RSS

Aihearkisto: Arki

Pankki pitää huolen

Täällä pankkiautomaateilla kehotetaan asiakkaita pitämään automaatteja silmällä ja ottamaan pankkiin yhteyttä, jos huomaa laitteiston näyttävän siltä, että sitä on käpälöity. Olen aina katsonut korttiaukkoja sillä silmällä, että onkohan niitä kenties sorkittu — on nimittäin suhteellisen yleistä, että niihin asennetaan laite, joka kopioi kortin ja kamera, joka lukee tunnusluvun sitä näppäillessäsi. Tästä syystä pidän myös huolen siitä, että peitän lompakolla näppäimistön tunnuslukua syöttäessäni.

Tänään iltapäivällä paikallisen pankkini petososastolta soitettiin ja kerrottiin, että korttini on kopioitu, ilmeisesti jollakin automaateista, joita käytin joko torstaina tai lauantaina. He lukivat minulle korttini käyttökohteet viime päivinä: siellä oli ruokakauppaa, pankkiautomaattia ja Amazonia eiliseltä illalta. Kaikki kuulostivat minulle tutulta, joten korttiani ei oltu ehditty käyttää rikollisten toimesta. Kenties siitä syystä, että vaikka kortin onnistuivat kopioimaan, eivät nähneet tunnuslukuani. Pankki kuitenkin kehotti minua pitämään tiliäni silmällä seuraavat pari päivää, varmuuden vuoksi.

Pankkini sulki korttini ja kehotti tuhoamaan nykyisen. Uusi kortti tulee postissa 5-7 arkipäivän kuluessa. Rahaa saisin kuulemma normaalisti pankin konttorista tai voisin käyttää shekkejä, sillä tiliä ei jäädytetä.

Homma hoitui arkipäiväisesti, sillä korttien kopiointi on täällä niin yleistä. Pankit seuraavat asiakkaiden maksuliikennettä ja poikkeavuuksien ilmaantuessa asiakkaaseen otetaan yhteyttä. Tai, kuten parin entisen työkaverin kohdalla, kortti suljetaan varmistamatta asiakkaalta henkilökohtaisesti ensin. On varmasti ollut kiva yllätys huomata ulkomailla, että koska lähikaupan sijasta maksaakin kortilla yhtäkkiä toisella puolella Eurooppaa, kortti suljetaan, koska olet pankin tulkinnan mukaan poikennut tavanomaisesta maksurutiinistasi. Tästä syystä pankille on syytä ilmoittaa etukäteen ulkomaanmatkoista.

Onni oli siis matkassa, kun tililtä ei ollut lähtenyt rahaa pitkäkyntisten matkaan. Tosin arkipäiväisesti olisi hoitunut sekin, jos joku olisi ehtinyt ostoksiaan kopioidulla kortillani maksaa tai rahaa nostaa, sen verran usein vastaavaa tapahtuu. Vuonna 2009 vilpillisin keinoin korteilta napattiin rahaa Britanniassa yli 520 miljoonan euron edestä.

Viikon kortittomuus ei sinänsä elämääni haittaa. Ruokaa on sen verran, että kaupassa ei tarvitse käydä, työlounaat on jo ostettu viikolle ja hätätapauksessa voi käyttää suomalaista korttia. Vaikka tuntuu jossain määrin omituiselta se, että pankkisi kyttää koko ajan taustalla ostokäyttäytymistäsi ja korttiasioitasi, on siitä nähtävästi hyötyäkin. Ties kuinka monta viikkoa olisi mennyt ennen kuin itse olisin kenties huomannut tililläni jotain outoa. Vuokran nimittäin maksoin juuri taas kuukaudeksi eteenpäin. Täytynee tässä yhteydessä olla kiitollinen kyttäyskulttuurista.

Mainokset
 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 20/02/2011 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , ,

Arkipäivitystä

Kävin eilen kävelemässä kamerani kanssa Regent’s Parkissa vaihteeksi ja tuloksia näkyy muutama alla. Kukkapenkkejä oli myllätty istutuksia varten jo auki ja ilmassa oli auringonpaistetta ja kevään tuoksua. Mukavaa vaihtelua jatkuvaan sateen tihutteluun! Kyllä se tästä pikku hiljaa kevääksi kääntyy. 😀

Työmaalla tahti jatkuu entisellään, vaikka yksi myyntitiimistämme sanoutui irti muutama viikko sitten (kertoi minulle syyksi lähinnä työpaineet ja sen, että oli saanut moitteita(!) siitä, ettei tee palkatonta ylityötä). Torstaina on tulossa kahden esimieheni kanssa puolivuotiskehityskeskustelu, jossa aion ottaa työmäärän (jälleen kerran) esiin ja myös esittää toiveen siitä, että säännöllisiin iltavuoroihin ei tarvitsisi palata. Olen pari kuukautta tehnyt normaalia työpäivää pitkin viikkoa muutamaa iltavuoroa lukuun ottamatta ja vaikutus energiatasoihin on ollut positiivinen. Mielelläni en enää palaisi takaisin entiseen, mutta saa nähdä miten toiveen kanssa käy. Aion myös pyytää tuntuvaa palkankorotusta. Sekin olisi varsin suotavaa tässä vaiheessa, kun vuosi firmassa on jo takana ja palkka ei tällä nykyisellä tasollaan kovin lämmitä.

Sain myös viestin vastaajaan viime viikolla jostakin rekrytointifirmasta, sillä ansioluetteloni on jossain netissä edelleen. Pyysivät soittamaan takaisin johonkin avoimeen työpaikkaan liittyen, mutta en soittanut. Aiemmin, kun tällaisia soittoja on tullut, kyse on ollut pienipalkkaisista töistä, joissa yleensä tarvitaan suomen kieltä. Suurella todennäköisyydellä tämäkin olisi ollut joku puhelintyö, myyntiä tai esim. neuvontapuhelintyyppistä työtä. Tosin jos palkankorotusta ei irtoa, täytyy päivittää ansioluettelo ja vastata kerkeämmin rekryfirmojenkin soittopyyntöihin. 😆

Kotosalla vuokraisäntä on palannut kahden kuukauden talvireissultaan ja sänkyäni tärisyttävä musiikin jumputus on palannut arkeen. Torstaiyönä jouduin käydä puoli yhden jälkeen pyytämässä, että pistäisi teknonsa pienemmälle, sillä herätys on minulla, kuten normaalisti, taas seitsemältä. Asun tällä hetkellä kolmen brasilialaismiehen kanssa, eikä heistä kukaan oikein huomaa sitä, miten äänekkäästi he elävät. Voipi olla, että uuden kämpän haku on taas edessä kesällä, sillä joskus ottaa tosissaan pannuun yöaikaan äänekkäästi keskusteleminen, vuokraisännän musiikin kuuntelu, ovien paukuttelu ja portaissa tömistäminen. Itse kun on tottunut siihen, että naapurit ja muut asunnon asukit otetaan automaattisesti huomioon elämän äänitasossa. Jotain kertoo minusta myös se, että kun viime vuonna vielä asuin eläkeläispariskunnan kanssa saman katon alla, he huomauttivat, että eivät tiedä olostani mitään, koska olen niin hiljaa. Rentouttavaa hiljaisuutta kaipaan muilta usein minäkin, mutta tässä talossa siihen ei taida olla mahdollisuuksia. Korvatulpat ovat tarpeen nukkuessa.

Muuten ei sinänsä ihmeempiä, mutta jotain pientä nyt sentään. Vietin tietoisesti elämäni ensimmäisen tipattoman tammikuun, tosin siinä ei ollut sinänsä mitään ihmeellistä, sillä muutenkin saattaa mennä viikkotolkulla suu kuivana. Samoin olen vähentänyt tietoisesti hiilihydraattien/sokerin kulutustani vuoden alusta, sillä karkin syönti riistäytyi käsistä viime vuoden loppupuoliskolla. Iltaherkkujen syönti on vähentynyt huomattavasti. Lisäksi olen jättänyt leivän, riisin, pastan ja perunan pois. Kiloja on kenties pari karissut, mutta en ole puntarissa käynyt, sillä puntarini majailee Suomessa. Sokerin aiheuttamat energiatason heittelyt ovat vähentyneet joka tapauksessa ja turvonnut olo helpottanut, joten siinä mielessä on parempi olo nykyään.

Kavereita en ennen tiistai-iltaa ollut nähnyt sitten joulukuun puolivälin — viikot ja viikonloput hujahtavat ohi hetkessä, joten ei ole tullut sovittua mitään kenenkään kanssa. Tiistaina tosin näin yhden tutun pubissa, jossa se tipatonkin sitten parin pienen punaviinilasin myötä katkesi. Perjantaina on tarkoitus puolestaan nähdä kouluajoilta eräs paikkakuntalainen, joka on asunut Lontoossa jo kolmisen vuotta. Näimme täällä ensimmäistä kertaa syksyllä suomalaiskuoron konsertin yhteydessä ja silloin sovittiin, että nähdään joskus töiden jälkeen oluella. Jokunen kuukausi siihenkin päivämäärän lukkoon lyömiseen meni! Mutta perjantaina vihdoin näemme. Jossain pubissa. Tuopilla tai parilla. 😀

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 13/02/2011 Kategoria/t: Arki, Työ, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Arkielämän luksus

Vaikka sitä kaiken kaikkiaan elää aika askeettista elämää — ei omista autoa, asuntoa, televisiota, DVD-soitinta, pyykinpesukonetta, astianpesukonetta, pelikonsolia, stereoita (tai no, stereot on jossain varaston perukoilla Suomessa), kuluttaa vaatteet reikäiseen loppuunsa saakka, ei heitä rahojaan ylimääräisiin kenkäpareihin, koruihin, alkoholiin tai klubeille jne., niin joillain valikoiduilla elämän alueilla kuitenkin haluaa itselleen jotain ekstraa.

Minulla tuo ekstra kulminoituu nykyään lähinnä shampoihin, hoitoaineisiin, suihkugeeleihin, vartaloemulsioihin ja hajuvesiin. Niissä ostan hintavampia ns. merkkituotteita: Hugo Bossia, Laura Biagiottia, Escadaa, Tommy Hilfigeriä, Estée Lauderia, Kenneth Colea, Davidoffia, Elizabeth Ardenia, Calvin Kleinia, Vera Wangia jne. Ne ovat minulle arkielämän luksusta; ja näille tavoille olen oppinut vasta Lontoossa — tai vasta siinä vaiheessa, kun ikä on alkanut painaa. Ihan miten sen nyt ottaa. Ystäväni Leticia, minua muutaman vuoden vanhempi, totesi itsellään iän vaikuttaneen laatuvaatimuksiin. Siinä missä parikymppisenä oli tyytyväinen suurin piirtein kulmakaupan huulipunatarjontaan, kolmekymppisenä kaipaa jo jotain parempaa — ja on valmis maksamaan siitä.

Sen kummemmin mitään sivustoja tässä yhteydessä mainostamatta, olen löytänyt pari nettikauppaa, joiden avulla pystyn toteuttamaan obsessiotani designer-tuoksuihin ja -vartalonhoitotuotteisiin pankkitilini suuremmin siitä kärsimättä. Seuraan jossain määrin säännöllisesti (eli noin kerran tai pari kuukaudessa) sivustojen ”alennuskoreja”, ja kun vastaan tulee mahdollisuus ostaa kiinnostava, lähtöhinnaltaan useimmiten 25–45 euron tuote 4–8 eurolla, tartun tilaisuuteen. Valikoima on laaja, joten on mielenkiintoista myös päästä kokeilemaan uusia tuotteita ”harrastusmielessä”. Ja kivaahan se on, jos saa 40 eurolla 120 euron arvoiset ostokset, kuten esimerkiksi aiemmin tällä viikolla. 😛

Tänään kävin hakemassa postista uusimman satsin suihkugeelejä ja vartaloemulsioita. Näillä läträä taas jonkun aikaa.

Kävin alueemme pakettinoutopaikassa ensimmäistä kertaa koskaan tänään. Aiemmin joku kämppiksistä on aina sattunut olemaan kotona, kun paketit tulevat. Ei kuitenkaan tällä viikolla. Postin lähimpään pakettitoimipisteeseen (lähin tavallinen posti on parin minuutin kävelymatkan päässä, mutta siellä ei ole pakettisäilytyspalvelua) on meiltä noin 30 minuutin matka ovelta ovelle, kun bussilla menee. Tai itse asiassa tällä kertaa matkaan meni melkein tunti, kun menin vahingossa pysäkin ohi äidin kanssa puhelimessa puhuessani vaikka kuinka yritinkin kuunnella bussin pysäkkikuulutuksia samalla.

Viimein kun perille pääsin, toimitus oli samankaltainen kuin Suomessa. Pakettikortti tiskiin ja paketti noudetaan paikalle. Kukaan ei tosin kysynyt minulta henkilöllisyystodistusta vaikka pakettikortti kehotti varautumaan siihen. Eikä minun pitänyt pistää puumerkkiäni mihinkään. Tosin en tiedä, onko tuosta luovuttu jo Suomessakin.

Postireissun jälkeen kävin laitattamassa kynteni jokakuukautiseen tapaani:

Kehotin kynsieni laittajaa tekemään mitä haluaa koristusten suhteen. Tuloksena oli pinkkejä kukkia. Siinä meni se vähäinenkin katu-uskottavuus.

Kynsistudion jälkeen ruokakauppaan, tavarat kotiin ja kahvilaan istumaan paperipinon ja kynän kanssa. Olen saanut vaihteeksi taas avoimen yliopiston opiskelijan (joka tosin on minua yli 20 vuotta vanhempi) kurssitehtävät tarkastettavakseni, joten tänään vietin muutaman tunnin tehtäviä lukien ja arvioiden. Huomenna pitää vielä pistää palautekirje opiskelijalle Suomen suuntaan kasaan.

Täytyy kyllä myöntää, että tuo on kaikin puolin mieluista hommaa. On mukava päästä käyttämään aivojaan, nykyinen työ kun ei sitä hirveästi vaadi, ainakaan analyyttisessa mielessä. Minua pyydettiin aiemmin tällä viikolla myös ohjaamaan erään toisen opiskelijan romaanikäsikirjoituksen työstämistä etänä, mutta siitä jouduin kieltäytyä sillä en koe minulla olevan taitoja tarpeeksi romaanin alueella. Pitäydyn omimman alueeni (adaptaation) puolella ihan suosiolla. Niistä hommista sentään tiedän jotain.

♦     ♦     ♦

Ai niin:

Viime viikolla tuli kaksi vuotta Lontoossa täyteen. Aika rientää!

 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 22/01/2011 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , ,

Valokuvausta

Hyvää uutta vuotta!

Minun vuoteeni 2011 ei toistaiseksi kuulu mitään hirveän erikoista. Töissä mennään vanhaa rataa, tosin tein uuden vuoden lupauksen olla tekemättä ylitöitä siihen malliin kuin koko viime vuonna. Tähän mennessä olen lähtenyt ihmisten aikoihin joka päivä (viimeistään kymmentä vaille kuusi eli vain 20 minuutin ylitöiden jälkeen), joten lupauksessa on toistaiseksi kuta kuinkin pysytty. Tosin ruokatuntia en ole pitänyt vielä tämä vuonna ollenkaan — en itse asiassa muista milloin viimeksi olisin syönyt lounaani tekemättä töitä koneella samalla.Varmaan joskus 2–3 kuukautta sitten. Jos tässä työpaikassa vielä vuoden sinnittelen, ehkä ensi vuonna lupaus on sitten pitää myös ne lounastunnit.

Harrastusrintamalle kuuluu sen verran, että ostin viimein viikko sitten haaveilemani infrapunasuodattimen kameraani (Canon EOS 450D). Lähtöhinnaltaan noin sadan euron filtteri oli tarjouksessa ja säästin 2/3 sen hinnasta. Pakkohan se oli ostaa pois. 😀

Infrapunafiltteri suodattaa näkyvän valon pois ja päästää kameran sensorille ainoastaan infrapunavalon. Oma kamerani ei ole paras mahdollinen kamera infrapunakuvaamiseen, sillä siihen on sisäänrakennettu infrapunavalon sensorille pääsyä rajoittava suodatin. Suodatin ei kuitenkaan ole niin vahva, että se estäisi infrapunakuvaamisen kokonaan. Lähinnä se on ongelma ”valokuvaushifistelijöille”; minulle ja muille tavallisille kuvaajille sisäänrakennetun filtterin olemassaolo ei ole maata kaatava ominaisuus.

Olen innostunut infrapunakuvaamisesta sen verran, että luulen sen vievän minua tästä eteenpäin jonkin aikaa kamerankäyttöä harjoitellessani. Ajatus siitä, että vangitsee kuvaan näkymätöntä valoa ja sen kautta jotain, jota emme omin silmin pysty normaalielämässä hahmottamaan, on kiehtova.

Outoa — ainakin minulle outoa — infrapunakuvaamisessa on se, että kuvia on käsiteltävä jälkikäteen, jotta ne näyttäisivät miltään. Jotenkin on hankala päästä siitä ajatuksesta, että kuvankäsittely olisi ”valehtelemista”. Mutta nyt siihenkin on vain totuteltava.

Itse kuvaamisprosessissa kolmijalka on ehdottomasti oltava, sillä valotusajat ovat pitkiä. Filtteri on väriltään lähes musta, hyvin tummanpunainen, joten kameralle on annettava aikaa kerätä valoa kuvaa varten. Puolen minuutin valotusaika tuntui tänään, harmaana päivänä, olevan sopiva.

Infrapunakuvat tulevat kamerasta ulos nimensä mukaisesti punaisina. Kuvan väritasapainoa on sittemmin korjattava kuvankäsittelyohjelmassa.

Kävin tänään puolen tunnin bussimatkan päässä Victoria Parkissa kamerani kanssa kokeilemassa uutta filtteriäni ensimmäistä kertaa. Päivä oli harmaa ja välillä yritti sataa tihkuttaa, mutta kuvat onnistuivat mukavasti tästäkin huolimatta.

Alla jokunen kuva iltapäivän saldosta. Tästä se lähtee.

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 16/01/2011 Kategoria/t: Arki, Harrastukset, Kuvankäsittely, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Lumi on katkaissut matkalaisten tien

Täytyy olla onnellinen päätöksestä käydä ”joululomalla” Suomessa lokakuussa. Heathrow’lla on tällä hetkellä massivisia ongelmia lentojen kanssa, lentokentän ilmoituksen mukaan maksimissaan vain noin kolmasosa lennoista lennetään tämän päivän ja keskiviikon välillä. Lentokenttäoperoija BAA (British Airports Authority) on kehottanut ihmisiä pysymään poissa Heathrow’n terminaaleista 1 ja 3 sillä ne ovat turvoksissa ihmisistä, mikä aiheuttaa riskejä itsessään. Kentälle tulisi matkustaa vain, jos on varma siitä, että oma lento on lennettävien joukossa.

Entinen työkaverini joutui jättää Suomi-joulun väliin, sillä hänen lentonsa on peruttu. Seuraava vapaa lento olisi ollut Finnairilla torstaina — suolaiseen 700 euron hintaan. Venäläinen kämppikseni Anna oli tänään matkalla Heathrow’lle Heathrow Expressillä, kun hän sai lentoyhtiöltä sähköpostin: lento on peruttu ja siirretty keskiviikolle. Lentojen peruutusten odotetaan jatkuvan yli joulun.

BBC julkaisi tänään artikkelin siitä, miten Helsinki-Vantaan lentokenttä selviää lumen keskellä joka vuosi. Suomalaisen tiedottajan mukaan avainasemassa ovat talvikauden ylimääräiset työntekijät, kunnon kalusto, kolme käytettävissä olevaa kiitorataa sekä erityinen ”lumitoimisto”, joka pitää yllä yhteyttä lennonjohdon, kenttähenkilöstön ja lentoyhtiöiden välillä.

Tänään kulovalkean tavoin netissä levinnyt surullisenhauska kuva kertoo eron brittiläisen ja norjalaisen lumenhallinnan välillä lentokentillä.

Tulee mieleen se koominen näky viime talvelta St. John’s Woodissa, kun kaksi kadunlakaisijaa yrittivät puhdistaa jalkakäytäviä märästä lumesta kuluneilla luudilla. Silloin olisi pitänyt olla kamera mukana.

Matkalaiset ovat saaneet kestää viime päivinä myös junaongelmia. Dieselvetureiden polttoaineen jäätyminen on aiheuttanut ongelmia muun muassa London Midland -junayhtiölle, joka kärsii myös jään aiheuttamista vahingoista kalustossaan. Jääpuikot ovat pudottaneet sähkölinjoja ja viime yönä satojen matkustajien matka jäi tästä syystä kesken Peterborough’n asemalla 140 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Junayhtiöistä ainakin First Great Western ja South West Trains ovat joutuneet perumaan osan vuoroista. Lontoon metrolinjoista Bakerloo ja Metropolitan ovat kärsineet ”ääriolosuhteista” eniten.

Lontoosta Pariisiin vievä Eurostar on perunut osan vuoroistaan ja muilla vuoroilla on vakavia myöhästymisiä. Eurostar on keskeyttänyt lippujen myynnin tämän päivän ja jouluaaton välillä. St. Pancrasin kansainvälisen aseman ulkopuolella on tänään ollut 2 kilometrin jono ihmisiä odottamassa josko he sattuisivat pääsemään Pariisiin. BBC julkaisi iltapäivällä masentavaa ilmakuvaa helikopterista, kun ihmiset värjöttelevät kuudetta tuntia jonossa aseman ulkopuolella. Täällä ollaan perinteisesti hyviä jonottajia, mutta BBC:n mukaan tunteet kuumenivat jonon hännillä siinä vaiheessa, kun liikennepoliisi sulki jonon eikä päästänyt siihen enää lisää ihmisiä.

Moottoriteillä puolestaan kaistoja on suljettu hylättyjen autojen ja linkkuun ajaneiden rekkojen vuoksi. Kuolonuhreja on liikenteessä ollut muutamia.

Eikä siinä vielä kaikki. Kouluja on suljettu vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi ja Lontoon ambulanssipalvelu vastaanotti perjantain ja sunnuntain välisenä aikana 17 000 hätäpuhelua. Lumentulo nosti hätäpuhelujen määrää 30 prosentilla tavanomaisesta.

Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi ei ole joulusuunnitelmia, jotka edellyttäisivät liikennevälineiden käyttöä.

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 20/12/2010 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , ,

Ulkopuolistunut

Pyörähdin alle viikon reissulla Keski-Pohjanmaalla reilu viikko sitten. Edellisestä käynnistä oli ehtinyt vierähtää jo yhdeksän ja puoli kuukautta. Kotopuolessa oli jonkun verran muutoksia: velipojan kotona oli tehty keittiö- ja käytäväremontti, mummu oli muuttanut vanhainkotiin, toinen kissoista alkaa olla viimeisillään ikänsä (20+) puolesta. Muuten kaikki oli aika lailla kuten ennenkin.

Veljeni avovaimon kynttiläasetelma.

Vaikka sää oli harmaa ja ankea, reissu meni ihan mukavasti ja oli mukava nähdä perhettä ja ystäviä. Samalla huomasin kuitenkin — jälleen kerran — että Suomi ei ole minun paikkani enkä ikävöi sinne takaisin. Tunnen siellä oloni ulkopuoliseksi. Ja jotenkin siellä oleminen aiheuttaa turhautumisen tunnetta, joka puolestaan syö naista rotan lailla. On liian hiljaista (tosin hiljaisuus on mukavaa pari päivää aina silloin tällöin), ihmiset outoja (teki mm. mieli sivaltaa sanan säilällä töykeää ja alentuvaa lentokenttävirkailijaa Kokkola-Pietarsaaren kentällä) ja elämykselliset vaihtoehdot kaiken kaikkiaan vähissä.

Parin päivän päästä alkoi tuntua kuin sisuskalut huutaisivat virikkeitä ja jotain Elämää, mutta ulkopuolinen maailma vain ei niitä salli. On tyydyttävä siihen rajalliseen olemiseen, mitä maalaiskylässä on tarjolla. Aluksi se on rentouttavaa, mutta loppuviimein ahdistavaa. Yhdeksäntoistavuotiaana muutto Jyväskylään toi helpotusta. Sitten Jyväskylä kävi pieneksi vajaassa kymmenessä vuodessa. Lontoossa olen enemmän kotonani, ja kun en ole täällä, kaipaan sen väsymätöntä sykettä, kulttuurien sekamelskaa ja kaupungin suunnatonta kokoa. Vaikka nekin voivat joskus olla uuvuttavia, ne tarjoavat kuitenkin loputtomasti uusia kokemisen mahdollisuuksia.

Positiivisiakin asioita Suomessa on. Arvostan suuresti suomalaista rakentamisen laatua ylipäänsä, vaikka ongelmatonta sekään ei ole. Silti Suomessa pidetään rakennuksista keskimäärin ihan eri tavalla huolta kuin täällä Britanniassa, jossa lähinnä kosmeettiset korjaukset tuntuvat olevan in — ja nekin tehdään huonommin kuin voisi.

Tässä kohdin päällimmäisenä mielessä on edellisen kotitaloni käytävä-, ovi- ja ovenpielimaalaus, jossa ei suinkaan poistettu vanhaa maalia alta ja tehty kunnon pohjatyötä vaan pistetiin vain kerros tai pari uutta maalia päälle. Ei mitään järkeä. Tulos on tietenkin epätasainen ja kökkö, ja esim. vessan oven kiinni panemisessa sai sen jälkeen käyttää voimaa, sillä uusien maalikerrosten myötä siitä tuli tiukempi. Ja tähän työhön sai maalari kulumaan kirjaimellisesti kuukauden päivät, jostain ihmeen syystä. Jos hän laskuttaa työtunneista, lasku on varmasti ollut (eikä pelkästään työn konkreettiseen määrään ja laatuun  suhteutettuna) massiivinen.

Nykyisessä huoneessani maalipinta on myös laadultaan epätasainen: päätyseinän alaosaa on paikattu jälkeenpäin noin 2–3 neliömetrin alueelta, ja maalin sävy on sillä kohdin selvästi kermanvalkoinen, kun se on muualla puhtaanvalkoinen. Maali ikkunan alla, mutta onneksi piilossa sängyn takana, lohkeilee seinästä rumasti, joko liian paksun kerroksen takia tai kosteusvaurion takia. Ei mitään järkeä. Mutta rahaa on tietysti säästynyt. Huoneeni lämpöpatteri on maalattu jossain vaiheessa, ja maalattu niin, että myös termostaatit ovat saaneet osansa. Toista en ole vielä pystynyt säätämään, koska se on maalattu paikoilleen. Toisen sain sentään liikkeelle voimaa käyttäen.

Ei mitään järkeä.

Ylistys siis suomalaiselle pragmaattisuudelle ja maalaisjärjelle, mikä näkyy myös asuntojen suunnittelussa. Suomessa todella harvoin joutuu liikkua huoneesta toiseen kylki edellä, koska esim. ovi ei mahdu aukeamaan kunnolla tai kalusteet on aseteltu niin, että ne ovat kulkuväylällä. Meillä tässä talossa brasilialaisen vuokraisäntämme mielestä vessapaperiteline pitää olla tullinsuussa niin, että vessaan on mentävä sivuttain, jotta ei tönäisisi telinettä irti seinästä.

Vessa on oven levyinen ja vessanpönttö heti oven jälkeen edessä. Kulje tuosta sitten normaalisti.

Reilu viikko sitten talosta pois muuttanut australialaisnainen oli erityisen hyvä tässä irrottelussa. Parhaimmillaan teline oli lattialla jo seuraavana päivänä kiinnityksestä, mutta jostain syystä se vain aina liimataan samaan paikkaan sen sijaan, että se laitettaisiin toiselle seinälle, jossa se ei ole kulkuväylällä. Ei mitään järkeä…

Muita erityisen positiivisia suomalaiskokemuksia reissulla olivat tietysti sauna ja suklaa, mutta myös Grandiosan pepperonipizza ja äidin laittama kotiruoka. Ja ruisleipä juuston ja vihannesten kera ystäväni Tertun luona. Ai että oli hyvää.

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin kiva palata takaisin Lontooseen. Töihin palaaminen oli hieman epämiellyttävää, vaikka olin sinänsä ihan positiivisella mielellä, sillä viimeinen viikko ennen lomaani oli ollut työmäärältään sopiva ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun. Luulin, että se jatkuisi sellaisena myös tästä eteenpäin, mutta ei. Tämä mennyt viikko oli todella kiireinen ja ylityöntäyteinen jälleen kerran. Tosin maanantaina ja tiistaina yksi kollega oli sairaana ja perjantaina toisen vaimo synnytti, joten meillä oli kolmena päivänä vajaa miehitys.

Toisaalta lomani aikana oli palkattu taloon kaksi uutta ihmistä, jotka olivat jo osittaisella panoksellaan mukana hommissa vaikka vielä opettelevatkin talon tavoille. Toivon mukaan työmäärä tasoittuisi taas, kunhan he oppivat hommansa ja pääsevät kunnolla työn syrjään kiinni. Tosin keskustelin italialais-brittiläisen kollegani kanssa työmäärästä keskiviikkoiltana (hänen työmatkansa on noin 2 tuntia ja 15 minuuttia ja hän oli siinä vaiheessa tehnyt ylitöitä iltakahdeksaan kolmena päivänä peräkkäin) ja hän totesi vain, että firma voisi palkata vielä kaksi henkeä lisää tasoittamaan työmäärää. Kenties sitten päästäisiin jatkuvista ylitöistä. Iloton hymy kasvoillaan hän totesi, että se ei taida kyllä oikein sopia voiton maksimointiajatteluun. Pääasia kai on, että firma kiskoo mahdollisimman paljon rahaa sisään senkin kustannuksella, että työntekijät joutuvat uhraamaan vapaa-aikansa sille ilman mitään erillistä korvausta.

Katsellaan nyt, miten tämä tästä taas lähtee menemään. Toivon omasta puolestani, että kaksi viime viikolla aloittanutta työntekijää saavat aikaan työmäärän tasoittumista seuraavien muutamien viikkojen sisällä. Jos tilanne ei helpotu, niin sitten varmaan täytyy ottaa asia uudestaan esiin esimiesten kanssa. Toivottavasti tällä kertaa myös tämä mainittu italialais-brittiläinen kollegani sanoisi omasta puolestaan esimiehille jotain, jotta minä en olisi se ainut työntekijä, jolla on aiheesta mielipide. Luulisi, että nyt kun hän sai vaimoineen perheenlisäystä perjantaina, halut tehdä ylitöitä jatkuvasti vähenisivät entisestään ja mies saisi kenties suunsa auki, tyytymätön kun kerran on.

Halua työilmapiirin parantamiseen ja työntekijöiden tietynlaiseen palkitsemiseen työpaikallani tuntuu kuitenkin olevan. Tällä viikolla siellä aloitettiin käytäntö, jossa firman puolesta jääkaappiin hommataan drinkkejä ja tarjolle pientä purtavaa perjantaisin, jotta työntekijät voisivat aloittaa viikonlopun mukavasti klo 17:30 työpäivän päätteeksi.

En sitten tiedä miten tämä tulee onnistumaan. Harvoin työpäivän voi oikeasti päättää kello 17:30 perjantaina, ylitöiksi tahtoo mennä. Olisin voinut jäädä koko illaksi nytkin perjantaina, mutta onneksi oli pöytävaraus ravintolaan entisen työkaverini kanssa. Joten tein raa’an päätöksen ilmoittaa asiakkaalle, että projektin palauttaminen ei valitettavasti onnistu perjantai-iltana, mutta palaan asiaan maanantaina. Säästin sillä itseäni ja tein ylitöitä perjantaina ”vain” puolitoista tuntia, mukaan lukien lounastunnin, jota en ehtinyt pitämään lainkaan.

Jos totta puhutaan niin viimeinen asia, jota minä perjaintai-iltana haluan on se, että jäisin vielä työpaikalle hengailemaan, vaikka sitten olutpullon ja sipsien parissa. Ei, siinä vaiheessa haluan vain mahdollisimman pian pois toimistolta ja viikonlopun viettoon. Sinänsä hyvä ajatus, mutta käytännön tasolla ei minun kohdallani varmaankaan kovin usein toimi. Enemmän pidin entisen työpaikkani tarjoamasta ”perjantaipalkinnosta”, joka salli kaikkien lähteä perjantaisin tuntia aiemmin töistä. Se oli mahtavaa! 😀

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Positiivisena loppukaneettina tässä mainittakoon tuore kirjallisuusaiheinen ilouutinen Suomesta. Ystäväni ja opiskelukaverini Eeva on tänä vuonna yksi kymmenestä Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaasta (linkki Hesarin artikkeliin). Onneksi olkoon Eevalle ja menestystä!

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 31/10/2010 Kategoria/t: Arki, Kulttuuri, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,

Ei pizzaa kotiovelle

Tilasin pizzan kotiinkuljetuksella perjantaina töiden jälkeen. Päivä oli ollut sen verran kiireinen — taas kerran — että en ehtinyt syömään lounasta päivän aikana ja ylitöissä meni kahdeksaan illalla, joten nälkä oli hirmuinen ja jääkaappi tyhjä kun pääsin kotiin vähän vaille yhdeksän. Joten päätin, että pizzalla saisi tämä viikonloppu alkaa.

Tilasin pizzan, mutta ihmettelin vähän, kun se ei ollut saapunut tunnissa, kuten olisi pitänyt. Viimein pizzapaikasta soitetiin ja kerrottiin, että tilauksen kanssa oli ”ongelmia”: pizzakuski ei tulisi kotiin saakka kuljetuksensa kanssa, sillä alue on sen verran epämääräinen, että pizzakuskit tulevat täällä ryöstetyksi. Niinpä pizzapaikasta kysyttiin, että voisinko minä tulla pizzakuskia vastaan turvallisemmalle alueelle ja noutaa pizzan kuskilta.

Niin.

Eipä siinä hirveästi vaihtoehtoja ollut. Sanoin, että voisin toki tulla vastaan läheiselle isommalle tielle ja tavata pizzakuskin siellä. Pizzapaikan mieshenkilö kiitti ja sanoi, että jos tulee jotain ongelmia, minun tulisi soittaa hänelle takaisin.

Niinpä kävelin minuutin parin päähän isommalle tielle, jossa pizzakuski mopoineen odotti. Maksoin, sain pizzani ja kävelin takaisin kotiin syömään.

Luulen tietäväni, keihin pizzapaikka viittasi peloillaan ryöstetyksi tulemisesta. Alueen talojen välissä hengaillee porukka mustia miespuolisia tulevaisuuden toivoja, joilla ei näytä olevan mitään tähdellistä tekemistä. Olen itse saanut nauttia heidän seurastaan kerran tähän mennessä, lauantai-iltana seitsemän aikoihin, kun menin ”heidän alueensa” läpi Tescoon ostamaan Pepsiä viikonlopuksi. Kyseessä on oikotie Dalstonin päätielle Kingsland Roadille, jossa lähin Tesco sijaitsee. Kolme noin 25-vuotiasta miestä seisoskelivat portaikon liepeillä ja yksi heistä kommentoi suureen ääneen ”I’d fuck that” (naisin tuota) kun kävelin ohi. Olin kuin en olisi kuullutkaan ja jatkoin kävelemistä. Saman porukan olen nähnyt seisoskelemassa samalla paikalla parina muunakin iltana. En ihmettelisi yhtään, jos tuo porukka on se, jota pizzakuskit karttavat.

Kämppikseni sanoi edellisellä viikolla, että ajotiellämme käy silloin tällöin poliisiauto, ja vaikuttaa siltä, että poliisi pitää aluetta silmällä. Itse olen nähnyt poliisiauton poistuvan pihasta kerran iltavuorosta tullessani. En silti olisi uskonut, että mopon selässä matkaavat pizzakuskit karttavat aluetta; olen muutaman kerran tilannut intialaista kotiin, eikä noiden ruokatilausten kanssa ole ollut ongelmia.

Alue ei ole mikään maailman miellyttävin, se on totta. Ensi alkuun kun uuteen asuntoon muutin, ajattelin, että käyn hakemassa poliisilaitokselta raiskaushälyttimen, pienen laitteen, jonka voi ”laukaista” vaaranpaikan tullen ja joka pitää hirmuista ääntä. Pohdin myös pippurisumutteen hankkimista itsesuojelutarkoituksessa, mutta pian selvisi, että pippurisumutteen hallussapito on laitonta Britanniassa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käytännössä raiskaushälytin (tosin tiedän joidenkin kantavan mukanaan pientä deodoranttisuihkepulloa ”aseena” käytettäväksi). Sittemmin jätin ajatuksen hälyttimen hankinnasta oman onnensa nojaan, sillä iltavuoroista palatessa ei ole ollut mitään ongelmia. Pääsen nimittäin pihaan ns. ”turvallista kautta”, eikä minun tarvitse oikaista näiden nuorten miesten hengailualueen kautta. (Vuokranantajani on kehottanut välttämään tuota aluetta myöhään illlalla, joten olen valinnut työmatkabussini sitä silmällä pitäen. En käytä busseja, jotka tulevat ”vaaralliselle” puolelle aluetta.) Nyt kuitenkin ajatus hälyttimen hankkimisesta on palannut. Ehkä sellainen olisi sittenkin hyvä olla olemassa, varmuuden vuoksi.

Usein iltavuorosta tullessani laitan joka tapauksessa varotoimenpiteenä puhelimen ja asunnon avaimet taskuuni käsilaukusta, jotta pääsisin ainakin kotiin sisälle ja voisin soittaa poliisit, jos ryöstön kohteeksi joudun. Mutta kuten sanottua, tähän saakka kaikki on mennyt hyvin, joten suuremmin en huolehdi. Perusjärki kun on kädessä, niin sillä pääsee jo pitkälle.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 03/10/2010 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , ,