RSS

Avainsana-arkisto: loma

Oxford, 09.11.2012

Pitänee rykäistä Oxfordin päiväreissulta jokunen kuva vielä blogiin ennen vuoden vaihtumista, ettei jää tekemättä kokonaan.

Kävin siellä lomapäivänä marraskuun alkupuolella. Lähtö Paddingtonin asemalta oli aamukahdeksan jälkeen ja paluu Lontooseen illalla yhdeksän maissa.

Hieman ankeaan Bathin kaupunkiin verrattuna Oxford oli todella kaunis — upeita rakennuksia vieri vieressä ja Thames virtasi rauhallisesti paljon Lontoon vuolaasta juoksusta kapeammassa uomassaan.

Ympäriinsä kävelyn lisäksi en tehnyt muuta ”turistityötä” kuin että kävin Oxfordin linnassa opastetulla kierroksella. Olin suunnitellut käyväni lounaalla nepalilaisessa ravintolassa, mutta he eivät saaneet aikaiseksi avata ravintolaa aiottuun aikaan, joten nälkäisenä ja ajan kulusta tietoisena menin sen sijaan italialaiseen ravintolaan syömään, kun sellainen sattui sopivasti kohdalle. Muuten kävin maistelemassa pikku tuoppeja erilaisia aleja kolmessa eri pubissa, lueskelin kirjaa ja välillä käveleskelin keskustassa rakennuksia ihaillen. Illallinen oli grillikioskista mukaan napattu kebabrulla matkalla juna-asemalle.

Ilma oli kylmä ja pilvinen, mutta reissu oli siitäkin huolimatta mukava.

Radcliffe Camera

Radcliffe Camera – Radcliffe Science Library.

The Royal Blenheim -pubi

The Royal Blenheim -pubi.

Pikkutuoppeja

The Royal Blenheim ja ale-maistelua: War Horse, Inferno ja White Horse.

Oxford Castle

Oxford Castle ja kierrosoppaamme julisteessa.

Ruumishuone Oxfordin linnassa

Ruumishuone Oxfordin linnassa; oppaamme (oikealla) mukaan siellä kummittelee. 😛

Kaupunkinäkymää linnan tornista

Kaupunkinäkymää linnan tornista.

Thames-joki ulottuu Oxfordiinkin asti

Thames-joki ulottuu Oxfordiinkin asti.

Kaunista arkkitehtuuria

Kaunista arkkitehtuuria.

Katunäkymää keskustassa

Katunäkymää keskustassa.

Thames Oxfordissa

The Thames.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/12/2012 Kategoria/t: Kaupunki, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , ,

Puerto del Carmen, Lanzarote

Ansaittu lomaviikko Lanzaroten Puerto del Carmenissa oli ja meni. Reissu meni suunnitelmien mukaan: en tehnyt mitään koko aikana. Jos ei syömistä, juomista, kävelemistä, auringon ottamista, uimista, television katselua ja lukemista lasketa.

Puerto del Carmen.

Puerto del Carmen.

Matkaan lähtö oli jonkinasteinen tuskien taival aikaisesta lennosta johtuen. Olin laskeskellut, että kenties saan muutaman tunnin nukutuksi sillä ylös piti nousta jo puoli kolmen maissa, jotta ehdin parilla yöbussilla Victorian asemalle aamu viiden junaan kohti Gatwickin lentoasemaa.

Lämmintä oli noin 22-23 astetta.

Lämmintä oli noin 22-23 astetta.

Töissä oli sen verran kiirettä koko viikon, että en ehtinyt/jaksanut pakata ennen viimeistä iltaa, joten sille puhteelle piti varata illasta toista tuntia, että saa kaivettua tarvittavat vaatteet ja kengät varastosta esiin ja niin edespäin.

Noh, työt tulivat sitten kuitenkin yöunien eteen. Minulla on työpöydällä tällä hetkellä kahdeksassa länsi-Euroopan maassa parin viikon päästä käynnistyvä promootio (tyyliin ”Osta tämä tulostin, niin saat kaupan päälle ohjelmiston!”), jonka aikataulut ovat asiakkaan viivyttelyjen takia todella tiukat. Tämä tekee omasta työstäni kiireistä, eikä ole mitään ongelmaa saada 9 tuntia päivässä kulumaan pelkästään tämän promon hoitamiseen. Työmäärää lisäsi vielä se, että tiiminvetäjämme oli lomalla keskiviikosta eteenpäin, joten jouduin hoitamaan hänenkin tehtävänsä siinä ”sivussa”. Lähdin töistä perjantai-iltana klo 22.20 ja totesin itsekseni, että kun olen yhdeltätoista kotona, en ole vielä syönyt, pakannut enkä käynyt suihkussa. Näin ollen lienee parasta etten nuku ollenkaan ennen kentälle lähtöä. Mieluummin valvon koko yön kuin herään viluissani, aivot solmussa ja entistä väsyneempänä tunnin, parin jälkeen.

Näkymä huoneeni parvekkeelta.

Näkymä huoneeni parvekkeelta.

Ja niin siinä sitten kävi: vedin unettoman yön ja nukuin vasta lentokoneessa ja pikku torkut iltapäivällä hotellissa. Hyvin meni siitäkin huolimatta.

Matkalla Puerto Caleroon.

Matkalla Puerto Caleroon.

Kuten sanottua, en tehnyt reissussa juuri mitään. Aktiivisin (ja pilvisin) päivä oli sunnuntai, jolloin kävelin Puerto Caleron kylään, joka siintää valkoisena vuorten juurella yllä olevassa kuvassa. Siellä söin jäätelöannoslounaan, koska siltä tuntui.

Olen aikuinen - saan syödä lounaaksi ihan mitä itse haluan!

Olen aikuinen – saan syödä lounaaksi ihan mitä itse haluan.

Muuten käveleskelin päämäärättömästi ympäriinsä ja istuin joko rannalla taikka uima-altaalla lukemassa (taisin yhtenä päivänä hieman torkahtaakin altaalla). Päivää rytmittivät puolihoitoon kuuluneet aamupala ja illallinen, jotka tarjottiin tien toisella puolella sijaitsevan hotellin ravintolassa. Ruokaa oli riittävästi ja laatu oli sen kolmen tähden arvoista kuten kyseiseen hotelliluokkaan sopikin.

Rannalla oli turistisesongin ulkopuolella mukavan hiljaista, myös keskipäivän auringossa.

Rannalla oli turistisesongin ulkopuolella mukavan hiljaista, ei pelkästään auringon laskiessa kuten yllä, mutta myös keskipäivän auringossa.

En ehtinyt ennen lähtöäni penkoa tavaroitani niin tarkkaan, että olisin löytänyt adapterini ja näin ollen vietin myös kännykätöntä elämää useamman päivän. Älypuhelinaikaan pari viikkoa sitten siirtyneenä nettiä oli välillä kyllä vähän ikävä! Aamuherätyksetkin siis hoituivat ilman kelloa: heräsin siinä seitsemän ja kahdeksan välillä itsekseni kuten aina jälkikäteen televisiosta aamu-uutisten aikaan näin.

Kivikkoisempaa rantaa.

Kivikkoisempaa rantaa.

Ostoksia en juuri tehnyt viikolla kuluneiden pikku ruokatavaroiden ja juomien lisäksi. Pari pulloa viiniä (hinta yhteensä noin neljä ja puoli euroa) ja pitkät housut ostin itselleni tuliaisiksi ja työpaikalle hieman makeanpuolta viemisiksi.

Matkalla Puerto Caleroon.

Matkalla Puerto Caleroon.

Kotimatka hoitui ihan mukavasti vaikka alku vaikutti hieman kehnolta hotellin onnistuttua sössimään taksivaraukseni. Kun taksi oli vartin myöhässä, menin kyselemään vastaanottoon sen perään ja he tilasivat toisen auton, joka onneksi saapui viiden minuutin sisään.

Kävelyllä.

Kävelyllä.

Kentällä lento oli sitten myöhässä (määräämättömän ajan kentän näyttöjen perusteella). Tämä tietysti tarkoitti sitä, että Lontoon päässä en enää ehtisi maanalaiseen vaan joutuisin mennä yöbusseilla kotiinkin päin. Loppujen lopuksi lento taisi olla sen puolisen tuntia myöhässä ja busseilin kotiin Victorian asemalta. Kotona olin yhden maissa yöllä — meni hieman aikaa sompaillessa Lontoon päässä, sillä en ollut katsonut etukäteen millä busseilla pääsisin asemalta kotiin. Mutta suhteellisen kivuttomasti löysin ensimmäisen bussin kohti Trafalgar Squarea ja siellä pikku kävelyn jälkeen satuin huomaamaan bussin, joka meni itä-Lontooseen läheltä kotia.

Viimeisen iltapäivän auringonlaskua.

Viimeisen iltapäivän auringonlaskua.

Nyt pitäisi sinnitellä viikon päivät töissä. Sitten on taas pitkä viikonloppu — palaan töihin tapaninpäivän jälkeen. Joululomapäiville ei ole mitään suunnitelmia, mutta ajan saanen varmasti kulumaan.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 16/12/2012 Kategoria/t: Matkailu

 

Avainsanat: , ,

Ateenan jälkeen

Lomareissu Ateenaan oli ja meni kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Reissu meni hyvin ja oli aika venkulia ajatella, että edellisen kerran kävin siellä 30 vuotta sitten. Helmikuun lomalla Suomessa katsoimme 80-luvun alun Ateenan lomakuvat perheen kanssa, kun isä oli laittanut ne DVD:lle. Nyt tällä reissulla mieleen ei kuitenkaan palannut mitään muistikuvia — reilun parin vuoden ikäinen matkaaja ei nähtävästi kyennyt muutama vuosikymmen sitten painamaan mitään mieleensä!

Sää oli aurinkoinen ja lämmin koko viikon ajan. Lämpötila huiteli kolmessa kymmenessä ja hotellilla sai olla ilmastointi päällä öisinkin. Ateena oli mukavan käveltävä kaupunki, joten sitä tulikin tehtyä oikein urakalla. Ostin viikon metrolipunkin varmuuden vuoksi, mutta saattoi olla, että sitä ei ihan koko rahan edestä tullut käytettyä.

Hotelli oli kävelymatkan päässä Syntagma-aukiosta (vähän yli kolme kilometriä) ja siitä olikin sitten kivenheitto Plakaan ja Akropolis-kukkulalle, Zeuksen temppelille, vanhalle agoralle ja muille välttämättömille Ateenan nähtävyyksille. En poistunut Ateenasta koko reissulla. Olin vähän ajatellut, että olisi ollut kiva tehdä reissu jollekin läheiselle saarelle, mutta se jäi toiseen kertaan.

Ateena on nyt suurin piirtein nähty turistin näkökulmasta, ensi kerralla voisikin sitten keskittyä vaikka saarihyppelyyn. En siis mennyt niin sanotusti merta edemmäs kalaan, en mennyt edes meren rannalle tällä reissulla. Viimeistä edeltävän lomapäivän iltana harkitsin vakavasti, että olisin vääntäytynyt vaikka vain Pireuksen satamaan käymään, mutta päädyinkin vain loikoilemaan hotellin katolla sijaitsevalla uima-altaalla, koska kunnon uima-allaslököilypäivää en ollut vielä pitänyt.

Ns. pakollisista nähtävyyksistä jäi käymättä Panathinaiko-stadion, vaikka vierestä kävelinkin. Siitä olisi saanut paremmin irti, jos olisi maksanut sisään ja ostanut kierrokselle audiokerronnan mukaan. Olin kuitenkin stadionin vieressä keskipäivän jälkeen ja aurinko porotti siihen malliin, että kiipeily stanionin penkkirivistöille iltapäivän kuumuudessa houkutteli vähemmän kuin viereisessä kansallispuistossa puiden varjossa käveleskely. Loman loppupäässä Kerameikos-hautausmaalla käynti olikin tästä syystä suhteellisen raskas. Olin mahduttanyt yhteen päivään aika monta kohdetta ja myöhäisiltapäivän kiertely lähestulkoon puuttomalla hautausmaalla oli suhteellisen lämpöinen kokemus.

Mukavan vilpoinen kokemus oli tosin pienessä Plakassa sijaitsevassa kauneus-/jalkahoitolassa käynti. Paikka on erikoistunyt jalkahoitoihin, joita tarjoavat karppien sukuun kuuluvat Garra rufa -kalat. Ne poistavat kuivaa ihoa imukuppisuunsa avulla ja jättävät terveen ihon sikseen. Turkista alun perin lähtenyttä hoitomuotoa käytetään myös mm. psoriasis- ja ekseemapotilainen oireiden lievittämiseen ja englanniksi kala tunnetaankin useimmiten nimellä ’tohtorikala’, doctor fish. Kävelystä raskaat jalat viilenivät kummasti, kun sai istuskella rauhassa ilmastoidussa hoitolassa puoli tuntia jalat viileässä vedessä töpöttäen kalojen kutkutellessa jalkateriä. Siinä jalkojani kalanruokana lilluttaessani amerikkalainen turistinainen pysähtyi kysymään minulta miltä hoito tuntui. Sanoin sen kutittavan vähän. Nainen ei kuitenkaan uskaltautunut kalojen tohtoroitavaksi vaan päätyi ottamaan tavanomaisen jalkahoidon. (Yhdysvalloissa kalajalkahoidot ovat laittomia useimmissa osavaltioissa, sillä hygienialait niissä vaatisivat heittämään kalat pois yhden hoitokerran jälkeen — tämä puolestaan tekisi hoidoista suhteettoman kalliita.) Kaiken kaikkiaan miellyttävä kokemus, mutta vaatisi muutaman hoitokerran, että kaikista kovettumista ja kuivasta ihosta pääsisi eroon.

Lontoon päässä minulla oli sunnuntai vielä luonnollisesti vapaata ennen töihin paluuta. Siinä ehti hoitaa pyykinpesua ja muuta arkeen palaamisen valmistelua. Maanantaiaamuna otti sen tunnin tai kaksi ennen kuin loma olikin jo kuin sitä ei olisi koskaan ollutkaan. 😆 Näin se menee näiden lyhyempien lomien kanssa ainakin. (Pisin lomani on tainnut olla 10 päivää viimeisten kolmen ja puolen vuoden aikana.) Täältä Britannian näkökulmasta katsottuna tuntuu suorastaan oudolta, että Suomessa ihmiset saattavat olla lomalla kuukauden tai ylikin putkeen. Täällä tyypillinen käytäntö on, että kahta viikkoa pidempiä lomia ei voi ottaa. Minun kesälomani onkin nyt tältä vuodelta pidetty, heh. Mutta Ateenasta on muistona oliiveja, pieni pullo valkoviiniä ja purkki kreikkalaisen salaatin maustesekoitusta. Niissä paistaa aurinko.

Lisää valokuvia Ateenasta löytyy Flickr-sivultani.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 24/06/2012 Kategoria/t: Kaupunki, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , ,

2011/2012

Niin se vain johonkin tämä 2011 hujahti.

Joulu meni edellisvuoden tapaan ei-jouluisissa merkeissä. Kävin jouluaattona kävelyllä kameran kanssa keskustassa, mutta saldo ei ollut hääppöinen. Muutama otos alla.

Trafalgar Squaren ja Big Benin välillä oli muutama tusina poliiseja ja yksi heistä osoittautui olevan varsin huumoritunnelmissa. Kävelin kourallisen heistä kanssa osan matkaa kohti parlamenttitaloa ja kysyin yhdeltä konstaapeleista mitä alueella tapahtuu ja oliko kulku Westminsterin sillalle kenties estetty, sinnepäin kun suuntasin. Poliisin vastaus tiedusteluuni oli: ”avaruusolennot ovat laskeutuneet”. Jouluaaton jännityksestä ilmiselvästi riehaantunut konstaapeli kertoi kuitenkin heti kohta, että he olivat tulleet paikalle mielenosoitusta silmällä pitämään. Sillan sulkemisesta hänellä ei ollut tietoa, heidän tiiminsä kun oli vasta saapunut paikalle. Kävin kurkkaamassa — sillan sai ylittää normaalisti ja pääsin pyörähtämään etelärannallakin auringonlaskukuvan ottamassa.

Jouluaaton aurinko laskee.

Jouluvaloja Oxford Streetistä etelään.

Taksi Covent Gardenissa, työpaikan kulmilla.

Joulupäivän aamuna tein saman kuin viime vuonnakin, kävin pyöräilemässä keskustassa ja lähtö kotoa oli taas kello 07:00. Päädyin ex tempore rullaamaan aina St. John’s Woodiin saakka: kävin toivottamassa hyvät joulut entiselle vuokraemännälle ja -isännälle. Ehdin siinä noin puoli kymmenen maissa juuri sopivaan rakoon: he olivat päässeet sängystä ylös, mutta eivät vielä aamusaunaan. Vaihdoimme kuulumiset ja sain mukaani Töysän piparkakkuja. Kotimatka menikin sitten yhteen syssyyn ilman valokuvaustaukoja. Piti päästä kotiin syömään lounasta ja suihkuun. Noin 25 kilometrin pyörälenkki kävi hyvin joulun juhlinnasta.

Jouluaamuinen Westminster.

Autio Oxford Street, kuten viime vuonnakin.

Tuli pyöräillessä mieleen, että olisi mukava uskaltautua polkemaan liikenteen sekaan useamminkin. Pyörällä pääsee loppujen lopuksi niin kätevästi paikasta toiseen, varsinkin viikonloppuisin, jos/kun metrolinjat ovat korjaustöiden vuoksi suljettuna, kuten usein asian laita on. Saattaa olla, että ostan jossain vaiheessa kokeeksi vuoden pyörävuokrapassin, jolla saa puolen tunnin matkat ilmaiseksi (sen pidemmistä kulkemisista menee pieni maksu). Jos kokemukset ovat hyviä, voisi harkita kokoontaitettavan kaupunkipyörän ostamistakin tulevaisuudessa. Pyörällä työmatkakin taittuisi puolessa tunnissa ovelta ovelle, kun täyteen ahdetuilla ruuhka-aika junilla ja metroilla siihen menee noin 40 minuuttia.

Menneestä vuodesta mieleen jäivät asunnosta toiseen muuttaminen pääsiäisenä, vanhempien vierailu Lontooseen huhti-toukokuun vaihteessa, jääkiekon maailmanmestaruus, viimeisen isovanhemman kuolema toukokuun lopulla, lomamatka Maltalle kesäkuussa ja työpaikan vaihtaminen heinäkuussa. Muuten mentiin aikalailla tasaista rataa (ellen nyt sitten ihan tykkänään unohda jotain olennaista — vanhalla tahtoo olla harva pää).

Sosiaalinen elämä oli suhteellisen hiljaista koko vuoden aiempiin vuosiin verrattuna, tosin en sitä suuremmin kaipaakaan. Töissä saa olla ihan tarpeeksi sosiaalinen, vapaa-ajalla on mielellään omissa oloissaan. Ystäväni Letician kanssa näimme tuossa loppukesästä ja totesimme, että edellisestä kerrasta oli vierähtänyt yli puoli vuotta, jotenkin kummasti. Ihmiset, jotka asuvat reilun puolen tunnin junamatkan päässä toisistaan samassa kaupungissa näkevät toisiaan pari kertaa vuodessa. Joku voisi sanoa tuota jo säälittäväksi. 😛

Uutta vuotta en aio juhlia, kuten en juhlinut viime vuonnakaan. Sain kutsun vuoden vaihtumista juhlistamaan pubiin isommassa, noin parinkymmenen hengen seurueessa (josta suuri osa on nykyisiä työkavereita, tosin firman eri puolilta), mutta jätän välistä. Ei vanha jaksa väenpaljoutta, meteliä ja humalaisia ihmisiä, varsinkaan kun vuoden vaihtumisessa ei sinänsä ole mitään juhlimisen aihetta minulle henkilökohtaisesti.

Mitään uudenvuodenlupauksia en myöskään ole koskaan oikein harrastanut, mutta joitakin suunnitelmia tietysti on tulevaa silmällä pitäen. Ensi vuonna toivottavasti tulee tehtyä 1–2 reissua johonkin. Jossain lämpimässä olisi taas kiva käydä lomailemassa. Pistin eilen töissä sisään lomapäiväpyyntöjä muutaman. Suomen reissua varten helmikuun lopulla ja viikon pätkät huhtikuun ja kesäkuun alussa. Saa nähdä hyväksytäänkö ne. Jos hyväksytään, buukkaan ulkomaanreissun jommalle kummalle kevät-kesän viikolle. Jos Euroopassa pitäydyn, kohteena on todennäköisesti Rooma, Ateena tai Lissabon, kaupungit, joita harkitsin tänäkin vuonna vaikka Malta lopulta voitti. Muita vaihtoehtoja löytyy kyllä myös, aina Turkista Thaimaahan. Aurinko saisi paistaa ja jotain uutta nähtävää ja koettavaa saisi olla tarjolla. Mahdollisen toisen reissun voisi säästää koleammalle syksylle.

Toisen tatuoinnin ottaminen on myös pyörinyt päässä vuoden toisella puoliskolla. Saattaa olla, että hankin sen jossain vaiheessa alkavaa vuotta. Ideoita on pari, mutta ei vielä siihen kasaan mietittynä, että tatuoijan puheille kykenisi niiden kanssa menemään. Mietiskely on siis vielä työn alla.

Nettituttuni Misty Teksasista suunnittelee tulevansa Lontooseen ensi syksynä johonkin konserttiin. Tuolloin on todennäköisesti taas nettituttujen tapaaminen hieman isommalla kaavalla. Niitä ei olekaan tänä vuonna ollut yhtä tai kahta aivan minikokoontumista lukuun ottamatta (John Dublinista kävi täällä kerran tai pari työmatkalla, Letician syntymäpäivät osuivat samaan aikaan).

Siinäpä sitä jonkinlaista suunnitelmaa ensi vuodelle. Muuten mennään kuten aina ennenkin: virran mukana.

Vähemmän innostavaa tapahtumaa on tietysti tulossa kaupungin puolesta: olympialaiset tulevat vaikka kuinka pokkuroisi vastaan. Niitä olisi kiva päästä pakoon, mutta ei taida onnistua. Liian pitkät kisat lomapäivien ”tuhlaamiseen”. Täytynee vain kestää väkimassojen vyöryminen jo ennestään ruuhkaista kaupunkia tukkimaan. Ja sulattaa todennäköinen hintojen nousu, joka puolelta pursuava urheilukrääsä ja joka tuutista ulos pullahteleva imelä maailmansyleilyhenki, joka olympialaisissa aina on. Pah, humpuukia, sanon minä.

Tiesitkös muuten, että 1900-luvun alkupuolella olympialajeja olivat mm. kuumailmapalloilu, kroketti, köydenveto, runous ja kaupunkisuunnittelu (Suomen Yrjö Lindegren voitti kultaa ja Ilmari Niemeläinen sai pronssia Lontoon olympialaisissa vuonna 1948) ja ainutkertaisena tapahtumana vuonna 1900 pulujen ammunta? Tuolloin belgialainen Leon de Lunden ampui 21 pulua ja voitti kultaa.

Kuten aiempinakin vuosina, blogin ulkoasu muuttuu vuoden vaihteessa. Toivottavasti kärsii lukea tämänkin näköisenä.

Hyvää uutta vuotta!

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 31/12/2011 Kategoria/t: Ajatuksia

 

Avainsanat: , , , , , ,

Synttäreiden juhlistaminen

Viime kesäkuussa tuli 30 vuotta täyteen, mutta en juhlistanut synttäreitäni mitenkään vajaan parin viikon takaisen eron, jatkuvien ylitöiden ja asunnonhakustressin vuoksi. Oikeastaan koko kesä meni aika mitäänsanomattomissa merkeissä.

Ajattelin ottaa takaisin kesäkuussa 2011, juhlistaa kolmikymppisiäni vuoden myöhässä — ja tehdä sen kunnolla.

En ole käynyt tutustumassa uuteen maahan moneen vuoteen, joten päätin buukata viikon matkan jonnekin, jossa en ole koskaan ennen käynyt. Katselin lentoja Euroopan ulkopuolelle, Intia ensimmäisenä mielessä, mutta lennot olivat sen verran hinnoissaan, että päätin karsia lentoon pistämistäni rahoista ja panostaa enemmän hotelliin ja muihin menoihin. Niinpä päätin pysyä Euroopassa.

Halusin jonnekin, jossa on lämmintä ja meri lähellä, jos vaikka saisi kesän alkuun hieman rusketustakin. Harkitsin Kreikkaa, koska olen pitkään halunnut käydä tutustumassa paikan päällä kreikkalaisen mytologian eri kohteisiin, saariin, joilla jumalat kuljeksivat, temppeleihin, joita heidän kunniakseen rakennettiin, antiikin runoilijoiden kotipaikkoihin ja niin edelleen. Pohdintojeni aivan loppumetreille selvisi Kreeta, jossa sijaitsee muun muassa Minoksen labyrintti, jossa nokkela Theseus onnistui surmaamaan härän ja ihmisen sekasikiön, hirviömäisen Minotauroksen. Harkitsin kiinnostavista historiallisista syistä myös Roomaa.

Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin Maltaan, vuonna 1964 Britanniasta itsenäistyneeseen pieneen saarivaltioon, jossa ehtisi lyhyiden välimatkojen myötä nähdä paljon, kun käytettävissä on kuusi kokonaista päivää. Matkaan lähden päivää ennen syntymäpäivääni kesäkuussa, joten olen jo muilla mailla, kun ikävuosi jälleen kerran vaihtuu.

Maltalla on paljon nähtävää, muun muassa  Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuvat megaliittiset temppelit, joista vanhin on lähes 6000-vuotias ja saa Egyptin pyramidit näyttämään nuorilta, ja Hal Saflienin hypogeum, puoliksi maanalainen temppeli, joka on maailman ainut esihistorialliselta ajalta nykypäiviin saakka selvinnyt temppeli. Tosin hypogeumiin päästetään vain 80 ihmistä per päivä, joten täytyy selvittää hyvissä ajoin etukäteen, onko netitse mahdollista varata lippuja. Muussa tapauksessa tämä erikoisuus jää välistä, sillä lippujonot ovat useamman viikon mittaisia.

Päätin panostaa auringon, meren ja uutuudenviehätyksen lisäksi myös majapaikkaan. Halusin mukavaan hotelliin, jossa aamupala kuuluu hintaan ja josta on hyvät kulkuyhteydet ympäri saarta. Ja kun erityisestä juhlistusmatkasta on kyse, halusin ehdottomasti myös merinäköalan. Joten valmistauduin maksamaan yösijasta runsaasti enemmän kuin varsin kohtuuhintaisista lennoista.

Kiitos internetin ihmeellisen maailman, löysin kahden hengen huoneen yhden ihmisen käyttöön neljän tähden kylpylähotellista meren rannalla, merinäköalalla ja puolihoidolla. Hinta kirpaisi hetken aikaa — lähtöhinta seitsemästä yöstä oli kokonaiset 1820 euroa, tosin en maksanut puoliakaan tuosta, kiitos onnekkaan varaamisajankohdan. Päätin kuitenkin, että tällä reissulla hemmottelen itseni rennoksi raadoksi ja otan viikosta kaiken irti, normaalista poiketen myös valitsemastani hotellista. Juon cocktailin tai pari hotellin cocktail-baarissa, syön hyvin jossakin sen viidestä ravintolasta, käyn kenties hieronnassa kylpylän puolella, uin joissain sen viidestä uima-altaasta tai lillun porealtaassa, enkä huolehdi mistään. Aamupalat ja illalliset kuuluvat hintaan, aurinko toivon mukaan paistaa, ja jos meren näkee ensimmäisenä kun herää ja viimeisenä kun nukkumaan käy, asiat eivät voi olla kovin huonosti.

 
6 kommenttia

Kirjoittanut : 05/02/2011 Kategoria/t: Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Loma, loma, loma!

Tänään alkoi seitsemän päivän loma! Jee!

Eilen illalla menikin töissä sen verran myöhään, että loman aloittaminen tuntui päivän päätteeksi normaaliakin paremmalta. Kotiuduin töistä eilen noin varttia vaille kymmenen, eli lähdin kotiin vasta yhdeksän jälkeen. Töissä oli juttuja, jotka vain oli kerta kaikkiaan pakko hoitaa ennen lomalle jäämistä. Mutta nyt olenkin sitten aamukymmeneltä kotona levollisin mielin, maha täynnä appelsiinituoremehua, pekonia ja munakokkelia ja kuuma kuppi kahvia nenän edessä.

Ajattelin joskus kesän alkupuolella, että voisin käydä jossain muutaman päivän reissulla nyt heinäkuussa, mutta en kerta kaikkiaan vain ole jaksanut ajatella mitään loman järjestämisiä. Joten en nyt sitten lähde mihinkään. Sinänsä harmi, sillä lentokentälle pääsee tuosta vain ja varsinkin Heathrowlta koneella melkein minne vain maailmassa. Mutta tällä kertaa jää reissaaminen välistä — ajatus äkkilähtöjen metsästämisestä ja laukun pakkaamisesta ei vain innosta.

Sen sijaan olen ajatellut tehdä jotain kivaa joka päivä täällä Lontoossa, harrastaa kylttyyriä ja käydä ulkona syömässä ja niin edelleen.

En ole käynyt British Museumissa tai luonnontieteellisessä museossa noin viiteentoista vuoteen. Lisäksi Lontoossa on kymmeniä muita kiinnostavia museoita, joissa en ole käynyt koskaan. Muutamaa taidegalleriaa lukuun ottamatta en ole käynyt viimeisen puolen vuoden aikana näyttelyitä katsomassa ollenkaan, ja aiemmilta Lontoo-reissuilta taskussa on vain ehkä 2–3 taidemuseokäyntiä. Queen-musikaalin olen halunnut nähdä jo pitkään. Elokuvissa en ole käynyt viikkokausiin. Enkä ole vielä koskaan syönyt esim.  perulaista ruokaa tai beirutilaisia herkkuja, en krokotiiliä enkä seepraa.

Ei täällä pitkästymään pääse vähän pidemmällä lomallakaan, se on varmaa!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/07/2009 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat:

Viikonloppu Lancasterissa

Niin sitä vain selvittiin viikon sisällä sekä Obaman että vanhempieni vierailusta. Lontoo on edelleen ehjä. : )

Tämä pääsiäisviikonloppu meni lähinnä tietokonepelin parissa (The Elder Scrolls III: Morrowind, 2002), kirjojen parissa (Kenraali Hermann Göring: Germany Reborn, 1934 & Pamela Jaye Smith: The Power of the Dark Side, 2008), improvisaatiokomedian parissa (Whose Line Is It Anyway?) ja suklaata syödessä.

Edelleen liikeni aikaa myös siihen, että kirjoitin viimein jotain ylös kuukauden takaisesta reissusta pohjoiseen Englantiin.

Vietin siis maaliskuun puolivälissä pitkän viikonlopun Lancasterissa neljän nettitutun seurassa. Kuten aiemmassa postauksessani kerroin, meitä oli minun lisäkseni liikenteessä John Irlannista, Jon keski-Englannista, Rob Skotlannista ja isäntämme Mike Lancasterista.

Olin perjantaina puoliltapäivin porukasta ensimmäinen, joka saapui Lancasteriin. Pistin Mikelle viestin junasta, että lähestyn kaupunkia ja pian Mike vastasikin tainneensa juuri nähdä junan hilaavan itsensä laiturille. Mike tuli asemalle minua vastaan. Ensimmäinen kommenttini tervehdyshalauksen jälkeen taisi olla: ”Lancaster on ruskea”. Ja sitä se kyllä oli. Kaikki rakennukset, lähes poikkeuksetta, olivat ruskeita.

Lancaster on ruskea.

Lancaster levittäytyy Lune-joen molemmin puolin.

Seuraavaksi juna-asemalle saapui John, joka oli lentänyt Dublinista Manchesteriin (ja jonka paksusta irlantilaisaksentista minun on edelleenkin välillä hankala saada selvää 😆 ). Kun kuulimme Robilta, että hänen junansa oli puolisen tuntia myöhässä, suuntasimme kulkumme Miken asunnolle, jossa joimme kupit teetä ja pohdiskelimme, että milloinkahan Jon puolestaan saapuu autollaan kaupunkiin. Ei vierähtänytkään kuin tovi, kun Jon jo soitti Mikelle lähistöltä ja pyysi vielä viimeisiä ajo-ohjeita kämpille.

Mike ohjasi Jonin perille: "Seuraa vihreää dumpperia." (Kuvat näpsäisi John.)

Mike ohjasi Jonin perille: "Seuraa vihreää dumpperia." Jon seurasi. (Kuvat näpsäisi John.)

Viimeisenä muttei vähäisimpänä saapui Rob, jonka kävimme hakemassa porukalla asemalta Jonin autolla. Jon oli ehtinyt kertoa meille, että hänellä oli ollut runsaasti suklaata matkaeväänä, mutta emme olleet uskoa silmiämme, kun näimme auton toisella etupenkillä olevan suklaapatukkakäärevuoren. 😆

Välihuomautus: Jotenkin näin iltatuimaan varsinkin tuntuu siltä, että tuossa yllä olevassa kappaleessa on kielioppivirheitä enemmänkin. Olisi varmaan kannattanut opiskella sitä kirjoittamista aikoinaan suomeksi. 😛 Ja tässä yhteydessä eräälle blogiani lukevalle ”kielipoliisille” (heh!) terveisiä Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksesta:

Tuli tehdyksi vai tuli tehtyä?
Vaihtelulla on murretausta. Kumpikin muoto käy myös yleiskielessä. Suomen kielen lautakunta käsitteli asiaa jo 1973 ja päätyi tähän kantaan.

Nih! 😡 😛

Mutta sitten takaisin asiaan. 😆

Tuolle perjantaipäivälle meillä ei ollut sen kummempia suunnitelmia kuin kaupassa käynti (päivän lounas, viikonlopun aamupalatarpeet ja erinäisiä… ehh… virvokkeita piti hakea), yleinen oleilu ja illalla pubikierros.

Herrat poseeraavat Lune-joen rannalla matkalla ruokakauppaan.

Herrat poseeraavat Lune-joen rannalla matkalla ruokakauppaan.

Iltapäivä menikin siinä lounasta närppiessä ja Whose Line Is It Anyway?:tä ja Monty Pythonia katsoessa.

Jon ja Mike värkkäävät äänet kuuluviin Monty Python -maratonia varten.

Jon ja Mike värkkäävät äänet kuuluviin Monty Python -maratonia varten.

Illemmalla Mike vei meidät toinen toistaan mukavampiin pubeihin, joissa tarjosimme toisillemme kierroksen jos toisenkin, räpsimme valokuvia ja nauhoitimme täysin turhia mutta mukavia videopätkiä.

Vaihdoimme kuulumisia ja juttelimme muista keskustelufoorumimme ihmisistä ja heidän kuulumisistaan. Ensimmäisen kerran kun tapasin nettituttuja, tuntui jotekin kummalliselta, että meillä saattoi olla yhteisiä ystäviä, joista puhuimme, mutta joita minä tai keskustelukumppanini emme olleet koskaan tavanneet. Kiitos viime syyskuisten tapaamisten Dublinissa, Amsterdamissa ja pienemmässä mittakaavassa Tukholmassa, nyt suurin osa porukasta on jo tavannut toisensa live-elämässä, joten muista nettitutuista puhuminen ei tunnu enää niin kummalliselta. 😛

Loppuillasta menimme rockbaariin, jossa äijät pääsivät pelaamaan.

Loppuillasta menimme rockbaariin, jossa pelit kutsuivat.

Lauantaina suuntasimme kulkumme kohti Williamson Parkia, joka sijaitsee korkealla kukkulalla kaupungin ulkoreunalla. Kävelymatka sinne vaikutti aika raskaalta, joten pelasimme varman päälle ja otimme bussin. Päätimme kuitenkin kävellä takaisin alas keskustaan.

Ashton Memorial valvoo kaupunkia korkealla kukkulalla Lancasterin itälaidalla.

Ashton Memorial valvoo kaupunkia korkealla kukkulalla Lancasterin itälaidalla, Williamson Parkin ympäröimänä.

Puistossa aivan Ashton Memorialin — lordi Ashtonin toiselle vaimolleen 1900-luvun alussa rakennuttama muistomerkki — lähellä sijaitsi perhostalo, lintutalo, matelija- ja hämähäkkitalo sekä pieni pieneläintarha, joissa pyörähdimme myös.

Williamson Parkissa oli erinäisiä elukoita näytillä.

Williamson Parkissa oli erinäisiä elukoita näytillä.

John ottaa kuvan Sarasta, Sara ottaa kuvan muista!

John ottaa kuvan Sarasta, Sara ottaa samassa tilanteessa kuvan muista!

Kävimme myös muistomerkin sisätiloissa, joissa oli esillä maalauksia. Könysimme totta kai myös ylös näköalatasanteelle, jossa oli ryhmäkuvan aika.

Koko porukka korkeuksissa näköalatasanteella Ashton-muistomerkillä.

Koko porukka korkeuksissa Ashton-muistomerkin näköalatasanteella.

Paluumatka alas kaupunkiin ja lopulta illalla Miken kotiin taittuikin sitten mukavasti jalan alamäkeen. Pysähdyimme tosin matkalla nappaamaan kevyeksi lounaaksi itämaalaissävytteisestä grillikojusta suolapalaa (taisin ottaa kebab-wrapin) ja pari olutta pubissa, jossa Mike käy pelaamassa pokeria maanantai-iltaisin. Miehet söivät kunnon illallisenkin siellä; itse en ollut nälkäinen, joten join vain kupin teetä samalla kun muut söivät. Pubin ruokalistalla olisi ollut tarjolla strutsiburgereita, mutta valitettavasti strutsinliha oli sinä päivänä loppu, joten herrat joutuivat tyytymään naudanlihaan.

Kotiuduimme lauantaina suhteellisen aikaisin ja vietimme loppuillan katsellen Black Adderia (suom. Musta kyy). Kun sekaan lisää vielä perjantain Monty Pythonit ja Whose Line Is It Anyway? -sarjan katselut, meni viikonloppu kaikin puolin naurun merkeissä.

Mike näppäsi kuvan uinuvista toveruksista sunnuntaiaamuna.

Mike näppäsi kuvan uinuvista toveruksista sunnuntaiaamuna. Lattialla yöpyneet herrashenkilöt kertoivat myöhemmin keskustelufoorumillamme, että olin puolustanut sohvaani pantterinaaraan lailla ja näin pakottanut miehet lattialle nukkumaan. Lausunto sisältää jonkinasteista liioittelua. 😛

Sunnuntaiaamuna Mike laittoi meille suolaisen, rasvaisen ja herkullisen aamupalan, jonka voimalla kävimme iltapäivällä elokuvissa katsomassa The Watchmenin. Kyseinen elokuva oli niin sanotusti aika lailla berberistä, mutta valitettavasti ei kuitenkaan niin huono, että olisi mennyt komediasta. Elokuvaistunnon mieleenpainuvinta antia oli varmasti se, että sen seurauksena, että nojasin elokuvan loppumetrien ajan unista päätäni Miken olkapäätä vasten, häneltä lähti väliaikaisesti tunto oikean käden sormista.

Lancaster ON ruskea. (Kuvan otti John.)

Lancaster ON ruskea. (Kuvaajana John.)

Kaiken kaikkiaan viikonloppu vierähti nopeasti. Lähdön aika koitti Johnille sunnuntaina iltapäivällä ja Jonille sunnuntaina alkuillasta. Rob ja minä jäimme vielä maanantaihin. Saatoimme Johnin juna-asemalle, jossa halattiin hyvästiksi ja toivotettiin turvallista matkaa (ja kiellettiin Johnia pistämästä mitään kyseenalaisia pubikuvia nettiin heti kun kotiin pääsee :lol:). Kun viikonloppu oli kaikkien osalta ohitse, oli jokainen hieman haikealla mielellä. John kertoi jälkeenpäin olleensa synkeänä junassa kohti Manchesteria, kun muut jäivät laiturille vilkuttamaan.

John lähti kohti Irlantia ja jätti meidät juna-aseman laiturille viiden maissa sunnuntai-iltapäivänä.

John lähti kohti Irlantia ja jätti meidät muut juna-aseman laiturille viiden maissa sunnuntai-iltapäivänä.

Mike puolestaan sanoi, että kämppä tuntui kovin tyhjältä sen jälkeen, kun me olimme lähteneet. Itselläni oli maanantaina puoliltapäivin sellainen olo, kuin olisin syöksähtänyt jostain toisesta todellisuudesta oudon vieraalta tuntuvaan Lontooseen. Menin junalta suoraan töihin ja pitkän viikonlopun jälkeen minun oli todella hankala saada töiden päästä taas kiinni. Kolmen päivän poissaolon sijasta tuntui siltä kuin olisin ollut poissa kolme vuotta.

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Seuraavan tapaamisen suunnittelu on jo vauhdissa.  Alun perin ajattelimme, että tapaisimme Lontoossa heinäkuussa, mutta nyt näyttää siltä, että tähtäämme jo myöhäiseen toukokuuhun taikka kesäkuun alkupuoleen. Seuraavassa tapaamisessa joukko on todennäköisesti myös suurempi. On odotettavissa, että mukaan tulee lisäksi porukkaa Ruotsista ja Hollannista, kenties myös USA:sta ja jopa Arabiemiraateista.

Lisäksi mukaan liittyvät varmasti Lontoossa asustavat Ali ja Brasiliasta 10 vuotta sitten Englantiin muuttanut Leticia, jonka tapasin ensi kertaa 2–3 viikkoa sitten. Ali on ihanuutensa todistanut jo useaan kertaan, mutta Letician kohdalla oli uskomatonta huomata, miten hyvin kahdella loppujen lopuksi toisiaan tuntemattomalla ihmisellä voi synkata yhteen heti alkumetreillä. Emme tosiaan olleet Letician kanssa vaihtaneet kuin muutaman kunnon sanan eräällä keskustelufoorumilla ennen live-elämän tapaamistamme, mutta tunne siitä, että meillä on jotain yhteistä oli alusta lähtien vahva — mukaan lukien myös se, että molemmat olivat aikeissa ehdottaa samaa baaria tuon torstai-illan tapaamispaikaksi. Juttu luisti tuoppien ääressä hienosti ja, ihmeellistä kyllä, oli kuin olisimme tunteneet toisemme jo pidemmän aikaa.

Vaikka muuten en toivo, että aika kuluisi nopeasti, niin tämän tulevan Lontoo-tapaamisen suhteen odotan innolla sitä, että touko-kesäkuu koittaa.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 13/04/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , ,