RSS

Avainsana-arkisto: joulupäivä

2011/2012

Niin se vain johonkin tämä 2011 hujahti.

Joulu meni edellisvuoden tapaan ei-jouluisissa merkeissä. Kävin jouluaattona kävelyllä kameran kanssa keskustassa, mutta saldo ei ollut hääppöinen. Muutama otos alla.

Trafalgar Squaren ja Big Benin välillä oli muutama tusina poliiseja ja yksi heistä osoittautui olevan varsin huumoritunnelmissa. Kävelin kourallisen heistä kanssa osan matkaa kohti parlamenttitaloa ja kysyin yhdeltä konstaapeleista mitä alueella tapahtuu ja oliko kulku Westminsterin sillalle kenties estetty, sinnepäin kun suuntasin. Poliisin vastaus tiedusteluuni oli: ”avaruusolennot ovat laskeutuneet”. Jouluaaton jännityksestä ilmiselvästi riehaantunut konstaapeli kertoi kuitenkin heti kohta, että he olivat tulleet paikalle mielenosoitusta silmällä pitämään. Sillan sulkemisesta hänellä ei ollut tietoa, heidän tiiminsä kun oli vasta saapunut paikalle. Kävin kurkkaamassa — sillan sai ylittää normaalisti ja pääsin pyörähtämään etelärannallakin auringonlaskukuvan ottamassa.

Jouluaaton aurinko laskee.

Jouluvaloja Oxford Streetistä etelään.

Taksi Covent Gardenissa, työpaikan kulmilla.

Joulupäivän aamuna tein saman kuin viime vuonnakin, kävin pyöräilemässä keskustassa ja lähtö kotoa oli taas kello 07:00. Päädyin ex tempore rullaamaan aina St. John’s Woodiin saakka: kävin toivottamassa hyvät joulut entiselle vuokraemännälle ja -isännälle. Ehdin siinä noin puoli kymmenen maissa juuri sopivaan rakoon: he olivat päässeet sängystä ylös, mutta eivät vielä aamusaunaan. Vaihdoimme kuulumiset ja sain mukaani Töysän piparkakkuja. Kotimatka menikin sitten yhteen syssyyn ilman valokuvaustaukoja. Piti päästä kotiin syömään lounasta ja suihkuun. Noin 25 kilometrin pyörälenkki kävi hyvin joulun juhlinnasta.

Jouluaamuinen Westminster.

Autio Oxford Street, kuten viime vuonnakin.

Tuli pyöräillessä mieleen, että olisi mukava uskaltautua polkemaan liikenteen sekaan useamminkin. Pyörällä pääsee loppujen lopuksi niin kätevästi paikasta toiseen, varsinkin viikonloppuisin, jos/kun metrolinjat ovat korjaustöiden vuoksi suljettuna, kuten usein asian laita on. Saattaa olla, että ostan jossain vaiheessa kokeeksi vuoden pyörävuokrapassin, jolla saa puolen tunnin matkat ilmaiseksi (sen pidemmistä kulkemisista menee pieni maksu). Jos kokemukset ovat hyviä, voisi harkita kokoontaitettavan kaupunkipyörän ostamistakin tulevaisuudessa. Pyörällä työmatkakin taittuisi puolessa tunnissa ovelta ovelle, kun täyteen ahdetuilla ruuhka-aika junilla ja metroilla siihen menee noin 40 minuuttia.

Menneestä vuodesta mieleen jäivät asunnosta toiseen muuttaminen pääsiäisenä, vanhempien vierailu Lontooseen huhti-toukokuun vaihteessa, jääkiekon maailmanmestaruus, viimeisen isovanhemman kuolema toukokuun lopulla, lomamatka Maltalle kesäkuussa ja työpaikan vaihtaminen heinäkuussa. Muuten mentiin aikalailla tasaista rataa (ellen nyt sitten ihan tykkänään unohda jotain olennaista — vanhalla tahtoo olla harva pää).

Sosiaalinen elämä oli suhteellisen hiljaista koko vuoden aiempiin vuosiin verrattuna, tosin en sitä suuremmin kaipaakaan. Töissä saa olla ihan tarpeeksi sosiaalinen, vapaa-ajalla on mielellään omissa oloissaan. Ystäväni Letician kanssa näimme tuossa loppukesästä ja totesimme, että edellisestä kerrasta oli vierähtänyt yli puoli vuotta, jotenkin kummasti. Ihmiset, jotka asuvat reilun puolen tunnin junamatkan päässä toisistaan samassa kaupungissa näkevät toisiaan pari kertaa vuodessa. Joku voisi sanoa tuota jo säälittäväksi. 😛

Uutta vuotta en aio juhlia, kuten en juhlinut viime vuonnakaan. Sain kutsun vuoden vaihtumista juhlistamaan pubiin isommassa, noin parinkymmenen hengen seurueessa (josta suuri osa on nykyisiä työkavereita, tosin firman eri puolilta), mutta jätän välistä. Ei vanha jaksa väenpaljoutta, meteliä ja humalaisia ihmisiä, varsinkaan kun vuoden vaihtumisessa ei sinänsä ole mitään juhlimisen aihetta minulle henkilökohtaisesti.

Mitään uudenvuodenlupauksia en myöskään ole koskaan oikein harrastanut, mutta joitakin suunnitelmia tietysti on tulevaa silmällä pitäen. Ensi vuonna toivottavasti tulee tehtyä 1–2 reissua johonkin. Jossain lämpimässä olisi taas kiva käydä lomailemassa. Pistin eilen töissä sisään lomapäiväpyyntöjä muutaman. Suomen reissua varten helmikuun lopulla ja viikon pätkät huhtikuun ja kesäkuun alussa. Saa nähdä hyväksytäänkö ne. Jos hyväksytään, buukkaan ulkomaanreissun jommalle kummalle kevät-kesän viikolle. Jos Euroopassa pitäydyn, kohteena on todennäköisesti Rooma, Ateena tai Lissabon, kaupungit, joita harkitsin tänäkin vuonna vaikka Malta lopulta voitti. Muita vaihtoehtoja löytyy kyllä myös, aina Turkista Thaimaahan. Aurinko saisi paistaa ja jotain uutta nähtävää ja koettavaa saisi olla tarjolla. Mahdollisen toisen reissun voisi säästää koleammalle syksylle.

Toisen tatuoinnin ottaminen on myös pyörinyt päässä vuoden toisella puoliskolla. Saattaa olla, että hankin sen jossain vaiheessa alkavaa vuotta. Ideoita on pari, mutta ei vielä siihen kasaan mietittynä, että tatuoijan puheille kykenisi niiden kanssa menemään. Mietiskely on siis vielä työn alla.

Nettituttuni Misty Teksasista suunnittelee tulevansa Lontooseen ensi syksynä johonkin konserttiin. Tuolloin on todennäköisesti taas nettituttujen tapaaminen hieman isommalla kaavalla. Niitä ei olekaan tänä vuonna ollut yhtä tai kahta aivan minikokoontumista lukuun ottamatta (John Dublinista kävi täällä kerran tai pari työmatkalla, Letician syntymäpäivät osuivat samaan aikaan).

Siinäpä sitä jonkinlaista suunnitelmaa ensi vuodelle. Muuten mennään kuten aina ennenkin: virran mukana.

Vähemmän innostavaa tapahtumaa on tietysti tulossa kaupungin puolesta: olympialaiset tulevat vaikka kuinka pokkuroisi vastaan. Niitä olisi kiva päästä pakoon, mutta ei taida onnistua. Liian pitkät kisat lomapäivien ”tuhlaamiseen”. Täytynee vain kestää väkimassojen vyöryminen jo ennestään ruuhkaista kaupunkia tukkimaan. Ja sulattaa todennäköinen hintojen nousu, joka puolelta pursuava urheilukrääsä ja joka tuutista ulos pullahteleva imelä maailmansyleilyhenki, joka olympialaisissa aina on. Pah, humpuukia, sanon minä.

Tiesitkös muuten, että 1900-luvun alkupuolella olympialajeja olivat mm. kuumailmapalloilu, kroketti, köydenveto, runous ja kaupunkisuunnittelu (Suomen Yrjö Lindegren voitti kultaa ja Ilmari Niemeläinen sai pronssia Lontoon olympialaisissa vuonna 1948) ja ainutkertaisena tapahtumana vuonna 1900 pulujen ammunta? Tuolloin belgialainen Leon de Lunden ampui 21 pulua ja voitti kultaa.

Kuten aiempinakin vuosina, blogin ulkoasu muuttuu vuoden vaihteessa. Toivottavasti kärsii lukea tämänkin näköisenä.

Hyvää uutta vuotta!

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 31/12/2011 Kategoria/t: Ajatuksia

 

Avainsanat: , , , , , ,

Hiljainen Lontoo

Joulu meni ei-niin-kovin jouluisissa merkeissä tänä vuonna. Ihan kiva niin, en ole mikään jouluihminen enkä valmistellut itselleni sen kummempaa joulua kuin että ostin konvehtirasian ja join merimieskirkon joulumyyjäisistä ostamaani glögiä. Vein joululahjat Suomeen perheelle jo lokakuussa (ja vältin näin karmeat jouluruuhkat!), ja sain juuri ennen joulua pikku paketit isältä ja äidiltä ja veljeltäni ja tämän avovaimolta. Niistä löytyi lämmikettä jalkoihin, suklaata ja äidin ihania joululeipomuksia muutamaa sorttia.

Täällä on tapana mennä jouluaattona pubiin ja vetää lärvit. Tuo aatonviettotapa ei kuitenkaan hirveästi innostanut (en nykyään juurikaan käytä alkoholia, satunnaista olutta tai siideriä lukuun ottamatta), joten jätin sen suosiosta välistä. Tuohon oli tosin myös toinen, vähän painavampi syy. Sain nimittäin myöhäissyksyllä päähäni, että joulupäivänä käyn keskustassa tutkimassa miltä näyttää hiljaisempi Lontoon ydin.

Joulupäivän aamu on kenties hiljaisin ajankohta koko vuonna tässä miljoonakaupungissa. Kaupat ovat joitakin ei-kristittyjen kioskeja ja pikkumarketteja lukuun ottamatta kiinni. Julkista liikennettä ei ole: metro on suljettu, bussit ovat poissa katukuvasta. Koska jouluaatto on brittiläisessä kulttuurissa pubi- ja klubi-ilta, edellisillan ryyppäjäiset pitävät ihmiset joulupäivän aamuna pehkuissa pidempään. Jos siis haluaa nähdä hiljaisen Lontoon, liikkeelle on lähdettävä aikaisin aamulla 25. joulukuuta.

Miten keskustaan pääsee ilman julkista liikennettä on sitten oma lukunsa. Siihen on onneksi tätä nykyä olemassa ratkaisu. Kiitos Lontoon pellavapäisen pormestari Boris Johnsonin, kesästä 2010 lähtien kaupungin keskusta-alueella on ollut polkupyörätelakoita pyörien vuokraamista varten.

Sen verran kauan olen jo Lontoossa viihtynyt, että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen on tottunut. Kun kävin nyt syksyllä Suomessa, tuntui luonnonvastaiselta istua autossa, kun isä kaarsi oikeanpuoleiselle kaistalle risteyksessä käännyttyään. 😆 Niinpä tuumin, että vähäisen liikenteen myötä uskaltaudun polkupyörän selkään Lontoon keskustassa.

Lähin vuokrapyörätelakka on puolen tunnin kävelymatkan päässä etelässä (kaikki telakat ovat sumpussa keskusta-alueella), joten lähdin kotoa hyvissä ajoin. Ponkaisin ylös sängystä kuudelta lauantaiaamuna, söin aamupalan, pakkasin kameran ja edellisiltana printatut kartat sekä varmuuden vuoksi myös uskollisen karttakirjani reppuun ja lähdin kävelemään seitsemän jälkeen kohti lähintä pyörätelakkaa.

Ensimmäisen puolen vuoden ajan pyörän vuokraamiseen tarvittiin rekisteröityminen ja postitse saatava avain, mutta joulukuun alusta lähtien vuokraaminen on onnistunut pelkän pankkikortin avulla. Niinpä työnsin kortin päätteeseen, valitsin pyörätarpeeni (käyttöoikeus yhdelle vuorokaudelle, yksi kappale polkupyöriä) ja pääte tulosti minulle viisinumeroisen koodin, jolla sain vapautettua telakasta valitsemani pyörän.

Pyörän vuokraaminen ei ole mitään halpaa hommaa. Tosin jos aikeissa on tehdä vain pikku matka, alle 30 minuutin sellainen, vuokraussysteemi on todella hyvä. Välttämätön päivän käyttömaksu onvain punnan ja ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Telakoita on todella lähekkäin ja puolessa tunnissa ehtii jo pitkälle keskusta-alueella. Oma, reilun kolmen tunnin vuokrani tuli maksamaan noin 30–40 euroa, joten aika hintavaa se on pidemmillä matkoilla. Ja tällaiseksi systeemi on suunniteltukin: jos vuokraaminen olisi halvempaa, ihmiset omisivat pyörät itselleen koko päiväksi ja näin ollen vain pieni määrä ihmisiä pääsisi käyttämään niitä.

Pyöriä on telakoilla tällä hetkellä noin 5000 kappaletta ja telakoita on yli 300. Vuokraussysteemin ensimmäisten 10 viikon aikana tehtiin yli miljoona pyörämatkaa eli hanke otettiin kaupungissa innolla vastaan. Seuraavan parin vuoden aikana saataville tulee 3000 pyörää lisää ja myös telakoiden määrä kasvatetaan. Pyöränvuokraus laajenee maantieteellisesti katsoen lähinnä itä-Lontooseen, kun keskusta-alue on jo hallussa. Boris Johnson on sanonut, että hän toivoo Lontoon vuokrapyöräsysteemin olevan tulevaisuudessa yhtä jokapäiväinen näky kuin kaupungin punaiset bussit.

Vääntäydyin siis joulupäivänä itsekin (tukevan, 23 kiloa painavan) polkupyörän selkään ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja polkaisin itseni kolmivaihteisella liikenteeseen kohti keskustaa. Olin suunnitellut aamulle 22 kilometrin reitin ja piirtänyt siitä kartan Google Mapsissa:

Suunnittelemani reitti vei muun muassa St. Paulin katedraalille, Tower Bridgelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille ja Piccadilly Circukselle.

Niin siinä tietysti kävi, että toisessa risteyksessä, noin 2 minuutin matkanteon jälkeen, kartta putosi huomaamatta taskustani ja olin suuntavaistoni ja liikenne- ja maamerkkien varassa. 😆

Näin yhden Lontoon pilvenpiirtäjistä, toimistorakennuksen, jota ”Kurkuksi” kutsutaan, pilkistävän rakennusten välissä kauempana, joten päätin suunnata sinne ensin sen sijaan, että olisin aloittanut matkani St. Paulin katedraalilta, kuten kartan mukaan oli tarkoitus.

"Kurkku" oli kokonsa puolesta helppo löytää.

Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, joten pääsin kivuttomasti tienviittoja seuraten St. Paulin katedraalille.

 

Tavanomainen turistilauma oli poissa katedraalin edustalta puoli yhdeksältä lauantaiaamuna.

Olin ilmansuunnista sen verran perillä, että tiesin lähteä takaisin itään päin ennen kuin kääntyisin etelään jokea kohti matkallani Tower Bridgelle.

St. Paulin katedraalin lähistöllä oli hiljaista myös autojen suhteen.

En tosin osannut arvioida kuinka pitkälle itään oli mentävä, jotta pääsisin ylittämään Tower Bridgen joen etelärannalle. En halunnut tuhlata kallisarvoista aikaa vilkuilemalla karttakirjaani, sillä en halunnut jäädä keskustaan jumiin pyöräni kanssa siinä vaiheessa, kun autoja alkaa olla enemmän, joten menin mutu-tuntumalla.

Mutu-tuntuma ei vienyt minua tarpeeksi pitkälle, joten päädyin ylittämään joen jo London Bridgen kohdalla. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että joutuisin palaamaan takaisin pätkän samaa tietä käytyäni vielä idemmässä Tower Bridgellä, sillä halusin sen välttämättä käydä katsastamassa.

 

London Bridgen metroaseman tavanomainen ihmisvilinä oli kuin unta vain.

Matka jatkui idempään siis vielä joen etelärannallakin, mutta matka Tower Bridgelle ei ollut pitkä.

Sumua viileässä aamuilmassa Tower Bridgellä.

Lähes autoton Tower Bridge oli näkemisen arvoinen. Tosin jouduin odotella hetken, ennen kuin sain otettua täysin autottoman valokuvan sillasta.

Silta, jonka ylittää 40 000 ihmistä joka päivä.

Matka jatkui takaisin länteen päin, summamutikassa edelleen.

Pyöräni tois puol jokke.

Olin alun perin suunnitellut ylittäväni joen Westminsterin siltaa pitkin ja saapuvani suoraan parlamenttitalolle, mutta en ollut varma siitä, miten suorassa kadut menevät länteen päin joen eteläpuolella, sillä käyn siellä niin harvoin. En halunnut polkea menemään Westminsteriin asti luullen, että menen länteen samalla kun tie kaartuukin huomaamatta etelään ja päädyn epämääräiselle alueelle, jota tuskin tunnen ollenkaan. Niinpä ylitin joen jo Blackfriars Bridgen kohdalla ja jatkoin matkaa joen tutummalla pohjoispuolella.

Matkaaminen joen vartta pitkin kohti parlamenttitaloa oli tässä vaiheessa helppoa.

St. Paulin katedraalilta aikaa oli nyt vierähtänyt noin tunti. Kaiken kaikkiaan olin ollut matkalla noin kaksi tuntia, kun laskee mukaan myös kävelyn pyörätelakalle.

Liikennettä oli edelleen vähän, mutta jalkaisin liikkuvia turisteja alkoi näkyä enemmän.

Big Beniltä suuntasin matkani noin puoli kymmeltä kohti Buckinghamin palatsia. Reitti sinne oli suora ja selkeä.

Turisteja oli ehtinyt jo kiitettävä määrä palatsin edustalle.

Palatsilta matkani jatkui kohti Trafalgar Squarea ja sieltä Leicester Squaren kautta kohti Piccadilly Circusta.

Leveä, Buckinghamin palatsilta suoraan Trafalgar Squarelle johtava katu The Mall oli hiljainen.

Trafalgar Square oli lauantaiaamuksi hyvin hiljainen sekin.

Piccadilly Circuksella joutui odotella hetken, jotta sai autottoman kuvan, mutta jalankulkijoita paikalla oli kaiken kaikkiaan vain kourallinen.

Piccadillyltä matka jatkui Regent Streetiä ylös kohti Oxford Circusta. Regent Street on normaalisti tukossa busseista ja takseista, mutta joulupäivän aamuna autoja oli vain noin kymmenkunta liikenteessä.

Oudon rauhallinen Regent Street.

Oxford Streetillä oli jonkin verran autoja, mutta ei mainittavissa määrin.

Oxford Circus, kenties noin vartin yli kymmenen.

Tässä vaiheessa oli jo nälkä ja jano, joten totesin itsekseni, että lähden suorinta tietä kohti kotia.

En ollut ainut pyöräilijä liikenteessä.

Vauhdista otettu kuva. Liikenne lisääntyi sitä myöden, kun kello kävi.

Edelleenkään en tosin karttaani vilkuillut, joten ”suorinta tietä” ei loppujen lopuksi ollutkaan se suorin mahdollinen tie. Menin summassa itään ja kaarsin summassa pohjoiseen, mutta tein kaarron pohjoiseen liian aikaisin. Päädyin Angeliin, joka tosin oli vain noin 10 minuuttia liian lännessä pyörätelakkaani nähden.

Angelissa reisien etuosat alkoivat olla jo aikalailla maitohapoilla. Olin ollut pienellä aamupalalla ja juomattomana (aamullista kahvikuppia lukuun ottamatta) liikenteessä jo noin neljä tuntia. Aina liikennevaloista lähtiessä toistuva vauhtiin kiihdyttäminen tuntui lihaksissa; liikenteen sujuvuuden vuoksi oli pysyteltävä joten kuten kiihdyttävien autojen matkassa. Kaipasin vettä ja kotona lämmittämistään odottavaa kasvishernekeittoa.

Pyöräni muiden kanssa telakalla pitkän reissun jälkeen.

Palasin kotiin puoli kahdeltatoista, neljän ja puolen tunnin kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Telakalta 30 minuutin kotiin käveleminen oli tervetullutta: reidet olivat muussia ja vauhdikkaasta pyöräilystä huolimatta kylmät ja varpaat olivat jäässä. Käveleminen muistutti lihaksille, mikä liikuntamuoto minulle on normaalia — ja luultavasti esti massiiviset lihaskrampit iltapäivällä. 😆 Kotiin päästyäni söin hernekeittoni ja join mukin kuumaa glögiä. Venyttelin. Olo oli väsynyt mutta mahtava. Muutaman tunnin päästä otin tunnin nokoset paksun peiton alla. Olo oli varsin rentoutunut koko loppupäivän. Kannatti ehdottomasti käydä tekemässä polkupyöräilyllinen aamulenkki joulupäivän kunniaksi. 😀

 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 02/01/2011 Kategoria/t: Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,