Tsekinmaalla pari viikkoa sitten oli kylmä ja sateinen viikonloppu. Sää ei kuitenkaan estänyt nauttimasta kaupungista ja sen kauneudesta. Varsinkin Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva, toista tuhatta vuotta vanha vanhakaupunki joen itäpuolella oli upea. Olin aiemmin pyörähtänyt Prahassa kesällä 2004, jolloin olin ystäväni ja tämän veljen kanssa autoretkellä halki itäisen Euroopan. Oli mukava päästä sinne takaisin.
Keskellä virtaa joki. Vltava.
Viikonloppu vierähti nukkuessa pitkään, käveleskellessä ympäriinsä ja kuvia näpsiessä, hyvin syödessä ja oluita maistellessa. Matkakumppanille iski flunssa päälle toiseksi viimeisenä päivänä, joten se päivä otettiin muitakin päiviä rauhallisemmin.
Koristeellinen talon seinä. Amerikkalaisketjut ovat valloittaneet myös Prahan vanhan kaupungin: rakennuksen alimmassa kerroksessa on paikallinen Hard Rock Café.
Sään lisäksi myös olut oli kylmää ja märkää, mikä toi vaihtelua Lontooseen. Ei niinkään märän osalta, mutta sen osalta, että juon täällä enimmäkseen ale-tyyppisiä matalahiilihappoisia oluita, jotka tarjoillaan kuta kuinkin huoneenlämpöisinä. Oli jotenkin outoa juoda kylmää ja kunnolla hiilihapollista olutta pitkästä aikaa. En edes muistanut milloin viimeksi olut olisi saanut minut röyhtäisemään! 😛 Samoin outoa oli se, että Tsekeissä tuopissa vaahtoa oli noin viisi senttiä reunasta. Täällä kun ale-tuopeissa ei vaahtoa juuri ole ja tuopit täytetään piripintaan. Tämä oli henkisesti raskasta brittiläiselle matkatoverilleni.
Prahan linna. Maailman suurin muinaislinna, yli puoli kilometriä pitkä. Linnan alue kattaa yli seitsemän hehtaaria.
Suomessa (ainakin Jyväskylässä) perus tsekkiolut, joka pubeista löytyy, on tumma Velkopopovický Kozel. Toissa viikonloppuna huomasin paikan päällä, että se on yllättävän lakritsainen. Suomessa en ollut koskaan huomannut erityistä lakritsaista makua. Toisaalta harvatpa oluet kestävät matkaa muiden maiden markkinoille. Siinä missä Velkosta tuntuu katoavan lakritsainen sivumaku, esim. Newcastle Brown Ale muuttuu pistävän virtsaiseksi ja Guinnessiin ilmestyy usein metallinen, ummehtunut sivumaku. Oluet ovat parhaimmillaan siellä, missä ne on tehty; näin oli myös Velkon kohdalla. (Ihmeellistä kyllä, Lapin Kulta muuttuu kokonaisuudessaan vetisen virtsaiseksi jo vain muutaman sadan kilometrin matkalla. Tähän eivät monet oluet pysty. En usko, että Lapin Kultaa uskaltaa ulkomailla edes maistaa.)
Astronominen kello vanhan kaupungin puolella.
Lapin Kulta oli muuten ainoa suomalaisolut, johon Prahassa törmäsin. Tämä on meille suomalaisille itsetutkiskelun paikka. Lapin Kulta vientioluena on meille kansallinen häpeä, samalla tavalla kuin Foster’sin kansainvälinen menestys on häpeä australialaisille. Toisaalta tsekitkään eivät tunnu olevan kovin innoissaan siitä, että Velkopopovický on yksi heidän vientihiteistään, parempiakin oluita maasta kun kuulemma löytyy. Tässä kaikessa saattaa olla kyseessä kansainvälinen salajuoni, jossa parhaimmat oluet pidetään maan omien rajojen sisällä ja kaatopaikkatavara viedään ulkomaille. Bisnessuunnitelma tuon takana on varmaankin samaa luokkaa kuin South Parkin alusvaatteita varastelevilla tontuilla:
Vaihe 1: Kerätään alushousuja
Vaihe 2: ?
Vaihe 3: Kääritään voitot
Irlanti ei ole vielä lähtenyt tähän juoneen mukaan, mutta joutuihan heitä potkimaan jonkun aikaa, että äänestivät EU-asioissakin ”oikein”.
Keskustan kaupunkikuvaa.
Reissussa tulikin maisteltua erinäisiä oluita, tosin Velko vei useimmiten voiton siitä syystä, että se oli hanaoluena pubissa, jossa kävimme istumassa joka ilta.
Hirvein kokemus oli Reilun kaupan kookosolut. Osasin jo etukäteen aavistaa, etten välttämättä pitäisi siitä, sillä en ole kookoksen ystävä. Paitsi aasialaisissa ruoissa. Hotellin lähellä sijaitsi Pivovarský Klub, pieni pubi, joka tarjoaa maan suurimman valikoiman oluita eri maista. Pullo-oluita tarjolla oli yli 200 eri laatua ja paikka oli selkeästi suunnattu muille kuin tavallisille tallaajille, sillä oluen hinta oli normaalipubiin — jopa turistirysäpubiin — nähden korkea. Jostain syystä tuo belgialaisen Brouwerij Huyghe -panimon Mongozo-kookosolut osui silmään ja sitä oli vain kokeiltava. Kyseessä on pale ale, eli hyvin matalahiilihappoinen pintahiivaolut. Kookoksen maku oli vastoin odotuksiani todella vahva, ei sellainen pelkkä lempeä aromi, jota odotin. Mutta tulipahan maistettua. En tosin suosittele vastaavaa kohtaloa kenellekään.
Upeaa arkkitehtuuria.
Lento takaisin Lontooseen oli aamulla ennen kymmentä, joten kentälle piti lähteä jo puoli kahdeksalta. Mukavuussyistä otimme taksin, mikä oli luksusta. (Kentällä muuten oli outoa se, että turvatarkastus oli vasta portilla.)
Lontoossa olimme hyvissä ajoin aamupäivällä. Kävimme syömässä pubilounaan, elokuvissa katsomassa häkellyttävän huonon (mutta jostain ihmeen syystä pari palkintoa voittaneen) romanialais-unkarilais-brittiläisen elokuvatuotannon nimeltä Katalin Varga, ja sen jälkeen parilla oluella kantapaikassa.
Sitten paluu arkeen. Prahassa sai väristä kylmästä ulkona, mutta sisätiloissa oli lämmin. Lontoossa päinvastoin: ulkona OK-ilma, sängyssä saa nukkua pyjama ja kahdet sukat jalassa ja vähintään kahden peiton alla (tällä hetkellä minulla on käytössä kolme peittoa). Mutta oli se taas vain kiva palata isoon kaupunkiin.
Tänään puolestaan matkailemaan vähän lähemmäs ja itäistä Lontoota tutkimaan, ainakin ruokamielessä. Hackney on suuntana: Alin, Maureenin, Danan ja tämän kaverin kanssa turkkilaiseen ravintolaan myöhäiselle lounaalle! Tarjolla on kuulemma lihaa, lihaa, lihaa ja lihaa. Maltan tuskin odottaa. 🙂
