RSS

Aihearkisto: Arki

Iltakuvia Lontoosta

Niin vain viikonloppu taas vierähti. Töissä oli ensimmäinen rauhallisempi viikko sitten alkuaikojen, pystyin tehdä roikkumaan jääneitä hommia eteenpäin myös. Toistaiseksi alkavakin viikko vaikuttaa aika rauhalliselta, mutta tiedä sitten mitä se tuo tullessaan.

Viikonloppu meni aika tavanomaisissa merkeissä: pyykinpesua perjantai-iltana, kynsihuolto lauantaiaamusta Dalstonissa ja sieltä matkasin suoraan keskustaan hiustenleikkuulle. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt kulua noin viisi kuukautta. Kävin myös varaamassa parin viikon päähän ajan toiseen kampaamoon (tai ’hiusstudioon’, kuten nämä fiinimmät paikat itseään kutsuvat). Hiusteni väri on ollut nyt ”vaiheessa” jo puolitoista vuotta, aina siitä lähtien kun hankin värinpoiston. Sittemmin tukkaan on laitettu muutamaan otteeseen vaaleita raitoja ja tuloksena on blondi pää — joka ei ole ollut missään vaiheessa tavoitteenani. Edellisessä kampaamossa yritin selvittää kampaajalle, että en halua blondiksi, mutta heillä ei oikein riittänyt mielikuvitusta värien suhteen, joten vaaleita raitoja kummempaa sieltä ei taida irrota.

Niinpä ajattelin vaihtaa putiikkia selvästi parempaan ja tietysti myös hintavampaan. Varasin ajan ensin konsultaatioon ja sitten värjäykseen. Aion antaa seniorihiusstylisti (varsin pramea titteli) Edgarille aika lailla vapaat kädet. Saa nähdä minkälaisen pään kanssa sieltä parin viikon päästä ulos kävelen. Lompakko lienee noin 130 puntaa (150 euroa) kevyempi tuolloin, joten sopii toivoa, että hiukset saavat minut tyytyväiseksi myös. Aika on kyllä jo kovinkin päästä tästä välivaiheväristä eroon. Ei tahdo jaksaa enää peiliin katsoa, kun tukka ei ole miellyttänyt sitten ollenkaan noin puoleentoista vuoteen. Siinä on sitten joululahja minulta minulle.

Lähdin vähän myöhässä uudestaan liikenteeseen lauantaina iltapäivällä kun kampaajalta ja ruokakaupasta olin kotiutunut; tarkoitukseni oli mennä kokeilemaan ilotulitusvalokuvaamista, mutta erinäisten epäonnisten sattumien vuoksi ilotulituskuvat jäivät välistä (mm. sillan väärän puolen valitseminen; tietöiden vuoksi pystytetyn parin metrin korkuisen pressuaidan läpi ei hirveästi valokuvattu). Aikaa ei jäänyt paikanvaihtoon, mikä sinänsä oli ihan OK sekin, sillä unohdin kotiin kameran ”telakan”, jolla se kiinnitetään kolmijalkaan. Kuvaamisesta ei olisi tullut juuri mitään siitäkään syystä.

Ilotulituksen takana oli se, että Lontoon Cityn pormestari vaihtui nyt viikonloppuna. (Blondi vauhtitukka Boris Johnson on koko suur-Lontoon pormestari ja edelleen vallan kahvassa: Cityn pormestari on siis asia erikseen.) Perinteisesti virkavalan vannomista seuraavana päivänä järjestetään aina karnevaalityyppinen kulkue, jossa uusi pormestari siirtyy kaupungin läpi Citystä Westminsteriin vannomaan uskollisuuttaan kruunulle. Alkuillasta on kaiken tämän jälkeen aina ilotulitus joella, Waterloo Bridgen ja Blackfriars Bridgen välillä.

Ilma oli ihan mukava, vaikkakin vähän kostea ja sumuinen, joten päätin käveleskellä taas kerran päämäärättömästi ympäriinsä kuvaamassa pimentynyttä kaupunkia, mustavalkoisena tällä kertaa. Kävelin Waterloo Bridgeltä joen yli pohjoiseen ja Trafalgar Squarelle.

Sieltä kävelin Sohoon ja Covent Gardeniin, mutta kameran eteen ei oikein osunut mitään mielenkiintoista siellä tällä kertaa. Niinpä palasin takaisin alemmas Strandille ja sitä pitkin kohti St. Paulin katedraalia. Mielenkiintoisen näköinen sivukuja eksytti minut tosin päätieltä: päädyin kuljeskelemaan ylös Holborniin.

Vaikka venkuloin kadulta toiselle pelkästään sen mukaan, mikä näytti mielenkiintoiselta, tiesin kuitenkin suurin piirtein missä menen, joten lähdin uudelleen yrittämään St. Paulin katedraalia kohti.

City on viikonloppuisin aina hiljainen, suurin osa rakennuksista kun on toimistorakennuksia ja myös liikkeet, kahvilat ja pubit tuppaavat olemaan kiinni businessmiesten ja -naisten ollessa poissa kuvioista.

Viimein pääsin St. Paulille, jossa Vallatkaa Lontoo -mielenosoittajat edelleen pitivät leirejään. Tällä kertaa en tosin päästänyt ihmisiä kuvaan.

Sieltä jatkoin matkaani takaisin joen etelärannalle ja kohti London Bridgeä, josta voisin ottaa junan kohti kotia.

Pyörin vielä London Bridgen lähistöllä hetken aikaa ennen maanalaiseen hyppäämistä.

Oli oikein mukava kävelyilta. Ja vielä saisi näitä leudompia ilmoja pidellä jonkin aikaa. Emme ole vielä pistäneet kaasulämmitystä kotona päälle — kaasun kalleuden vuoksi yritämme vedättää niin pitkälle talveen kuin mahdollista ilman lämmitystä. Äidin kutomat villasukat ovat pesussa, joten nyt mennään vuorostaan Mallan kutomilla sukilla ja pienellä lämmittimellä, jonka ostin huoneeseeni pöhöttämään lämmintä ilmaa. Hyvin tarkenee vielä!

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 13/11/2011 Kategoria/t: Arki, Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , , ,

Aikuinen olo

Nyt on varsin aikuinen olo.

Kävin eilen illalla lääkärissä, kun maan tavan mukaisesti paikalliselle klinikalle rekisteröityessäni muutama viikko takaperin tulin myös varanneeksi ajan uusiutuvista korvasäryistä keskustellakseni. Lopputulos: minulla on korvatulehdus, molemmissa korvissa. Ei siis ihmekään, että korvia on särkenyt vähän väliä varmaan noin viimeisen puolentoista vuoden ajan. Kuten kaverini Facebookissa totesi, joskus ne on ne lastentauditkin sairastettava.

Ensimmäistä kertaa koskaan (tietääkseni) sain korvasäryn jo Suomessa, noin vuoden 2006 paikkeilla kenties. Silloin lääkäri ei löytänyt mitään erikoista, eikä myöskään hammaslääkäri, jolle sain lähetteen kipujen vuoksi. Lääkäri epäili, että kipu kenties säteilisi leuoista, viisaudenhampaista tms. Ei säteillyt.

Ajattelin tuolloin mielessäni, että taitaa olla sitten psykofyysistä reagointia stressiin tai muuta vastaavaa. Samoin ajattelin puolisentoista vuotta sitten kun korvakipu taas tuli. Enkä mennyt lääkäriin kun ajattelin, että ei sieltä tälläkään kertaa mitään löydy, stressiä se vain on. Söin särkylääkkeitä, olin normaalissa voinnissa joitakin viikkoja ja sitten söin taas särkylääkkeitä.

Mutta nyt on antibioottikuuri päällä ja deksametasonikorvasuihkeet vielä siihen päälle. Jospa näillä eväillä pääsisi kivuista erilleen.

Pathp
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 13/09/2011 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat:

Vaalipäivä

Eduskuntavaalit ovat tänä vuonna olleet aika erikoiset, ainakin siihen nähden, millaiset vaalit ovat omana äänestysikäaikanani olleet. Perussuomalaisten populismi on saanut puolelleen suorastaan hälyttävän määrän suomalaisia ja tämä puolestaan on aktivoinut myös muita äänestäjiä, joille nukkuminen olisi muutoin ollut se todennäköisin vaihtoehto. Näin maan ulkopuolelta kun asiaa katsoo, voi vain ihmetellä, miten suomalaiset ovat Persuihin haksahtaneet noinkin mittavissa määrin. Varsinkin, kun puolueella tuntuu olevan suuret suunnitelmat ja suuret puheet, mutta ei käytännön osaamista, mahdollisuuksia eikä rahoitusta toteuttaa suunnitelmansa. Kun maasta pois muutin, Persujen kannatus oli muutaman prosentin luokkaa, nyt liikutaan ihan eri sfääreissä. Pistää miettimään, mitä tuona aikana Suomessa on tapahtunut.

BBC julkaisi eilen artikkelin otsikolla ”True Finns’ nationalism colours Finland election” (Perussuomalaisten kansallisuusaate värittää Suomen vaaleja). Artikkelissa Perussuomalaiset nimetään maahanmuuttovastaisiksi (ei siis ”maahanmuuttokriittisiksi”, kuten Persut itse mielellään itseään luonnehtivat) ksenofobikoiksi, joiden pahin vaikutus demokraattisessa yhteiskunnassa ei rajoitu siihen, että he saavuttavat todennäköisesti suuren vaalivoiton edellisiin sijoituksiinsa nähden. Artikkelissa mainittu negatiivisin vaikutus tällaisten puolueiden menestyksellä on se, että niiden muukalaisvihamielisyys tai -pelko leviää helposti muihinkin puolueisiin. Esimerkkinä Tanskan kansanpuolue, jonka valta maan sisäisessä politiikassa on vähäinen, mutta jonka populistinen ksenofobia on levinnyt myös muihin puolueisiin.

Artikkelin mukaan Ruotsissa on toimittu toisin: siellä rasistiset taikka muuten taantumukselliset puolueet on marginalisoitu muiden puolueiden toimesta. BBC:n julkaiseman artikkelin mukaan Suomessa ollaan lähempänä Tanskaa: muun muassa Kristillisdemokraatit ja Keskusta ovat ottaneet käyttöönsä kansallismielisiä, vähintäänkin sanallisia aseita vaihtelevissa määrin. Artikkelissa todetaan, että mahdollisen Perussuomalaisten vaalivoiton myötä Suomesta tulee hieman sulkeutuneempi ja protektionistisempi — ja kansallismielisempi, millä on vaikutuksensa maan asennoitumiseen mm. Euroopan unioniin.

Aiemmin viikolla myös toinen arvostettu brittiläistoimija, sanomalehti The Guardian, julkaisi artikkelin Suomen vaaleihin liittyen. Artikkelissa pohdittiin Persujen nousun syitä ja vaalien tulosten mahdollisia vaikutuksia Eurooppa-politiikkaan ja Suomen sisäänpäin kääntymiseen. Suomen vaaleista ja kansallismielisen ja ulkomaalaisvastaisen puolueen noususta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi The Economist ja Financial Times. Kyseenalaista julkisuutta Suomelle, laajalla skaalalla.

Helsingin Sanomat uutisoi tällä viikolla, että ulkosuomalaisten äänestysinto on noussut tänä vuonna neljänneksellä tavanomaisesta. Itse kävin Suomen suurlähetystössä toissaviikolla torstaina, kun lähetystön ovet olivat äänestäjille auki peräti kahdeksaan illalla.

Ulkomailta kun Suomeen päin katsoo, ei voi muuta kuin ihmetellä joidenkin suomalaisten vauhkoamista maahanmuutosta. Eurostatin viime syksynä julkaisemien tietojen mukaan Suomen väkiluvusta 2,7% on muiden maiden kansalaisia. Ruotsissa vastaava osuus on noin 5,9%,  Norjassa 6,3%, Britanniassa noin 7%, Belgiassa 9,1%, Itävallassa 10,3%, Irlannissa 11,3%, Espanjassa 12,3%, Kyproksella 16,1%, Sveitsissä 21,7%  ja Luxemburgissa 43,5%. Lontoossa muiden maiden kansalaisia väestöstä on 31%. Vertailun vuoksi Helsingissä vastaava osuus on hieman yli 6%.

Tätä taustaa vasten voisin vaikka lyödä vetoa, että ulkosuomalaisten äänet menevät suurimmaksi osaksi Persuja vastaan. On vaikea kuvitella, että ulkomailla muiden kulttuurien kanssa välttämättä jatkuvasti kosketuksissa olevat ihmiset antaisivat Perussuomalaisten kaltaiselle puolueelle äänensä. Vaikka muuten en ole poliittisesti aktiivinen, tänä vuonna äänestäminen oli mielestäni välttämätöntä. En ole minkään tietyn puolueen kannattaja; ääneni on vuosien saatossa mennyt kolmen eri puolueen ehdokkaille. Ensimmäistä kertaa koskaan äänestin kuitenkin tänä vuonna tiettyä puoluetta vastaan. Minusta oli tärkeää käydä sanomassa uurnilla, että perus suomalainen ei ole Perussuomalainen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/04/2011 Kategoria/t: Arki, Ihmiset, Kulttuuri, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , , , , ,

Vuokrasopimus allekirjoitettu

Yksi neljästä näytöstä viime kuussa tuotti sittenkin tulosta, tosin hieman viiveellä. Onneksi näin, sillä tuon asunnonkatsastusurakointiviikon jälkeen työtahti on kiristynyt toimistolla taas niin, että olisi ollut hankalaa ehtiä asuntoja katsomaan viikolla.

Normaalisti asunnonhaku on täällä todella nopeatahtista Suomeen verrattuna — ainakin Keski-Suomen kokemukseeni verrattuna. Se on myös hankalaa siksi, että hakijoita on liikkeellä valtavasti. Tästä syystä en uskaltanut jättää asunnonhakua viime tinkaan, en myöskään siksi, että tiedän töitteni vievän joskus illat siinä määrin, että näyttöihin en ehdi. Oli siis käytännössä pelattava niin varman päälle kuin mahdollista ja oltava liikkeellä aikaisin vaikka se tietäisi sitä, että joudun maksaa päällekkäin vuokraa kahdesta asunnosta.

Siinä missä Suomessa oli ainakin omina asunnonhakuaikoinani normaalia hankkia uusi vuokrakämppä jopa 2–3 kuukautta ennen varsinaista muuttopäivää, Lontoossa asunnot tulevat vuokramarkkinoille myöhään ja poistuvat aikaisin. On yleistä, että asunnon vuokraaminen hoituu muutamassa päivässä: kysyntää on valtavasti, tarjonta on rajallinen. Ajoitus on hyvin tärkeää ja matkassa tarvitaan myös onnea.

Suomalaisesta näkökulmasta vuokrakämpän hankkiminen tapahtuu niin sanotusti viime tingassa. Täällä on hankala löytää huoneita, joiden vuokra-aika alkaisi kuukauden päästä. Kaksi viikkoa tuntuu olevan maksimi, normaalisti pyöritään noin viikossa. Eli vuokramarkkinoille on loppujen lopuksi aika turhaa lähteä paria kuukautta ennen suunniteltua muuttopäivää, sillä asuntoja niin pitkälle ei vielä olla pantu tarjolle. Tämä luo tietysti eräänlaisen paineen vuokralaiselle. Jos pankkitilillä ei ole rahaa maksaa esim. kuukautta päällekkäin kahdesta asunnosta, asunnonhaku on tehtävä hyvin lähellä muuttopäivää — ja kun näyttö kerran osuu kohdalle, harkinta-aikaa ei juuri ole.

Vuokranantajilla tilanne on tähän nähden erinomainen. Ilmoitus vain nettiin ja puhelin alkaa soida. Kun kävin katsomassa asuntoa, josta huoneen päädyin vuokraamaan, paikalla oli jo kaksi muuta kiinnostunutta. Yksi tuli sisään minuutteja minun jälkeeni, mutta kääntyi kuta kuinkin ovelta takaisin, kun huomasi paikalla kolme muuta asunnonhakijaa. Itsekin ajattelin, että tilanne on hankala; kolme ihmistä ilmaisevat vahvan kiinnostuksensa samalla hetkellä, mutta vain yksi saa huoneen. Kun asiasta ei kuulunut mitään seuraavana päivänä, oletin asunnon menneen toiselle naiselle, joka oli paikalla (kolmas kiinnostunut, saksalainen mies, oli mielestäni heikoilla: ei vielä vakituista työtä, toisekseen hän oli mies ja miesten asema vuokramarkkinoilla on sukupuolistereotypioihin perustuen usein naisten asemaa hankalampi). Toisin kuitenkin kävi.

Uusi asuntoni sijaitsee Shadwellissä, itä-Lontoossa. Ensimmäistä kertaa ikinä ilmansuuntaa merkitsevä postinumeron ensimmäinen osa on minulla E (east, itä), eikä N (north, pohjoinen) tai NW (north-west, luode). Varsinainen muutto tapahtuu ensi viikonloppuna, mutta olen vienyt jo suurimman osan tavaroistani uuteen kämppään. Ensimmäistä kertaa ikinä muutto on myös tapahtunut pikku hiljaa kertarykäisyn sijasta. Muutto on ollut kätevää hoitaa maanpäällisen overground-junan avulla, sillä uusi asuntoni sijaitsee kourallisen pysäkkejä Dalstonista etelään, eikä kävelymatka kummassakaan päässä ole turhan pitkä. Olen vienyt tavaroita uuteen asuntoon vähän kerrallaan, sen verran, mitä pystyy kantamaan tai matkalaukussa perässään vetämään.

Uudessa asunnossa on kolme makuuhuonetta, jossa yhdessä on slovakialais-bangladeshilainen pariskunta (kansallisuuksista en ole 100% varma, saattaa olla myös slovenialais-pakistanilainen pariskunta :razz:) ja toisessa tällä hetkellä uusiseelantilainen mies, joka tosin on ilmeisesti muuttamassa pois lähiaikoina. Huoneeni on hieman nykyistä kookkaampi ja vuokra hieman nykyistä matalampi, joten siinä mielessä hyvä asetelma. Työmatkoihin tosin tulee kulumaan enemmän rahaa kuukaudessa, sillä alan matkustaa bussin sijasta jälleen metrolla, koska bussilla työmatka venyisi noin tuntiin. Junalla pääsen ovelta ovelle noin 35–40 minuutissa.

Töistä puheen ollen, aion uuteen asuntoon kotiuduttuani pistää ansioluetteloni ajan tasalle ja ryhtyä etsimään niin sanotusti uusia haasteita, sillä uudenvuodenlupaukseni olla tekemättä ylitöitä tuntia enempää päivässä ei enää onnistu (vaikka firmaan on palkattu tänä vuonna jo kolme henkeä lisää). Viimeisen kolmen viikon aikana saa laskea yhden käden sormilla illat, jolloin olen ollut kotona ennen kahdeksaa/yhdeksää. Nyt menneenä torstaina tein henkilökohtaisen ylityöennätykseni: työt alkoivat aamulla yhdeksältä ja lähdin toimistolta klo 23:20, eli olin kotona viittä vaille kaksitoista yöllä. Lounastuntia en pitänyt tuonakaan päivänä, kuten en ole pitänyt viimeiseen noin puoleen vuoteen. Siihen nähden miten pieni palkkani on ja miten paljon energiatasoni, harrastukseni ja sosiaalinen elämäni kärsivät jatkuvasta ylitöiden tekemisestä, ei ihan taida olla sen arvoista.

Italialainen miespuolinen kollegani, joka aloitti firmassa joitakin kuukausia ennen minua, sai tarpeekseen vuoden vaihteessa ja alkoi etsiä uutta työpaikkaa. Osasyy tähän oli se, että hän sai vuodenvaihteessa varoituksen koska ei ollut tehnyt ylitöitä hetkeen — tämä kun vaikutti negatiivisesti hänen projektiensa onnistumiseen. Asenne kertoo johdon suhtautumisesta työntekijöihin: sen sijaan, että keskusteltaisiin siitä, miten työmäärää saataisiin tasoitettua, annetaan varoitus ”liian löysästä asenteesta”. Viime viikolla kollegani sanoutui viimein irti ja hänen viimeinen työpäivänsä on toukokuun alussa. Firma aloittaa etsinnät hänen korvaamisekseen, mutta saavat aikamoisen henkilön palkata hänen tilalleen, jos meinaavat saada kollegani hoitaman työmäärän yhdellä ihmisellä tasattua. Kollegani on yksi meistä muutamasta, jotka istuvat iltamyöhään toimistolla lähes joka ilta. Jos minulta kysytään, tarvitaan hänen tilalleen puolitoista työntekijää kantamaan sama työmäärä. Toivon vain, että puolen vuoden sisään olisin itse samassa tilanteessa ja aloittamassa uutta työtä. Saa nähdä. Jostain pitäisi vain löytää tässä ylitöiden tuiskeessa se energia, jolla hakea aktiivisesti uutta työpaikkaa…

Loman tarve on kaiken kaikkiaan kova. Onneksi ensi viikonloppu on pitkä pääsiäisen vuoksi ja sitä seuraava myös, kuninkaallisten häiden vuoksi. Sitä seuraava perjantai on vapaa minulla sekin, sillä yliopistoaikainen ystäväni Jyväskylästä on tulossa miehensä kanssa Lontooseen ja pääsen viettämään päivän heidän kanssaan toukokuun alussa. Kaikki lomapäivät ovat kullanarvoisia. Näin ylipitkän työpäivän jälkeen torstaiyönä unta, että olin veljeni kanssa Maltalla. Kesäkuun puoliväli ja lomamatka ei voi tulla eteen liian nopeasti.

 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 17/04/2011 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , ,

Asunnonhakupäivitys

Viikko etsintää takana.

Takana 14 yhteydenottoa huoneita vuokraaviin ihmisiin. Kuusi sovittua näyttöä. Neljä toteutunutta näyttöä, pohjois-, itä- ja etelä-Lontoossa. Tuloksena nolla asuntoa.

Siispä uusia yrityksiä käyntiin tänään ja alkavalla viikolla; viitisen viikkoa vielä aikaa löytää uusi asunto!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 20/03/2011 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat:

2011: Asunto-odysseia

Käynnistin asunnon haun torstai-iltana, kun sain kuulla tuttavapariskunnaltani, että he eivät sittenkään ole aikeissa muuttaa. Eli asunnon haussa olenkin lopulta yksikseni.

Pistin hakuilmoituksen Britannian aktiivisimmalle asuntofoorumille, jota en tiennyt viime vuonna asuntoa hakiessani olevan olemassakaan. Kiitos ystäväni Maureenin,  käytän sitä nyt tällä hetkellä yksinomaan.

Olo on tässä vaiheessa ihan toiveikas. Minulla on vielä reilu kuukausi aikaa löytää asunto, joten kaiken järjen mukaan sen pitäisi onnistua.

Kävin katsomassa ensimmäistä paikkaa lauantaina Finsbury Parkissa, joka on ihan OK aluetta ja työmatkan kannalta kätevä. (Tosin jos lukee ilmaisjakelulehtiä, saa helposti sellaisen kuvan, että puukko heiluu Finsbury Parkissa harva se päivä. 😆 Niin, ja siellä sijaitseva Lontoon keskusmoskeija oli joitakin vuosia sitten Al-Qaidan värväyspesäke — silloinen imaami, radikaali sunnimuslimi Abu Hamza al-Masri istuu tällä hetkellä vankilassa mm. murhaan kiihottamisesta. Kamalaa tietysti tuokin, juu.) Kämppiksinä siellä olisi brittimies ja puolalaismies. Sinänsä en ihan ykkössijalle tuota asuntoa laittaisi, sillä toinen heistä saattaa olla lähdössä kämpästä jo parin kuukauden päästä ja toinen syyskuussa — seuraavista kämppiksistä ei taas tiedä minkälaisia ovat.

Huomenna suuntaan töiden jälkeen etelä-Lontooseen, jossa on kahden makuuhuoneen kämppä, jossa toisessa huoneessa asuu miespuolinen IT-asiantuntija. Paikka ei ole siinä mielessä maailman paras, että työmatka venyy lähemmäs tuntiin, mutta muuten hintataso on kohtuullinen ja huone vaikuttaisi olevan kookkaampi kuin nykyiseni. (Mikä olisi oikein suotavaa.)

Tiistai-iltana puolestaan suuntaan Hollowayhin pohjois-Lontooseen. Siellä on myös kahden makuuhuoneen asunto, jonka omistaa toisessa huoneessa asustava nainen (jolla on kissa! ). Sijainti on hyvä, mutta vuokra on hieman enemmän kuin mieluusti maksaisin (haluaisin pitää katon 550 eurossa per kuukausi, tämä menee lähemmäs 600 euroa).

Keskiviikkona puolestaan olen menossa Wappingiin, joka on mukava alue Thamesin rantamilla keskustasta hieman itään. Siellä kämppiksinä olisi mies ja nainen (ei pariskunta) ja vuokra olisi sopiva, samoin työmatka.

Keskiviikon jälkeen ei ole tiedossa vielä asuntokäyntejä, mutta yritän saada muutaman ainakin vielä tälle viikolle. Pakko se on se oma paikka jossain vaiheessa kohdalle osua. 😛

Näin näitä kolmea asuntoa vielä näkemättä suosikkini olisi sijainnin perusteella Wapping ja asuinkumppanin suhteen Holloway. Mutta keskiviikkoiltana ei tarvitse enää arvella. Saa nähdä, kelpaako näistä minulle mikään — ja kelpaanko minä kämppikseksi näistä mihinkään.

 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 13/03/2011 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , ,

Thames jakaa Lontoon

Kun pankkikorttisotkusta oli selvitty, kävi ilmi, että asunnossa itsekin asuva vuokraisäntäni on aikamoinen ketku, joka on jättänyt välittämättä vuokrarahani eteenpäin asunnon omistajalle. Vuokria on rästissä kuukausikaupalla ja hänet on haastettu oikeuteen velkojen vuoksi. Vuokraisäntäni potkitaan parin kuukauden päästä ulos talosta ja meidät alivuokralaiset tietysti siinä samalla. Vuokraisäntäni ei tietenkään kertonut tätä minulle itse vaan sain sen selville juttelemalla itse asunnon omistajan kanssa. Vuokraisännälläni on velkoja muuallekin, joten mihinkään hänen kertomaansa (mm. siihen, että hän muka omistaa asuntoja Lontoossa useampiakin) ei ole enää uskomista. Samalla selvisi myös, että hän on maksattanut minulla kolmasosan koko neljän makuuhuoneen talon vuokrasta vaikka oma makuuhuoneeni on talon pienin. Suoraselkäinen mies siis kaikin puolin.

Shokki oli aluksi aikamoinen, mutta sittemmin olen nähnyt myös asian positiiviset puolet: ei enää teknoränkytystä yömyöhään ja kenties myös oman kodin tuntua voisi elämiseen saada taas vaihteeksi. Uuden asunnon etsiminen ja muutto on siis edessä seuraavan 7–8 viikon sisään. Siihen saakka pidän (yllättäen alkuviikosta ulkomaille ”yhdeksi tai kahdeksi kuukaudeksi” lähteneen) vuokraisäntäni tietämättömänä siitä, että tiedän asioiden oikean laidan välttääkseni hankaluuksia. Olen asunnon omistajan kanssa keskusteluyhteydessä puhelimitse ja sähköpostitse, eikä hänellä ole minun suuntaani mitään vaatimuksia, joten kaikki mennee hyvin loppun saakka, luulen. Lähtökuoppia kaivoin jo sen verran eilen illalla, että pakkasin pari laukkua ja repun valmiiksi muuttopäivää odottelemaan.

Näin paria tuttua — irlantilais-suomalainen pariskunta — viime lauantaina pubissa rugby-ottelun merkeissä (Irlanti voitti niukasti Skotlannin) ja keskustelimme mahdollisuudesta etsiä uusi asunto yhdessä: he ovat saaneet tarpeekseen vuokraemäntänsä jatkuvasti räkyttävästä koirasta. Pariskunnan sosiaalinen verkosto on etelä-Lontoossa, joten jos päädymme saman katon alle muuttamaan, siirtyisin ensimmäistä kertaa Thamesin eteläpuolelle. Tähän saakka olen asunut yksinomaan pohjois-Lontoossa (kirjaimellisesti, sillä Thamesin pohjoispuoli jakautuu länsi-Lontooseen, pohjois-Lontooseen ja koillis-Lontooseen ja sekä Dalston että St. John’s Wood kuuluvat pohjoiseen). Mikäli asunnon yhdessä vuokraamme, uusi asuinpaikkani olisi kaakkois-Lontoo, tarkemmin sanottuna Lewishamin hallintoalue (borough).

Thames jakaa Lontoon henkisessä ja kulttuurisessa mielessä. Tämän osoittaa paitsi mm. entisten työkavereitteni kanssa käydyt keskustelut myös viime vuonna CultureLinen toimesta julkaistu tutkimus. Pohjoislontoolaisista puolet ei koskaan ylitä jokea työn tai huvin vuoksi. Etelälontoolaiset ovat liikkuvaisempia: heistä kaksinkertainen määrä käy joen pohjoispuolella. 80% etelän asukeista käy vähintään kerran kuussa kulttuuririennoissa pohjoisessa, kun päinvastainen liikenne koskee vain 41% pohjoisen asukkaista.

Pohjois-Lontoossa vapaa-ajan harrasteiden kolmen kärki on ulkona syöminen, visuaalinen kulttuuri ja popmusiikki, etelässä puolestaan korkealle rankataan ulkona syömisen ja visuaalisen kulttuurin lisäksi esittävät taiteet, perinnekulttuuri, klassinen musiikki ja toreilla käynti. Pohjois-Lontoossa on suuri määrä kulttuuritarjontaa, mutta etelä-Lontoossa kulttuuriset kiinnostukset ovat kirjavampia.

Lontoon pormestari, pellavapäinen vauhtitukka Boris Johnson on rohkaissut lontoolaisia ylittämään kaupungin kulttuurisen rajan. Viime vuonna avattu pohjoinen-etelä -suuntainen Overground-linja, joka linkittää mm. Dalstonin New Crossiin, onkin auttanut pohjoisen ja etelän asukkeja liikkuvuuden suhteen.

Miellän itseni selkeästi pohjoislontoolaiseksi; etelä-Lontoo on minulle vieras ja outo. Mutta sopeudun yleensäkin uusiin tilanteisiin helposti, joten voisin kuvitella tottuvani myös etelä-Lontoon meininkiin kivuttomasti. Keskustelut kyseisen pariskunnan kanssa jatkunevat ensi viikolla. Ja rugbyn kiehtovaan maailmaan sukellan uudella ponnella, jos Johnin ja Sonjan kanssa saman katon alle päädyn, näin John minulle lupasi. Lisäksi tämänpäiväinen näöntarkastukseni paljasti, että oikea silmäni on optikon mukaan ”hieman rugbypallon muotoinen”, joten rugby lienee kohtaloni!

 
6 kommenttia

Kirjoittanut : 06/03/2011 Kategoria/t: Arki, Kaupunki, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , ,