RSS

Aihearkisto: Ihmiset

Hääpäivä Irlannissa

Nettituttuni noin yhdeksän vuoden takaa, John, meni naimisiin perjantaina 15. päivä noin tunnin matkan päässä Dublinista. Sain kutsun häihin, mutta työkiireiden vuoksi päätin lopulta jättää menemättä. Sinänsä minulla olisi ollut vapaapäiviä käyttämättä, mutta kuuden päivän työviikot ovat edelleen käynnissä enkä halunnut poistua kaupungista kun tiesin, että tiimistä kuitenkin joutuu useampi olla viikonloppuna töissä. Parin päivän matkan tekeminen myös tuntui kaiken tämän hässäkän keskellä uuvuttavalta. Olinkin itse tuolloin perjantaina normaalisti töissä, sekä myös lauantaina.

Meitä on Facebookissa useampi ihminen nettituttuporukastamme — Teksasissa, Washingtonin osavaltiossa, Kaliforniassa, Irlannissa, Alankomaissa, Ruotsissa, Skotlannissa, Englannissa ja Intiassa. Päätin lähettää heille kaikille viestin, jossa ehdotin keräyksen pistämistä pystyyn lahjaa varten. Lupauduin myös ostamaan kortin ja tulostamaan mahdolliset onnitteluviestit sen matkaan meiltä kaikilta.

Esitin lahjavaihtoehdoksi lahjakortin ostamista ravintolaan, jotta tuore aviopari pääsisi juhlistamaan vihkimistään hyvän ruoan ja juoman pariin. Idea sai kannatusta ja päädyimmekin ottamaan lahjakortin Irlannin ainoaan kahden Michelin-tähden ravintolaan, Restaurant Patrick Guilbaudiin, jonka on myös sanottu olevan Dublinin kallein ravintola.

Laitoin mielessäni lahjakortin arvon tavoitteeksi 200 euroa, mutta se ylittyi innokkaiden kaverusten toimesta reilusti. Lopullinen lahjakorttisummamme oli 375 euroa. Sillä saa ravintolassa kahdelle hengelle jopa kahdeksan ruokalajin maistelumenun juomineen.

John lähetti meille kaikille Facebookissa viime yönä kiitosviestin. He olivat tuoreen vaimonsa Olgan kanssa käymässä kotona hääviikonlopun jälkeen muutaman tunnin verran ennen lennähdystään Kuubaan häämatkalle. John oli varsin kiitollinen ”hienosta ja koskettavasta” lahjasta ja kertoi kyyneleen tai pari pilkottaneen silmäkulmasta viestejä lukiessa.

Tulipa hyvä mieli antajille! ^_^

Kortin mukaan tulostetut onnitteluviestit.

Kortin mukaan tulostetut onnitteluviestit.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 19/11/2013 Kategoria/t: Ihmiset

 

Avainsanat: , , , ,

Amerikkalainen olut III, IV, V ja VI

Niin. Nämä neljä olutta puolestaan menivät parempiin suihin maaliskuun lopulla.

Oli vilpoinen lauantai-ilta. Suomalais-irlantilainen ystäväpariskuntani kutsui minut ja muutaman muun kaverinsa istumaan iltaa luokseen etelä-Lontooseen. Meitä oli siellä reilu kourallinen: pari irlantilaista jalkapallohullua miestä, pari brittiä, kolme suomalaista naista ja hollantilainen mies, ellen ihan väärin muista. Söimme iltapalaa nyyttärimeiningillä, katsoimme pari elokuvaa ja rupattelimme niitä näitä.

Olin tuolloin kovasti suunnitellut lähteväni kotiin ennen puoltayötä, että ehdin junalla takaisin (bussilla kotiutuminen olisi Brockleystä turhan hankalaa ja kestäisi todella kauan). Mutta jotenkin kummasti se aika vain vierähti ja yhtäkkiä kello olikin jo puoli kuusi aamulla. Ei siinä auttanut muuta kuin jäädä Johnin ja Sonjan sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten junalla kotiin jatkamaan unia.

Tällä viikolla sain kutsun mennä varmaankin suurin piirtein samalla porukalla samaan osoitteeseen taas lauantai-iltaa viettämään, mutta tällä kertaa Euroviisuja valvomaan. Seura on mitä parhainta, mutta onnekseni minulla oli jo illallissuunnitelmia Alin ja Maureenin kanssa sovittuna — viisujen välttäminen onnistuu kivuttomasti tänäkin vuonna. 😆

Prosentit amerikkalaisissa oluissa olivat paikoitellen kovat ja kaksi pulloista oli vielä 750 millilitran pulloja, joten enemmän kuin mielelläni jaoin isot pullot muiden oluen juojien kanssa. Tosin hirveästi en tehnyt maistelumuistiinpanoja näistä, ymmärrettävistä syistä. Heh.

Kuvassa alla näkyy isännän ja emännän sekä hollantilaisen juuston (nam!) lisäksi Rogue Farms Pumpkin Patch Ale ja Jester King Black Metal -stout, joka oli tappavan vahvan makuista ja prosentit olivat kokonaista 10. (Panimon sivuston mukaan oluelle soitettiin käymisprosessin aikana black metalia, mikä lienee syy valmiin oluen tekemään vimmattuun makuhyökkäykseen.) Kurpitsaolut puolestaan tarjosi paljon hellemmän kohtelun makunystyröille ja siitä pidin kovasti. Kaksi muuta olutta olivat joku jouluolut ja muistaakseni joku aika perus-ale. Nimiä en kyllä valitettavasti kirjoittanut ylös ja pullot menivät siellä illan päätteeksi lasinkeräykseen.

Seuraavat maistelut kenties taas paremmalla onnella muistiinpanojen suhteen!

28172_10151524712795682_193646625_n

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Pitkä viikonloppu nettituttujen kanssa

Viikko sitten meillä oli pitkästä aikaa nettituttujen kanssa tapaaminen. Teksasista paikalle saapui Misty (matkaseuranaan kaverinsa Chris). Irlannista paikalla oli John ja Lontoosta minun lisäkseni Ali, Bev ja Pinder. Letician oli tarkoitus tulla lounaalle myös sunnuntaina, mutta hän ei loppujen lopuksi raskaudeltaan kyennyt. Ruotsista joukkoon oli liittymässä hollantilainen Rens, mutta erinäisten sattumusten vuoksi hän ei ehtinyt lennolleen ja jäi harmillisesti siis pois tapaamisesta.

Torstaina Misty, Chris ja minä matkustimme puolentoista tunnin junamatkan päähän Bathin kaupunkiin. Siellä tutustuimme roomalaisten aikaiseen kylpylään, joka oli museona varsin hyvin toteutettu ja ehdottomasti näkemisen arvoinen.

Roomalainen kylpylä Bathissa

Muuten Bathin kaupunki oli isompiin kaupunkeihin tottuneille tylsähkö. Kiersimme pikku kävelylenkin kaupunkin muita ”päänähtävyyksiä” katsomassa (mm. kaaren muotoon rakennettuja taloja oli tarjolla — tosin emme vaikuttuneet niistä edes sen vertaa, että valokuvan olisimme näpänneet), mutta loppupäivä meni pubilounaalla ja sitten parissa muussa pubissa oluita maistellen. Palasin illalla kotiin, Misty ja Chris jäivät yöksi ja jatkoivat aamusta etelämpään kansallispuistoon pyöräretkelle, lähelle rannikkoa. Retki oli kuulemma mukava, villihevosineen kaikkineen.

Perjantaina tapasin Johnin Lontoossa puoliltapäivin ja kävimme lounaalla meksikolaisessa ravintolassa. Alun perin aioimme käydä lounaalla ravintolassa, joka tarjoaa shampanjaa ja hotdogeja — ihan vain siksi, että tarjolla olisi ollut shampanjaa ja hotdogeja — mutta jono siellä oli sen verran pitkä, että etsimme toisen vaihtoehdon.

Enigma-salauslaite, Churchill War Rooms -museo

Lounaan jälkeen kävimme Churchill War Rooms -museossa lähellä parlamenttitaloa. Kohde on bunkkeri, jossa toisen maailmansodan Lontoon pommitusten aikana Churchill hallintoineen asui ja työskenteli. Museossa oli runsaasti mm. videomateriaalia, jossa silloisia työntekijöitä haastateltiin vuosikymmeniä myöhemmin. Samoin ääninauhalta sai kuunnella Churchillin puheita ja muuta materiaalia. Huoneet olivat siinä kunnossa kuin ne olivat käyttöaikanakin; kokonaisuutena se oli varsin mielenkiintoinen kokemus. Ostimme museon kaupasta Johnin kanssa Mistylle pienen kirjasen, joka ohjeisti vuonna 1944 amerikkalaisia sotilaita brittien tavoista ja luonteesta. (Silloin kyseisellä miniopuksella tuskin oli huumoriarvoa, mutta nykylukijalle osa neuvoista oli varsin hauskoja.)

Churchillin työpöytä

Museokäynnin jälkeen vääntäydyimme Johnin kanssa hieman pohjoisempaan, kohteena pubi, jossa tapasimme Pinderin. Miehille tapaaminen oli ensimmäinen, mutta itse olin tavannut Pinderin kerran tai pari aikaisemminkin. Edellisestä kerrasta oli tosin pari vuotta, sillä Pinder vietti välissä kaksi vuotta Kanadassa. Tuopin jälkeen vaihdoimme pubia belgialaiseen sellaiseen, jonne saapuivat myös Bev töiden jälkeen sekä Misty ja Chris pyöräretkeltään palattuaan.

Parin drinkin jälkeen Pinder poistui takavasemmalle ja me muut suuntasimme Dans le Noir ? (ranskalaisittain välilyönti ennen kysymysmerkkiä) -ravintolaan illalliselle. Pilkkopimeässä ateriointi oli erikoinen kokemus. Oli aika haasteellista yrittää päästä irti ajatuksesta, että silmät lopulta sopeutuisivat hämärään/pimeään, sillä minkäänlaista sopeutumista ei tapahtunut. Sokea tarjoilijamme johdatti meidät letkassa pöytäämme ja sen jälkeen pääsimmekin opiskelemaan näppituntumalla viini- ja vesilasien sekä ruokailuvälineiden paikkoja pöydässä.

Itse syömisessä veitsi oli käytännössä hyödytön. Myös ruoan paikallistaminen lautasella oli hankalaa. Jouduimme jossain vaiheessa turvautua näppituntumaan myös siinä. Vettä pullosta lasiin kaataessa sormella oli koetettava veden pinnan nousu, jotta ei lorottelisi vesiä pöydälle. Viinilasillisia omaan menuvalintaani kuului kaksi, mutta toinen niistä jäi juomatta miltei kokonaan. Pari pientä tuoppia olutta ja iso tuoppi siideriä alkuillan janojuomaksi kun oli jo alla.

Alkuruoka oli hyvää: siinä oli muistaakseni pekonia ja kyyhkystä, vihreää salaattia ja leipäkuutioita. Pääruoasta minulla jäi osa syömättä — en tosin muista mikä liha oli kyseessä tuossa vähemmän mieluisessa kokemuksessa (saattoi olla rasvaista sian vatsapalaa; aivan liian rasvaista minun makuuni se joka tapauksessa oli). Kaksi muuta lihaa pääruoassa olivat kyllä hyviä, muistaakseni ne olivat ankkaa ja lammasta. Minulla ja Bevillä oli punainen menu (lihaa ja kasviksia), sillä halusimme rajata merenelävät pois lautaselta. John ja Misty valitsivat valkoisen menun (ei rajoituksia). Heidän lautaselleen päätyi mm. krokotiilia. He arvuuttelivat keskenään mitä liha voisi olla, mutta kumpikaan heistä ei tunnistanut syödessään sitä krokotiiliksi. Jälkiruokana minulla oli persikkaista juustokakkua ja pari pientä macaron-leivosta.

Illallinen päättyi puoliltaöin ja kaikki kiirehtivät koteihinsa ja majapaikkoihinsa, junat kun lakkaavat kulkemasta pian puolen yön jälkeen. Suurin osa porukasta pääsi ajoissa perille asti, mutta itse missasin viimeisen junan Whitechapelista, joten jouduin kävellä sieltä vartin verran kotiin.

Lauantain herätys oli suhteellisen leppoisa: tapasimme Leicester Squarella lounaalle menoa varten. Alin oli tarkoitus liittyä joukkoon myös, mutta laiskuuttaan hän ei päässyt ajoissa sängystä ylös. Joten Misty, Chris, John ja minä kävimme libanonilaisessa ravintolassa lounaalla nelistään. Ruoka oli varsin hyvää ja monipuolista: valitsimme 7–8 sorttia mezze-lautasia jaettavaksi, salaatista lihaan ja leipään.

Päivälle meillä ei ollut suunnitelmia. Misty kysäisi, olisiko Lontoossa tarjolla joitakin vanhoja hautausmaita, jossa voisimme piipahtaa. Vein porukan tuttuun Abney Parkiin, jossa pyörimme kylmässä syyssäässä kai parisen tuntia. Ali vääntäytyi sillä aikaa keskustaan, Chris lähti omille teilleen kameransa kanssa, ja me muut tapasimme Alin vanhassa tutussa Interpid Fox -metallibaarissa kuuden kieppeillä. Bev liittyi myös joukkoon miesystävänsä kanssa, ja istuimme iltaa isommalla porukalla noin seitsemään, jolloin Misty ja John suuntasivat Devin Townsendin keikalle Camdeniin. Me muut jatkoimme Foxissa vielä, Ali ja minä pidempään, Bev kumppaneineen luovuttivat ennen yhdeksää. Alin kanssa siirryimme baarin yläkertaan, jossa esiintyi Metallica-coverbändi Mentallica.

Sunnuntain ohjelmassa oli taas lounastapaaminen, tällä kertaa itäisessä Lontoossa. Bevin suosituksesta kävimme Johnin ja Mistyn kanssa Bishopsgate Kitchenissä syömässä. Alin oli taas tarkoitus saapua paikalle, mutta sängystä oli ilmeisen hankala päästä ylös, joten hän liittyi seuraamme vasta puoli kolmelta, kun olimme Liverpool Streetin asemalla saattelemassa Johnia junalle kohti lentokenttää.

Kävimme Alin ja Mistyn kanssa aseman lähistöllä pienessä museossa nimeltä Dennis Severs’ House. Amerikkalainen Dennis Severs asui talossa vuodesta 1979 aina vuonna 1999 sattuneeseen kuolemaansa saakka. Vain noin viisikymppisenä kuollut herra Severs sisusti asuntonsa antiikilla, menneiden vuosisatojen hengessä, ajatuksenaan luoda tuosta 1700-luvun alkuvuosikymmeninä rakennetusta nelikerroksisesta talosta eräänlainen aikakapseli. Talon kymmenen huonetta on sisustettu 1700- ja 1800-luvun mallin mukaan ja sen huoneet näyttäytyvät museokävijälle aivan kuin talon asukkaat olisivat poistuneet huoneista vain minuutteja aiemmin.  Lautasella on puoliksi syöty leivänpala, teekupissa on höyryävää juomaa, takanreunalla on puoliksi juotu pikkuruinen pikari viiniä, korkeaselkäiselle, koristeelliselle nojatuolille on laskettu keskeneräinen ristipistotyö ja työpöydällä on kirjeen kirjoittaminen kesken. Huoneissa kuuluu taustanauhalta ajan ääniä, muun muassa tykkien laukauksia Thamesin suunnalta, päivältä, jolloin julistettiin, että kuningas oli kuollut. Omituinen, mutta kiehtova kokemus.

Ali ja Misty sunnuntaisella kävelyllä

Loppuiltapäivä meni käveleskelyn parissa. Kuljeksimme rauhalliseen tahtiin alas joelle, ylitimme Tower Bridgen ja kuljimme joen etelärantaa länteen, kunnes tulimme sopivanlaisen pubin kohdalle. Siellä vierähtikin rupatellessa ihan huomaamatta viisi tuntia aina iltakymmeneen saakka. Illalllista kävimme syömässä pienen sateisen kävelymatkan päässä Chinatownissa, kunnes olikin sitten aika sanoa Mistylle hyvästit, sillä lento takaisin Yhdysvaltoihin oli aikaisin seuraavana aamuna. Hurrikaani Sandyn vuoksi lento New Yorkiin jouduttiin tosin perua ja toinen järjestää suoraan Houstoniin — Mistyn kannalta tosin kätevämpi niin.

Töihin ja arkeen paluu oli suhteellisen kivuton, sillä minulla oli vielä maanantaikin vapaata. Sai ruokaostokset tehtyä, pyykit pestyä jne. Ja töihin palattua lähin esimieheni sanoi antavansa minulle viime aikojen ylitöistä yhden ylimääräisen vapaapäivän vielä tälle vuodelle. Tein noin parin viikon aikana nelisen päivää ylimääräistä, mutta olen tyytyväinen, että sain edes yhden lisälomapäivän. Parempi sekin kuin ei mitään. Edellisessä työpaikassa ei puhettakaan, että olisi saanut edes tämän verran takaisin työnantajalta. Nyt vain pitäisi koettaa saada lomapäivä johonkin mahdutettua. Montaa vaihtoehtoa ei ole, sillä tiimistä on lähes koko loppuvuoden jo aina joku lomalla, ja kaksi työntekijää poissa yhtä aikaa ei ole suositeltava ratkaisu. Mutta jossain välissä.

Jossain välissä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/11/2012 Kategoria/t: Ihmiset, Kaupunki, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Lontoon ihmisiä, osa 2

Eilen kävin taas kameran kanssa kuvaamassa ihmisiä pitkästä aikaa. On vieläkin vähän hankalaa tunkea tuntemattomien ihmisten iholle kameransa kanssa, mutta hieman helpommaksi se käy kerta kerralta. Jokunen parempi pala kuvista alla. Ensimmäiset viisi ovat Borough Marketilta ja loput Trafalgar Squarelta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/08/2011 Kategoria/t: Ihmiset, Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , ,

Mummun hautajaiset

Mummun, viimeisen isovanhempani, hautajaiset olivat Suomessa eilen. En valitettavasti päässyt paikalle, mutta kirjoitin pienen tekstin luettavaksi siellä. Laitan sen tähän alle, mummua lämmöllä muistaen.

Mummu sanoi kerran, muutamia vuosia sitten, että mieli on vielä kuin 15-vuotiaalla. Ajatukset ovat aina nuoria, mutta ”ruppi” vanhenee.

Itsestä tuntui silloin, että eihän se ruppikaan ollut mummulla miksikään muuttunut ainakaan pariinkymmeneen vuoteen. Ihan sama mummu se oli, kuin silloin kun olin pieni. Samannäköinen. Samat elämän uurtamat kasvot, samat mummun kädet ja sama valkoinen tukka. Sama lämmin mummun hymy.

Mummu oli sukkien tikkaaja ja liinojen virkkaaja, perunan ja lipiäkalan keittäjä. Näkkileivän syöjä ja navettamaidon hakija. Väinön kaupalle pyöräilijä, ikkunasta tielle katselija. Madon koukkuun panija ja kalan irrottaja.

Mummu oli kodin pyörittäjä ja oman viilin tekijä. Ei säilyttänyt tomaatteja jääkaapissa, vaan säilytti niitä kaapissa. Mummulla oli tossut ja villatakki. Mummu otti torkkuja sohvalla. Mummulla oli eukalyptuspastilleja.

Mummu keinui kiikkutuolissa ja katsoi uutisia. Mummu oli saunan sytyttäjä ja mummulla oli potkukelkka.

Vähemmän tunnettu mummu oli mummu, joka nuorna naisna juhlisti häitä vaarin kanssa ja nukahti seuraavana aamuna kesken kirnuamisen.

Mummulla oli radio päällä kamarissa. Mummu haki postin sillan kupeesta. Mummu kävi istumassa Melballa ja Kyllillä ja soitti Vegalle, Irmalle ja Mairelle. Kissa viihtyi mummun korituolissa — son sitte niin mielhuinen, sanoi mummu. Mummulla oli kaapissa keltaista ja punaista limsaa.

Nyt kun mummua muistaa, siellä on edelleen ne samat elämän uurtamat kasvot, samat mummun kädet, sama valkoinen tukka. Ja sama lämmin mummun hymy.

 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 12/06/2011 Kategoria/t: Ajatuksia, Ihmiset

 

Avainsanat: , , ,

Vaalipäivä

Eduskuntavaalit ovat tänä vuonna olleet aika erikoiset, ainakin siihen nähden, millaiset vaalit ovat omana äänestysikäaikanani olleet. Perussuomalaisten populismi on saanut puolelleen suorastaan hälyttävän määrän suomalaisia ja tämä puolestaan on aktivoinut myös muita äänestäjiä, joille nukkuminen olisi muutoin ollut se todennäköisin vaihtoehto. Näin maan ulkopuolelta kun asiaa katsoo, voi vain ihmetellä, miten suomalaiset ovat Persuihin haksahtaneet noinkin mittavissa määrin. Varsinkin, kun puolueella tuntuu olevan suuret suunnitelmat ja suuret puheet, mutta ei käytännön osaamista, mahdollisuuksia eikä rahoitusta toteuttaa suunnitelmansa. Kun maasta pois muutin, Persujen kannatus oli muutaman prosentin luokkaa, nyt liikutaan ihan eri sfääreissä. Pistää miettimään, mitä tuona aikana Suomessa on tapahtunut.

BBC julkaisi eilen artikkelin otsikolla ”True Finns’ nationalism colours Finland election” (Perussuomalaisten kansallisuusaate värittää Suomen vaaleja). Artikkelissa Perussuomalaiset nimetään maahanmuuttovastaisiksi (ei siis ”maahanmuuttokriittisiksi”, kuten Persut itse mielellään itseään luonnehtivat) ksenofobikoiksi, joiden pahin vaikutus demokraattisessa yhteiskunnassa ei rajoitu siihen, että he saavuttavat todennäköisesti suuren vaalivoiton edellisiin sijoituksiinsa nähden. Artikkelissa mainittu negatiivisin vaikutus tällaisten puolueiden menestyksellä on se, että niiden muukalaisvihamielisyys tai -pelko leviää helposti muihinkin puolueisiin. Esimerkkinä Tanskan kansanpuolue, jonka valta maan sisäisessä politiikassa on vähäinen, mutta jonka populistinen ksenofobia on levinnyt myös muihin puolueisiin.

Artikkelin mukaan Ruotsissa on toimittu toisin: siellä rasistiset taikka muuten taantumukselliset puolueet on marginalisoitu muiden puolueiden toimesta. BBC:n julkaiseman artikkelin mukaan Suomessa ollaan lähempänä Tanskaa: muun muassa Kristillisdemokraatit ja Keskusta ovat ottaneet käyttöönsä kansallismielisiä, vähintäänkin sanallisia aseita vaihtelevissa määrin. Artikkelissa todetaan, että mahdollisen Perussuomalaisten vaalivoiton myötä Suomesta tulee hieman sulkeutuneempi ja protektionistisempi — ja kansallismielisempi, millä on vaikutuksensa maan asennoitumiseen mm. Euroopan unioniin.

Aiemmin viikolla myös toinen arvostettu brittiläistoimija, sanomalehti The Guardian, julkaisi artikkelin Suomen vaaleihin liittyen. Artikkelissa pohdittiin Persujen nousun syitä ja vaalien tulosten mahdollisia vaikutuksia Eurooppa-politiikkaan ja Suomen sisäänpäin kääntymiseen. Suomen vaaleista ja kansallismielisen ja ulkomaalaisvastaisen puolueen noususta ovat kirjoittaneet myös esimerkiksi The Economist ja Financial Times. Kyseenalaista julkisuutta Suomelle, laajalla skaalalla.

Helsingin Sanomat uutisoi tällä viikolla, että ulkosuomalaisten äänestysinto on noussut tänä vuonna neljänneksellä tavanomaisesta. Itse kävin Suomen suurlähetystössä toissaviikolla torstaina, kun lähetystön ovet olivat äänestäjille auki peräti kahdeksaan illalla.

Ulkomailta kun Suomeen päin katsoo, ei voi muuta kuin ihmetellä joidenkin suomalaisten vauhkoamista maahanmuutosta. Eurostatin viime syksynä julkaisemien tietojen mukaan Suomen väkiluvusta 2,7% on muiden maiden kansalaisia. Ruotsissa vastaava osuus on noin 5,9%,  Norjassa 6,3%, Britanniassa noin 7%, Belgiassa 9,1%, Itävallassa 10,3%, Irlannissa 11,3%, Espanjassa 12,3%, Kyproksella 16,1%, Sveitsissä 21,7%  ja Luxemburgissa 43,5%. Lontoossa muiden maiden kansalaisia väestöstä on 31%. Vertailun vuoksi Helsingissä vastaava osuus on hieman yli 6%.

Tätä taustaa vasten voisin vaikka lyödä vetoa, että ulkosuomalaisten äänet menevät suurimmaksi osaksi Persuja vastaan. On vaikea kuvitella, että ulkomailla muiden kulttuurien kanssa välttämättä jatkuvasti kosketuksissa olevat ihmiset antaisivat Perussuomalaisten kaltaiselle puolueelle äänensä. Vaikka muuten en ole poliittisesti aktiivinen, tänä vuonna äänestäminen oli mielestäni välttämätöntä. En ole minkään tietyn puolueen kannattaja; ääneni on vuosien saatossa mennyt kolmen eri puolueen ehdokkaille. Ensimmäistä kertaa koskaan äänestin kuitenkin tänä vuonna tiettyä puoluetta vastaan. Minusta oli tärkeää käydä sanomassa uurnilla, että perus suomalainen ei ole Perussuomalainen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/04/2011 Kategoria/t: Arki, Ihmiset, Kulttuuri, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , , , , ,

Pikkujoulua ja ei

Tapasin eilen illalla muutaman tutun naaman illallisella. Ali ja Maureen olivat kutsuneet muutamia ystäviään illalliselle iranilaiseen ravintolaan. Ali on itse iranilainen; kuulin eilen ensimmäistä kertaa ikinä hänen puhuvan persiaa, kun hän teki pöydän ruokatilauksen. Muutoin olen kuullut vain Alin erinomaisen ”vihainen arabi” -imitaation pariin kertaan. 😆 (Ali ei tosiasiassa puhu arabiaa.)

Paikalla oli myös vanha tuttu muilta illallisilta tai sunnuntai-iltapäivisiltä lautapelisessioilta pubeissa, turkkilainen Ozan (lyhyemmin Oz) sekä minulle uusi tuttavuus Nazneen (lyhyemmin Naz). Mukana olisi ilmeisesti pitänyt olla myös Nazin aviomies, mutta hän ei päässyt paikalle.

Ravintola sijaitsi luoteis-Lontoossa Kensal Greenissä. Harmittelin kovasti sitä, että en saanut itseäni talosta ulos paria tuntia aiemmin, sillä aivan Kensal Greenin Overground-aseman vieressä sijaitsee Kensal Greenin hautausmaa, joka on yksi Seitsemästä suuresta (joista yhdessä — Abney Parkissa — olen jo käynyt). Se on Seitsemästä suuresta ensimmäinen ja vanhin; se perustettiin vuonna 1832. Olisin mielelläni käynyt siellä kuljeskelemassa kameran kanssa ennen ruokailua, mutta se jää nyt toiseen kertaan. Pitkän tähtäimen tavoitteenani on käydä kamerani kanssa jokaisessa näistä seitsemästä viktoriaanisesta hautausmaasta — tälle päivälle olen itse asiassa suunnitellut Tower Hamlets Cemeteryä, joka on noin puolen tunnin junamatkan päässä.

Alkuruoat ovat pöydässä. Samoin illallistajat: Ali, Maureen, Oz ja Naz.

Ali ja Maureen ovat jossain määrin ravintolasnobeja. Ei snobeja siinä mielessä, että kaiken pitäisi olla kallista ja fiiniä, mutta snobeja siinä mielessä, että he ovat tarkkoja ruoan laadusta ja autenttisuudesta (Alille esimerkiksi on tärkeää se, että iranilaiseksi itseään väittävässä ravintolassa ei käytetä mausteena chiliä, sillä chili ei kuulu perinteiseen iranilaiseen ruokaan). Samalla he ovat hintatietoisia: ruoan on oltava hyvää eikä se saa olla sellaisenaan ylihinnoiteltua. Heidän kanssaan kun illalliselle menee, saa olla varma siitä, että ruoka on laadukasta ja täyden illallisen saa noin 20 punnalla. Näin oli myös eilen illalla.

Alkupaloina oli lajitelma hummusta, yrteillä maustettua jogurttista kurkkusalaattia, kesäkurpitsasalaattia sekä kermaista kaalisalaattia ja iso lautasellinen tuoreita yrttejä kera juuston, pähkinöiden ja retiisien. Pääruoaksi tilasimme kaikille yhteisen grillilautasen, jossa oli salaatin lisäksi paria sorttia kanaa ja paria sorttia lammasta sekä mustaksi paistettuja tomaatteja. (Tomaatit olivat parhaita paistettuja tomaatteja, joita olen koskaan maistanut.) Lisäksi pöytään tuli muutama annos kana- ja lammasruokia sekä ylimäärin riisiä. Ohutta ja rapeahkoa kiviuunissa paistettua vaaleaa leipää oli tarjolla runsaasti myös. Juomana oli vettä ja dooghia, jogurttipohjaista ja yrteillä maustettua suolaista juomaa. (Ravintolassa ei islamin lakien mukaisesti tarjoilla lainkaan alkoholia, eikä sinne saa myöskään tuoda esim. omaa viinipulloa.) Jälkiruoaksi joimme pannullisen teetä sokerin kera.

Pääruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Illallinen oli erinomainen ja ruokaa jäi vielä kotiinviemisiksikin — tämän päivän lounas on siis hoidossa!

Eilisilta korvasi enemmän kuin hyvin sen, että jouduin jättää ylitöiden vuoksi firman pikkujoulut välistä perjantai-iltana. Muut lähtivät pubiin seitsemän maissa (laskutusten hoitajaa lukuun ottamatta, hän lähti hieman ennen kahdeksaa) ja ravintolavaraus oli puoli yhdeksältä. Minulla on maanantai vapaa, joten jouduin jäädä delegoimaan maanantain työni muille projektipäälliköille, mikä vei runsaasti aikaa, sillä projektilistani on tällä hetkellä noin kaksi kertaa niin pitkä kuin se normaalisti on. Oli siis paljon delegoitavaa.

Esimieheni soitti toimistolle varttia vaille yhdeksän ja käski minun jättää loput hommat sikseen ja ottamaan firman piikkiin taksin ravintolaan, jossa muut odottavat minua. Siinä vaiheessa olin kuitenkin lopettelemassa joka tapauksessa, ja sen verran huonolla tuulella, että ajatus fiinistä illallisesta hiprakassa olevien työtoverien kanssa ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Halusin vain pois työkuvioista ja kotiin. Niinpä pyysin heitä olemaan odottamatta minua ja sanoin jättäväni pippalot tällä kertaa välistä. En ollut syönyt aamuseitsemän jälkeen mitään, sillä jätin lounaan välistä ajatellen, että siten ehtisin varmasti saamaan kaikki valmiiksi ennen pikkujouluja. Nälkä oli ollut joskus iltapäivällä, mutta kun viimein pääsin ruokakaupan kautta kotiin kymmenen maissa illalla ja olin saanut väkerrettyä itselleni salaatin illalliseksi, jouduin syödä sen puoli väkisin, koska nälkä oli mennyt ohi päivän mittaan. Että sellaiset firman pikkujoulut minulla. 🙂 Mutta kuten sanottua, eilisillan ravintolaillallinen hyvässä seurassa oli varmasti monin verroin mukavampi kokemus kuin se, mitä perjantaina menetin.

Eilen matka ravintolaan ja sieltä pois bussilla ja Overgroundilla sujui muuten yllättävän hyvin siihen nähden, että kaupungissa on suhteellisen paljon lunta. Overground joutui seisomaan Eustonin asemalla noin 10 minuuttia ilmeisesti edellä menevän junan vuoksi, mutta muuten kaikki meni mukavasti. Näppäsin kodin lähistöllä lumisesta maisemasta kuvan matkallani illalliselle.

Dalston eilen hieman ennen iltakuutta.

Lontoolle epätyypillisesti talvi on siis jälleen kerran luminen, nyt jo toista vuotta putkeen.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 19/12/2010 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma, Työ

 

Avainsanat: , , , , , , ,