RSS

Avainsana-arkisto: Adaptoijan ääni

Elokuva-adaptaatiosta — Osa II: Piilossa — Essee 8: Adaptoijan ääni

________________________________

KUUSITOISTA PIENTÄ ESSEETÄ
ELOKUVA-ADAPTAATIOSTA
________________________________

Osa II: Piilossa

Essee 6:       Adaptaatio elokuvan tekemisen muotona
Essee 7:       Adaptoijan työkalupakki
Essee 8:       Adaptoijan ääni
Essee 9:       Toisen asteen luovuus
Essee 10:     Totuuden puhumisesta

________________________________

”Me kerromme kirjaa lukemattomille millainen kirja on,” tuottaja julistaa.

”Mutta minun on pakostakin leikattava joitakin kohtia pois. Meillä on vain kaksi tuntia aikaa kertoa väkevä tarina. Oletteko varma, että katsoja ymmärtää mistä on kysymys, jos hän ei ole lukenut kirjaa?”

”Se on katsojan oma vika. Aivan sama minulle.”

”Mutta entä katsojat, jotka ovat lukeneet kirjan?” adaptoija kysyy.

”Heille me annamme lämmitettyä eilistä tietysti!” tuottaja puuskahtaa. ”Annamme heille elokuvan, joka on juuri samanlainen kuin kirja, jotta he voisivat kuvitella sitä katsoessaan, että he itse asiassa lukevat kirjaa uudelleen.”

Adaptoija tietää tekevänsä virheen, mutta ei voi olla ehdottamatta sovittelevaan sävyyn:

”Mutta eivätkö he siinä tapauksessa voisi todellakin… lukea sitä kirjaa uudelleen?”

Tuottajan nenänreiät alkavat hulmuta. Adaptoija huomaa sen.

Essee 8:      Adaptoijan ääni

Vielä nykyäänkin, kun reseptioteorioita peittää jo hienoinen vuosikymmenten mukanaan tuoma pölykerros, monet adaptaatiotutkijat olettavat, että jokainen lukija tulkitsee kirjan samalla tavalla, painottaa sitä samalla voimakkuudella ja samoissa kohdissa.[i] Näin ollen kirja on tutkijoille yhtenäinen, muuttumaton merkityksen lähde: kirja on mahdollista tulkita ja kuvitella mielessään ”oikein”, tavalla, josta kaikki asiaan tarpeeksi perehtyneet voivat olla samaa mieltä.[ii]

Tässä asetelmassa adaptoijan rooli kutistuu kirjailijan äänitorvena olemiseksi ja adaptoijan tehtävä piirtyy pyrkimykseksi löytää kirjailijan ”totuudellinen sanoma” ja hänen intentionsa tekstin takaa. Nämä adaptoijan on puolestaan näkemyksen mukaan välitettävä mahdollisimman tarkasti elokuvan katsojille, jotta adaptaatio olisi tutkijoiden mielestä oikeaoppinen.

Kun lähtökohta on tämä — ja mikäli adaptoija päätyykin tutkijoiden mielestä ”väärään” lopputulokseen hänen poiketessaan tekstistä, esittäessään vaihtoehtoisia näkökulmia tai kenties kritiikkiä kirjan esitystä kohtaan — häntä parjataan herkästi kirjailijan ”häpäisemisestä” ja adaptaatio kuitataan epäonnistuneeksi.[iii] Käytännössä siis unohdetaan se, että kirjailija ei ole adaptaation tekijä vaan sillä on uudet tekijänsä.

Adaptaation tekemisessä olennaista on loppujen lopuksi se, että kaikki käsikirjoituksen materiaali on yhtä lailla adaptoijan tajunnan läpi suodattunutta, oli se sitten kirjalle ”uskollista” tai ei. Tekijyys siirtyy adaptaatiossa kirjailijalta adaptoijalle/adaptoijille sekä siksi, että materiaali on ikään kuin suodattunut adaptoijan tajunnan läpi uuteen teosmuotoonsa, mutta myös siksi, että materiaali on uudessa, erilaisessa kontekstissa kuin lähtötekstissä.

Totuus on se, ettei yksikään taiteilija varmasti saa tyydytystä kopioimalla toista. Motiivit adaptaation – kuten kaiken muunkin taiteen – tekemiselle ovat moninaiset, mutta epäilemättä suurimpia vaikuttajia ovat tarve sanoa jotakin, halu kommentoida, kiistää tai korostaa, tai tuoda unohdettuja tai sivuutettuja näkökulmia esille.

Muun muassa käsikirjoittaja-ohjaaja Anthony Minghella on todennut, että hän lähti adaptoimaan Päämääränä Cold Mountain -tarinaa havahduttuaan siihen, että hänen omat tuntonsa ja ajatuksensa kohtasivat kirjan sisällön.[iv] Edelleen käsikirjoittaja-ohjaaja Frank Darabont puolestaan on sanonut, että adaptoiminen edellyttää tekstiin korviaan myöten rakastumista. Kyse on siis hyvin henkilökohtaisesta lähestymisestä.

Adaptoija lähtee siis työssään liikkeelle pohjimmiltaan omasta itsestään. Adaptoijan moraali, persoonallisuus ja elämänkokemus määrittelevät sen, minkä hän katsoo elämisen arvoiseksi, minkä edestä kannattaa vaikka kuolla, mitä on turhaa tavoitella ja millä on merkitystä. Tämän arvomaailman läpi hän katsoo myös kirjan tarinaa, josta lähtee muokkaamaan elokuvallista tarinaa.

Tutkija Darlene Sadlier huomauttaakin, että elokuvantekijä haluaa sanoa työllään jotakin, ja se jokin voi olla aivan eri asia kuin kirjailijan sanoma.[v] Näin esimerkiksi brasilialaisen ohjaaja Nelson Pereira dos Santosin kohdalla: hän ottaa työn alle klassikkokirjoja, joista hän tekee vahvasti omannäköisiään teoksia. Hän käyttää adaptaatiota keskustelun välineenä — ohjaaja välttää historiallisen adaptaation varjolla sensuurin ja voi näin tietoisesti kommentoida töillään maansa poliittista ilmapiiriä.[vi]

Loppujen lopuksi adaptaation tekemisen alkuperäinen motivaatio kuitenkin mitä luultavimmin työntyy syrjään, kun luova työ alkaa elää omaa elämäänsä. Kuten kaiken taiteen tekemisen kohdalla tapahtuu, työ ruokkii lopulta itse itseään ja tuottaa täysin omia, itsenäisiä merkityksiä, jotka ovat irrallaan sekä ensimotiivista että alkuperäisestä innoittajasta (alkutekstistä) – ja ovat juuri siksi, erikoislaatuisuudessaan, niin merkittäviä.

 

 


[i] MacKillop, Ian and Alison Pratt 2000. ‘Beholding in a magic panorama’: television and the illustration of Middlemarch, teoksessa Giddings, Robert and Erica Sheen (toim.) 2000. The Classic Novel: From Page to Screen. Manchester: Manchester University Press, s. 87.

[ii] Inglis, Fred 2000. Brideshead Revisited Revisited, teoksessa Giddings, Robert ja Erica Sheen (toim.) 2000. The Classic Novel: From Page to Screen. Manchester: Manchester University Press, s. 186.

[iii] Rama Rau, Santha, lainattu artikkelissa Sinyard, Neil 2000, ’Lids tend to come off’: David Lean’s film of E. M. Forster’s A Passage to India, teoksessa Giddings, Robert ja Erica Sheen (toim.) 2000. The Classic Novel: From Page to Screen. Manchester: Manchester University Press, s. 156.

[iv] Minghella, Anthony 2004. Haastattelu Helsingin Sanomissa 8.2.2004, s.C3.

[v] Sadlier, Darlene J. 2000. The Politics of Adaptation: How Tasty Was My Little Frenchman, teoksessa James Naremore (toim.) Film Adaptation. New Brunswick, NJ: Rutgers University Press, 2000, s. 190-191.

[vi] Ibid.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/11/2013 Kategoria/t: Ajatuksia, Harrastukset

 

Avainsanat: , , , , , , , ,