RSS

Avainsana-arkisto: Dudley Andrew

Elokuva-adaptaatiosta — Osa I: Näkyvillä — Essee 5: Adaptaation luonne ja käsitteen ahtaus

________________________________

KUUSITOISTA PIENTÄ ESSEETÄ
ELOKUVA-ADAPTAATIOSTA
________________________________

Osa I: Näkyvillä

Essee 1:     Kokemuksia adaptaatiosta
Essee 2:     Brutaalista teurastamisesta
Essee 3:     ”Ei se kirjassa noin mennyt”
Essee 4:     Kirjasta elokuvaksi
Essee 5:     Adaptaation luonne ja käsitteen ahtaus

________________________________

Adaptoija on hiljaa. Mies hänen vastapäätään miettii. Sitten tuottajan kieli roikahtaa innostuksesta hetkeksi ulos suusta:

”Onko tullut katsottua Hitchcockin Sabotagea?”

”Sitä Conrad-adaptaatiota? Tottakai.”

”Minä kävin nimittäin eilen erittäin mehukkaan keskustelun erään kirjallisuuden professorin kanssa, joka on maan johtavia adaptaatiotutkijoita,” tuottaja sanoo ja tökkää paksulla sormellaan adaptoijaa kylkiluiden väliin. ”Opin paljon. Uskotko?”

Kivusta vaivihkaa irvistäen adaptoija valitsee helpomman tien: ”Uskon.”

”Meidän adaptaatiosta jätetään kaikki turhat kikkailut pois,” tuottaja sanoo ja vääntää sormeaan adaptoijan kylkiluiden välissä. ”Muistat varmaan, miten Hitchcock elokuvansa lopulla käyttää leikkauksia ja ajan hidastamista manipuloidakseen häpeilemättömästi katsojaa?”[i]

”Eiköhän siinä ole kyse vain jännityksen nostattamisesta… jännityselokuvasta kun on kyse,” adaptoija sanoo varovaisesti ja yrittää turhaan vetäytyä kauemmas sormesta.

”Eikä,” selittää tuottaja. ”Se on turhauttavaa viivyttelyä.”[ii]

”Selvä.” Adaptoija nyökkää vaikeasti päätään.

”Että meidän adaptaatiossa ei tuollaista harrasteta. Ei katsojan manipulointia.”

”Selvä.”

”Ja kaikki turha jännityksen nostattaminen pois. Se sumentaa katsojan arvostelukyvyn,” tuottaja röhkäisee eläimellisesti, ja kuin lisätäkseen sanojensa painavuutta, levittää sieraimiaan sormillaan.

Essee 5:      Adaptaation luonne ja käsitteen ahtaus

Sanakirjan mukaan ’adaptaatio’ on mukauttamista, sopeuttamista ja sovittamista. Käytännössä käsite ’elokuvasovitus’ on kuitenkin jokseenkin ahdas, eikä se kuvaa lähtötekstin pohjalta elokuvan tekemisen todellista luonnetta. Adaptaatio ei ole pelkkää ”sovittamista”, jonkin eheän ja muuttumattoman kokonaisuuden survomista toisen muottiin ylimääräisten palojen putoillessa lattialle.

Juuri tästä syystä käytän myös itse sanaa ’elokuva-adaptaatio’ sanan ’elokuvasovitus’ sijasta. Vierasperäisenä sanana se jättää kenties enemmän liikkumavaraa suomalaisiin mieliimme. ’Adaptaatio’ voi sisällyttää itseensä muutakin kuin sovittamisen. ’Adaptaatio’ on yhdenlainen kirjoittamisen käytäntö.

Itse asiassa adaptaation käsite on alun perinkin ollut sijoiltaan vinksahtanut suhteessa siihen, mitä adaptaatioelokuvan tekeminen oikeasti on. Tämä käy ilmi, kun tarkastellaan adaptaatioita lähemmin ja tehdään niin myös ottamalla niiden tekijöiden näkökulma huomioon. Käytännössä adaptaatiot ovat siinä määrin selkeästi omia kokonaisuuksiaan, ettei niiden mielestäni voida juuri sanoa olevan sovituksia, vaan ennemminkin monitasoisia intertekstuaalisia eli tekstienvälisiä viittauksia toiseen teokseen.

Tutkija John R. Hamilton käyttääkin sanaa ’adaptaatio’ toisessa, ehkä paremmin todellista adaptaation tilaa kuvaavassa merkityksessä. Hänen mukaansa adaptaatio ei enää tarkoitakaan sanakirjan mukaista sovittamista, vaan eräänlaista merkityksellistämistä tai merkityksen tiivistämistä.

Hamiltonin mukaan ihmisen ns. tosielämäkin on ”adaptaatio” todellisuudesta. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että me valikoimme merkitykselliset palat ympäröivästä todellisuudesta ja järjestämme niistä mielekkään ja ymmärrettävän kokonaisuuden.[iii] Aivan kuten elokuva-adaptaatiossakin tapahtuu — käsikirjoittaja poimii kirjallisesta tekstistä oman tulkintansa pohjalta tärkeimmät elementit, joista hän sitten rakentaa tarinan elokuvamuotoon. Ja edelleen: elokuva ohjaa katsojaa rakentamaan ymmärrettävän kokonaisuuden ja etsimään siitä tiivistetyn merkityksen.

Hamiltonin kanssa samoilla linjoilla on myös kirjallisuus- ja elokuvatutkija Dudley Andrew, joka on sanonut, että laajemmassa mielessä jokainen elokuva on adaptaatio jostakin, vaikka vain ympäröivästä maailmasta.[iv]

Elokuva-adaptaatio on siis kaikkea muuta kuin kopiointia tai kääntämistä, jollaisena se on pitkään nähty. Kirjailija Robert Graves on sanonut, että lähtötekstin runous on se, mikä mainitun kääntämisen yhteydessä aina välttämättä katoaa.[v] Tässä mielessä ero adaptaatioon on merkittävä: elokuva-adaptaatiossa, kuten tutkija Paul Wells on todennut, on aina jotakin enemmän, ei suinkaan vähemmän.[vi]

 

 


[i] Suzanne Speidel 2000. Times of death in Joseph Conrad’s The Secret Agent and Alfred Hitchcock’s Sabotage, teoksessa Giddings, Robert ja Erica Sheen (toim.) 2000. The Classic Novel: From Page to Screen. Manchester: Manchester University Press, s. 138-139.

[ii] Ibid.

[iii] Hamilton, John R. 2002. Non-fiction adaptation as propaganda: Dead Man Walking, Literature Film Quarterly vol.30 iss.2, s.119-125. (Elektroninen lehti; EBCSOhost CMMC Research Databases, search.epnet.com, 4.7.2005), s. 120.

[iv] Andrew, Dudley 1984. Adaptation, teoksessa James Naremore (toim.) 2000. Film Adaptation. New Brunswick, NJ: Rutgers University Press, s. 28-29.

[v] Inglis, Fred 2000. Brideshead Revisited revisited: Waugh to the knife, teoksessa Giddings, Robert ja Erica Sheen (toim.) 2000. The Classic Novel: From Page to Screen. Manchester: Manchester University Press, s. 185.

[vi] Wells, Paul 1999. ‘Thou art translated’: Analysing animated adaptation, teoksessa Cartmell, Deborah and Imelda Whelehan (toim.) 1999. Adaptations: From Text to Screen, Screen to Text. London: Routledge, s. 205.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/09/2013 Kategoria/t: Ajatuksia, Harrastukset

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,