RSS

Minä

Olen Sara, kulttuurialan maisteri, entinen akateeminen pätkätyöläinen ja nykyinen käännös- ja lokalisaatioalan ammattilainen, joka aloitti uudenlaisen elämän Lontoossa tammikuussa 2009.

Kerron näillä sivuilla kuulumisia Lontoosta Suomeen perheelleni, ystävilleni ja tutuilleni, mutta pyrin samalla myös kenties jossain määrin avaamaan ulkomaille asettumisen, siellä työskentelyn ja elämisen aiheita sitä mukaa kun niitä vastaan tulee. Tämä saattaa kiinnostaa toki hieman laajempaakin yleisöä, samoin kuin ehkä ne suomalaissilmin nähdyt siivut Lontoosta, jotka kirjoitusteni myötä välttämättä pieninä palasina näkyviksi leikkautuvat.

Yhtä kaikki, blogi toimii myös itselleni eräänlaisena avoimena päiväkirjana siitä mitä elämä Britanniassa onnistuukaan tuomaan tullessaan.

Toivottavasti viihdyt näillä Vierailla rannoilla.

 

Kommentointi on suljettu.

 
%d bloggers like this: