RSS

Avainsana-arkisto: asiakassuhde

TeamSport — kartingia

Menneenä keskiviikkona kävimme työn puolesta ajamassa kartingia etelä-Lontoossa sijaitsevassa TeamSport-kartingkeskuksessa, jossa on 400 metrin mittainen sisärata. Rupeaman taustalla oli totta kai tiiminrakennus ja asiakkaamme puolelta mukana oli kolme ihmistä myös. En ollut aikaisemmin kokeillut kartingia, joten oli kiva päästä uuden kokemuksen pariin.

Alussa saimme ajopuvut päällemme kunhan olimme rekisteröityneet ja ilmoittaneet mm. hätäkontaktit siltä varalta, että kuolema korjaa. (Heh!) Sitten vuorossa oli lyhyen opastusvideon katsominen ja ajoratahenkilökunnalta sai kysellä tarkentavia kysymyksiä mikäli oli tarpeen. Kysyin koroistani, sillä videolla selkeästi sanottiin, että ei korkoja — kenkäni kuitenkin läpäisivät arvioinnin ja pääsin korkoineni ajamaan. Minulla ei onneksi ollut jalassa piikki-sellaisia; niihin olisi ajaminen tyssännyt.

TeamSportissa kaikki autot ovat päästöttömiä, sillä ne kulkevat litium-akuilla bensan sijaan. Tämä oli siis myös ensimmäinen kerta, kun ajoin sähköautolla. Radalla saimme tutustua autoon ja itse rataan ”lämmittelykierroksilla”, joiden jälkeen ajettiin 15 minuutin mittainen testiajo, jossa otettiin jokaiselta kuskilta paras kierrosaika, mikä puolestaan määritteli lähtöruudun itse kisaan.

Lämmittelykierroksella käyttämäni auto oli hieman arvaamaton kaasupolkimen suhteen: se ei totellut kunnolla vaan keräsi vauhtia arvaamattomasti polkimen pohjaan painamisen jälkeen. Ei oikein tiennyt millä nopeudella sitä loppujen lopuksi etenee, kun vauhti ei lisääntynytkään suoraan verrannollisesti siihen miten poljinta painoi vaan auto kiihtyi jälkijättöisesti kuin omia aikojaan. Lämmittelykierrosten paras kierrosaikani oli 43 sekuntia ja risat. Sijoituin sillä kolmanneksi. Testiajo toisella autolla meni hyvin ja kuroin parhaan kierrosaikani aina 36 sekuntiin ja pääsin sillä toiseen lähtöruutuun.

Itse kisaan meidät jaettiin kolmeen mahdollisimman tasaväkiseen joukkueeseen testiaikojen perusteella. Varsinainen kilpailu meni minulta täysin penkin alle! Etanoin itselleni keskiarvokierrosajaksi 49 sekuntia (vaikka nopein kierrosaika olikin 37 sekuntia) ja tulin aikoineni toiseksi viimeiseksi. 😆 Kisan toisella kierroksella esimieheni kurvasi mutkassa ohi ja puski rytäkässä autooni oikein kunnolla. Tuloksena oli rikkoontunut kaasupoljin — jurruuttelin kävelyvauhtia suurimman osan kierrosta varikolle vaihtamaan auton. Kun kaasupoljin oli taas kunnossa, innostuin tulemaan yhteen mutkaan hieman liian suurella innolla ja sain autoni pyörähtämään täyden ympyrän radalla. Ja kerran jäin autollani turvavalliin kiinni! Kilpailu keskeytettiin siksi aikaa, että ratamies kävi työntämässä minut takaisin ajoradalle ja kasvot oikeaoppisesti kohti menosuuntaa. En onneksi ollut ainut, joka valleista jouduttiin irti työntämään!

Kilpailussa joukkueemme tuli kolmanneksi eli viimeiseksi. Päätin jättää kolmannen ajorupeaman omaan arvoonsa ja keskittyä iloitsemaan karsintakierroksen hyvästä ajasta ja toiseen lähtöruutuun pääsemisestä. 😆

Ennen varsinaista kisaa, lähtöruutuihin kohta ajamassa (minä toisessa autossa punaisessa ajopuvussa).

Ennen varsinaista kisaa, lähtöruutuihin kohta ajamassa (minä autossa numero viisi).

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 03/02/2013 Kategoria/t: Työ

 

Avainsanat: , , , , ,

Kesä vierähti, syksy saapui

Niin vain on kulunut pari kuukautta — ylikin — edellistä postauksesta. Jotenkin se aika vain kuluu niin nopeasti ettei huomaakaan.

Mitään suurempia ei viimeisten parin kuukauden aikana ole sinänsä sattunut. Jotain nyt on kuitenkin tullut harrastettua työssäkäynnin ohella. Kesäloma oli sen viikon mittainen (kesäkuun alussa), joten kesästä nauttiminen jäi aika vähiin, mikä tosin on normaalia täällä, sillä on yleistä, että töistä voi ottaa pisimmillään vain kahden viikon lomapätkän kerrallaan. Töiden ohella ja lyhyiden viikonloppujen aikana sitten harrastaa sen mitä saa aikaiseksi.

Syyskuinen auringonlasku — Canary Wharf

Innostuin joskus  heinäkuussa yhtenä iltana varaamaan kerralla seitsemän teatteri- ja musikaalilippua, kolmen kuukauden aikana käytettäväksi. Kävin heinä-syyskuussa katsomassa seuraavat:

  • Thriller Live — Michael Jacksonin musiikin ja saavutusten ympärille rakennettu tanssille pohjaava musikaali
  • Blood Brothers — tarina lapsena eri kodeissa ja yhteiskuntaluokissa kasvaneista kaksospojista, jotka ystävystyvät myöhemmin tavatessaan
  • Spamalot — Monty Pythonien elokuvaan Monty Pythonin hullu maailma perustuva musikaalikomedia, jossa kuningas Arthur miehineen etsii Graalin maljaa
  • Our Boys — 1980-luvun Britannian sotilassairaalaan sijoittuva draama nuorista miehistä, joiden suhdetta repii petos
  • Private Peaceful — Kokoillan monologinäytelmä, jossa nuori ensimmäisen maailmansodan sotamies muistelee sotilasvankilassa kokemuksiaan juoksuhaudoissa
  • What the Butler Saw — Psykiatriselle klinikalle sijoittuva kommelluksia pursuava farssi
  • A Long Day’s Journey into Night — amerikkalaisen Pulitzer-palkitun Eugene O’Neillin draama perheestä, jota riivaavat addiktio (miehillä alkoholiin ja äidillä morfiiniin) ja siitä juontuvat ongelmat

Elokuvissa olen käynyt vain kerran, uuden Batmanin katsomassa jokusen viikkoa sitten. Varsin nautinnollinen kokemus sekin!

Elokuussa puolestaan tapasin entisen pääkontaktini asiakkaan puolelta edellisestä työpaikastani. Olemme pitäneet jonkin verran yhteyttä sen jälkeen kun vaihdoin työpaikkaa reilu vuosi sitten, mutta emme töiden puolesta koskaan nähneet toisiamme silloin aikoinaan. Kävimme olusella Sohossa sunnuntai-iltana elokuun puolivälissä, kun hän pääsi kakkostyöpaikastaan: viikolla hän tekee jossain määrin samankaltaista projektinhallintatyötä kuin minäkin ja viikonloput hän on tatuoijana tatuointistudiolla.

Harmikseni sain kuulla, että entinen työpaikkani on menettänyt tämän asiakkaan lähtöni jälkeen. Harmillista tämä on siksi, että tein reilun vuoden töitä niin sanotusti niska limassa sen eteen, että tästä alkujaan pikkuasiakkaasta tuli yksi firman avainasiakkaista, mutta lähtöni jälkeen asiakassuhde mureni suhteellisen lyhyessä ajassa.

Lokakuinen auringonnousu Thamesilla — ensimmäinen pyöräilyretkeni, joka ei tapahtunut joulupäivän aamuna

Hoidin kaiken alusta loppuun heidän projektiensa kanssa ja vaikka listallani oli paljon muitakin asiakkaita, tämä kyseinen firma vei käytännössä vähintään 85 prosenttia työajastani. Lähtöni jälkeen asiakkaan ”huolto” jaettiin viiden eri ihmisen käsiin, ja tiesin tuon kuultuani, että siitä ei tulisi mitään — tämän asiakkaan kohdalla työt pitää keskittää yksiin, korkeintaan kaksiin käsiin. Mutta minultahan ei mitään kysytty, ja entinen firmani kuvitteli, että kun asiakas kerran on saatu haaviin, se ei enää vaadi erityispanostusta. Riittää, kun projektit vain pyörivät omalla painollaan. Ja niin siinä sitten kävi, että asiakas ei ollutkaan lähtöni jälkeen uuteen sekavalta vaikuttavaan järjestelyyn tyytyväinen ja sisään tulevien projektien määrä väheni pian huomattavasti. Väheni siinä määrin, että entinen työkaverini kertoi toisen firman omistajista tulleen eräänä päivänä projektihuoneeseen kysymään miksi tämä asiakas ei enää lähetä projekteja yhtä paljon kuin ennen.

Asiakkaani kertoi drinkin ääressä, että entisestä työpaikastani oli jossain vaiheessa soitettu hänelle (hän epäili, että toisen omistajista toimesta), kyselty kuulumisia ja todettu, että ”haluaisimme tehdä enemmän bisnestä kanssanne”. Asiakkaani oli kertomansa mukaan vastannut, että he odottivat minun lähtöni jälkeen, että palvelun taso pysyy samana, mutta näin ei ollut tapahtunut, joten projektivirta oli alkanut tyrehtyä sen myötä. Lopulta erään projektin kanssa oli käynyt asiakkaan mukaan ”suuremman luokan munaus” ja he päättivät lopettaa entisen firmani käyttämisen kokonaan. Siinä siis lopputulos. Omalta kohdaltani kuitenkin positiivista on se, että työpanoksellani oli käytännön tasolla todistettavaa merkitystä, jota ei tosin missään vaiheessa työpaikkani puolesta tunnustettu (paitsi eroilmoitukseni päivänä, jolloin toinen omistajista sanoi ääneen sen, että olin työlläni tehnyt asiakkaasta yhden yrityksen avainasiakkaista). Kuulin sittemmin entiseltä italialaiskollegaltani, että toinen omistajista oli sanonut hänelle (kun hän oli uhannut lähteä kävelemään ellei palkka nouse), että ”kukaan ei ole korvaamaton”. Mutta minä olin tämän asiakassuhteen hoidossa korvaamaton. Jos jotain mieltälämmittävää edellisestä työpaikastani kaipaa, niin tuo on sellainen ajatus.

Tapasin syyskuussa puolestani toisen entisen kollegani edellisestä työpaikastani, unkarilaisen sellaisen (joka on myös lähtenyt sittemmin kävelemään). Istuimme illan viinipullon ja juustojen kanssa purkamassa entisen työpaikan aikeuttamia traumoja ja vaihtamassa kuulumisia muutenkin. Keskustelimme myös suomalaisuudesta ja unkarilaisuudesta, ja totesimme, että niin kaukana toisistamme kuin serkuskansoina asummekin, on meidän kansallisissa ajattelutavoissamme paljon yhteistä. Kuten muun muassa se, että pistämme sanoille ja arjen sopimuksille enemmän painoarvoa kuin esimerkiksi Välimeren kansat, joiden kanssa voi sopia tapaamisesta kahdelta, mutta on erittäin epätodennäköistä, että he ovat paikalla ennen puolta kolmea. 😆

Äiti ja isä pyörähtivät myös viikonloppuna täällä käymässä syyskuussa. Söimme ja joimme hyvin, kävimme muun muassa tutkimassa Chelsea Physic Gardenin kasveineen, British Museumin muumioineen ja pyörimme Borough Marketilla. Shishaa piti käydä polttelemassa eräässä Edgware Roadin kuppilassa myös ja tietysti vanhassa tutussa viskikaupassa kävimme pullo-ostoksilla.

Tässä kuussa puolestaan viimeiset pari viikkoa on ollut töissä todella kiirettä. Osittain siksi, että yksi tiimiläisistä jäi äitiyslomalle, eikä hänen tilalleen ole vielä saatu apuvoimia tilannetta korjaamaan. Asiakas myös lähettää kiireisiä projekteja sisään yksi toisensa jälkeen, mikä ei auta ollenkaan. Viime viikolla ylityötunteja kertyi viisitoista, tällä viikolla nelisentoista. Kun työpäivä matkoineen venyy noin neljääntoista tuntiin, käyn käytännössä kotona suihkussa, syömässä ja nukkumassa. Alkavalla viikolla minulla on onneksi torstai ja perjantai vapaat (ja seuraavan viikon maanantai), joten kolme päivää täytyy enää kestää. Sitten meillä pitäisikin olla jo käytössä lisäkäsipari tiimissä, joten toivottavasti loppuvuosi menee vähemmillä ylityötunneilla.

Otin tulevan viikonlopun ympärillä päivät vapaaksi, sillä huomenna Lontooseen puskee teksasilainen ystäväni Misty kaverinsa Chrisin kanssa. Perjantaina joukkoon liittyvät John Irlannista ja Rens Hollannista/Ruotsista. Lontoosta puolestaan lisävoimia tarjoavat Ali ja Bev, mahdollisesti myös Leticia, mikäli raskaudeltaan kykenee. Torstaiaamusta lähden Mistyn ja Chrisin kanssa Bathiin päiväretkelle. Itse tulen iltajunalla takaisin, mutta Misty ja Chris jäävät yöksi ja jatkavat perjantaiaamuna matkaa etelä-Englantiin, jossa he aikovat tehdä pyöräretken kansallispuistossa ennen paluutaan Lontooseen illalla. Minä puolestani viihdytän Lontoossa Johnia, joka tulee tänne jo aamukoneella.

Rens puolestaan saapuu illalla töiden jälkeen vasta, joten tapaamme jossain pubissa kunhan kaikki ovat tiensä Lontooseen löytäneet. Perjantai-illalle olen varannut meille pöydän Dans le Noir? -ravintolasta, jossa tarjoilijat ovat sokeita ja jossa syödään pilkkopimeässä yllätysmenun tarjontaa. Minun piti mennä sinne jo pari vuotta sitten, kun aiheesta oli puhetta entisen työkaverini Elinan kanssa, mutta se jäi silloin aikoinaan ja Elina on harmillista kyllä palannut sittemmin Suomeen. Menuvaihtoehtoja on reilu kourallinen; oma etukäteen tehty valintani oli kolmen ruokalajin illallinen, jossa on sekä lihaa että kasviksia, ja johon kuuluu yllätyscocktail, kaksi lasia viiniä ja pullo vettä. Tuo on siis luvassa myöhään perjantai-iltana — odotan innolla, sekä mukavaa seuraa, että toivottavasti maistuvaa ruokaa!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 21/10/2012 Kategoria/t: Arki, Harrastukset, Kulttuuri, Ruoka ja juoma, Työ

 

Avainsanat: , , , , ,

Työrintamalla tapahtuu

Töissä on viimeisen hieman yli kuukauden aikana tullut eteen joitakin muutoksia. Asiakastiimistämme (joka itsessään koostuu kolmesta erillisestä tiimistä: kahdesta käännösprojektitiimistä, jotka erikoistuvat eri tyyppisiin teksteihin, ja taittajatiimistä) on kaksi projektipäällikköä siirretty toisiin asiakastiimeihin firmassa. Myös taittajatiimiä on supistettu. Tämä johtui siitä, että asiakkaamme päätti keväällä, että toukokuusta lähtien he antavat osan projekteista halvemmalle firmalle (mikä ei tule toimimaan laaduntarkkailua ajatellen, mutta monesta muustakin syystä; tosin tämä on asiakkaan ongelma ja ennen kaikkea heidän oma valintansa).

Toinen muutoksiin vaikuttanut seikka on se, että toinen senioriprojektipäälliköistä jäi äitiyslomalle parisen viikkoa sitten. Jäljelle jäänyt senioriprojektipäällikkö ei pysty hoitamaan kahden tiimin töitä yksin, joten me projektipäälliköt olemme ottaneet harteillemme osan budjettien laskemisesta. (Mikä sinänsä on minulle tuttua jo edellisestä työpaikasta, mutta käytännöt ovat tietenkin erilaiset.) Lisäksi kahden projektipäällikön poistuttua meitä yhden käännöstiimin projektipäälliköitä on koulutettu tekemään toisen tiimin projekteja, jotka ovat kompleksisempia kuin oman tiimimme projektit. Tämä toinen tiimi tuottaa digitaalisia projekteja, esimerkiksi mainosbannereita nettisivuille. Viimeisten viikkojen aikana on tullut näin ollen paljon uutta opeteltavaa.

Kaiken tämän uuden opeteltavan lisäksi viimeisen kuukauden on pitänyt kiirettä, sillä asiakas ei vielä tähän mennessä ole vähentänyt työmäärää meidän osaltamme, mutta meidän päässämme on siis kolme ihmistä vähemmän hoitamassa hommia. En kuitenkaan valita. Päivät ovat hieman pidempiä ja ruokatunnit ovat jääneet välistä, mutta edelliseen työpaikkaan verrattuna tämä ei kuitenkaan tunnu pahalta. Töissä on ihan kiva olla tästäkin huolimatta, työilmapiiri kun on hyvä.

Mutta ei tässä vielä kaikki.

Torstaiaamuna heti töihin päästyäni asiakastiimimme johtaja sieppasi minut kokoushuoneeseen ja sanoi haluavansa puhua kanssani. Ensimmäinen ajatus, joka päässä ehti vilahtaa lyhyen kokoushuoneeseen kävelyn aikana oli, että mitähän minä nyt olen tehnyt väärin. Odotin jonkinlaista epävirallista huomautusta jostain, mutta olin onneksi väärässä.

Asiakkaamme, yksi maailman johtavista tulostimien ja projektoreiden valmistajista, oli pyytänyt yhtä tiimistämme tulemaan osa-aikaisesti tekemään töitä asiakkaan toimistolla. Tiimijohtajamme oli päätynyt valinnassaan minuun, koska olen kuulemma ”kypsä projektipäällikkö” ja tulen hyvin toimeen vaativan asiakkaan kanssa. Asiakas on jossain määrin hankala: heidän projektipäällikkönsä ovat töykeitä, joustamattomia eikä heillä ole juuri ymmärrystä siitä, miten lokalisaatioprojektit toimivat ja mitä kaikkea meidän täytyy pystyä tekemään tiukissa aikatauluissa pysytellen. He tuottavat harmaita hiuksia itse kullekin harva se päivä, ja joskus ovat jopa antaneet aihetta meidän johtajallemme olla yhteydessä heidän johtajaansa, sillä asiakkaan projektipäälliköt ovat kohdelleet projektipäälliköitämme epäasiallisesti (kuten sanottua, he todella ovat töykeitä ja hankalia ihmisiä jokapäiväisiksi työkumppaneiksi). Jollakin keinolla olen kuitenkin tullut heidän kanssaan toimeen ihan mukavasti, ja yksi jokusen viikkoa sitten toiseen firmaan siirtynyt asiakkaan projektipäälliköistä sanoi jopa lähtiessään minulle, että minä ja italialainen Silvia olimme hänen suosikkejaan työkumppaneina. Hänen suunnaltaan kuukausien ajan tulleesta tylytyksestä ei olisi kyllä uskonut. 😀 Eli niin, toistaiseksi on mennyt olosuhteisiin nähden ihan mukavasti asiakkaan kanssa. Joskus tekisi kyllä mieli sanoa heille pari valittua sanaa takaisin, mutta kiroilen sen sijaan hiljaa mielessäni ja valitan kollegoille, jotka nyökyttelevät ymmärtäväisesti päitään, aivan kuten minäkin teen heidän valittaessaan minulle.

Tästä viikosta alkaen minut lähetetään siis kolmena päivänä viikossa Lontoon ulkopuolelle asiakkaan toimistoon, jossa työnkuvani on vielä suhteellisen avoin, mutta ilmeisesti tulen tekemään lähinnä heidän projektipäälliköittensä töitä, en niinkään omiani (vaikka saattaa olla, että käytännössä tulen tekemään molempia hommia asiakkaan työpaikalla sillä minulle annetaan työläppäri, joka mahdollistaa yhteydenoton firmamme palvelimiin — ja tietysti omia hommiani sitten kahtena päivänä viikossa Covent Gardenin toimistollamme). Joten paljon uutta opeteltavaa on tiedossa edelleen.

Tässä vaiheessa tämä järjestely on vain väliaikainen: yhdestä kahteen kuukautta. Toivon hartaasti, että tämä pitää paikkansa, eikä minun tarvitse ruveta tekemään tätä kahden toimiston hommaa yhtään kauempaa.

On sinänsä mielenkiintoista päästä näkemään mitä asiakkaan projektipäälliköt käytännössä tekevät, sillä meidän näkökulmastamme he eivät juuri tiedä mistään mitään eivätkä tee muuta kuin välitä sähköposteja meidän ja omien tuotepäälliköittensä välillä. Kenties saamamme kuva on väärä — toivottavasti on. 😆 Tiimijohtajamme sanoi kuitenkin, että tällä meidän osa-aikaisjärjestelyllämme saattaa olla se vaikutus, että asiakas huomaa heidän omien projektipäälliköittensä tarpeettomuuden. Saattaa nimittäin olla, että meidän projektipäällikkömme voisivat ihan hyvin hoitaa myös sen, mitä asiakkaan omat projektipäälliköt hoitavat välikätenä. Tämä mahdollisuus kuitenkin varmistunee siinä vaiheessa, kun näen, mitä he asiakkaan päässä oikeasti tekevät. Ja varsinkin, jos loppuviimein tulen tekemään sekä heidän hommiaan että omiani, mikä osoittaisi asiakkaalle sen, että yksi projektipäällikkö pystyy hoitamaan projektit alusta loppuun asiakkaan tuotepäälliköitten kanssa asioiden, eikä asiakkaan projektipäälliköitä tarvita siinä ovenkynnyksellä pönöttämässä.

Olen osittain innoissani tästä muutoksesta siinä mielessä, että se tarjoaa mahdollisuuden ammatilliseen kasvuun ja kenties auttaa palkankorotusneuvotteluissa myöhemmin tänä vuonna. Toisaalta se tulee olemaan myös raskasta. Kuten mainittua, asiakkaan toimisto on Lontoon ulkopuolella, joten työmatkat pitenevät noin 35–40 minuutista reiluun puoleentoista tuntiin. Kolme päivää viikosta työmatkoihin menee siis kolmisen tuntia päivässä. Lähden aamulla kotoa ennen puolta kahdeksaa, olen kotona illalla puoli kahdeksan maissa. Firma tulee kuitenkin siinä mielessä vastaan, että he a) maksavat junalippuni Eustonin asemalta Hertfordshiren kreivikunnan alueella sijaitsevaan 81 000 asukkaan pikkukaupunkiin ja b) tarjoavat pienen palkankorotuksen tämän työjärjestelyn ajaksi. Tiimijohtajamme kutsui tätä ”kipurahaksi”. Tuskallista se todellakin saattaa olla, mikäli tähänastinen kokemus kirnuun piereskelevistä noita-akoista pitää sitten paikanpäälläkin paikkansa. Ilmeisesti työilmapiiri asiakkaan työpaikalla on jossain määrin ”haasteellinen”.

Mutta aika näyttää, tulevasta keskiviikosta lähtien. Huomenna on vielä normaali päivä Covent Gardenin toimistolla, ja tästä kansallisesta vapaapäivästä ja näin ollen pitkästä viikonlopusta ehtii vielä nauttia tämän pilvisen maanantain verran.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 07/05/2012 Kategoria/t: Työ

 

Avainsanat: , , , , , ,