RSS

Julkkisbongaus! (eli iloa pienistä asioista)

23 Hel

Bongasin viikko sitten lauantaina ensimmäisen vahvistetun julkkikseni Lontoossa. Aiemmin kuvittelin nähneeni Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta varsinkin vanhemman polven suomalaisille tutun Hugh Laurien St. John’s Woodissa, mutta en pysty sataprosenttisen varmasti sanomaan, että kyseessä oli juuri hän. Laurie on tuttu myös House-sarjasta, jota Suomessa on ilmeisesti näytetty jo useamman vuotta. (Olen täysin pihalla Suomen televisiosta kolmen ulkomailla asutun vuoden jälkeen, mutta myös siksi, että hankkiuduin omasta televisiostani eroon vuonna 2003.)

Eräs kaverini näki nappisilmäisen koomikko David Mitchellin pohjois-Lontoossa joskus viime vuoden puolella. Vierustoverini ja työkaverini toimistolta on nähnyt puolen vuoden aikana jo pari julkkista Covent Gardenissa lounastunnilla käydessään: muusikko Sealin ja näyttelijä Jude Lawn.

Oma bongaukseni meni myös koomikkokategoriaan: Sean Lock, joka tuskin Suomessa on juuri kenellekään tuttu. Minulle hän on tuttu Quite Interesting (QI) -televisiovisailusarjasta, jossa koomikot tai muuten sanan säilänsä hyvin teroittaneet ihmiset vastailevat mielenkiintoisiin ja usein mahdottomiin kysymyksiin aina ihastuttavan Stephen Fryn johdolla.

Alla pätkä QI:sta, Sean Lock ja David Mitchell vieretysten, aiheena juusto.

Sean Lockin huumori on joskus hieman äkäistä ja negatiivista, David Mitchell puolestaan purkaa ärsyyntymistään eri asioista hauskalla tavalla. Molemmat erittäin miellyttäviä ja hauskoja seurata.

*     *     *     *     *

Lennähdys Suomeen tapahtuu tänään. Edellisestä visiitistä onkin ehtinyt kulua jo kohta puolitoista vuotta. Pyörähdän läntisessä Suomessa viettämässä kourallisen päiviä; rauhaa ja hiljaisuutta on siis tiedossa pienellä paikkakunnalla. Lontoon seitsemisen miljoonaa asukasta vaihtuvat alle viiteen tuhanteen.

Saunassa käyntiä odotan kovasti. Luulen, että tässä saattaa olla takana nyt elämäni pisin pätkä ilman saunaa (riippuen siitä kuinka vanha olin ensimmäisen saunakäynnin aikaan). Samoin elän toivossa, että jonain päivänä ruokana olisi äidin tekemiä perunoita ja makkarakastiketta!

Suunnittelen myös leipovani jotakin — asuntomme uuni on kaasu-uuni, joka ei toimi kunnolla. Sen saa kyllä jonkun aikaa vääntämällä päälle, mutta pois päältä sitä on hankalampi saada. Sen sai kämppikseni huomata pari viikkoa sitten illalla, kun yritti paistaa iltaruoaksi pitsaa. Hän luuli saaneensa uunin pois päältä ja meni huoneeseensa, mutta jonkun ajan päästä vessassa käydessään havahtui siihen, että koko kämppä haisi kaasulta. Hän tuli sitten kolkuttelemaan ovelleni ja yritimme yhdessä saada uunin kaasunsyöttöä pois päältä. Lopulta jouduin mennä iltamyöhään hakemaan naapurin apuun, koska emme tienneet missä kaasun pääkytkin asunnossa on. (Ainut kämppis, joka uunia osaa käyttää oli yötöissä sairaalalla eikä vastannut puhelimeen.) Naapuri luultavasti onnistui saamaan uunin pois päältä, mutta käänsimme pääkytkimen pois päältä varmuuden vuoksi joka tapauksessa. Itse en ole koskaan uunia käyttänyt, koska en edes saa sitä päälle, enkä usko, että kämppiksenikään yrittää toista kertaa. Sairaanhoitajakämppikseni on nyt pari viikkoa tapellut vuokraisännän kanssa uuden kaasulieden ostamisesta. Vuokraisäntä kun on pihi kuin mikä. Mutta olisihan se mukava, jos talossa olisi turvallinen uuni, jota kaikki pystyvät käyttämään. Saa nähdä milloin sen saamme. Vuokraisäntä on tosin kieltäytynyt ostamasta uutta: saamme käytetyn sitten kun hän sellaisen käsiinsä saa. Että näin ihastuttava vuokraisäntä meillä!

Mutta niin. Leipomaankin pitäisi Suomessa päästä. Myös siksi, että tulin vähän luvanneeksi työkavereille leipomustuliaisia Suomesta. Lupaus kai tulee pitää. 😀

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/02/2012 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: