RSS

Aihearkisto: Ihmiset

Hääpäivä Irlannissa

Nettituttuni noin yhdeksän vuoden takaa, John, meni naimisiin perjantaina 15. päivä noin tunnin matkan päässä Dublinista. Sain kutsun häihin, mutta työkiireiden vuoksi päätin lopulta jättää menemättä. Sinänsä minulla olisi ollut vapaapäiviä käyttämättä, mutta kuuden päivän työviikot ovat edelleen käynnissä enkä halunnut poistua kaupungista kun tiesin, että tiimistä kuitenkin joutuu useampi olla viikonloppuna töissä. Parin päivän matkan tekeminen myös tuntui kaiken tämän hässäkän keskellä uuvuttavalta. Olinkin itse tuolloin perjantaina normaalisti töissä, sekä myös lauantaina.

Meitä on Facebookissa useampi ihminen nettituttuporukastamme — Teksasissa, Washingtonin osavaltiossa, Kaliforniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Ruotsissa, Skotlannissa, Englannissa ja Intiassa. Päätin lähettää heille kaikille viestin, jossa ehdotin keräyksen pistämistä pystyyn lahjaa varten. Lupauduin myös ostamaan kortin ja tulostamaan mahdolliset onnitteluviestit sen matkaan meiltä kaikilta.

Esitin lahjavaihtoehdoksi lahjakortin ostamista ravintolaan, jotta tuore aviopari pääsisi juhlistamaan vihkimistään hyvän ruoan ja juoman pariin. Idea sai kannatusta ja päädyimmekin ottamaan lahjakortin Irlannin ainoaan kahden Michelin-tähden ravintolaan, Restaurant Patrick Guilbaudiin, jonka on myös sanottu olevan Dublinin kallein ravintola.

Laitoin mielessäni lahjakortin arvon tavoitteeksi 200 euroa, mutta se ylittyi innokkaiden kaverusten toimesta reilusti. Lopullinen lahjakorttisummamme oli 375 euroa. Sillä saa ravintolassa kahdelle hengelle jopa kahdeksan ruokalajin maistelumenun juomineen.

John lähetti meille kaikille Facebookissa viime yönä kiitosviestin. He olivat tuoreen vaimonsa Olgan kanssa käymässä kotona hääviikonlopun jälkeen muutaman tunnin verran ennen lennähdystään Kuubaan häämatkalle. John oli varsin kiitollinen ”hienosta ja koskettavasta” lahjasta ja kertoi kyyneleen tai pari pilkottaneen silmäkulmasta viestejä lukiessa.

Tulipa hyvä mieli antajille! ^_^

Kortin mukaan tulostetut onnitteluviestit.

Kortin mukaan tulostetut onnitteluviestit.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 19/11/2013 Kategoria/t: Ihmiset

 

Avainsanat: , , , ,

Amerikkalainen olut III, IV, V ja VI

Niin. Nämä neljä olutta puolestaan menivät parempiin suihin maaliskuun lopulla.

Oli vilpoinen lauantai-ilta. Suomalais-irlantilainen ystäväpariskuntani kutsui minut ja muutaman muun kaverinsa istumaan iltaa luokseen etelä-Lontooseen. Meitä oli siellä reilu kourallinen: pari irlantilaista jalkapallohullua miestä, pari brittiä, kolme suomalaista naista ja hollantilainen mies, ellen ihan väärin muista. Söimme iltapalaa nyyttärimeiningillä, katsoimme pari elokuvaa ja rupattelimme niitä näitä.

Olin tuolloin kovasti suunnitellut lähteväni kotiin ennen puoltayötä, että ehdin junalla takaisin (bussilla kotiutuminen olisi Brockleystä turhan hankalaa ja kestäisi todella kauan). Mutta jotenkin kummasti se aika vain vierähti ja yhtäkkiä kello olikin jo puoli kuusi aamulla. Ei siinä auttanut muuta kuin jäädä Johnin ja Sonjan sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten junalla kotiin jatkamaan unia.

Tällä viikolla sain kutsun mennä varmaankin suurin piirtein samalla porukalla samaan osoitteeseen taas lauantai-iltaa viettämään, mutta tällä kertaa Euroviisuja valvomaan. Seura on mitä parhainta, mutta onnekseni minulla oli jo illallissuunnitelmia Alin ja Maureenin kanssa sovittuna — viisujen välttäminen onnistuu kivuttomasti tänäkin vuonna. 😆

Prosentit amerikkalaisissa oluissa olivat paikoitellen kovat ja kaksi pulloista oli vielä 750 millilitran pulloja, joten enemmän kuin mielelläni jaoin isot pullot muiden oluen juojien kanssa. Tosin hirveästi en tehnyt maistelumuistiinpanoja näistä, ymmärrettävistä syistä. Heh.

Kuvassa alla näkyy isännän ja emännän sekä hollantilaisen juuston (nam!) lisäksi Rogue Farms Pumpkin Patch Ale ja Jester King Black Metal -stout, joka oli tappavan vahvan makuista ja prosentit olivat kokonaista 10. (Panimon sivuston mukaan oluelle soitettiin käymisprosessin aikana black metalia, mikä lienee syy valmiin oluen tekemään vimmattuun makuhyökkäykseen.) Kurpitsaolut puolestaan tarjosi paljon hellemmän kohtelun makunystyröille ja siitä pidin kovasti. Kaksi muuta olutta olivat joku jouluolut ja muistaakseni joku aika perus-ale. Nimiä en kyllä valitettavasti kirjoittanut ylös ja pullot menivät siellä illan päätteeksi lasinkeräykseen.

Seuraavat maistelut kenties taas paremmalla onnella muistiinpanojen suhteen!

28172_10151524712795682_193646625_n

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Pitkä viikonloppu nettituttujen kanssa

Viikko sitten meillä oli pitkästä aikaa nettituttujen kanssa tapaaminen. Teksasista paikalle saapui Misty (matkaseuranaan kaverinsa Chris). Irlannista paikalla oli John ja Lontoosta minun lisäkseni Ali, Bev ja Pinder. Letician oli tarkoitus tulla lounaalle myös sunnuntaina, mutta hän ei loppujen lopuksi raskaudeltaan kyennyt. Ruotsista joukkoon oli liittymässä hollantilainen Rens, mutta erinäisten sattumusten vuoksi hän ei ehtinyt lennolleen ja jäi harmillisesti siis pois tapaamisesta.

Torstaina Misty, Chris ja minä matkustimme puolentoista tunnin junamatkan päähän Bathin kaupunkiin. Siellä tutustuimme roomalaisten aikaiseen kylpylään, joka oli museona varsin hyvin toteutettu ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Roomalainen kylpylä Bathissa

Muuten Bathin kaupunki oli isompiin kaupunkeihin tottuneille tylsähkö. Kiersimme pikku kävelylenkin kaupunkin muita ”päänähtävyyksiä” katsomassa (mm. kaaren muotoon rakennettuja taloja oli tarjolla — tosin emme vaikuttuneet niistä edes sen vertaa, että valokuvan olisimme näpänneet), mutta loppupäivä meni pubilounaalla ja sitten parissa muussa pubissa oluita maistellen. Palasin illalla kotiin, Misty ja Chris jäivät yöksi ja jatkoivat aamusta etelämpään kansallispuistoon pyöräretkelle, lähelle rannikkoa. Retki oli kuulemma mukava, villihevosineen kaikkineen.

Perjantaina tapasin Johnin Lontoossa puoliltapäivin ja kävimme lounaalla meksikolaisessa ravintolassa. Alun perin aioimme käydä lounaalla ravintolassa, joka tarjoaa shampanjaa ja hotdogeja — ihan vain siksi, että tarjolla olisi ollut shampanjaa ja hotdogeja — mutta jono siellä oli sen verran pitkä, että etsimme toisen vaihtoehdon.

Enigma-salauslaite, Churchill War Rooms -museo

Lounaan jälkeen kävimme Churchill War Rooms -museossa lähellä parlamenttitaloa. Kohde on bunkkeri, jossa toisen maailmansodan Lontoon pommitusten aikana Churchill hallintoineen asui ja työskenteli. Museossa oli runsaasti mm. videomateriaalia, jossa silloisia työntekijöitä haastateltiin vuosikymmeniä myöhemmin. Samoin ääninauhalta sai kuunnella Churchillin puheita ja muuta materiaalia. Huoneet olivat siinä kunnossa kuin ne olivat käyttöaikanakin; kokonaisuutena se oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Ostimme museon kaupasta Johnin kanssa Mistylle pienen kirjasen, joka ohjeisti vuonna 1944 amerikkalaisia sotilaita brittien tavoista ja luonteesta. (Silloin kyseisellä miniopuksella tuskin oli huumoriarvoa, mutta nykylukijalle osa neuvoista oli varsin hauskoja.)

Churchillin työpöytä

Museokäynnin jälkeen vääntäydyimme Johnin kanssa hieman pohjoisempaan, kohteena pubi, jossa tapasimme Pinderin. Miehille tapaaminen oli ensimmäinen, mutta itse olin tavannut Pinderin kerran tai pari aikaisemminkin. Edellisestä kerrasta oli tosin pari vuotta, sillä Pinder vietti välissä kaksi vuotta Kanadassa. Tuopin jälkeen vaihdoimme pubia belgialaiseen sellaiseen, jonne saapuivat myös Bev töiden jälkeen sekä Misty ja Chris pyöräretkeltään palattuaan.

Parin drinkin jälkeen Pinder poistui takavasemmalle ja me muut suuntasimme Dans le Noir ? (ranskalaisittain välilyönti ennen kysymysmerkkiä) -ravintolaan illalliselle. Pilkkopimeässä ateriointi oli erikoinen kokemus. Oli aika haasteellista yrittää päästä irti ajatuksesta, että silmät lopulta sopeutuisivat hämärään/pimeään, sillä minkäänlaista sopeutumista ei tapahtunut. Sokea tarjoilijamme johdatti meidät letkassa pöytäämme ja sen jälkeen pääsimmekin opiskelemaan näppituntumalla viini- ja vesilasien sekä ruokailuvälineiden paikkoja pöydässä.

Itse syömisessä veitsi oli käytännössä hyödytön. Myös ruoan paikallistaminen lautasella oli hankalaa. Jouduimme jossain vaiheessa turvautua näppituntumaan myös siinä. Vettä pullosta lasiin kaataessa sormella oli koetettava veden pinnan nousu, jotta ei lorottelisi vesiä pöydälle. Viinilasillisia omaan menuvalintaani kuului kaksi, mutta toinen niistä jäi juomatta miltei kokonaan. Pari pientä tuoppia olutta ja iso tuoppi siideriä alkuillan janojuomaksi kun oli jo alla.

Alkuruoka oli hyvää: siinä oli muistaakseni pekonia ja kyyhkystä, vihreää salaattia ja leipäkuutioita. Pääruoasta minulla jäi osa syömättä — en tosin muista mikä liha oli kyseessä tuossa vähemmän mieluisessa kokemuksessa (saattoi olla rasvaista sian vatsapalaa; aivan liian rasvaista minun makuuni se joka tapauksessa oli). Kaksi muuta lihaa pääruoassa olivat kyllä hyviä, muistaakseni ne olivat ankkaa ja lammasta. Minulla ja Bevillä oli punainen menu (lihaa ja kasviksia), sillä halusimme rajata merenelävät pois lautaselta. John ja Misty valitsivat valkoisen menun (ei rajoituksia). Heidän lautaselleen päätyi mm. krokotiilia. He arvuuttelivat keskenään mitä liha voisi olla, mutta kumpikaan heistä ei tunnistanut syödessään sitä krokotiiliksi. Jälkiruokana minulla oli persikkaista juustokakkua ja pari pientä macaron-leivosta.

Illallinen päättyi puoliltaöin ja kaikki kiirehtivät koteihinsa ja majapaikkoihinsa, junat kun lakkaavat kulkemasta pian puolen yön jälkeen. Suurin osa porukasta pääsi ajoissa perille asti, mutta itse missasin viimeisen junan Whitechapelista, joten jouduin kävellä sieltä vartin verran kotiin.

Lauantain herätys oli suhteellisen leppoisa: tapasimme Leicester Squarella lounaalle menoa varten. Alin oli tarkoitus liittyä joukkoon myös, mutta laiskuuttaan hän ei päässyt ajoissa sängystä ylös. Joten Misty, Chris, John ja minä kävimme libanonilaisessa ravintolassa lounaalla nelistään. Ruoka oli varsin hyvää ja monipuolista: valitsimme 7–8 sorttia mezze-lautasia jaettavaksi, salaatista lihaan ja leipään.

Päivälle meillä ei ollut suunnitelmia. Misty kysäisi, olisiko Lontoossa tarjolla joitakin vanhoja hautausmaita, jossa voisimme piipahtaa. Vein porukan tuttuun Abney Parkiin, jossa pyörimme kylmässä syyssäässä kai parisen tuntia. Ali vääntäytyi sillä aikaa keskustaan, Chris lähti omille teilleen kameransa kanssa, ja me muut tapasimme Alin vanhassa tutussa Interpid Fox -metallibaarissa kuuden kieppeillä. Bev liittyi myös joukkoon miesystävänsä kanssa, ja istuimme iltaa isommalla porukalla noin seitsemään, jolloin Misty ja John suuntasivat Devin Townsendin keikalle Camdeniin. Me muut jatkoimme Foxissa vielä, Ali ja minä pidempään, Bev kumppaneineen luovuttivat ennen yhdeksää. Alin kanssa siirryimme baarin yläkertaan, jossa esiintyi Metallica-coverbändi Mentallica.

Sunnuntain ohjelmassa oli taas lounastapaaminen, tällä kertaa itäisessä Lontoossa. Bevin suosituksesta kävimme Johnin ja Mistyn kanssa Bishopsgate Kitchenissä syömässä. Alin oli taas tarkoitus saapua paikalle, mutta sängystä oli ilmeisen hankala päästä ylös, joten hän liittyi seuraamme vasta puoli kolmelta, kun olimme Liverpool Streetin asemalla saattelemassa Johnia junalle kohti lentokenttää.

Kävimme Alin ja Mistyn kanssa aseman lähistöllä pienessä museossa nimeltä Dennis Severs’ House. Amerikkalainen Dennis Severs asui talossa vuodesta 1979 aina vuonna 1999 sattuneeseen kuolemaansa saakka. Vain noin viisikymppisenä kuollut herra Severs sisusti asuntonsa antiikilla, menneiden vuosisatojen hengessä, ajatuksenaan luoda tuosta 1700-luvun alkuvuosikymmeninä rakennetusta nelikerroksisesta talosta eräänlainen aikakapseli. Talon kymmenen huonetta on sisustettu 1700- ja 1800-luvun mallin mukaan ja sen huoneet näyttäytyvät museokävijälle aivan kuin talon asukkaat olisivat poistuneet huoneista vain minuutteja aiemmin.  Lautasella on puoliksi syöty leivänpala, teekupissa on höyryävää juomaa, takanreunalla on puoliksi juotu pikkuruinen pikari viiniä, korkeaselkäiselle, koristeelliselle nojatuolille on laskettu keskeneräinen ristipistotyö ja työpöydällä on kirjeen kirjoittaminen kesken. Huoneissa kuuluu taustanauhalta ajan ääniä, muun muassa tykkien laukauksia Thamesin suunnalta, päivältä, jolloin julistettiin, että kuningas oli kuollut. Omituinen, mutta kiehtova kokemus.

Ali ja Misty sunnuntaisella kävelyllä

Loppuiltapäivä meni käveleskelyn parissa. Kuljeksimme rauhalliseen tahtiin alas joelle, ylitimme Tower Bridgen ja kuljimme joen etelärantaa länteen, kunnes tulimme sopivanlaisen pubin kohdalle. Siellä vierähtikin rupatellessa ihan huomaamatta viisi tuntia aina iltakymmeneen saakka. Illalllista kävimme syömässä pienen sateisen kävelymatkan päässä Chinatownissa, kunnes olikin sitten aika sanoa Mistylle hyvästit, sillä lento takaisin Yhdysvaltoihin oli aikaisin seuraavana aamuna. Hurrikaani Sandyn vuoksi lento New Yorkiin jouduttiin tosin perua ja toinen järjestää suoraan Houstoniin — Mistyn kannalta tosin kätevämpi niin.

Töihin ja arkeen paluu oli suhteellisen kivuton, sillä minulla oli vielä maanantaikin vapaata. Sai ruokaostokset tehtyä, pyykit pestyä jne. Ja töihin palattua lähin esimieheni sanoi antavansa minulle viime aikojen ylitöistä yhden ylimääräisen vapaapäivän vielä tälle vuodelle. Tein noin parin viikon aikana nelisen päivää ylimääräistä, mutta olen tyytyväinen, että sain edes yhden lisälomapäivän. Parempi sekin kuin ei mitään. Edellisessä työpaikassa ei puhettakaan, että olisi saanut edes tämän verran takaisin työnantajalta. Nyt vain pitäisi koettaa saada lomapäivä johonkin mahdutettua. Montaa vaihtoehtoa ei ole, sillä tiimistä on lähes koko loppuvuoden jo aina joku lomalla, ja kaksi työntekijää poissa yhtä aikaa ei ole suositeltava ratkaisu. Mutta jossain välissä.

Jossain välissä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/11/2012 Kategoria/t: Ihmiset, Kaupunki, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , ,