RSS

Avainsana-arkisto: Boris Johnson

Hiljainen Lontoo

Joulu meni ei-niin-kovin jouluisissa merkeissä tänä vuonna. Ihan kiva niin, en ole mikään jouluihminen enkä valmistellut itselleni sen kummempaa joulua kuin että ostin konvehtirasian ja join merimieskirkon joulumyyjäisistä ostamaani glögiä. Vein joululahjat Suomeen perheelle jo lokakuussa (ja vältin näin karmeat jouluruuhkat!), ja sain juuri ennen joulua pikku paketit isältä ja äidiltä ja veljeltäni ja tämän avovaimolta. Niistä löytyi lämmikettä jalkoihin, suklaata ja äidin ihania joululeipomuksia muutamaa sorttia.

Täällä on tapana mennä jouluaattona pubiin ja vetää lärvit. Tuo aatonviettotapa ei kuitenkaan hirveästi innostanut (en nykyään juurikaan käytä alkoholia, satunnaista olutta tai siideriä lukuun ottamatta), joten jätin sen suosiosta välistä. Tuohon oli tosin myös toinen, vähän painavampi syy. Sain nimittäin myöhäissyksyllä päähäni, että joulupäivänä käyn keskustassa tutkimassa miltä näyttää hiljaisempi Lontoon ydin.

Joulupäivän aamu on kenties hiljaisin ajankohta koko vuonna tässä miljoonakaupungissa. Kaupat ovat joitakin ei-kristittyjen kioskeja ja pikkumarketteja lukuun ottamatta kiinni. Julkista liikennettä ei ole: metro on suljettu, bussit ovat poissa katukuvasta. Koska jouluaatto on brittiläisessä kulttuurissa pubi- ja klubi-ilta, edellisillan ryyppäjäiset pitävät ihmiset joulupäivän aamuna pehkuissa pidempään. Jos siis haluaa nähdä hiljaisen Lontoon, liikkeelle on lähdettävä aikaisin aamulla 25. joulukuuta.

Miten keskustaan pääsee ilman julkista liikennettä on sitten oma lukunsa. Siihen on onneksi tätä nykyä olemassa ratkaisu. Kiitos Lontoon pellavapäisen pormestari Boris Johnsonin, kesästä 2010 lähtien kaupungin keskusta-alueella on ollut polkupyörätelakoita pyörien vuokraamista varten.

Sen verran kauan olen jo Lontoossa viihtynyt, että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen on tottunut. Kun kävin nyt syksyllä Suomessa, tuntui luonnonvastaiselta istua autossa, kun isä kaarsi oikeanpuoleiselle kaistalle risteyksessä käännyttyään. 😆 Niinpä tuumin, että vähäisen liikenteen myötä uskaltaudun polkupyörän selkään Lontoon keskustassa.

Lähin vuokrapyörätelakka on puolen tunnin kävelymatkan päässä etelässä (kaikki telakat ovat sumpussa keskusta-alueella), joten lähdin kotoa hyvissä ajoin. Ponkaisin ylös sängystä kuudelta lauantaiaamuna, söin aamupalan, pakkasin kameran ja edellisiltana printatut kartat sekä varmuuden vuoksi myös uskollisen karttakirjani reppuun ja lähdin kävelemään seitsemän jälkeen kohti lähintä pyörätelakkaa.

Ensimmäisen puolen vuoden ajan pyörän vuokraamiseen tarvittiin rekisteröityminen ja postitse saatava avain, mutta joulukuun alusta lähtien vuokraaminen on onnistunut pelkän pankkikortin avulla. Niinpä työnsin kortin päätteeseen, valitsin pyörätarpeeni (käyttöoikeus yhdelle vuorokaudelle, yksi kappale polkupyöriä) ja pääte tulosti minulle viisinumeroisen koodin, jolla sain vapautettua telakasta valitsemani pyörän.

Pyörän vuokraaminen ei ole mitään halpaa hommaa. Tosin jos aikeissa on tehdä vain pikku matka, alle 30 minuutin sellainen, vuokraussysteemi on todella hyvä. Välttämätön päivän käyttömaksu onvain punnan ja ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Telakoita on todella lähekkäin ja puolessa tunnissa ehtii jo pitkälle keskusta-alueella. Oma, reilun kolmen tunnin vuokrani tuli maksamaan noin 30–40 euroa, joten aika hintavaa se on pidemmillä matkoilla. Ja tällaiseksi systeemi on suunniteltukin: jos vuokraaminen olisi halvempaa, ihmiset omisivat pyörät itselleen koko päiväksi ja näin ollen vain pieni määrä ihmisiä pääsisi käyttämään niitä.

Pyöriä on telakoilla tällä hetkellä noin 5000 kappaletta ja telakoita on yli 300. Vuokraussysteemin ensimmäisten 10 viikon aikana tehtiin yli miljoona pyörämatkaa eli hanke otettiin kaupungissa innolla vastaan. Seuraavan parin vuoden aikana saataville tulee 3000 pyörää lisää ja myös telakoiden määrä kasvatetaan. Pyöränvuokraus laajenee maantieteellisesti katsoen lähinnä itä-Lontooseen, kun keskusta-alue on jo hallussa. Boris Johnson on sanonut, että hän toivoo Lontoon vuokrapyöräsysteemin olevan tulevaisuudessa yhtä jokapäiväinen näky kuin kaupungin punaiset bussit.

Vääntäydyin siis joulupäivänä itsekin (tukevan, 23 kiloa painavan) polkupyörän selkään ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja polkaisin itseni kolmivaihteisella liikenteeseen kohti keskustaa. Olin suunnitellut aamulle 22 kilometrin reitin ja piirtänyt siitä kartan Google Mapsissa:

Suunnittelemani reitti vei muun muassa St. Paulin katedraalille, Tower Bridgelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille ja Piccadilly Circukselle.

Niin siinä tietysti kävi, että toisessa risteyksessä, noin 2 minuutin matkanteon jälkeen, kartta putosi huomaamatta taskustani ja olin suuntavaistoni ja liikenne- ja maamerkkien varassa. 😆

Näin yhden Lontoon pilvenpiirtäjistä, toimistorakennuksen, jota ”Kurkuksi” kutsutaan, pilkistävän rakennusten välissä kauempana, joten päätin suunnata sinne ensin sen sijaan, että olisin aloittanut matkani St. Paulin katedraalilta, kuten kartan mukaan oli tarkoitus.

"Kurkku" oli kokonsa puolesta helppo löytää.

Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, joten pääsin kivuttomasti tienviittoja seuraten St. Paulin katedraalille.

 

Tavanomainen turistilauma oli poissa katedraalin edustalta puoli yhdeksältä lauantaiaamuna.

Olin ilmansuunnista sen verran perillä, että tiesin lähteä takaisin itään päin ennen kuin kääntyisin etelään jokea kohti matkallani Tower Bridgelle.

St. Paulin katedraalin lähistöllä oli hiljaista myös autojen suhteen.

En tosin osannut arvioida kuinka pitkälle itään oli mentävä, jotta pääsisin ylittämään Tower Bridgen joen etelärannalle. En halunnut tuhlata kallisarvoista aikaa vilkuilemalla karttakirjaani, sillä en halunnut jäädä keskustaan jumiin pyöräni kanssa siinä vaiheessa, kun autoja alkaa olla enemmän, joten menin mutu-tuntumalla.

Mutu-tuntuma ei vienyt minua tarpeeksi pitkälle, joten päädyin ylittämään joen jo London Bridgen kohdalla. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että joutuisin palaamaan takaisin pätkän samaa tietä käytyäni vielä idemmässä Tower Bridgellä, sillä halusin sen välttämättä käydä katsastamassa.

 

London Bridgen metroaseman tavanomainen ihmisvilinä oli kuin unta vain.

Matka jatkui idempään siis vielä joen etelärannallakin, mutta matka Tower Bridgelle ei ollut pitkä.

Sumua viileässä aamuilmassa Tower Bridgellä.

Lähes autoton Tower Bridge oli näkemisen arvoinen. Tosin jouduin odotella hetken, ennen kuin sain otettua täysin autottoman valokuvan sillasta.

Silta, jonka ylittää 40 000 ihmistä joka päivä.

Matka jatkui takaisin länteen päin, summamutikassa edelleen.

Pyöräni tois puol jokke.

Olin alun perin suunnitellut ylittäväni joen Westminsterin siltaa pitkin ja saapuvani suoraan parlamenttitalolle, mutta en ollut varma siitä, miten suorassa kadut menevät länteen päin joen eteläpuolella, sillä käyn siellä niin harvoin. En halunnut polkea menemään Westminsteriin asti luullen, että menen länteen samalla kun tie kaartuukin huomaamatta etelään ja päädyn epämääräiselle alueelle, jota tuskin tunnen ollenkaan. Niinpä ylitin joen jo Blackfriars Bridgen kohdalla ja jatkoin matkaa joen tutummalla pohjoispuolella.

Matkaaminen joen vartta pitkin kohti parlamenttitaloa oli tässä vaiheessa helppoa.

St. Paulin katedraalilta aikaa oli nyt vierähtänyt noin tunti. Kaiken kaikkiaan olin ollut matkalla noin kaksi tuntia, kun laskee mukaan myös kävelyn pyörätelakalle.

Liikennettä oli edelleen vähän, mutta jalkaisin liikkuvia turisteja alkoi näkyä enemmän.

Big Beniltä suuntasin matkani noin puoli kymmeltä kohti Buckinghamin palatsia. Reitti sinne oli suora ja selkeä.

Turisteja oli ehtinyt jo kiitettävä määrä palatsin edustalle.

Palatsilta matkani jatkui kohti Trafalgar Squarea ja sieltä Leicester Squaren kautta kohti Piccadilly Circusta.

Leveä, Buckinghamin palatsilta suoraan Trafalgar Squarelle johtava katu The Mall oli hiljainen.

Trafalgar Square oli lauantaiaamuksi hyvin hiljainen sekin.

Piccadilly Circuksella joutui odotella hetken, jotta sai autottoman kuvan, mutta jalankulkijoita paikalla oli kaiken kaikkiaan vain kourallinen.

Piccadillyltä matka jatkui Regent Streetiä ylös kohti Oxford Circusta. Regent Street on normaalisti tukossa busseista ja takseista, mutta joulupäivän aamuna autoja oli vain noin kymmenkunta liikenteessä.

Oudon rauhallinen Regent Street.

Oxford Streetillä oli jonkin verran autoja, mutta ei mainittavissa määrin.

Oxford Circus, kenties noin vartin yli kymmenen.

Tässä vaiheessa oli jo nälkä ja jano, joten totesin itsekseni, että lähden suorinta tietä kohti kotia.

En ollut ainut pyöräilijä liikenteessä.

Vauhdista otettu kuva. Liikenne lisääntyi sitä myöden, kun kello kävi.

Edelleenkään en tosin karttaani vilkuillut, joten ”suorinta tietä” ei loppujen lopuksi ollutkaan se suorin mahdollinen tie. Menin summassa itään ja kaarsin summassa pohjoiseen, mutta tein kaarron pohjoiseen liian aikaisin. Päädyin Angeliin, joka tosin oli vain noin 10 minuuttia liian lännessä pyörätelakkaani nähden.

Angelissa reisien etuosat alkoivat olla jo aikalailla maitohapoilla. Olin ollut pienellä aamupalalla ja juomattomana (aamullista kahvikuppia lukuun ottamatta) liikenteessä jo noin neljä tuntia. Aina liikennevaloista lähtiessä toistuva vauhtiin kiihdyttäminen tuntui lihaksissa; liikenteen sujuvuuden vuoksi oli pysyteltävä joten kuten kiihdyttävien autojen matkassa. Kaipasin vettä ja kotona lämmittämistään odottavaa kasvishernekeittoa.

Pyöräni muiden kanssa telakalla pitkän reissun jälkeen.

Palasin kotiin puoli kahdeltatoista, neljän ja puolen tunnin kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Telakalta 30 minuutin kotiin käveleminen oli tervetullutta: reidet olivat muussia ja vauhdikkaasta pyöräilystä huolimatta kylmät ja varpaat olivat jäässä. Käveleminen muistutti lihaksille, mikä liikuntamuoto minulle on normaalia — ja luultavasti esti massiiviset lihaskrampit iltapäivällä. 😆 Kotiin päästyäni söin hernekeittoni ja join mukin kuumaa glögiä. Venyttelin. Olo oli väsynyt mutta mahtava. Muutaman tunnin päästä otin tunnin nokoset paksun peiton alla. Olo oli varsin rentoutunut koko loppupäivän. Kannatti ehdottomasti käydä tekemässä polkupyöräilyllinen aamulenkki joulupäivän kunniaksi. 😀

Mainokset
 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 02/01/2011 Kategoria/t: Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Pride London 2010

Toisin kuin Roomassa ja Helsingissä, Lontoon Pride-kulkue sujui ilman vihaa, väkivaltaa ja pahoinpitelyjä. Vastamielenosoittajia näin yhden: noin nelikymppinen mies megafonin kanssa kehotti sanomaan ei synnille ja muistutti, että Jeesus pelastaa. Muuten tapahtumassa keskityttiin positiivisessa hengessä suvaitsevaisuuteen, tasa-arvoon, henkilökohtaiseen vapauteen olla sitä mitä on — ja tietysti hauskanpitoon.

Pormestari Boris Johnson käveli kulkueen etunenässä, kera vesipullon. Lauantai-iltapäivä oli helteinen.

Pride-juhlintaan osallistui Lontoossa kaiken kaikkiaan noin miljoona ihmistä. Keskustan katuja oli suljettu liikenteeltä, kun kulkue marssi Baker Streetiltä Oxford Streetille ja sieltä Regent Streetiä alas kohti Trafalgar Squarea.

Merivoimien edustus.

Maavoimien edustus.

Ilmavoimat.

Poliisivoimista marssille osallistui oma edustajisto myös. Yleisöstä pyydettiin suudelmaa poliisien välillä, mutta toiveisiin ei vastattu muuta kuin hymyllä.

Kulkueeseen osallistui sekä nuoria...

...että vanhoja. Vanhimmat osallistujat pääsivät kaksikerroksisen avobussin kyydillä "marssimaan", koska jalat eivät enää olisi kestäneet pitkää kävelyä. Nämä rouvat tosin olivat tomerassa kunnossa.

Mukana oli myös perheitä: kuvassa kaksi äitiä ja lasta. Toisen äideistä kyltti kertoo, että "suudelmasta se lähti". Britanniassa on otettu aimo askeleita eteenpäin lesbojen, homo- ja biseksuaalien sekä transsukupuolisten oikeuksissa 2000-luvulla. Suomi tulee hitaasti mutta varmasti perässä, päivi räsäsistä ja kaasuiskuja tekevistä junteista huolimatta.

Punainen tuntui olevan päivän väri.

Korot olivat herralla korkeammat kuin minulla koskaan.

...Mutta ne taisivat silti jäädä toiseksi näille.

Yleiskuvaa kulkueen puolivälin paikkeilta.

Sekä yleisössä että kulkueessa oli mukana koiria.

Juomatauko.

Asuste oli varmasti mukavan keveä, mutta maalit iholla kenties hieman epämukavat.

 

Bondage-porukka varmasti toivoi sisimmässään hieman hengittävämpää ja viileämpää asustetta auringon paahteessa kuin musta nahka.

Kulkue päättyi Trafalgar Squaren tietämille. Itse Trafalgar Squarella juhlijoita viihdytti joku mitäänsanomattomalta kuulostanut indiepop-bändi. Samoihin aikoihin Sohossa käynnistyi katujuhlinta, joka jatkui pitkälle yöhön.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 04/07/2010 Kategoria/t: Kaupunki, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , , ,

Maanantaina Lontoossa oli pakko kävellä…

…jos johonkin halusi päästä. Sunnuntain ja maanantain välisen yön lumimyräkkä teki tehtävänsä.

Suomalaisin silmin katsottuna maanantaiaamuna ikkunasta näkyi normaali talvinen maisema. En tosin ollut uskonut lunta Lontoossa koskaan näkeväni, joten olin itse asiassa aika ihastunut lumen näkemisestä oudossa kontekstissa. Suomessa lumi saa minut lähinnä vain pahalle päälle, mutta maanantaiaamuna kyllä totta puhuen hymyilytti. Mietin mielessäni, että olisi mielenkiintoista nähdä, miten paikalliset reagoivat erikoislaatuiseen talvisäähän.

Aamullinen näkymä ikkunastani 2.2.2009.

Aamullinen näkymä ikkunastani maanantaina 2.2.2009.

Ja erikoislaatuinen se kyllä tosiaankin oli. Lontoossa satoi lunta ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Kokonainen sukupolvi oli kasvanut lumettomassa pääkaupungissa. Sitten lunta tulikin yhdessä vuorokaudessa noin 20 cm. Keskiviikkoon mennessä Lontoon alueella lunta oli tullut kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä senttimetriä.

Erikoista oli myös se – näin lumeen tottuneen suomalaisen näkökulmasta – miten lumen tulo vaikutti sekä päivittäiseen elämään että ihmisten mieliin.

Kaupunki alkoi vaipua talvihorrokseensa puoliltaöin viikon vaihtuessa toiseksi. Illallinen pieni lumentuhnutus oli yltynyt kunnon lumisateeksi. Puolen yön maissa sunnuntain puolella bussikuskit saivat yksi toisensa jälkeen käskyn palata varikolle. Kyydissä olleet matkustajat vietiin vielä pysäkeilleen, mutta uusia ei enää otettu kyytiin. Pian pyryttikin jo kunnolla.

Lentokenttiä suljettiin. Maan suurimmalla lentokentällä Heathrowlla 58 lumiauraa putsasivat kiitoratoja lumesta, mutta silti kaksi kiitorataa jouduttiin pistää välillä kiinni. British Airways perui kaikki lähtevät lentonsa.

Maanantaina tuhannet koulut olivat sulkeneet ovensa eri puolilla maata. Myös Lontoo lamaantui.

Yhtä linjaa lukuun ottamatta kaikki Lontoon maanalaisen linjat olivat kokonaan tai osittain suljettuja. Valtava määrä metroasemia oli kokonaan kiinni. Jo yksin tällä oli suunnaton merkitys kaupungin päivittäiseen elämään: Lontoon metro kuljettaa yli neljä miljoonaa ihmistä päivittäin.

Sunnuntain puolella 20 bussia oli suistunut yksin Lontoossa tieltä liukkaan kelin vuoksi. Maanantain osalta tehtiinkin pääkaupungissa historiallinen päätös: ensimmäistä kertaa miesmuistiin Lontoon bussit olivat maanantaina 2.2. kokonaan likennöimättä. Julkinen liikenne oli nyt käytännössä kokonaan lamaantunut; bussimatkoja kertyy Lontoossa kuutisen miljoonaa joka arkipäivä.

Lontoon pormestari Boris Johnson, joka on tunnettu villistä vaaleasta tukastaan ja erikoisista letkautuksistaan, kommentoi Lontoon lamaannuttanutta myräkkää sanomalla:

This is the right kind of snow, it’s just the wrong kind of quantities.

Eli kaupunkiin satanut lumi on oikeanlaista, sen määrä vain on väärä.

Lunta oli tullut yön aikana ihan mukavasti.

Lunta oli tullut yön aikana ihan mukavasti.

Heräsin normaalisti aamuseitsemältä. Aamutoimiani tehdessäni vuokraemäntäni huikkasi minulle, että bussit eivät liikennöi tänään lainkaan ja metrolinjat ovat tukossa.  Muistin katsoneeni Suomessa vielä ollessani Google Mapsista, että jos haluaisin kävellä töihin, minulta kuluisi siihen arviolta 1h 15 min. Mietin mielessäni, että taitaa tulla kävelyreissu töihin tänään.

En kuitenkaan ollut vielä ehtinyt edes aamupalalle, kun pomoltani tuli tekstiviesti klo 07.20: Ei tarvitse tulla töihin, pulju pysyy kiinni tämän päivän metrojen ja bussien liikennöimättömyyden takia. Pomoni toivotti minulle hauskaa päivää. Otin tietysti vapaapäivän yllättyneenä mutta iloisena vastaan.

Päätin hyödyntää vapaapäivän ja historiallisen sään lähtemällä pitkälle kävelylle kameran kanssa. Suuntasin kulkuni kohti Regent’s Parkia, joka on parin neliökilometrin kokoinen puisto noin puolen tunnin (jäisellä kelillä, korollisilla kengillä :)) kävelymatkan päässä kotoa.

Kuljin puistoon Grand Union -kanaalin vartta, mutta ennen kuin olin edes sinne saakka päässyt, kuulin jo riemunkiljahduksia lumisotalaisten suusta. Pari soturia ryntäsi kirjaimellisesti kadulle lumipallojensa kanssa. Molemmat näyttivät siltä, että kun edellisestä lumipeitteestä kaupungissa oli kulunut se 18 vuotta, he näkivät ja kokivat nyt molemmat ensimmäistä kertaa lunta Lontoossa.

Grand Union Canal / Regent's Canal

Grand Union Canal / Regent's Canal.

Puistossa oli aika mukavasti ihmisiä jo puoli kymmenen maissa kun sinne saavuin. Siellä ulkoilutettiin koiria, rakennettiin lumiukkoja, oltiin lumisotaa, laskettiin pulkkamäkeä ja räpsittiin kuvia. Ihmisiä yhdisti yksi asia: hymy oli kaikilla herkässä. En ollut ainut, joka oli saanut päivän vapaaksi. Kaiken kaikkiaan noin 6,4 miljoonaa työssäkäyvää ihmistä jäi maanantaina kotiin poikkeuksellisen sään vuoksi.

Joku on rakentanut lumiukon penkille Regent's Parkissa.

Joku oli rakentanut lumiukon penkille Regent's Parkissa.

Puisto itsessään oli lumipeitteen alla kaunis.

Näkymää Regent's Parkissa.

Näkymää Regent's Parkissa.

Kuljeskelin päämäärättömästi puistossa pari tuntia, kunnes nälkä alkoi kurnia. Näppäsin vielä muutaman kuvan ja käänsin nokkani kohti luodetta.

Sadat linnut pitivät puistossa kovaa mekkalaa.

Linnut pitivät puistossa kovaa mekkalaa.

Kun pääsin viimein takaisin St. John’s Woodiin, pitsankuvat silmissä ja väsyneenä, menin saman tien paikalliseen ruokakauppaan. Muistutin nälkäiselle itselleni, että muistaisin myös ostaa maitoa. Se oli se pääasia, nälän tyydyttämisen lisäksi. Viimeiset maidot olivat menneet aamukahviin, enkä mielelläni juo teetäkään mustana.

Kauppaan astuessani huomasin kuitenkin pian, etten ollut ainut, joka oli ruokaostoksilla. En todellakaan osannut odottaa, että kauppa olisi niin turvoksissa ihmisistä. Jono kassoille oli kymmeniä metrejä. Kun jono ennen oli pahimmillaan ollut lihatiskille saakka alkuillasta, kun ihmiset pääsevät töistä, kiemurteli se nyt melkein koko kaupan ympäri lihatiskiltä einestiskille, sieltä juusto- ja maitohyllylle, ja viimein vihanneshyllyiltä aina hedelmähyllyille ja köyhälle leipäosastolle asti.

Nappasin kaupan keskellä olevilta hyllyiltä tiivistemehupullon, ja totesin, että loput tavarat saankin sitten kerättyä jonottaessani.

Maitohyllyllä minua kohtasi yllätys: Kaikki rasvattomat ja kevytmaidot olivat poissa. Jäljellä oli vain laiha hyllyllinen täysmaitoa. Otin siis purkin täysmaitoa (joka täällä on muuten sinikorkkisessa kanisterissa, kun taas rasvaton on punakorkkisessa ja kevytmaito vihreäkorkkisessa kanisterissa), maitoa kun kerran kipeästi tarvitsin.

Kun pääsin kotiin ja paistetun pitsani (ja täysmaitokaakaoni) kanssa viimein tietokoneen ääreen, kerroin kauppakokemuksestani ja täysmaitopakotteesta rakkaille keskustelufoorumiystävilleni. Rob Skotlannista kommentoi:

Welcome to Britain; where panic buying all the milk and bread is common place at the hint of bad weather because, of course, all the trucks carrying basic provisions are more likely to skid off the icey roads and burst into flames.

Olin siis juuri omakohtaisesti kokenut sen, miten britit poikkeuksellisen sään iskiessä ostavat paniikissa kaupat tyhjiksi maidosta ja leivästä. Mielenkiintoinen sosiaalinen ilmiö sinänsä. Se, ja ihmisten aurinkoiset kasvot lumen tulon myötä.  🙂

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 05/02/2009 Kategoria/t: Kaupunki, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,