RSS

Aihearkisto: Kaupunki

Siltasattuma

Tower Bridgen siltaläpät nostetaan 2–3 kertaa päivässä, mutta näiden kolmen ja puolen vuoden Lontoossa asutun vuoden aikana ei moinen tapahtuma ole kertaakaan osunut kohdalle. Paitsi nyt tänä aamuna.

Lähdin yhdeksän kieppeillä kävelylle kohti Bermondseytä, joka on tois’puol jokke aikalailla suoraan kotipaikastani etelään. Sinne päästäkseen on tosin kierrettävä lännempää ja palattava sitten joen eteläpuolella takaisin itään, sillä lähin joenylityspaikka on Tower Bridge. Aamulenkkini keskeytyi sillalla noin viideksi minuutiksi, kun sekä auto- että jalankulkuliikenne pysäytettiin odottamaan läppien nostoa. Joku vähän korkeampimastoinen laiva sieltä pyrki merelle.

Olympiarenkaat sillalla nostettiin ylös ”kattoa” vasten, pois läppien edestä.

Bermondsey’iin olin menossa siksi, että satuin keskiviikkoiltana löytämään sieltä netitse leipomon, joka tekee mm. 100-prosenttista ruisleipää ja hyviksi kehuttuja vanukastäytteisiä munkkeja. Täytyi siis lähteä kokeilumielessä ruisleipä- ja munkkiostoksille aamutuimaan. Munkki oli varsin maukas ja ruisleivän tuoksu ja ulkonäkö suomalaisesta näkökulmasta lupaavia. Tosin leipä meni suoraan pakastinlokeroon, joten maistaminen jäi näin myöhempään.

Tein tänään syömisiksi sen sijaan ensimmäistä kertaa kotona falafelia. Helppoa ja herkullista — persilja silpuksi, säilötyt herneet haarukalla rouheaksi muussiksi, mausteet ja muut ainekset sekaisin ja pikku hetkeksi pannulle paistumaan. Tein useamman falafel-pihvin, joista voi tehdä kasvishampurilaisia pitaleivän suosiollisella avustuksella. Lounaaksi söin yhden moisen, tulisella salsalla ja kurkulla höystettynä.

Kikhernepohjaisia persiljalla, kuminalla, korianterilla ja chilijauheella maustettuja falafel-pihvejä.

Pihvit kestänevät pakastamisen, joten töiden jälkeen on helppo heittää iltapalaa kasaan nyt useampana iltana.

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 07/07/2012 Kategoria/t: Kaupunki, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , ,

Ateenan jälkeen

Lomareissu Ateenaan oli ja meni kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Reissu meni hyvin ja oli aika venkulia ajatella, että edellisen kerran kävin siellä 30 vuotta sitten. Helmikuun lomalla Suomessa katsoimme 80-luvun alun Ateenan lomakuvat perheen kanssa, kun isä oli laittanut ne DVD:lle. Nyt tällä reissulla mieleen ei kuitenkaan palannut mitään muistikuvia — reilun parin vuoden ikäinen matkaaja ei nähtävästi kyennyt muutama vuosikymmen sitten painamaan mitään mieleensä!

Sää oli aurinkoinen ja lämmin koko viikon ajan. Lämpötila huiteli kolmessa kymmenessä ja hotellilla sai olla ilmastointi päällä öisinkin. Ateena oli mukavan käveltävä kaupunki, joten sitä tulikin tehtyä oikein urakalla. Ostin viikon metrolipunkin varmuuden vuoksi, mutta saattoi olla, että sitä ei ihan koko rahan edestä tullut käytettyä.

Hotelli oli kävelymatkan päässä Syntagma-aukiosta (vähän yli kolme kilometriä) ja siitä olikin sitten kivenheitto Plakaan ja Akropolis-kukkulalle, Zeuksen temppelille, vanhalle agoralle ja muille välttämättömille Ateenan nähtävyyksille. En poistunut Ateenasta koko reissulla. Olin vähän ajatellut, että olisi ollut kiva tehdä reissu jollekin läheiselle saarelle, mutta se jäi toiseen kertaan.

Ateena on nyt suurin piirtein nähty turistin näkökulmasta, ensi kerralla voisikin sitten keskittyä vaikka saarihyppelyyn. En siis mennyt niin sanotusti merta edemmäs kalaan, en mennyt edes meren rannalle tällä reissulla. Viimeistä edeltävän lomapäivän iltana harkitsin vakavasti, että olisin vääntäytynyt vaikka vain Pireuksen satamaan käymään, mutta päädyinkin vain loikoilemaan hotellin katolla sijaitsevalla uima-altaalla, koska kunnon uima-allaslököilypäivää en ollut vielä pitänyt.

Ns. pakollisista nähtävyyksistä jäi käymättä Panathinaiko-stadion, vaikka vierestä kävelinkin. Siitä olisi saanut paremmin irti, jos olisi maksanut sisään ja ostanut kierrokselle audiokerronnan mukaan. Olin kuitenkin stadionin vieressä keskipäivän jälkeen ja aurinko porotti siihen malliin, että kiipeily stanionin penkkirivistöille iltapäivän kuumuudessa houkutteli vähemmän kuin viereisessä kansallispuistossa puiden varjossa käveleskely. Loman loppupäässä Kerameikos-hautausmaalla käynti olikin tästä syystä suhteellisen raskas. Olin mahduttanyt yhteen päivään aika monta kohdetta ja myöhäisiltapäivän kiertely lähestulkoon puuttomalla hautausmaalla oli suhteellisen lämpöinen kokemus.

Mukavan vilpoinen kokemus oli tosin pienessä Plakassa sijaitsevassa kauneus-/jalkahoitolassa käynti. Paikka on erikoistunyt jalkahoitoihin, joita tarjoavat karppien sukuun kuuluvat Garra rufa -kalat. Ne poistavat kuivaa ihoa imukuppisuunsa avulla ja jättävät terveen ihon sikseen. Turkista alun perin lähtenyttä hoitomuotoa käytetään myös mm. psoriasis- ja ekseemapotilainen oireiden lievittämiseen ja englanniksi kala tunnetaankin useimmiten nimellä ’tohtorikala’, doctor fish. Kävelystä raskaat jalat viilenivät kummasti, kun sai istuskella rauhassa ilmastoidussa hoitolassa puoli tuntia jalat viileässä vedessä töpöttäen kalojen kutkutellessa jalkateriä. Siinä jalkojani kalanruokana lilluttaessani amerikkalainen turistinainen pysähtyi kysymään minulta miltä hoito tuntui. Sanoin sen kutittavan vähän. Nainen ei kuitenkaan uskaltautunut kalojen tohtoroitavaksi vaan päätyi ottamaan tavanomaisen jalkahoidon. (Yhdysvalloissa kalajalkahoidot ovat laittomia useimmissa osavaltioissa, sillä hygienialait niissä vaatisivat heittämään kalat pois yhden hoitokerran jälkeen — tämä puolestaan tekisi hoidoista suhteettoman kalliita.) Kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus, mutta vaatisi muutaman hoitokerran, että kaikista kovettumista ja kuivasta ihosta pääsisi eroon.

Lontoon päässä minulla oli sunnuntai vielä luonnollisesti vapaata ennen töihin paluuta. Siinä ehti hoitaa pyykinpesua ja muuta arkeen palaamisen valmistelua. Maanantaiaamuna otti sen tunnin tai kaksi ennen kuin loma olikin jo kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. 😆 Näin se menee näiden lyhyempien lomien kanssa ainakin. (Pisin lomani on tainnut olla 10 päivää viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana.) Täältä Britannian näkökulmasta katsottuna tuntuu suorastaan oudolta, että Suomessa ihmiset saattavat olla lomalla kuukauden tai ylikin putkeen. Täällä tyypillinen käytäntö on, että kahta viikkoa pidempiä lomia ei voi ottaa. Minun kesälomani onkin nyt tältä vuodelta pidetty, heh. Mutta Ateenasta on muistona oliiveja, pieni pullo valkoviiniä ja purkki kreikkalaisen salaatin maustesekoitusta. Niissä paistaa aurinko.

Lisää valokuvia Ateenasta löytyy Flickr-sivultani.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/06/2012 Kategoria/t: Kaupunki, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , ,

Julkkisbongaus! (eli iloa pienistä asioista)

Bongasin viikko sitten lauantaina ensimmäisen vahvistetun julkkikseni Lontoossa. Aiemmin kuvittelin nähneeni Kyllä Jeeves hoitaa -sarjasta varsinkin vanhemman polven suomalaisille tutun Hugh Laurien St. John’s Woodissa, mutta en pysty sataprosenttisen varmasti sanomaan, että kyseessä oli juuri hän. Laurie on tuttu myös House-sarjasta, jota Suomessa on ilmeisesti näytetty jo useamman vuotta. (Olen täysin pihalla Suomen televisiosta kolmen ulkomailla asutun vuoden jälkeen, mutta myös siksi, että hankkiuduin omasta televisiostani eroon vuonna 2003.)

Eräs kaverini näki nappisilmäisen koomikko David Mitchellin pohjois-Lontoossa joskus viime vuoden puolella. Vierustoverini ja työkaverini toimistolta on nähnyt puolen vuoden aikana jo pari julkkista Covent Gardenissa lounastunnilla käydessään: muusikko Sealin ja näyttelijä Jude Lawn.

Oma bongaukseni meni myös koomikkokategoriaan: Sean Lock, joka tuskin Suomessa on juuri kenellekään tuttu. Minulle hän on tuttu Quite Interesting (QI) -televisiovisailusarjasta, jossa koomikot tai muuten sanan säilänsä hyvin teroittaneet ihmiset vastailevat mielenkiintoisiin ja usein mahdottomiin kysymyksiin aina ihastuttavan Stephen Fryn johdolla.

Alla pätkä QI:sta, Sean Lock ja David Mitchell vieretysten, aiheena juusto.

Sean Lockin huumori on joskus hieman äkäistä ja negatiivista, David Mitchell puolestaan purkaa ärsyyntymistään eri asioista hauskalla tavalla. Molemmat erittäin miellyttäviä ja hauskoja seurata.

*     *     *     *     *

Lennähdys Suomeen tapahtuu tänään. Edellisestä visiitistä onkin ehtinyt kulua jo kohta puolitoista vuotta. Pyörähdän läntisessä Suomessa viettämässä kourallisen päiviä; rauhaa ja hiljaisuutta on siis tiedossa pienellä paikkakunnalla. Lontoon seitsemisen miljoonaa asukasta vaihtuvat alle viiteen tuhanteen.

Saunassa käyntiä odotan kovasti. Luulen, että tässä saattaa olla takana nyt elämäni pisin pätkä ilman saunaa (riippuen siitä kuinka vanha olin ensimmäisen saunakäynnin aikaan). Samoin elän toivossa, että jonain päivänä ruokana olisi äidin tekemiä perunoita ja makkarakastiketta!

Suunnittelen myös leipovani jotakin — asuntomme uuni on kaasu-uuni, joka ei toimi kunnolla. Sen saa kyllä jonkun aikaa vääntämällä päälle, mutta pois päältä sitä on hankalampi saada. Sen sai kämppikseni huomata pari viikkoa sitten illalla, kun yritti paistaa iltaruoaksi pitsaa. Hän luuli saaneensa uunin pois päältä ja meni huoneeseensa, mutta jonkun ajan päästä vessassa käydessään havahtui siihen, että koko kämppä haisi kaasulta. Hän tuli sitten kolkuttelemaan ovelleni ja yritimme yhdessä saada uunin kaasunsyöttöä pois päältä. Lopulta jouduin mennä iltamyöhään hakemaan naapurin apuun, koska emme tienneet missä kaasun pääkytkin asunnossa on. (Ainut kämppis, joka uunia osaa käyttää oli yötöissä sairaalalla eikä vastannut puhelimeen.) Naapuri luultavasti onnistui saamaan uunin pois päältä, mutta käänsimme pääkytkimen pois päältä varmuuden vuoksi joka tapauksessa. Itse en ole koskaan uunia käyttänyt, koska en edes saa sitä päälle, enkä usko, että kämppiksenikään yrittää toista kertaa. Sairaanhoitajakämppikseni on nyt pari viikkoa tapellut vuokraisännän kanssa uuden kaasulieden ostamisesta. Vuokraisäntä kun on pihi kuin mikä. Mutta olisihan se mukava, jos talossa olisi turvallinen uuni, jota kaikki pystyvät käyttämään. Saa nähdä milloin sen saamme. Vuokraisäntä on tosin kieltäytynyt ostamasta uutta: saamme käytetyn sitten kun hän sellaisen käsiinsä saa. Että näin ihastuttava vuokraisäntä meillä!

Mutta niin. Leipomaankin pitäisi Suomessa päästä. Myös siksi, että tulin vähän luvanneeksi työkavereille leipomustuliaisia Suomesta. Lupaus kai tulee pitää. 😀

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/02/2012 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , ,

Sumuinen Lontoo

Aamu aukesi sumuisena tänään. Oikein kunnolla sumuisena. Lähdin sen kunniaksi reilun seitsemän kilometrin kävelylle Shadwellistä Big Benille, sumuisista maisemista nauttien. Kameran otin toki mukaan. Alla aamun saldoa.

Tower Bridge sumun takana.

Tower Bridge hieman eri kulmasta.

Tower Bridgeä ylittämässä. Aurinko paistaa sumuverhon takana pienenä pisteenä.

Auringonvalo kimpoaa Shard-pilvenpiirtäjän sivusta.

Aurinko vielä rakenteilla olevan Shardin takana.

Proomu ja Tower Bridge, joen eteläpuolelta kuvattuna.

Sumuista jokea ja kävelytietä.

Mies ylittää siltaa Tate Modernille päin.

Big Ben ja parlamenttitalo.

Westminsteristä palasin kotiin junalla. Mukava kävelyretki taas kerran!

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 20/11/2011 Kategoria/t: Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , ,

Iltakuvia Lontoosta

Niin vain viikonloppu taas vierähti. Töissä oli ensimmäinen rauhallisempi viikko sitten alkuaikojen, pystyin tehdä roikkumaan jääneitä hommia eteenpäin myös. Toistaiseksi alkavakin viikko vaikuttaa aika rauhalliselta, mutta tiedä sitten mitä se tuo tullessaan.

Viikonloppu meni aika tavanomaisissa merkeissä: pyykinpesua perjantai-iltana, kynsihuolto lauantaiaamusta Dalstonissa ja sieltä matkasin suoraan keskustaan hiustenleikkuulle. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt kulua noin viisi kuukautta. Kävin myös varaamassa parin viikon päähän ajan toiseen kampaamoon (tai ’hiusstudioon’, kuten nämä fiinimmät paikat itseään kutsuvat). Hiusteni väri on ollut nyt ”vaiheessa” jo puolitoista vuotta, aina siitä lähtien kun hankin värinpoiston. Sittemmin tukkaan on laitettu muutamaan otteeseen vaaleita raitoja ja tuloksena on blondi pää — joka ei ole ollut missään vaiheessa tavoitteenani. Edellisessä kampaamossa yritin selvittää kampaajalle, että en halua blondiksi, mutta heillä ei oikein riittänyt mielikuvitusta värien suhteen, joten vaaleita raitoja kummempaa sieltä ei taida irrota.

Niinpä ajattelin vaihtaa putiikkia selvästi parempaan ja tietysti myös hintavampaan. Varasin ajan ensin konsultaatioon ja sitten värjäykseen. Aion antaa seniorihiusstylisti (varsin pramea titteli) Edgarille aika lailla vapaat kädet. Saa nähdä minkälaisen pään kanssa sieltä parin viikon päästä ulos kävelen. Lompakko lienee noin 130 puntaa (150 euroa) kevyempi tuolloin, joten sopii toivoa, että hiukset saavat minut tyytyväiseksi myös. Aika on kyllä jo kovinkin päästä tästä välivaiheväristä eroon. Ei tahdo jaksaa enää peiliin katsoa, kun tukka ei ole miellyttänyt sitten ollenkaan noin puoleentoista vuoteen. Siinä on sitten joululahja minulta minulle.

Lähdin vähän myöhässä uudestaan liikenteeseen lauantaina iltapäivällä kun kampaajalta ja ruokakaupasta olin kotiutunut; tarkoitukseni oli mennä kokeilemaan ilotulitusvalokuvaamista, mutta erinäisten epäonnisten sattumien vuoksi ilotulituskuvat jäivät välistä (mm. sillan väärän puolen valitseminen; tietöiden vuoksi pystytetyn parin metrin korkuisen pressuaidan läpi ei hirveästi valokuvattu). Aikaa ei jäänyt paikanvaihtoon, mikä sinänsä oli ihan OK sekin, sillä unohdin kotiin kameran ”telakan”, jolla se kiinnitetään kolmijalkaan. Kuvaamisesta ei olisi tullut juuri mitään siitäkään syystä.

Ilotulituksen takana oli se, että Lontoon Cityn pormestari vaihtui nyt viikonloppuna. (Blondi vauhtitukka Boris Johnson on koko suur-Lontoon pormestari ja edelleen vallan kahvassa: Cityn pormestari on siis asia erikseen.) Perinteisesti virkavalan vannomista seuraavana päivänä järjestetään aina karnevaalityyppinen kulkue, jossa uusi pormestari siirtyy kaupungin läpi Citystä Westminsteriin vannomaan uskollisuuttaan kruunulle. Alkuillasta on kaiken tämän jälkeen aina ilotulitus joella, Waterloo Bridgen ja Blackfriars Bridgen välillä.

Ilma oli ihan mukava, vaikkakin vähän kostea ja sumuinen, joten päätin käveleskellä taas kerran päämäärättömästi ympäriinsä kuvaamassa pimentynyttä kaupunkia, mustavalkoisena tällä kertaa. Kävelin Waterloo Bridgeltä joen yli pohjoiseen ja Trafalgar Squarelle.

Sieltä kävelin Sohoon ja Covent Gardeniin, mutta kameran eteen ei oikein osunut mitään mielenkiintoista siellä tällä kertaa. Niinpä palasin takaisin alemmas Strandille ja sitä pitkin kohti St. Paulin katedraalia. Mielenkiintoisen näköinen sivukuja eksytti minut tosin päätieltä: päädyin kuljeskelemaan ylös Holborniin.

Vaikka venkuloin kadulta toiselle pelkästään sen mukaan, mikä näytti mielenkiintoiselta, tiesin kuitenkin suurin piirtein missä menen, joten lähdin uudelleen yrittämään St. Paulin katedraalia kohti.

City on viikonloppuisin aina hiljainen, suurin osa rakennuksista kun on toimistorakennuksia ja myös liikkeet, kahvilat ja pubit tuppaavat olemaan kiinni businessmiesten ja -naisten ollessa poissa kuvioista.

Viimein pääsin St. Paulille, jossa Vallatkaa Lontoo -mielenosoittajat edelleen pitivät leirejään. Tällä kertaa en tosin päästänyt ihmisiä kuvaan.

Sieltä jatkoin matkaani takaisin joen etelärannalle ja kohti London Bridgeä, josta voisin ottaa junan kohti kotia.

Pyörin vielä London Bridgen lähistöllä hetken aikaa ennen maanalaiseen hyppäämistä.

Oli oikein mukava kävelyilta. Ja vielä saisi näitä leudompia ilmoja pidellä jonkin aikaa. Emme ole vielä pistäneet kaasulämmitystä kotona päälle — kaasun kalleuden vuoksi yritämme vedättää niin pitkälle talveen kuin mahdollista ilman lämmitystä. Äidin kutomat villasukat ovat pesussa, joten nyt mennään vuorostaan Mallan kutomilla sukilla ja pienellä lämmittimellä, jonka ostin huoneeseeni pöhöttämään lämmintä ilmaa. Hyvin tarkenee vielä!

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 13/11/2011 Kategoria/t: Arki, Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , , ,

Vallattu Lontoo

Eilen vietin pari tuntia St. Paulin katedraalin edustalla seuraamassa mielenosoittajia ja heidän yleisöään. Occupy Wall Street (Vallatkaa Wall Street) -liike levisi totta kai myös Lontooseen, kuten myös muualle ympäri maailman. St. Paulin katedraalin ympärillä oli joukko telttoja, pieni lava puhujille ja runsaasti istumatilaa katsojille katedraalin portailla. Viereisen rakennuksen pylväät oli teipattu täyteen erilaisia lappusia ja julisteita, joilla eri ryhmittyvät halusivat herätellä ohikulkijoita ajattelemaan, oli sitten kyse Afganistanin sodasta, kirjastojen sulkemisuhista tai rikkaimpien käsissään pitämästä vallasta yli pienten ihmisten.

Yleisöä portailla kuuntelemassa puheita.

Tunnelma alueella oli positiivinen ja sää myötäili mukavasti sitä, vaikka hieman tuulista olikin. Paikalla oli noin puoli tusinaa poliisia, jotka ilmestyivät paikalle kenties noin kolmelta iltapäivällä. Pariin otteeseen rumpalista, harmonikan soittajasta ja kahdesta trumpetistista koostunut yhtye soitti letkeää musiikkia ja jotkut jopa innostuivat tanssimaan.

Maailmanlaajuisen amerikkalaiskahvilaketjun (suurin maailmassa yli 17 000 kahvilallaan) nimestä ja logosta oli väännetty pihalla olleelle minikirjastolle kyltti.

"Anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme. Ja anna meille meidän syntimme anteeksi." Kyltin viesti St. Paulin katedraalin väelle toimii englanniksi paljon paremmin, sillä 'synti'-sana on 'trespass', joka tarkoittaa myös luvatta toisen alueelle tunkeutumista.

Paikalla oli myös Krishna-liikkeen edustaja ruokakärrynsä kanssa. Hän jakoi ilmaista kasvisruokaa halukkaille.

Er ryhmittymät jakoivat lentolehtisiä katedraalin edustalla. Taustalla Krishnojen ruokakärry, jonka tarjoama kasviscurry oli ihan sopivanlaista.

Canary Wharfin valtavat toimistorakennukset sopisivat mielenosoittajan mielestä paremmin asuinkäyttöön.

En sinänsä ole poliittisesti aktiivinen, mutta on hienoa nähdä ihmisten aktivoituvan tasa-arvoisemman maailman puolesta joskus pöyristyttävääkin rahan valtaa vastaan. Taannoin törmäsin netissä BBC:n lähetyksestä syyskuun lopulla nauhoitettuun videoon, jossa amerikkalainen arvopaperinvälittäjä sanoi suoraan tyrmistyneille haastattelijoille, että maailmaa eivät hallitse kansalliset hallitukset vaan Goldman Sachs, amerikkalainen liikepankki. Arvopaperinvälittäjä totesi ykskantaan myös, ettei liikemaailmaa kiinnosta pienten ihmisten toimeentulo ja hyvinvointi vaan voiton takominen. Siinä missä tavalliset ihmiset kärsivät taloudellisesta taantumasta, se on suurille pankeille mahdollisuus tehdä yhä enemmän rahaa. ”Mutta jokainen voi tehdä taantuman aikana rahaa, jos tietää mitä tekee,” lohdutti välittäjä (tässä yhteydessä aika ironinen sana suomeksi). Niinpä niin. Muutu meidän kaltaiseksemme ja sinäkin voit olla rikas. Kaikki eivät kuitenkaan moiseen halua ryhtyä, varsinkin jos omatunto alkaa kolkutella siinä vaiheessa kun pitäisi muista välittämättä puskea lisää rahaa omalle pankkitilille.

Osoittakaa siis mieltänne vain minun puolestani. Hyvä, että nämäkin äänet pääsevät kuuluville.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 30/10/2011 Kategoria/t: Kaupunki, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , ,

Lontoon ihmisiä, osa 2

Eilen kävin taas kameran kanssa kuvaamassa ihmisiä pitkästä aikaa. On vieläkin vähän hankalaa tunkea tuntemattomien ihmisten iholle kameransa kanssa, mutta hieman helpommaksi se käy kerta kerralta. Jokunen parempi pala kuvista alla. Ensimmäiset viisi ovat Borough Marketilta ja loput Trafalgar Squarelta.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 28/08/2011 Kategoria/t: Ihmiset, Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , ,