RSS

Avainsana-arkisto: Jeremy Dyson

Sisältöä taas elämään

Kylläpäs ehti vierähtää luvattoman paljon aikaa edellisestä blogipostauksesta. Tässä korjaus asiaan.

Olen viime aikoina yrittänyt päästä takaisin siihen viime vuoden alkupuoliskon rytmiin, että tekisin jotain mielenkiintoista joka viikonloppu. Kun pääsi lopahtamaan tuossa vuoden loppupuolella kulttuuririentäminen ja Lontoon tutkiminen harrastusmielessä. Viimeiset kolme viikonloppua tätä uudistunutta aktiivisuutta on nyt pidetty pienin askelin yllä — ja ihan mukavin tuloksin.

Kaksi viikkoa sitten lauantaina kävin pitkästä aikaa teatterissa. Matkasin läntiseen Lontooseen Hammersmithiin Lyric-nimiseen teatteriin. Valitsin sen kohteeksi kahdesta syystä.

Ensinnäkin toinen näytelmän käsikirjoittaja-ohjaajista oli minulle televisiosta tuttu: Jeremy Dyson, joka on yksi Herrasmiesliigan käsikirjoittajista, ja joka esiintyi itse sarjassakin satunnaisissa pikku rooleissa. Herrasmiesliigan omalaatuinen ja synkkä, jossain määrin karmivakin huumori on kiehtonut minua vuosikausia.

Itse asiassa analysoin yliopistossakin jonkun sarjan sketseistä kielitieteen kurssilla, jolla perehdyttiin verbaalisen kielen ja kehon kielen sanattomien viestien tutkimiseen. Kurssilla piti kirjoittaa transkripti videokuvasta ja äänestä, eli kirjoittaa pikkutarkasti joka sana, äänne, huokaus ja epäröinti ylös ja laatia rinnalla kulkeva kaavio keskusteluun osallistuvien ihmisten eleistä, liikkeistä ja ilmeistä. Lopputulos oli, että periaatteessa videolla näkyvän keskustelun pystyi ”näkemään ja kuulemaan” vain paperista lukemalla. Ja transkripti toimi sitten tieteellisen analyysin tukipilarina. En tosin muista enää, mitä tuossa videopätkässä analysoin. Luultavasti näyttelijöiden kehonkieltä ryhmän henkilöiden välisten voimasuhteiden osoittajina. Transkriptini oli sen verran onnistunut, että opettaja kysyi luvan käyttää sitä esimerkkinä opetuksessa tuleville kurssilaisille, eli jotain tein silloin oikein, nuorena. Kun vielä muistaisi, että mitä.

Mutta nyt ajauduin pois aiheesta. Siispä takapakkia.

Toinen syy siihen, miksi halusin nähdä juuri tämän näytelmän, oli se, että en koskaan aiemmin ollut käynyt katsomassa kauhua teatterin lavalla. Kyseessä oli helmikuun lopulta alkaen Lyricissä pyörinyt Ghost Stories (Kummitusjuttuja) -niminen näytelmä. Näytelmä rakentui näennäisesti erillisten kummitusjuttujen ympärille, mutta lopussa tarinat kietoutuivat yhteen tavalla, joka oli yhtä aikaa sekä karmiva että surullinen.

Mikä tärkeintä, kiitos hyvän käsikirjoituksen, toimivan valaistuksen ja lavastuksen (ja kenties ennen kaikkea loistavan äänimaailman), näytelmä onnistui oikeasti nostattamaan paikoitellen ihokarvat pystyyn ja  sai kylmät väreet kulkemaan selkäpiissä. Se on aika paljon se, varsinkin kun minä en henkilökohtaisesti paljosta hätkähdä ja katson kauhuelokuvia kaikista mieluiten yksin — juuri siksi, että ne tuntuisivat edes jossain.

Näytelmä onnistui siis tehtävässään erinomaisesti ja näyttää siltä, että kriitikot ja muu yleisö ovat samaa mieltä: näytelmän esityskautta on pidennetty alkuperäisestä nyt alkuunsa parilla viikolla, sillä näytelmä pyörii jatkuvasti täysille saleille. Toivon esitykselle pitkää ikää. Voisin ihan hyvin käydä katsomassa sen uudestaankin. Oli upeaa huomata, että kauhu toimii teatterin lavallakin.

Viikko sitten viikonloppuna puolestaan vääntäydyin viimein katsomaan Avatar-elokuvan, 3D:nä tietysti. Siellä istui salillinen (täysi sali edelleen, vaikka elokuvan ensi-illasta on jo yli kolme kuukautta) yleisöä 3D-kakkulat silmillä ja tuijotti sinisiä avaruusolentoja, jotka taistelivat olemassaolostaan ihmisiä vastaan. Vastoin ennakko-odotuksiani elokuva oli ihan viihdyttävä. Kolme tuntia kului nopsaan, mitä nyt takamus vähän puutui matkan varrella.

Nyt menneenä sunnuntaina huristelin bussilla tois puol jokke, Waterloon aseman tuntumaan, jossa oli vajaan viikon kestäneen suklaafestivaalin viimeinen päivä.

Väriloistoa yhdellä kojuista.

Lontoon filhamonisen orkesterin kotisalin Royal Festival Hallin edustalla oli kenties noin 30–40 kojua, joissa myytiin erilaisia suklaita ja suklaapohjaisia tuotteita kuten kuumia juomia ja esim. Snickers-pirtelöä. Jostain syystä en itse ollut tuolloin suklaansyöntituulella, joten ostin mukaani sekalaisen pussin maustettua fudgea (mitä lieneekään suomeksi, jonkun sortin toffeesukulainen?). En tosin vielä ole avannut pussia. Josko vaikka ensi viikonloppuna.

Fudgella oli oma kojunsa festivaalilla. Osa siitä oli suklaan makuista, joten koju oli selkeästi paikkansa festareilla lunastanut.

Kiertelin aikani kojulta toiselle, lähinnä vain ihastelemassa kaunista esillepanoa. Jonkun maistiaisen sain myös, mutta se ei ollut mitenkään tajunnan räjäyttävä kokemus. Kyseessä oli tee-se-itse suklaapakkauksen ohjeilla tehtyä ”kotisuklaata”. Sinänsä ihan hyvää, mutta ennemmin minua olisivat kiehtoneet maistiaiset palkintoja voittaneilta suklaamestareilta, joita kojujen seassa oli niitäkin. Ei vain osunut maistiaistarjotinta sopivasti kohdalle.

Kojut kutsuivat suklaan ystäviä.

Suklaafestareilta yritin päästä lyhintä mahdollista reittiä takaisin joen yli kulkevalle sillalle, mutta reitti ei ollutkaan niin yksinkertainen kuin se olisi voinut olla, sillä rappuset ylös oli suljettu kävelyliikenteeltä. Eksyin sitten vahingossa kirjakirppikselle sillan alla, ja ostin itselleni muutamalla punnalla Terry Pratchettin kirjan. Monet ovat häntä kekseliääksi ja hauskaksi kirjailijaksi kehuneet, mutta yhtään hänen teostaan en vielä ole lukenut. Kunhan saan Richard Powersin The Echo Makerin (suom. Muistin kaiku — järkyttävää muuten, että Suomessa kirjan hinta on yli 30 euroa; minä maksoin englanninkielisestä kirjastani netistä tilattuna noin neljä euroa) loppuun, voi olla, että on Pratchettin vuoro. Se voisi tasapainottaa mukavasti aika raskasaiheista Echo Makeria. Powersia on tosin vielä noin 500 sivua jäljellä ja työmatkojen aikana ei kovin montaa sivua saa luettua per suunta. Mutta kaikki aikanaan.

Tämän viikon päättäjäispäiville ei ole vielä mitään suunnitelmia, mutta siitä pari viikonloppua eteenpäin on jo harrasteliput taskussa. Mutta niistä toisella kerralla. Nyt unten maille. Kello herättää taas töihin vajaan seitsemän tunnin päästä.

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 29/03/2010 Kategoria/t: Kulttuuri, Ruoka ja juoma, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,