RSS

Avainsana-arkisto: amerikkalainen olut

Amerikkalainen olut VIII: Stone Ruination IPA

Kirin kiinni näitä olutpostauksiani viimeisen muutaman viikon ajalta. Amerikasta matkanneet pullot ovat maanneet kaapissani jo kuukausikaupalla ja tarvitsen varastotilaa muuhun käyttöön, joten yritän maistella niitä nyt oikein urakalla, pois nurkista kuljeksimasta. 😛 Eikä tietysti ole oluille hyväksi, että ne vanhenevat määrättömästi komeron perillä!

Tähänastisista maistiaisista ainut ”epämiellyttävä” on ollut Stone Ruination IPA (valmistajana Stone Brewing Co., Kalifornia).

’Ruination’ tarkoittaa jonkin tai jonkun raunioittamista tai pilaamista taikka jotakin, joka on raunioitunut, pilattu. Nimi istuu mielestäni hyvin tälle India Pale Alelle, jonka maku on varsin karvas — karvain mitä olen koskaan oluiden kohdalla maistanut.

Oluiden karvautta mitataan kahdella perusasteikolla: amerikkalaisella International Bitterness Unitilla ja Eurooppalaisella European Bitterness Unitilla. Periaatteessa näiden asteikkojen lukujen pitäisi olla keskenään samat, mutta koska mittausprosessit poikkeavat toisistaan hieman, teoriassa ainakin EBU-luku saattaa joskus olla saman oluen kohdalla hieman matalampi kuin IBU-luku. Mitä matalampi luku, sitä vähemmän karvas on oluen maku. Asteikko juoksee nollasta sataan, tosin jotkut valmistajat ilmoittavat korkeampia karvaslukuja, aina 135:een saakka.

Perinteisen lagerin IBU on normaalisti luokkaa 5–20. Belgialaisten lambicien (kuten esimerkiksi kirsikkaolut) IBU on 11–23, portterin 20–40, Guinnessin 25–60, India Pale Alejen 40+.

Oluen karvas maku johtuu humalasta — sanan kasvitieteellisessä merkityksessä. Oluen maltaat vaikuttavat karvaaseen makuun käänteisesti: mitä enemmän oluessa on mallasta, sitä heikommin karvas aistitaan. Näin ollen raskaammissa, korkeamman mallaspitoisuuden oluissa tarvitaan enemmän humalaa (ja korkeampi IBU-/EBU-luku) maun tasapainottamiseksi. IBU- ja EBU-lukuja on kritisoitu siksi, että ne eivät käytännössä juuri kerro karvaasta mausta sinänsä; tämä siis siksi, että humalaisempi olut ei välttämättä maistu karvaalta, jos siinä on paljon maltaita. Kriitikoiden mukaan IBU ja EBU kertovatkin lähinnä vain siitä, kuinka humalainen mikäkin olut on.

Stone Ruination antaa IBU-luvukseen ”100+”. Tätä olutta on tehty vuodesta 2002 ja prosentteja siinä on 7,7. Aiemmin en ole EBU-/IBU-asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta tästä lähtien täytyy pitää India Pale Alet mielessä ja tutkia, onko minusta pitämään niistä. Tämän esimerkin perusteella en ole niiden ystävä, mutta yhden perusteella lienee turha tehdä mitään lopullisia johtopäätelmiä.

Ruination IPA

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 09/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut VII: Billy’s Chilies — ja hieman aiheen vierestä

Billy’s Chilies on kevyt ale, jossa alkoholiprosentteja on viisi ja se on yksi amerikkalaisen ystäväni Mistyn minulle lähettämistä maistiaisista. Oluen valmistaja on coloradolainen Twisted Pine Brewing Company. Panimossa valmistetaan stoutteja, porttereita, India pale aleja (IPA), chilioluita ynnä muita. Se täyttää tänä vuonna 18 vuotta.

Panimon sivuilla kerrotaan, että Billy’s Chilies sopii erityisen hyvin ruoan kyytipojaksi. Uskon, että tämä pitää paikkansa vaikka itse nautinkin sen ”kuivana”. Sen kaveriksi suositellaan muun muassa grillattua sitruunakanaa, pippuripihviä ja erityisesti kalatacoja. Hieman erikoista kyllä, panimo kertoo oluen sopivan mainiosti myös aamupalaksi, kananmunien taikka aamiaisburriton kanssa nautittavaksi.

Billy's Chilies

Nimensä mukaisesti Billy’s Chilies pitää sisällään chiliä. Yllätyin iloisesti, kun olut oikeasti tuoksui chililtä — varsinkin jalapeñolta. Ja vielä suurempi yllätys oli se, että se myös maistui chililtä ja jäi tulisuutensa kanssa jopa polttelemaan suuta jälkeenpäin. Normaalisti kun olut väittää olevansa esimerkiksi suklaaolut, siitä saa käytännössä hakemalla hakea suklaan makua. Mutta tässä tapauksessa olut täytti makulupauksensa. Se myös kupliskeli villisti lasissa pitkään kaatamisen jälkeen: pieniä innokkaita kuplia parin sentin paksuisena patsaana keskellä lasia, kuten yllä olevasta kuvasta jotenkuten saattaa nähdä.

Olut sisältää viittä eri chilipippuria: jalapeño, Serranopippuri, habanero, Anaheimpippuri ja Fresno. Tässä yhteydessä on hyvä hypätä hieman sivuun aiheesta ja mainita muutama sana chilien tulisuudesta.

Chilien tulisuutta mitataan yleisesti Scovillen asteikolla. Asteikko kehitettiin 1900-luvun alussa ja se on nimetty amerikkalaisen kehittäjänsä farmaseutti Wilbur Scovillen (1865–1942) mukaan.

Käytännössä Scovillen luvulla mitataan kapsaisiinin määrää (paprikoiden sukuun kuuluvien kasvien sisältämä kemiallinen yhdiste, joka aiheuttaa nisäkkäiden kudoksissa ja varsinkin limakalvoilla polttavan tunteen). Asteikko perustuu makutesteihin, joissa alkoholiin liuotettua kapsaisiinia laimennetaan sokerivedellä tilavuutensa verran niin monta kertaa kunnes makutestaajat eivät enää kykene erottamaan sen aiheuttamaa tulisuutta.

Tavallinen makea paprika ei sisällä lainkaan kapsaisiinia, joten sen Scovillen luku (SHU, Scoville Heat Unit) on 0. Tämä tietysti tarkoittaa, että havaittavissa ei ole lainkaan kapsaisiinin mukanaan tuomaa tulisuutta. Tulisimpien chilien kuten habaneron SHU voi olla jopa 200 000 tai yli. Tämä tarkoittaa sitä, että laimennus on tehtävä 200 000 kertaa ennen kuin tulisuus katoaa.

Kapsaisiinia käytetään paitsi mausteena myös hermovauriokivun lievittämiseen ja sitä löytyy ulkoisesti käytettävien lämmittävien voiteiden ja geelien vaikutusaineista. Sillä helpotetaan lihassärkyä, joka liittyy venähdyksiin ja nyrjähdyksiin ja sen avulla vilkastutetaan ääreisverenkiertoa. Samoin chilipippureiden syömisen on todettu lisäävän rasvojen hapettumista ja ruokailun jälkeistä energiankulutusta. Edelleen chilin syömisen on todettu vähentävän ruokahalua.

Billy’s Chilies -oluen sisältämien chilien SHU:t ovat seuraavat:

Jalapeño on keskitulinen meksikolainen chili, joka asettuu Scovillen asteikolla välille 2 500–10 000. Tulinen Serranopippuri tulee myös Meksikosta ja sen SHU on 10 000–25 000. Edelleen meksikolainen ja ”poikkeuksellisen tulinen” habanero puolestaan kiipeää asteikolla lukuihin 100 000–350 000.

Anaheim-chili on puolestaan mieto, tyypillisesti vain 500–2 500 Scovillen asteikolla. Se on New Mexicosta kotoisin oleva chilipippuri, jota on tosin jalostettu tulisemmaksikin versioksi — jotkin sen lajikkeet voivat kurottaa aina 70 000:een Scovilleen asti. Fresno-chili taas on nimensäkin mukaisesti Kaliforniasta ja se on jalapeñon kaltainen — ja samoin keskitulinen — mutta kasvin ”seinämät” ovat ohuemmat kuin jalapeñon, mistä syystä se soveltuu huonosti kuivattamiseen tai chilijauheen tekemiseen. Sen tulisuus on Scovillen asteikolla  2 500–10 000.

Vertailun vuoksi: tavallinen tabascokastike on tulisuudeltaan luokkaa 3 500–8 000.

Tällä hetkellä tulisin tunnettu chilipippuri on golfpallon kokoinen Trinidad Moruga Scorpion (kuvassa alla), jota kasvaa Trinidadin ja Tobagon tasavallassa, Venezuelan naapurissa. Sen tulisuus on Scovillen asteikolla huikeat 1 200 000–2 009 231. New Mexico State Universityn chilipippuri-instituutin(!) johtaja Paul Bosland on sanonut Trinidad Moruga Scorpionista: ”Puraiset siitä palasen. Aluksi se ei vaikuta niin pahalta, mutta sitten tulisuus kasvaa ja kasvaa ja kasvaa vielä kasvamistaan. Joten se on aika inhottava tapaus.” Tulisuutensa lisäksi tällä chilipippurilla on kuulemma hennon hedelmäinen maku, joten siinä yhdistyy makeus ja tulisuus.

Trinidad Moruga Scorpion

Minusta Billy’s Chiliesin pääasiallisin tuoksu oli jostain syystä nimenomaan vihreä chili ja jalapeño, mutta sen kummemmin en osannut muuta kuin jalapeñon maun siitä erottaa, sillä en tunne muiden mukana olleiden chilien ominaismakua. Mutta maistelun jälkeinen polte suussa ei ollut jalapeñon polte, joten kenties siinä oli enemmänkin kyse Serranopippurista taikka habanerosta.

Kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen olutkokemus. Ei missään nimessä olut, jota haluaisi juoda enemmän kuin pullon kerralla, mutta ehdottomasti maistamisen arvoinen. Joskus olisi mukava kokeilla sitä myös ruoan kanssa. Tosin en mielelläni aloittaisi päivääni oluella, joten aamiaismunakkaan kyytipojaksi en sitä huolisi. 😛

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 04/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut III, IV, V ja VI

Niin. Nämä neljä olutta puolestaan menivät parempiin suihin maaliskuun lopulla.

Oli vilpoinen lauantai-ilta. Suomalais-irlantilainen ystäväpariskuntani kutsui minut ja muutaman muun kaverinsa istumaan iltaa luokseen etelä-Lontooseen. Meitä oli siellä reilu kourallinen: pari irlantilaista jalkapallohullua miestä, pari brittiä, kolme suomalaista naista ja hollantilainen mies, ellen ihan väärin muista. Söimme iltapalaa nyyttärimeiningillä, katsoimme pari elokuvaa ja rupattelimme niitä näitä.

Olin tuolloin kovasti suunnitellut lähteväni kotiin ennen puoltayötä, että ehdin junalla takaisin (bussilla kotiutuminen olisi Brockleystä turhan hankalaa ja kestäisi todella kauan). Mutta jotenkin kummasti se aika vain vierähti ja yhtäkkiä kello olikin jo puoli kuusi aamulla. Ei siinä auttanut muuta kuin jäädä Johnin ja Sonjan sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten junalla kotiin jatkamaan unia.

Tällä viikolla sain kutsun mennä varmaankin suurin piirtein samalla porukalla samaan osoitteeseen taas lauantai-iltaa viettämään, mutta tällä kertaa Euroviisuja valvomaan. Seura on mitä parhainta, mutta onnekseni minulla oli jo illallissuunnitelmia Alin ja Maureenin kanssa sovittuna — viisujen välttäminen onnistuu kivuttomasti tänäkin vuonna. 😆

Prosentit amerikkalaisissa oluissa olivat paikoitellen kovat ja kaksi pulloista oli vielä 750 millilitran pulloja, joten enemmän kuin mielelläni jaoin isot pullot muiden oluen juojien kanssa. Tosin hirveästi en tehnyt maistelumuistiinpanoja näistä, ymmärrettävistä syistä. Heh.

Kuvassa alla näkyy isännän ja emännän sekä hollantilaisen juuston (nam!) lisäksi Rogue Farms Pumpkin Patch Ale ja Jester King Black Metal -stout, joka oli tappavan vahvan makuista ja prosentit olivat kokonaista 10. (Panimon sivuston mukaan oluelle soitettiin käymisprosessin aikana black metalia, mikä lienee syy valmiin oluen tekemään vimmattuun makuhyökkäykseen.) Kurpitsaolut puolestaan tarjosi paljon hellemmän kohtelun makunystyröille ja siitä pidin kovasti. Kaksi muuta olutta olivat joku jouluolut ja muistaakseni joku aika perus-ale. Nimiä en kyllä valitettavasti kirjoittanut ylös ja pullot menivät siellä illan päätteeksi lasinkeräykseen.

Seuraavat maistelut kenties taas paremmalla onnella muistiinpanojen suhteen!

28172_10151524712795682_193646625_n

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut II: Southern Pecan Nut Brown Ale (Lazy Magnolia)

Tämä on olut, jonka korkkasin jo maaliskuussa, mutta postaus jäi silloin keskeneräiseksi. Laitan sen nyt kuitenkin tähän, jotta ei jää epäselväksi, että olut on juotu!

Southern Pecan Nut Brown Ale

  • Panimo: Lazy Magnolia (Kiln, Mississippi), perustettu vuonna 2003
  • Oluttyyppi: ale (brown ale)
  • Alkoholipitoisuus: 4,39%
  • Suositeltu tarjoilulämpötila: 10 astetta
  • Palkinnot: Pronssimitali vuoden 2006 World Beer Cupissa, erikoisoluiden kategoriassa

Southern Pecan Nut Brown Ale on panimon tietojen mukaan maailman ensimmäinen olut, joka on tehty paahdetuista pekaanipähkinöistä. Pähkinöitä käytetään viljan tapaan, kunhan päästään yli pähkinöiden öljyisyyden mukanaan tuomista haasteista. Panimon olutkuvauksen mukaan Southern Pecan Nut Brown Ale on kevyesti humaloitu, jotta maltaan, karamellin ja pähkinöiden maku pääsee esiin. Väri on tumman mahonkinen ja sitä on saatavilla seuraavissa osavaltioissa: Mississippi, Louisiana, Tennessee, Alabama, Georgia ja Florida.

Silloin maaliskuussa maistellessani muistiinpanoni aiheesta olivat varsin lyhyet ja ytimekkäät:

”Tuoksu on jotain viinin ja mämmin väliltä vaikka alkoholipitoisuus on matala. Olut on hapokas ja makukin yrittää lähennellä mämmiä, mutta se on kuitenkin kevyt.”

Että näin. 😛

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Harrastukset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , ,

Amerikkalainen olut I: Samuel Adams Boston Lager (The Boston Beer Company)

Amerikkalainen ystäväni, johon tutustuin eräällä internetin keskustelupalstalla kenties noin viitisen vuotta sitten, kävi Lontoossa syksyllä. Olimme tavanneet ”oikeassa elämässä” pari kertaa aiemminkin vuosien varrella, Dublinissa ja Amsterdamissa. Misty on olutihmisiä ja muutenkin nautiskeleva nainen, joka rakastaa matkustella, käydä ulkona syömässä ja kokeilemassa erilaisia ruokia. Hän on myös varsin oppinut mitä tulee erilaisiin oluisiin ympäri maailman.

Misty oli jokseenkin pettynyt brittiläisiin oluisiin ja halusi kotiin Teksasiin päästyään antaa minulle opetuksen amerikkalaisten oluiden parhaudesta lähettämällä minulle joitakin niistä maistettavaksi. Hän varoitti etukäteen, että oli kuulemma oluiden ostaminen hieman riistäytynyt käsistä, mutta en todellakaan osannut odottaa sitä olutmäärää, mikä minulle valtavan kokoisessa pahvilaatikossa saapui työpaikalle marraskuun lopulla. Selkä vääränä kannoin paketin kotiin — ja metromatka oli ilmainen, sillä Tottenham Court Roadin asemalla asematyöntekijät säälivät minua, koska minulla eivät kädet riittäneen vilauttamaan Oyster-korttia. He päästivät minut paketteineni porttien läpi ilmaiseksi.

Kotona paketista paljastui kolme levyä suklaata (kirsikkaa, currymaustettua ja veriappelsiinia). Lisäksi siellä oli iso lasipurkki tulista salsaa, joka oli varsin hyvää. Ja tietysti niitä oluita: kokonaista 18 pulloa, joista pari on 750 millilitran kokoista!

Jokainen olut on eri merkkistä, suurin osa aleja, mutta joukkoon taisi mahtua pari lageriakin. Lupasin Mistylle, että teen blogimerkinnän jokaisesta niistä, sitä mukaa kun niitä maistelen. Tässä tulee niistä ensimmäinen, ja Misty voi Google-kääntäjällä lukea tämän postauksen itse tykönään. 😀

Samuel Adams Boston Lager

  •  Panimo: The Boston Beer Company (Boston, Massachusetts), perustettu vuonna 1988
  • Oluttyyppi: lager
  • Alkoholipitoisuus: 4,75%
  • Palkinnot: mm. kultatason laatutunnustus vuoden 2011 Monde Selectionissa, jossa myönnetään ’laatumitaleja’ ruoan, juoman, kosmetiikan sekä terveys- ja kylpytuotteiden sarjoissa

Samuel Adams Boston Lager

Pullon kuvauksessa sanotaan, että oluen maku on runsas, tasapainoinen ja kompleksinen. Lageriksi se onkin runsas — Suomessa suosikki lagerini oli Karhu, lähinnä siitä syystä, että se maistui joltakin. Muut suomalaiset lagerit kun tuntuvat olevan aika vetisiä (kuten esimerkiksi ”poronkusema”, eli Lapin Kulta). Maku on jotenkin tummahko (lageriksi) ja varsin täyteläinen. Mitään pistävyyttä siinä ei ole, enkä sitä tietenkään odottanutkaan, lähettäjä kun karsisi varmasti pistävänmakuiset oluet pois suosikkilistaltaan.

Samuel Adams Boston Lageria on tehty vuodesta 1984 ja sen modernit alkujuuret olivat Jim Kochin, yhden panimon perustajista, keittiössä: hieman aiemmin Koch oli löytänyt oluen reseptin iso-iso-isoisänsä jäljiltä. Alkuperäinen resepti on vuodelta 1860.

Oli jotenkin outoa juoda pitkästä aikaa olutta, jossa on hiilihappoa. Ja joka on jääkaappikylmää! Mutta täytyy sanoa, että Samuel Adams Boston Lager on yksi parhaista tähän mennessä maistamistani lagereista. Makua löytyy, mutta se on samalla sen verran kevyt, että menee mukavasti janojuomana. Sopisi muuten saunaillan juomaksi oikein hyvin.

Mikä erikoisinta, alkoholipitoisuutta en pullon etiketistä onnistunut löytämään. Tällä viinapäällä tosin päättelin, että prosentteja saattaisi olla enemmän kuin suomalaisessa lagerissa sillä reilu puoli pulloa alkoi jo tuntua poskissa (pullo vetää 0,35 litraa). Väärässä kuitenkin olin, ei niitä prosentteja niin paljon sitten ollutkaan. Sen siitä saa, kun ei alkoholia juuri tätä nykyä enää juo!

Olut on nimetty Samuel Adamsin mukaan. Tämä oli Bostonin teekutsujen merkittävä hahmo (bostonilaisten kapina brittihallintoa vastaan) vuonna 1773. Bostonin teekutsut puolestaan on myyttiset mittasuhteet saavuttanut kansallisesti merkittävä tapahtuma, joka liitetään Yhdysvaltojen perustamisen alkukipuiluun. Bostonilaiset valtasivat satamaan lastin purkamista odottamaan jätetyn laivan ja heittivät arvokkaan teekuorman yli laidan vastalauseena Britannian määräämille veroille. Briteille tämä näyttäytyi kapinana, jota kukistamaan he lähettivät sotajoukkoja. Alkoi vuosien sota, jonka lopputuloksena Yhdysvallat itsenäistyivät. Samuel Adams oli amerikkalaisten liberaalien patrioottien johtaja. Siitä, oliko Adams suunnitellut teekutsut, ollaan montaa mieltä. Tapahtumien jälkeen hän kuitenkin piti niitä oikeutettuina ja antoi liikkeelle tukensa. Samuel Adamsista tuli lopulta yksi Yhdysvaltain perustajaisistä.

Ei nimi olutta pahenna, eikä päinvastoin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/01/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , ,