämiellyttävää asiakaskontaktia. Siinä missä entisessä työpaikassani minulla oli hoidettavanani noin kolmisenkymmentä eri asiakasta, tässä työssä asiakkaita on vain yksi (yksi maailman suurimmista tulostimien, skannereiden ja projektorien valmistajista) ja senkin jaan koko tiimin kanssa. Meitä on noin 20 henkeä hoitamassa vain heidän projektejaan. Asiakkaan puolelta meihin päin on yhteydessä neljä naista, joista yhden elämäntehtävä näyttää olevan haukkana jokaisen mahdollisen inhimillisen virheen vahtaaminen. Myös toinen asiakaskontakti on hieman hankala, mutta kukaan ei pääse tämän yhden noita-akan kanssa samalle tasolle vaikka kuinka yrittäisi. Kolmas naisista on aika lailla normaali, neljäs taas vaikuttaa olevan täysin hukassa työnsä kanssa eikä tunnu aivokapasiteetiltaan ylittävän edes sitä kuuluisaa saapasta.

Noita-akka tuntuu nauttivan sadistisella tavalla muiden virheiden märehtimisestä. Tilanne on kuulemma tällä hetkellä parempi kuin se oli aiemmin tänä vuonna — noita-akka sai itse asiassa tuolloin varoituksen siitä, miten hän firmamme projektipäälliköitä kohteli. Esimiehemme olivat yhteydessä noita-akan esimiehiin kun tilanne oli ajautunut tarpeeksi pahaksi. Esimieheni sanoi hänen olevan epäasiallinen myös ”elävässä elämässä”. Hän oli osallistunut kokoukseen, jossa asiakkan edustajat ja meidän firmamme edustajat kokoontuivat saman pöydän ääreen. Firmamme kertoessa projektityökäytännöistä, noita-akka kuulemma huokaili ja pyöritteli silmiään täysin häpeilemättä. Asiallista toimintaa tosiaankin.

Vielä tänäkin päivänä noita-akka huomauttaa esimeksiksi siitä, jos sähköpostissa on kirjoitusvirhe: sähköpostit pitäisi oikolukea ennen lähettämistä, ettei kirjoitusvirheitä pääsisi läpi. Projektipäälliköistämme yksikään ei ole äidinkieleltään englanninkielinen, mutta tämä ei asiakasta heilauta. Kirjoitusvirheet on huomattava ennen kuin painaa Lähetä-nappia. Asiakkaan maailmassa inhimillisiä erehdyksiä ei ole.

Kummallista kyllä, olen ollut hyvissä väleissä molempien näiden hieman hankalien naisten kanssa viimeisen kuukauden — lieneekö sitten syynä se, että heillä on ollut hyviä päiviä, heillä on silmätikkuna joku muu työkavereistani vai se, että meillä synkkaa loppujen lopuksi ihan hyvin. Mutta kyllä he siltikin osaavat olla hieman ”haastavia”. Kerran yhdestä sanasta sähköpostissani puuttui epähuomiossa P-kirjain ja sain siitä asiakkaalta huomautuksen. Meidän puoleltamme emme tietenkään ota samanlaista asennetta heidän virheisiinsä vaan hoidamme ne hienotunteisesti taikka jätämme mainitsematta, jos he esimerkiksi kutsuvat meitä väärällä etunimellä (kuten työkaveriani Silviaa kerran) tai lisäävät etunimeni perään H-kirjaimen, jota siinä ei ole. Meillä on muutakin tekemistä kuin lähettää sähköpostia kirjoitusvirheiden osoittamiseksi — eikä se sitä paitsi olisi kovin positiivista asiakaskontaktien hoitamista. 😛

Samoin nykyisessä työpaikassani on käytäntö, jonka mukaan jokainen projektipäällikkö lähettää joka päivä ennen kello neljää asiakkaalle raportin projektiensa sen hetkisestä tilanteesta. Tähän ratkaisuun päädyttiin siksi, että noita-akka soitteli jatkuvasti projektipäälliköille päivän aikana ja kuulusteli heitä projektien aikatauluissa pysymisestä. Projektipäälliköille ei tahtonut jäädä aikaa itse työn tekemiseen, joten esimiehemme ehdotti päivärapottiratkaisua, jotta projektipäälliköiden työaika ei kuluisi asiakkaan kyttäämisen kanssa vääntämiseen. Tilanne on siis parantunut huomattavasti aiemmasta, mutta tarpeettoman töykeät sähköpostit asiakkaan suunnalta ovat edelleen jokapäiväisiä, kuka meistä sattuukin sitten päivän silmätikku olemaan. Esimieheni sanoo samaa jokaiselle: ei kannata ottaa henkilökohtaisesti. Tämä nainen ei ole ihan normaali. Töissä menee mukavasti, paitsi silloin, kun saa osakseen epäasiallista tekstiä asiakkaalta. Silloin kirotaan työkavereiden kanssa iloisesti yhdessä ja jaetaan anekdoottimaisesti tuoreimmat asiakkaan töräytykset.

Edellisessä työpaikassani minulla ei ollut yhtään ns. hankalaa asiakasta. Kaikki suhtautuivat projekteihin hyvällä asenteella ja jos joku meni joskus vikaan, asioista voitiin keskustella asiallisesti. Jos projekti oli vaikkapa aikataulusta myöhässä, tarjosin asiakkaalle esimerkiksi kymmenen prosentin alennuksen projektikustannuksista. Asia oli sillä selvä. Pääasiakkaani kanssa oli itse asiassa aina miellyttävää asioida, vaikka joskus tuli sellainen olo, että tiesin paremmin mitä he haluavat kuin he itse. Välillä sai tuli hieman ”lapsenvahtiolo”.

Olen pitänyt sähköpostitse yhteyttä entisen pääasiakkaani pääkontaktin kanssa työsuhteeni päätyttyäkin — meillä synkkasi työnteko todella hyvin yhteen aikoinaan ja olemme kai jossain määrin ystävystyneet viime kuukausien aikana — ja tämän silloisen ”lapsenvahtitunteen” syntymisen takana on mitä ilmeisemmin ollut se, että asiakkaan puolella kiire on ollut myös niin kova, että heidän on ollut mahdotonta pysyä aina täysin ajan tasalla siitä mssä mennään. Näissä tilanteissa minä olin se, joka tutkin asiaa, jos joku vaikutti projektissa hieman oudolta. Asiakkaan kannalta tämä oli tietysti hyvää palvelua. Minun kannaltani se tosin merkitsi usein ylitöitä.

Mutta kuten sanottua, kokonaisuutena olen työpaikan vaihdokseen tyytyväinen. Oikean päätöksen tein.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 15/12/2011 Kategoria/t: Työ

 

Avainsanat: , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: