RSS

Aihearkisto: Ruoka ja juoma

Aromaattista intialaista ruokaa

Tein tässä jonkun aikaa sitten viikonloppulounaaksi — ja pakastimeen purkin myös — ”aromaattista intialaista kasviskeittoa” (tämännimistä reseptiä käytin pohjana omalle sovellukselleni). Lopputulos oli sen verran maistuva, ja kokkauskokemus mausteineen mukava, että päätin laittaa reseptin tänne.

Aromaattinen intialainen kasviskeitto
200 g keltaisia linssejä

1 tl auringokukkaöljyä
400 g kuorittuja (säilöttyjä) luumutomaatteja
1 minimunakoiso (näitä laiton kaksi)
1 pieni pullokurpitsa (tätä ei kaupasta eikä naapurustomme torilta löytynyt, joten laitoin sen sijaan kesäkurpitsan)
4 cm inkivääriä, kuorittuna ja raastettuna
30 g herneitä (nämä jätin pois)
2,5 tl suolaa
1 tl maustekurkumaa
1 tl chilijauhetta
1 rkl sokeria (sokeria minulla ei ollut, käytin makeutusainetta)
1/2 tl garam masalaa
kourallinen tuoretta korianteria

Mausteöljy (tarka)
50 ml auringonkukkaöljyä
1 tl kuminansiemeniä
1 tl sinapinsiemeniä
1/4 tl hajupihkaa (tätä minulla ei kaapissa ollut, joten laitoin sen sijaan ruokalusikallisen taginetahnaa — sekaan meni siis paremman puutteessa hieman pohjoisafrikkalaisia makuja)
10 tuoretta currynlehteä

Huuhtele linssit huolellisesti kuumassa vedessä ja laita likoamaan edelleen kuumaan veteen vartiksi. Tämän jälkeen kiehauta linssit 1,5 litrassa vettä ja keitä niitä sitten miedommalla lämmöllä pari minuuttia kuorien muodostuva vaahto pois veden pinnalta. Lisää teelusikallinen öljyä ja keitä linssejä vielä 28–30 minuuttia noin 1/4 avoinaisen kannen alla, sekoittaen välillä.

Linssit

Pilko linssien keittyessä munakoiso ja kesäkurpitsa noin sentin kuutioiksi.

Munakoiso ja kesäkurpitsa

Lisää kattilaan purkki pilkottuja tomaatteja (minä tosin lisäsin ne sellaisinaan ja rikoin niitä kattilassa lastalla) ja nosta lämpö jälleen kiehumispisteeseen. Keitä 2–3 minuuttia edelleen 1/4 avonaisen kannen alla sekoittaen noin minuutin välein. Käytä sitten seos tehosekoittimessa tai käytä sauvasekotinta, jotta siitä tulee tasaista.

Tomaatit

Laita seos takaisin kattilaan ja lisää 0,5 litraa kiehuvaa vettä sekä munakoiso- ja kesäkurpitsakuutiot. Keitä muutama minuutti kattilaa peittämättä. Sekoita viimein joukkoon raastettu inkivääri, herneet, suola, sokeri, maustekurkuma, chilijauhe ja garam masala sekä pilkottu tuore korianteri. Keitä peittämättä 4–5 minuuttia sillä aikaa, kun valmistat tarkan.

Mausteet

Kuumenna öljy tarkaa varten pienessä kattilassa (puolisen minuuttia kaasuliedellä). Lisää öljyyn kuminan siemenet. Kun ne alkavat tummua (noin 30 sekunnissa), lisää kattilaan sinapinsiemenet. Kun ne alkavat ritistä/paukkua, on aika lisätä hajupihka. Sen jälkeen laita varovasti kattilaan curryn lehdet — varovasti siksi, että ne saavat öljyn roiskumaan. Lisää sitten kauhallinen keittoseosta mausteöljyn sekaan, pienissä erissä ja varoen. Tee tämä käsivarren matkan päästä, sillä öljy roiskuu. Sekoita ja lisää sitten pienen kattilan tarkaseos itse keittoon, edelleen sekoittaen.

Kiehauta keitto ja anna keittyä miedolla lämmöllä 10–12 minuuttia, osittain kannella peitettynä ja välillä sekoittaen. Laita sitten kattila liedeltä sivuun ja anna makujen kehittyä noin vartin. Kuumenna uudestaan tarvittaessa. Sekoita keittoa hyvin ennen tarjoilua.

Aromaattinen kasvismuhennos

Vaikka en munakoison ystävä olekaan, keitosta tuli varsin maistuvaa, joskaan ei kovin tulista. Eikä sen koostumus vaikuttanut juuri olevan keittomaista, ennemminkin se oli muhennosta. Vesi pääsi kai linssien keittämisen yhteydessä haihtumaan liikaa (tai sitten en lisännyt vettä tarpeeksi tomaattien lisäämisen jälkeen). Mutta pidänkin enemmän muhennoksista — ne tuntuvat ruokaisemmilta.

Ensimmäinen resepti intialaisesta kasvisruokakirjastani testattu!

Prashad

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/02/2014 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Keittää, muttei yli

Tämä lyhyt blogipostaus on oodi Morphy Richards -keittokoneelle. Ostin sen jo kai noin vuosi sitten, mutta se jäi moneksi kuukaudeksi käyttämättä. Mutta olen sittemmin nähnyt valon — keittojen tekeminen sillä on äärimmäisen helppoa. Sillä voi myös tehdä pirtelöitä ja keittosäätöjä on kaksi: sose ja normaali. Sosekeiton se tekee 21 minuutissa. Koneen puhdistaminen on myös helppoa, sillä siinä on vain kaksi osaa, kansi terineen ja itse säiliö. Koneen ohjelmoiminen keitontekoon koostuu kahden napin painamisesta, säädön valinta ja käynnistys.

Morphy Richards -keittokone

Tein tänä aamuna pakastimeen satsin sosekeittoa aineksina peruna, porkkana, sipuli, vihreät linssit ja aurinkokuivatut tomaatit (joita on käytettävä jääkaapista pois kovaa kyytiä). Mausteeksi suolaa, chilijauhetta, jauhettua korianteria, kurkumaa ja kuminaa. Valmistukseen kului vihannesten pilkkominen mukaan lukien ehkä noin 35 minuuttia ja kone soseuttaa keiton itse. Vihanneksia ei tarvitsisi käyttää pannulla, mutta käytin kuitenkin, pyöräyttelin niitä muutaman hetken mausteiden kanssa.

Siinä on nyt sopat ehkä kolmelle tai neljälle aterialle. 🙂

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 01/12/2013 Kategoria/t: Arki, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , ,

Ja asia oli sillä pihvi

Niin vain pääsin vuorokautta vaille 33-vuotiaaksi ennen kuin söin elämäni ensimmäisen oikean pihvin*.

*Lehtipihviä ei lasketa!

Päätin kuuden (pitkän) päivän työviikon päätteeksi mennä ravintolaan syömään lauantai-iltana viikko sitten, kun töissä arkipäivistä poiketen ei viikonloppuisin tarjota illallista. Ja koska syntymäpäivä töhnötti keskiyön tuolla puolen, päätin mennä vähän parempaan ravintolaan enkä turhia huolehtia sen mukana tulevasta isommasta laskusta.

Minulle oli suositeltu muutaman ystävän toimesta paria pihviravintolaa Lontoon keskustassa, kun olin maininnut heille, että haluaisin joskus käydä kokeilemassa oikein kunnon pihviä. Valitsin niistä toisen, sen, joka oli lähempänä asiakkaan toimistoa, jossa melkein iltakahdeksaan roikuin. (”Jouduin” tosin käymään pubissa ennen ruokailua, sillä entinen työkaverini Gosia oli kutsunut minut lähtödrinkeille, hän kun on palaamassa takaisin Puolaan.)

Varttia vaille kymmenen olin Piccadilly Circuksen tuntumassa ja ravintolassa nimeltä Gaucho. Se on argentiinalainen ketju, jolla on kymmenisen ravintolaa eri puolilla Lontoota. ’Gaucho’ on espanjaa ja se tarkoittaa Argentiinan aroilla liikuskelevaa karjapaimenta.

Gaucho on yksi Lontoon varatuimmista ravintoloista OpenTable.comin listauksessa, jossa varatuimpien Top 10:ssä Gauchon eri toimipisteet täyttävät normaalisti vähintään viisi kymmenestä paikasta. Niiden suosio perustuu yksinkertaisesti erinomaisiin pihveihin, joita ei jäädytetä missään vaiheessa niiden matkan aikana Argentiinasta Lontooseen, ja jotka suolataan vain toiselta puolelta ja joita käännetään grillillä vain kerran.

Tunnelma ravintolassa oli yllättävän ”yökerhomainen”. Ravintola jakautui ainakin kahteen kerrokseen: itse söin alhaalla kellarikerroksessa, jossa ikkunoiden tilalla oli seinillä runsaasti peilejä tilaa luomassa. En ole varma, oliko ravintolassa vielä kolmaskin kerros.

Valaistus oli hämärä ja siellä täällä lämmin, kellertävä valo kimpoili peili- ja metallipinnoista. Sisustus oli valkoista ja mustaa nahkaa ja ”lehmäntaljaa”. Taustamusiikkina oli eteläamerikkalaista musiikkia (olettaisin tietysti, että argentiinalaista), jonka äänenvoimakkuus oli minun vanhoille korvilleni hieman liian kova, vaikka se ei haitannut sinänsä ihmisten keskustelua taikka tarjoilijan kanssa asiointia. Jotenkin musiikki vain hieman ampui ohi muuten aika hillityn tyylikkäästä sisustuksesta. Kellarikerroksen vessassa oli samoin hämärää: kellertävävaloisen lampun lisäksi siellä paloi kolme isoa kynttilää.

Kun olin saanut itseni istutetuksi pöytään, tarjoilija toi minulle kaksi menua ja viinilistaa. Jouduin huomauttaa, että minua oli täällä vain yksi. 😆 Hän pahoitteli ja keräsi ylimääräiset ruokailuvälineet ja listat pöydästä ja jätti minut tutkimaan ruoka- ja juomatarjontaa.

Pienen hetken päästä tarjoilija toi pöytään leikkuulaudalla viisi erilaista pihviä, kaikki raakoja. Hän selitti mistä kohdin eläintä mikäkin tyyppi oli ja miten tämä esimerkiksi vaikuttaa makuun. Valitsin itselleni filepihvin, joka on hintavampi, mutta kuulemma sopii miedon makunsa puolesta aloittelijalle. Sitä minulle oli pari kaveria myös suositellut, heidän suosikkityyppinään.

Alkajaisiksi leipää

Alkajaisiksi pöytään tuotiin paria lajia varsin maukasta leipää ja voita sekä tuoreilla yrteillä maustettua öljyä. (Puhelimella huonossa valaistuksessa ilman salamaa otettu kuva on tosin kovin epämääräinen!)

Alkuruoaksi otin Provoleta-juustoa (italialaisen Provolonen sukulainen), joka oli paistettu pannulla manteleiden, hunajan ja oreganon kanssa. Se tarjottiin ilmeisesti grillillä paahdetun vaalean leivän kanssa. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka hyvää se oli. Luultavasti koko elämäni paras alkuruoka — sen kermaisen suolainen makeus kerta kaikkiaan vei kielen mennessään!

Alkuruoka

Provoleta-juustoa ja leipää. Nam!

Viinilasissa oli punaista malbeciä, suolaiseen 13 euron lasihintaan. Kun pyysin viinisuositusta, sain maistaa kyseistä viiniä ja jotakin toista punaista. Valitsin niistä sen vähemmän vahvan makuisen ruoalle kaveriksi. Minuun teki vaikutuksen se, että maistiaisia varten pöydässäni korkattiin auki molemmat pullot sen sijaan, että olisin saanut maistiaisia jo avatuista pulloista — tämäkin ele kieli siitä, että ravintolassa ei säästellä. Illallistajan lasku on iso — minun kohdallani alkuruoka, pihvi, kastike, salaatti ja lasi viiniä tekivät yhteensä 80 euroa — mutta sen rahan edestä myös saa palvelua viimeisen päälle ja totta kai taidolla tehtyä ruokaa.

Pihvi itse oli 225-grammainen filee, medium-kypsänä. Ihmettelin aluksi hieman sitä, että ravintolassa ei ollut pöydässä, eikä yleensäkään tarjolla, pihviveitsiä. Mutta kävi ilmi, että terävämpää asetta ei olisi ollut mehevän pihvin kohdalla edes tarpeen käyttää. Normallilla veitsellä leikkaaminen onnistui varsin hyvin. Ystäväni Ali oli varoittanut minua ottamasta pihville kastiketta kaveriksi, se kun ”pilaa” lihan maun, mutta menin ja otin pippurikastikkeen joka tapauksessa. Enkä katunut.

Pihvi

Pihviä, pippurikastiketta ja viiniä.

Lisäkkeenä minulla oli tomaattisalaatti, joka ei tosin kuvassa näy. Salaatti koostui… tomaatista. Jotain yrtintynkää siinä oli päällä myös, ja öljyä.

Jälkiruoalle ei jäänyt tällä kertaa tilaa, mutta illalliseen ei voinut muuta kuin olla tyytyväinen ilman sitäkin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut VIII: Stone Ruination IPA

Kirin kiinni näitä olutpostauksiani viimeisen muutaman viikon ajalta. Amerikasta matkanneet pullot ovat maanneet kaapissani jo kuukausikaupalla ja tarvitsen varastotilaa muuhun käyttöön, joten yritän maistella niitä nyt oikein urakalla, pois nurkista kuljeksimasta. 😛 Eikä tietysti ole oluille hyväksi, että ne vanhenevat määrättömästi komeron perillä!

Tähänastisista maistiaisista ainut ”epämiellyttävä” on ollut Stone Ruination IPA (valmistajana Stone Brewing Co., Kalifornia).

’Ruination’ tarkoittaa jonkin tai jonkun raunioittamista tai pilaamista taikka jotakin, joka on raunioitunut, pilattu. Nimi istuu mielestäni hyvin tälle India Pale Alelle, jonka maku on varsin karvas — karvain mitä olen koskaan oluiden kohdalla maistanut.

Oluiden karvautta mitataan kahdella perusasteikolla: amerikkalaisella International Bitterness Unitilla ja Eurooppalaisella European Bitterness Unitilla. Periaatteessa näiden asteikkojen lukujen pitäisi olla keskenään samat, mutta koska mittausprosessit poikkeavat toisistaan hieman, teoriassa ainakin EBU-luku saattaa joskus olla saman oluen kohdalla hieman matalampi kuin IBU-luku. Mitä matalampi luku, sitä vähemmän karvas on oluen maku. Asteikko juoksee nollasta sataan, tosin jotkut valmistajat ilmoittavat korkeampia karvaslukuja, aina 135:een saakka.

Perinteisen lagerin IBU on normaalisti luokkaa 5–20. Belgialaisten lambicien (kuten esimerkiksi kirsikkaolut) IBU on 11–23, portterin 20–40, Guinnessin 25–60, India Pale Alejen 40+.

Oluen karvas maku johtuu humalasta — sanan kasvitieteellisessä merkityksessä. Oluen maltaat vaikuttavat karvaaseen makuun käänteisesti: mitä enemmän oluessa on mallasta, sitä heikommin karvas aistitaan. Näin ollen raskaammissa, korkeamman mallaspitoisuuden oluissa tarvitaan enemmän humalaa (ja korkeampi IBU-/EBU-luku) maun tasapainottamiseksi. IBU- ja EBU-lukuja on kritisoitu siksi, että ne eivät käytännössä juuri kerro karvaasta mausta sinänsä; tämä siis siksi, että humalaisempi olut ei välttämättä maistu karvaalta, jos siinä on paljon maltaita. Kriitikoiden mukaan IBU ja EBU kertovatkin lähinnä vain siitä, kuinka humalainen mikäkin olut on.

Stone Ruination antaa IBU-luvukseen ”100+”. Tätä olutta on tehty vuodesta 2002 ja prosentteja siinä on 7,7. Aiemmin en ole EBU-/IBU-asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta tästä lähtien täytyy pitää India Pale Alet mielessä ja tutkia, onko minusta pitämään niistä. Tämän esimerkin perusteella en ole niiden ystävä, mutta yhden perusteella lienee turha tehdä mitään lopullisia johtopäätelmiä.

Ruination IPA

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 09/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut VII: Billy’s Chilies — ja hieman aiheen vierestä

Billy’s Chilies on kevyt ale, jossa alkoholiprosentteja on viisi ja se on yksi amerikkalaisen ystäväni Mistyn minulle lähettämistä maistiaisista. Oluen valmistaja on coloradolainen Twisted Pine Brewing Company. Panimossa valmistetaan stoutteja, porttereita, India pale aleja (IPA), chilioluita ynnä muita. Se täyttää tänä vuonna 18 vuotta.

Panimon sivuilla kerrotaan, että Billy’s Chilies sopii erityisen hyvin ruoan kyytipojaksi. Uskon, että tämä pitää paikkansa vaikka itse nautinkin sen ”kuivana”. Sen kaveriksi suositellaan muun muassa grillattua sitruunakanaa, pippuripihviä ja erityisesti kalatacoja. Hieman erikoista kyllä, panimo kertoo oluen sopivan mainiosti myös aamupalaksi, kananmunien taikka aamiaisburriton kanssa nautittavaksi.

Billy's Chilies

Nimensä mukaisesti Billy’s Chilies pitää sisällään chiliä. Yllätyin iloisesti, kun olut oikeasti tuoksui chililtä — varsinkin jalapeñolta. Ja vielä suurempi yllätys oli se, että se myös maistui chililtä ja jäi tulisuutensa kanssa jopa polttelemaan suuta jälkeenpäin. Normaalisti kun olut väittää olevansa esimerkiksi suklaaolut, siitä saa käytännössä hakemalla hakea suklaan makua. Mutta tässä tapauksessa olut täytti makulupauksensa. Se myös kupliskeli villisti lasissa pitkään kaatamisen jälkeen: pieniä innokkaita kuplia parin sentin paksuisena patsaana keskellä lasia, kuten yllä olevasta kuvasta jotenkuten saattaa nähdä.

Olut sisältää viittä eri chilipippuria: jalapeño, Serranopippuri, habanero, Anaheimpippuri ja Fresno. Tässä yhteydessä on hyvä hypätä hieman sivuun aiheesta ja mainita muutama sana chilien tulisuudesta.

Chilien tulisuutta mitataan yleisesti Scovillen asteikolla. Asteikko kehitettiin 1900-luvun alussa ja se on nimetty amerikkalaisen kehittäjänsä farmaseutti Wilbur Scovillen (1865–1942) mukaan.

Käytännössä Scovillen luvulla mitataan kapsaisiinin määrää (paprikoiden sukuun kuuluvien kasvien sisältämä kemiallinen yhdiste, joka aiheuttaa nisäkkäiden kudoksissa ja varsinkin limakalvoilla polttavan tunteen). Asteikko perustuu makutesteihin, joissa alkoholiin liuotettua kapsaisiinia laimennetaan sokerivedellä tilavuutensa verran niin monta kertaa kunnes makutestaajat eivät enää kykene erottamaan sen aiheuttamaa tulisuutta.

Tavallinen makea paprika ei sisällä lainkaan kapsaisiinia, joten sen Scovillen luku (SHU, Scoville Heat Unit) on 0. Tämä tietysti tarkoittaa, että havaittavissa ei ole lainkaan kapsaisiinin mukanaan tuomaa tulisuutta. Tulisimpien chilien kuten habaneron SHU voi olla jopa 200 000 tai yli. Tämä tarkoittaa sitä, että laimennus on tehtävä 200 000 kertaa ennen kuin tulisuus katoaa.

Kapsaisiinia käytetään paitsi mausteena myös hermovauriokivun lievittämiseen ja sitä löytyy ulkoisesti käytettävien lämmittävien voiteiden ja geelien vaikutusaineista. Sillä helpotetaan lihassärkyä, joka liittyy venähdyksiin ja nyrjähdyksiin ja sen avulla vilkastutetaan ääreisverenkiertoa. Samoin chilipippureiden syömisen on todettu lisäävän rasvojen hapettumista ja ruokailun jälkeistä energiankulutusta. Edelleen chilin syömisen on todettu vähentävän ruokahalua.

Billy’s Chilies -oluen sisältämien chilien SHU:t ovat seuraavat:

Jalapeño on keskitulinen meksikolainen chili, joka asettuu Scovillen asteikolla välille 2 500–10 000. Tulinen Serranopippuri tulee myös Meksikosta ja sen SHU on 10 000–25 000. Edelleen meksikolainen ja ”poikkeuksellisen tulinen” habanero puolestaan kiipeää asteikolla lukuihin 100 000–350 000.

Anaheim-chili on puolestaan mieto, tyypillisesti vain 500–2 500 Scovillen asteikolla. Se on New Mexicosta kotoisin oleva chilipippuri, jota on tosin jalostettu tulisemmaksikin versioksi — jotkin sen lajikkeet voivat kurottaa aina 70 000:een Scovilleen asti. Fresno-chili taas on nimensäkin mukaisesti Kaliforniasta ja se on jalapeñon kaltainen — ja samoin keskitulinen — mutta kasvin ”seinämät” ovat ohuemmat kuin jalapeñon, mistä syystä se soveltuu huonosti kuivattamiseen tai chilijauheen tekemiseen. Sen tulisuus on Scovillen asteikolla  2 500–10 000.

Vertailun vuoksi: tavallinen tabascokastike on tulisuudeltaan luokkaa 3 500–8 000.

Tällä hetkellä tulisin tunnettu chilipippuri on golfpallon kokoinen Trinidad Moruga Scorpion (kuvassa alla), jota kasvaa Trinidadin ja Tobagon tasavallassa, Venezuelan naapurissa. Sen tulisuus on Scovillen asteikolla huikeat 1 200 000–2 009 231. New Mexico State Universityn chilipippuri-instituutin(!) johtaja Paul Bosland on sanonut Trinidad Moruga Scorpionista: ”Puraiset siitä palasen. Aluksi se ei vaikuta niin pahalta, mutta sitten tulisuus kasvaa ja kasvaa ja kasvaa vielä kasvamistaan. Joten se on aika inhottava tapaus.” Tulisuutensa lisäksi tällä chilipippurilla on kuulemma hennon hedelmäinen maku, joten siinä yhdistyy makeus ja tulisuus.

Trinidad Moruga Scorpion

Minusta Billy’s Chiliesin pääasiallisin tuoksu oli jostain syystä nimenomaan vihreä chili ja jalapeño, mutta sen kummemmin en osannut muuta kuin jalapeñon maun siitä erottaa, sillä en tunne muiden mukana olleiden chilien ominaismakua. Mutta maistelun jälkeinen polte suussa ei ollut jalapeñon polte, joten kenties siinä oli enemmänkin kyse Serranopippurista taikka habanerosta.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen olutkokemus. Ei missään nimessä olut, jota haluaisi juoda enemmän kuin pullon kerralla, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen. Joskus olisi mukava kokeilla sitä myös ruoan kanssa. Tosin en mielelläni aloittaisi päivääni oluella, joten aamiaismunakkaan kyytipojaksi en sitä huolisi. 😛

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 04/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut III, IV, V ja VI

Niin. Nämä neljä olutta puolestaan menivät parempiin suihin maaliskuun lopulla.

Oli vilpoinen lauantai-ilta. Suomalais-irlantilainen ystäväpariskuntani kutsui minut ja muutaman muun kaverinsa istumaan iltaa luokseen etelä-Lontooseen. Meitä oli siellä reilu kourallinen: pari irlantilaista jalkapallohullua miestä, pari brittiä, kolme suomalaista naista ja hollantilainen mies, ellen ihan väärin muista. Söimme iltapalaa nyyttärimeiningillä, katsoimme pari elokuvaa ja rupattelimme niitä näitä.

Olin tuolloin kovasti suunnitellut lähteväni kotiin ennen puoltayötä, että ehdin junalla takaisin (bussilla kotiutuminen olisi Brockleystä turhan hankalaa ja kestäisi todella kauan). Mutta jotenkin kummasti se aika vain vierähti ja yhtäkkiä kello olikin jo puoli kuusi aamulla. Ei siinä auttanut muuta kuin jäädä Johnin ja Sonjan sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten junalla kotiin jatkamaan unia.

Tällä viikolla sain kutsun mennä varmaankin suurin piirtein samalla porukalla samaan osoitteeseen taas lauantai-iltaa viettämään, mutta tällä kertaa Euroviisuja valvomaan. Seura on mitä parhainta, mutta onnekseni minulla oli jo illallissuunnitelmia Alin ja Maureenin kanssa sovittuna — viisujen välttäminen onnistuu kivuttomasti tänäkin vuonna. 😆

Prosentit amerikkalaisissa oluissa olivat paikoitellen kovat ja kaksi pulloista oli vielä 750 millilitran pulloja, joten enemmän kuin mielelläni jaoin isot pullot muiden oluen juojien kanssa. Tosin hirveästi en tehnyt maistelumuistiinpanoja näistä, ymmärrettävistä syistä. Heh.

Kuvassa alla näkyy isännän ja emännän sekä hollantilaisen juuston (nam!) lisäksi Rogue Farms Pumpkin Patch Ale ja Jester King Black Metal -stout, joka oli tappavan vahvan makuista ja prosentit olivat kokonaista 10. (Panimon sivuston mukaan oluelle soitettiin käymisprosessin aikana black metalia, mikä lienee syy valmiin oluen tekemään vimmattuun makuhyökkäykseen.) Kurpitsaolut puolestaan tarjosi paljon hellemmän kohtelun makunystyröille ja siitä pidin kovasti. Kaksi muuta olutta olivat joku jouluolut ja muistaakseni joku aika perus-ale. Nimiä en kyllä valitettavasti kirjoittanut ylös ja pullot menivät siellä illan päätteeksi lasinkeräykseen.

Seuraavat maistelut kenties taas paremmalla onnella muistiinpanojen suhteen!

28172_10151524712795682_193646625_n

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut II: Southern Pecan Nut Brown Ale (Lazy Magnolia)

Tämä on olut, jonka korkkasin jo maaliskuussa, mutta postaus jäi silloin keskeneräiseksi. Laitan sen nyt kuitenkin tähän, jotta ei jää epäselväksi, että olut on juotu!

Southern Pecan Nut Brown Ale

  • Panimo: Lazy Magnolia (Kiln, Mississippi), perustettu vuonna 2003
  • Oluttyyppi: ale (brown ale)
  • Alkoholipitoisuus: 4,39%
  • Suositeltu tarjoilulämpötila: 10 astetta
  • Palkinnot: Pronssimitali vuoden 2006 World Beer Cupissa, erikoisoluiden kategoriassa

Southern Pecan Nut Brown Ale on panimon tietojen mukaan maailman ensimmäinen olut, joka on tehty paahdetuista pekaanipähkinöistä. Pähkinöitä käytetään viljan tapaan, kunhan päästään yli pähkinöiden öljyisyyden mukanaan tuomista haasteista. Panimon olutkuvauksen mukaan Southern Pecan Nut Brown Ale on kevyesti humaloitu, jotta maltaan, karamellin ja pähkinöiden maku pääsee esiin. Väri on tumman mahonkinen ja sitä on saatavilla seuraavissa osavaltioissa: Mississippi, Louisiana, Tennessee, Alabama, Georgia ja Florida.

Silloin maaliskuussa maistellessani muistiinpanoni aiheesta olivat varsin lyhyet ja ytimekkäät:

”Tuoksu on jotain viinin ja mämmin väliltä vaikka alkoholipitoisuus on matala. Olut on hapokas ja makukin yrittää lähennellä mämmiä, mutta se on kuitenkin kevyt.”

Että näin. 😛

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Harrastukset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , ,