RSS

Elokuva-adaptaatiosta — Osa II: Piilossa — Essee 7: Adaptoijan työkalupakki

04 Mar

________________________________

KUUSITOISTA PIENTÄ ESSEETÄ
ELOKUVA-ADAPTAATIOSTA
________________________________

Osa II: Piilossa

Essee 6:        Adaptaatio elokuvan tekemisen muotona
Essee 7:       Adaptoijan työkalupakki
Essee 8:        Adaptoijan ääni
Essee 9:        Toisen asteen luovuus
Essee 10:      Totuuden puhumisesta

________________________________

”En usko, että kaikki yleisössä ovat lukeneet kirjan,” adaptoija sanoo hiljaa. ”Enkä itse asiassa usko myöskään, että heistä monikaan käytännössä lukee kirjaa elokuvan innoittamana.”

”Liikut vaarallisilla vesillä,” tuottaja sanoo ja paljastaa tahtomattaan adaptoijalle kulmahampaansa.

”Mutta ei näistä asioista ole minkäänlaista näyttöä. Ne ovat vain uskomuksia,” adaptoija ulahtaa. ”En minä voi perustaa työtäni uskomuksille!”

”Työtäsi?” tuottaja tuhahtaa. ”Ainut syy siihen miksi teet adaptaatioita on se, ettei sinulla riitä saatana rahkeita eikä mielikuvitusta tehdä originaalikäsikirjoitusta.”

”Ei pidä paikkaansa!”

”Turpa kiinni, nauta,” tuottaja kehottaa. ”Työhän on jo kertaalleen kirjaan tehty. Sinä tulet vain ja vähän näpertelet. Piste.”

Adaptoija henkäisee.

”Piste, perkele.”

Essee 7:      Adaptoijan työkalupakki

Ihmiset eivät mene elokuviin kärsimään tai tullakseen henkisesti kiusatuiksi ja ahdistelluiksi. Meidät ajaa elokuvateattereihin – kuten myös kirjallisuuden pariin – mielihyvän kaipuu, eräänlainen henkinen puhdistautuminen, toive kauneuden näkemisestä. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö elokuvankatsoja haluaisi nähdä mitään rumaa tai ahdistavaa. Päinvastoin. Rumuus, vastahankaisuus, konfliktit ja epävarmuus taiteessa koetaan useimmiten mielihyvän osana, ikään kuin lupauksena tulevasta mielihyvästä, sillä kerrankin me tiedämme, että ne päättyvät joskus.

Aina lähtöteksti ei sisällä kaikkia hyvän elokuvallisen tarinan kertomiseen tarvittavia paloja. Mikäli lähtötekstistä tarvittavia rakennuspalikoita ei löydy, adaptoijan on ne luonnollisesti luotava. Kuten Horatius sanoo, hyvä kirjoittaja ”jättää syrjään sen, minkä ei usko saavan hohtoa runollisesta käsittelystä, ja käyttää siten mielikuvitustaan, sekoittaa kuviteltua todellisuuteen” (adaptaation tapauksessa adaptoija sekoittaa omaa materiaaliaan lähtöteokseen tarjoamaan aineistoon).

Vastoin yleistä käsitystä, lisäykset, poistot ja muutokset adaptaatioon eivät ole vain kohdemedian johonkin kykenemättömyyden sanelemia pakkoja adaptoijalle (eli että tämän olisi pakko muuttaa tekstissä jotakin, koska sitä ei voisi sellaisenaan elokuvassa kuvata). Lisäykset eivät myöskään ole henkilöitä tai vaikkapa kohtauksia, joilla kompensoidaan jotakin, joka on ollut ”pakko” leikata adaptaatiosta pois. Kolmas usein esille nouseva näkemys on se, että lisäykset olisivat ainoastaan nimenomaan visuaalisesti kiinnostavia elementtejä siellä missä niitä tarvitaan.

Totuus on kuitenkin se, että elokuvaan tehtävät muutokset eivät ohjasta adaptoijaa vaan adaptoija ohjastaa niitä. Itse asiassa lisäyksissä, laajennuksissa ja muutoksissa on pohjimmiltaan kyse tarinankerronnasta, ja tarinankerronnasta nimenomaan elokuvallisessa mielessä. Tuon tuostakin elokuva-adaptaatioissa joudutaan esimerkiksi nostaa panoksia, sillä siinä missä kirjan jännitystaso on kenties sopiva sellaisena kuin se on, elokuvasta voi tulla aivan liian laimea, jos henkilöt ja tapahtumat pidetään sellaisinaan.

Lisäyksistä puhuttaessa elokuvaan voidaan lisätä esimerkiksi rakkauselementti (joka on yksi keino tuoda uusia ulottuvuuksia henkilöön), antaa henkilölle jokin intohimo (kuten halu nähdä maailmaa), tai päähenkilön veljestä, joka on tympääntynyt karjankasvattaja, voidaan tehdä dramaattisempi ja kiinnostavampi, jos hänelle annetaan esimerkiksi sotasankarin menneisyys. Näin tehtiin adaptaatiossa Ihana on elämä (It’s a Wonderful Life, 1946). Kirjaan verrattuna elokuvassa George on tuskaisempi, setä kyvyttömämpi, Mary enemmän huolissaan, vanhemmat lannistuneempia, ja kaupunki epätoivoisemmassa jamassa.[i] Tarinan jännitetaso nousee ja samalla katsojan mielenkiinto kasvaa.

Samasta syystä tehdään myös leikkauksia. Jos romaanin sivuhenkilöllä ei ole tekemistä elokuvan kertoman tarinan kanssa, henkilöä ei myöskään ole tarvetta jättää käsikirjoitukseen. Kyseessä ei kuitenkaan ole vain kerronnan pituuden leikkaaminen vaan tarinan kokonaisjännitteen tiivistäminen, ja jännitettä voi nostaa joko leikkaamalla löysät pois tai nostamalla panoksia. Yleensä molempia.

Elokuvan katsojalle on tarjottava suunnaton määrä informaatiota ja tapahtumia kovin pienessä ajassa; näin ollen myös emotionaalinen osallistuminen elokuvaan on erilainen kuin lukijalla kirjaan – ja adaptoijan on otettava tämä huomioon työssään. Katsojalle on tarjottava samankaltainen tunteiden spektri ja palo kuin mitä tämä saisi lukemalla pitkän romaanin. Näin ollen adaptoijan työkalupakista löytyy saksien ja liiman lisäksi hiekkapaperia, kittiä, maalia, kiillotusainetta ja varaosia.

Kaiken kaikkiaan materiaalin uudelleenmuokkaus pyrkii uskottavuuden, eheyden ja katsojan tarinaan kiinnittämisen kautta loppujen lopuksi kohti katharsista. Katsojan emotionaalinen kiinnittyminen elokuvaan voidaan tehdä laimeasti tai siitä voidaan tehdä hyvinkin intensiivinen tapahtuma. Ja kuten kuka tahansa käsikirjoittaja, adaptoija ei halua, että elokuvan katsoja tuntee vain vähän ja poistuu elokuvan päätyttyä paikalta välinpitämättömänä.

Tarinassa sen todellinen voima on yhtä kuin sen katharsiksen voima, mikä on ohjenuorana myös adaptoijan tarttuessa kirjaan ja alkaessa kirjoittaa käsikirjoitusta sen pohjalta. Tässä mahdollisimman tyydyttävän katharsiksen luomisessa kirja on se, josta lähdetään liikkeelle, ei se pakottava elementti, jonka tarjoamaan materiaalin kanssa olisi vain tultava jotenkuten toimeen. Adaptoijan omat ratkaisut ja oma materiaali tuovat kirjan tarinan lopulta täyteen potentiaaliinsa elokuvan maailmassa, ja katsoja saa toivon mukaan jälleen kerran elämänsä kyydin.


[i] Seger, Linda 1992. The Art of Adaptation: Turning Fact and Fiction into Film. New York: Henry Holt and Company, LCC, s. 107.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 04/11/2013 Kategoria/t: Ajatuksia, Harrastukset

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

 
%d bloggers like this: