RSS

Avainsana-arkisto: lento

Joulunaika Suomessa

Kuten sivuston ulkoasun päivittämisestäkin näkee, henki pihisee siis minussa edelleen vaikka blogi oli aika hiljainen joulukuussa (säälittävin kuukausi kirjoittamisen suhteen koko vuonna). Toivon mukaan pääsen taas tavanomaiseen kirjoittamisvauhtiin tästä alkaen.

Vietin siis joulun Suomessa. Lento Helsinkiin perjantaina 18.12. oli nelisen tuntia myöhässä kaakkois-Englantiin sataneen lumen vuoksi, joten päivästä lentokentällä tuli pitkä. Myös junamatka kentälle oli pitkä. Maksimissaan odotteluineen normaalisti 45 minuuttia kestävä reissu vei puolitoista tuntia, kun lumi hidasti matkaa ja terrorisoi kalustoa. Junamme lähtö oli jo yli puoli tuntia myöhässä, tämän jälkeen kihnutimme rikkinäisen veturin perässä ensimmäisen puoliskan matkaa. Onneksi olin ajoissa liikenteessä. Kaikki matkustajat eivät olleet, ja junassa olikin pari kelloaan jatkuvasti vilkuilevaa matkalaista.

Gatwickillä peruttiin koneemme kapteenin mukaan 60–70 prosenttia kaikista lennoista, koska osa henkilökunnasta ei ollut päässyt aamulla töihin julkisten liikennevälineiden tökkiessä pahasti. Meidän lennollemme matkustamohenkilökuntaa haalittiin muun muassa peruuntuneelta Kreikan lennolta. Onneksi kone sentään pääsi ilmaan; kentällä kun näki sitäkin, että lähtöaulasta poistui porukkaa heidän kuultuaan vasta lähtöselvitysten ja turvatarkastusten jälkeen, että lento perutaan.

Itse tuijottelin ”PLEASE WAIT” -tekstiä ruudulla pari tuntia tietämättä lähtisikö lento edes koskaan vai peruttaisiinko sekin. Harkitsin jonkin aikaa aamulla kotona otanko kirjan mukaan matkalle. Osoittautui hyväksi päätökseksi napata John Steinbeckin To a God Unknown (suom. Tuntemattomalle jumalalle) mukaan, aikaa kun oli loppujen lopuksi runsaasti kulutettavana.

Paluumatka Lontooseen oli samoin ongelmallinen. Juna Tampereelle oli reilun tunnin myöhässä, joten vaarana oli myöhästyä koneesta. Niinpä vanhempieni oli lähdettävä viemään minua ex tempore lentokentälle. Ehdin kuin ehdinkin koneeseen, mutta vanhemmilleni päivästä tuli valitettavasti vähintäänkin yhtä pitkä kuin minulle, ja isälle vielä erityisen raskas, sillä hän joutui istumaan ratin takana yhden pitkäksi venähtäneen työpäivän verran. Kovasti kiitollinen olen kyllä yhä avusta. Meinasivat nimittäin Kokkolan juna-asemalla stressihormonitasot kohota.

Vietin reissullani yhden yön Helsingissä ja tapasin kolmea ystävääni. Samoin vietin yhden yön Jyväskylässä ja tapasin siellä myös kolme ystävää. Harmi kyllä, olin hukannut suomalaisen SIM-korttini, jonka mukana meni suurin osa puhelinnumeroistani. En siis valitettavasti saanut kaikkiin Jyväskylän tuttuihin yhteyttä. Lauantaina minulla oli muutamia tunteja luppoaikaa, jolloin kaipasin mahdollisuutta soittaa entisille työkavereille yliopistolla ja tiedustella aikatauluja illalle. Glögilasillisella olisi ollut mukava käydä kuulumisia vaihtamassa pitkästä aikaa. Kenties ensi kerralla. 🙂

(Vasta nyt tajusin, etten muuten juonut tänä jouluna yhtään lasillista glögiä! 😮 )

Niin, ja kiitos vielä kerran Niinalle ja Mallalle, jotka soivat minun yöpyä luonaan! Toivottavasti voin joskus olla teille vastaavaksi avuksi. 🙂

Sunnuntaina matka jatkui kohti länttä ja lapsuudenmaisemia  Keski-Pohjanmaalla. Siellä keskityin leipomiseen, pyykin pesemiseen, elokuvien katsomiseen ja suklaan syöntiin. Joulusta en niin välitä, mutta oli mukava nähdä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa. Ja joulun aika on toki sopiva tekosyy syödä suomalaisia herkkuja enemmän kuin sielu sietää. Parasta oli Geisha-suklaa (jota talossa oli PALJON, eräänä päivänä kun kolme ihmistä oli sitä sattunut ostamaan sen jälkeen kun joku mainitsi, että edellinen laatikko oli loppu jo ennen aattoa), leipäjuusto ja äidin tavallinen ruskea kastike perunoiden ja suolakurkun kanssa. Veljeni ja tämän avovaimon kinkku oli myös oikein onnistunutta, eikä leipomani kinkku-juustopiirakkakaan pahaa ollut. Ja tottakai minun oli perinteitä (=veljeni vaatimusta) kunnioittaen kokattava yhtenä päivänä myös savulohipastaa. Se vie aina kielen mennessään.

Viimeisestä noin kymmenestä vuodesta poiketen en tällä kertaa ajan vähyyden vuoksi kiertänyt kaikkia ystäviäni läpi talosta taloon, vaan kutsuin heidät yhdessä päiväkahville joulun jälkeen. Siinä meillä olikin sitten koko teinivuosien porukka koolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Samoin ehdin nähdä yhtä serkuistani ja vielä viidennen nuoruusvuosien ystävän. Mummua kävin toki katsomassa pariin otteeseen myös. Mielessä kävi tosin sieltä poistuessa, että olikohan tämä viimeinen joulu, kun mummun näen. Ensimmäistä kertaa koskaan tuollainen tunne minulle tuli, toivottavasti ei pidä paikkaansa…

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava. Oli myös hienoa, että sai pitkästä aikaa kokea sen miltä tuntuukaan, kun talossa on sisällä lämmin. Tai että käsienpesuhana on niin pitkä, että sen alla mahtuu kunnolla pesemään kätensä. Tai että kylmä ja kuuma vesi tulevat molemmat samasta hanasta. Tai että vessasta kylppäriin voi liikkua ilman, että joutuu tilanpuutteen vuoksi kääntämään kyljen edelle.

Tästä kaikesta huolimatta Lontooseen oli kuitenkin mukava palata vuoden viimeisinä hetkinä.

Leipäjuustoa tosin jäin erityisesti kaipaamaan. Siksipä ostin itselleni viime viikolla juustokankaan (cheese cloth, mikä lieneekään virallinen nimi sille suomeksi). Suunnittelen nimittäin tekeväni tässä lähiaikoina — kenties jo ensi viikonloppuna — intialaista paneer-juustoa, joka on hyvin samantyyppistä kuin suomalainen leipäjuusto, myös valmistustekniikaltaan.

Olen täysin koukussa paneeriin. En näytä pystyvän käymään intialaisissa ravintoloissa syömässä ilman, että tilaan sitä sisältävän ruoka-annoksen. J0nkinlainen tauti kai tämäkin on. Uuden vuoden aattonakin kävin matkalla illanviettoon syömässä itsekseni intialaisessa ravintolassa paneer tikka masala -annoksen ja voi vietävä, että oli hyvää! Toivottavasti juuston teko onnistuu. Olisi nimittäin ihanaa saada paneeria kohtuuhinnalla myös omiin kotitekoisiin curryihin (enkä itse asiassa edes tiedä mistä paneeria löytäisin — kenties jostain aasialaisesta supermarketista China Townissa?). Toki sen sisältämä proteiini on myös tervetullutta, aika pitkälti kuin kasvisruokaa syön. Juustoseikkailuistani saa epäilemättä lukea sitten täältä blogin sivuilta. 😛

Lontooseen siis palasin uudeksi vuodeksi. Uuden vuoden vieton blogipostauksen voisi kuitenkin jättää seuraavaan kertaan. On sitä mittaa tässä postauksessa jo ihan tarpeeksi. 🙂

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 05/01/2010 Kategoria/t: Arki, Ihmiset, Matkailu, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Suomi on jäänyt taakse

Saavuin viimein Lontooseen nyt lauantaina, kaiken kaikkiaan muutaman tunnin aikataulusta myöhässä. Lentokone joutui odottelemaan Helsinki-Vantaalla reilusti toista tuntia Gatwickin kentällä lilluneen sumun vuoksi.

Kapteenin viimeisin arvio myöhästymisestä oli 1h 50 min, mutta en tiedä tarkkaa lopullista aikaa, sillä kelloa en omista, kännykkä oli pois päältä, ja torkuin. Siinä kai selitystä tarpeeksi. : ) Jossain vaiheessa tosin pistin kännykän sen verran päälle, että sain soitettua kotiin ja kerrottua koneen reilusta myöhästymisestä. Muuten siellä olisi hermostuttu, kun ei tule ”Perillä ollaan, kaikki hyvin!” -tekstiviestiä pian alkuperäisen laskeutumisajan jälkeen. Samasta syystä pistin koneesta tekstiviestin myös pohjois-Englantiin nettitutulleni Mikelle, joka kaipaili kuittausta koneen laskeutumisesta myös.

En loppujen lopuksi pistänyt tuota lentokoneessa odottelua pahakseni, sillä takana oli aikalailla uneton yö. Lähdin Jyväskylästä liikkeelle puoli kahden ennen yöllä, ja bussi oli lentokentällä puoli kuudelta aamulla. Sain torkuttua istuma-asennossa kentällä jonkun tunnin ennen check-in -aikaa – ja jälkeenpäin niska kiitti.

Matka Gatwickin lentokentältä Lontoon keskustaan kesti noin 30 minuuttia.

Junamatka Gatwickin lentokentältä Lontoon keskustaan kestää noin 30 minuuttia.

Kunnon yöunista olikin ehtinyt kulua luvattoman paljon aikaa, kun viimein lauantai-iltana sormet laukkujen kanniskelusta turvoksissa kömmin sänkyyn jo yhdeksältä. Nukuin sikeästi noin 11 tuntia putkeen.

Juttelin ennen lähtöä Jyväskylässä pari kerrosta ylempänä asuvan (nyt entisen) rappunaapurini kanssa Lontooseen sopeutumisesta. Tämä herrashenkilö, jonka etunimeä en tiedä (rakas toinen entinen naapurini kutsui häntä nimellä Ammattilainen herran eräiden ”hyvin” hoidettujen kotibileiden johdosta), kertoi Lontoon väsyttävän ihmisen ensimmäiset viikot. Hän oli ollut täällä kolmisen vuotta sitten pari vuotta kokkihommissa, ja totesi, että ihmispaljous ja jatkuva hälinä vaatii sopeutumista.

Niinhän se tietysti on. Saman olen huomannut itsekin. Suomessa 6-7 tunnin yöunet riittivät, mutta ainakaan vielä toistaiseksi en ole päässyt täällä alle 9 tunnin.

Nytkin väsy painaa, vaikka kello ei ole vielä kahdeksaakaan. Kotiuduin töistä tietokoneen ääreen paahtoleivän ja teen kanssa kuuden maissa. Työaika on klo 9-17. Työmatka hoituu minulla noin puolessa tunnissa jalan ja maanalaisella; kerran on vaihdettava junaa matkalla.

Työmatkan ensimmäinen junaosuus taittuu Jubilee-linjaa pitkin, joka on kaikkinensa 36 kilometriä pitkä ja kulkee syvimmillään jopa 32 metriä merenpinnan alapuolella. Loppumatka kohti toimistoa kiidetään Central-linjaa pitkin, joka on Lontoon maanalaisen linjoista pisin (74 km) ja vanhin: sen ensimmäinen osa avattiin jo vuonna 1856. Moni meistä ei ollut silloin vielä syntynytkään. : )

Kotiasemani, St. John's Wood

Kotiasemani, St. John's Wood. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Maanalainen on totaalisen turvoksissa työmatka-aikoihin. Tämän ensimmäisen työpäivän aamuinen meno oli tosin sutjakampi kuin kotiin tulo. En mahtunut illalla ensimmäiseen raiteille tulleeseen junaan Bond Streetin asemalla, vaan jouduin monen muun kanssa jäädä odottamaan seuraavaa.

”Sillit purkissa” kuvaa erinomaisesti tunnelmaa työmatkalaisten kesken maanalaisessa. Ei mitään toivoa, että pääsisi istumaan matkan ajaksi. Toisaalta, ei siihen seisomiseenkaan paljon energiaa tarvitse kuluttaa, kun toiset ihmiset pakkautuvat niin lähelle ettei pääsisi kaatumaan vaikka haluaisikin.

Silti nautin metrolla liikkumisesta. Jostain syystä Lontoon metro on ollut minulle ensimmäisestä visiitistäni (vuonna 1996)  lähtien jotenkin oudolla tavalla rakas tuttavuus, vaikka monet paikalliset tuntuvatkin sitä vihaavan, enemmän tai vähemmän. (Jos ei muuta, niin ainaiset ratatyöt, myöhästelemiset ja ruuhkat ärsyttävät.)

Lauantainakin matkalla uuteen kotiin hymyn toivat huulille jo pelkästään tunneleiden tuttu kellarimainen haju, massiivisen pitkät liukuportaat alas raiteille, kävelytunneleissa raiteiden välillä vinhat ja omituiset tuulenpuuskat (miten ilmavirrat löytävätkään tiensä kapeisiin tunneleihin!) ja lämmin, tunkkaisen ilmavirran hönkäys laiturille junan lähestyessä vielä kaukana tunnelissa.

Lontoossa on ihana olla.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/01/2009 Kategoria/t: Arki, Historia, Kaupunki, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , ,