RSS

Avainsana-arkisto: London Bridge

Iltakuvia Lontoosta

Niin vain viikonloppu taas vierähti. Töissä oli ensimmäinen rauhallisempi viikko sitten alkuaikojen, pystyin tehdä roikkumaan jääneitä hommia eteenpäin myös. Toistaiseksi alkavakin viikko vaikuttaa aika rauhalliselta, mutta tiedä sitten mitä se tuo tullessaan.

Viikonloppu meni aika tavanomaisissa merkeissä: pyykinpesua perjantai-iltana, kynsihuolto lauantaiaamusta Dalstonissa ja sieltä matkasin suoraan keskustaan hiustenleikkuulle. Edellisestä kerrasta olikin ehtinyt kulua noin viisi kuukautta. Kävin myös varaamassa parin viikon päähän ajan toiseen kampaamoon (tai ’hiusstudioon’, kuten nämä fiinimmät paikat itseään kutsuvat). Hiusteni väri on ollut nyt ”vaiheessa” jo puolitoista vuotta, aina siitä lähtien kun hankin värinpoiston. Sittemmin tukkaan on laitettu muutamaan otteeseen vaaleita raitoja ja tuloksena on blondi pää — joka ei ole ollut missään vaiheessa tavoitteenani. Edellisessä kampaamossa yritin selvittää kampaajalle, että en halua blondiksi, mutta heillä ei oikein riittänyt mielikuvitusta värien suhteen, joten vaaleita raitoja kummempaa sieltä ei taida irrota.

Niinpä ajattelin vaihtaa putiikkia selvästi parempaan ja tietysti myös hintavampaan. Varasin ajan ensin konsultaatioon ja sitten värjäykseen. Aion antaa seniorihiusstylisti (varsin pramea titteli) Edgarille aika lailla vapaat kädet. Saa nähdä minkälaisen pään kanssa sieltä parin viikon päästä ulos kävelen. Lompakko lienee noin 130 puntaa (150 euroa) kevyempi tuolloin, joten sopii toivoa, että hiukset saavat minut tyytyväiseksi myös. Aika on kyllä jo kovinkin päästä tästä välivaiheväristä eroon. Ei tahdo jaksaa enää peiliin katsoa, kun tukka ei ole miellyttänyt sitten ollenkaan noin puoleentoista vuoteen. Siinä on sitten joululahja minulta minulle.

Lähdin vähän myöhässä uudestaan liikenteeseen lauantaina iltapäivällä kun kampaajalta ja ruokakaupasta olin kotiutunut; tarkoitukseni oli mennä kokeilemaan ilotulitusvalokuvaamista, mutta erinäisten epäonnisten sattumien vuoksi ilotulituskuvat jäivät välistä (mm. sillan väärän puolen valitseminen; tietöiden vuoksi pystytetyn parin metrin korkuisen pressuaidan läpi ei hirveästi valokuvattu). Aikaa ei jäänyt paikanvaihtoon, mikä sinänsä oli ihan OK sekin, sillä unohdin kotiin kameran ”telakan”, jolla se kiinnitetään kolmijalkaan. Kuvaamisesta ei olisi tullut juuri mitään siitäkään syystä.

Ilotulituksen takana oli se, että Lontoon Cityn pormestari vaihtui nyt viikonloppuna. (Blondi vauhtitukka Boris Johnson on koko suur-Lontoon pormestari ja edelleen vallan kahvassa: Cityn pormestari on siis asia erikseen.) Perinteisesti virkavalan vannomista seuraavana päivänä järjestetään aina karnevaalityyppinen kulkue, jossa uusi pormestari siirtyy kaupungin läpi Citystä Westminsteriin vannomaan uskollisuuttaan kruunulle. Alkuillasta on kaiken tämän jälkeen aina ilotulitus joella, Waterloo Bridgen ja Blackfriars Bridgen välillä.

Ilma oli ihan mukava, vaikkakin vähän kostea ja sumuinen, joten päätin käveleskellä taas kerran päämäärättömästi ympäriinsä kuvaamassa pimentynyttä kaupunkia, mustavalkoisena tällä kertaa. Kävelin Waterloo Bridgeltä joen yli pohjoiseen ja Trafalgar Squarelle.

Sieltä kävelin Sohoon ja Covent Gardeniin, mutta kameran eteen ei oikein osunut mitään mielenkiintoista siellä tällä kertaa. Niinpä palasin takaisin alemmas Strandille ja sitä pitkin kohti St. Paulin katedraalia. Mielenkiintoisen näköinen sivukuja eksytti minut tosin päätieltä: päädyin kuljeskelemaan ylös Holborniin.

Vaikka venkuloin kadulta toiselle pelkästään sen mukaan, mikä näytti mielenkiintoiselta, tiesin kuitenkin suurin piirtein missä menen, joten lähdin uudelleen yrittämään St. Paulin katedraalia kohti.

City on viikonloppuisin aina hiljainen, suurin osa rakennuksista kun on toimistorakennuksia ja myös liikkeet, kahvilat ja pubit tuppaavat olemaan kiinni businessmiesten ja -naisten ollessa poissa kuvioista.

Viimein pääsin St. Paulille, jossa Vallatkaa Lontoo -mielenosoittajat edelleen pitivät leirejään. Tällä kertaa en tosin päästänyt ihmisiä kuvaan.

Sieltä jatkoin matkaani takaisin joen etelärannalle ja kohti London Bridgeä, josta voisin ottaa junan kohti kotia.

Pyörin vielä London Bridgen lähistöllä hetken aikaa ennen maanalaiseen hyppäämistä.

Oli oikein mukava kävelyilta. Ja vielä saisi näitä leudompia ilmoja pidellä jonkin aikaa. Emme ole vielä pistäneet kaasulämmitystä kotona päälle — kaasun kalleuden vuoksi yritämme vedättää niin pitkälle talveen kuin mahdollista ilman lämmitystä. Äidin kutomat villasukat ovat pesussa, joten nyt mennään vuorostaan Mallan kutomilla sukilla ja pienellä lämmittimellä, jonka ostin huoneeseeni pöhöttämään lämmintä ilmaa. Hyvin tarkenee vielä!

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 13/11/2011 Kategoria/t: Arki, Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , , ,

Hiljainen Lontoo

Joulu meni ei-niin-kovin jouluisissa merkeissä tänä vuonna. Ihan kiva niin, en ole mikään jouluihminen enkä valmistellut itselleni sen kummempaa joulua kuin että ostin konvehtirasian ja join merimieskirkon joulumyyjäisistä ostamaani glögiä. Vein joululahjat Suomeen perheelle jo lokakuussa (ja vältin näin karmeat jouluruuhkat!), ja sain juuri ennen joulua pikku paketit isältä ja äidiltä ja veljeltäni ja tämän avovaimolta. Niistä löytyi lämmikettä jalkoihin, suklaata ja äidin ihania joululeipomuksia muutamaa sorttia.

Täällä on tapana mennä jouluaattona pubiin ja vetää lärvit. Tuo aatonviettotapa ei kuitenkaan hirveästi innostanut (en nykyään juurikaan käytä alkoholia, satunnaista olutta tai siideriä lukuun ottamatta), joten jätin sen suosiosta välistä. Tuohon oli tosin myös toinen, vähän painavampi syy. Sain nimittäin myöhäissyksyllä päähäni, että joulupäivänä käyn keskustassa tutkimassa miltä näyttää hiljaisempi Lontoon ydin.

Joulupäivän aamu on kenties hiljaisin ajankohta koko vuonna tässä miljoonakaupungissa. Kaupat ovat joitakin ei-kristittyjen kioskeja ja pikkumarketteja lukuun ottamatta kiinni. Julkista liikennettä ei ole: metro on suljettu, bussit ovat poissa katukuvasta. Koska jouluaatto on brittiläisessä kulttuurissa pubi- ja klubi-ilta, edellisillan ryyppäjäiset pitävät ihmiset joulupäivän aamuna pehkuissa pidempään. Jos siis haluaa nähdä hiljaisen Lontoon, liikkeelle on lähdettävä aikaisin aamulla 25. joulukuuta.

Miten keskustaan pääsee ilman julkista liikennettä on sitten oma lukunsa. Siihen on onneksi tätä nykyä olemassa ratkaisu. Kiitos Lontoon pellavapäisen pormestari Boris Johnsonin, kesästä 2010 lähtien kaupungin keskusta-alueella on ollut polkupyörätelakoita pyörien vuokraamista varten.

Sen verran kauan olen jo Lontoossa viihtynyt, että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen on tottunut. Kun kävin nyt syksyllä Suomessa, tuntui luonnonvastaiselta istua autossa, kun isä kaarsi oikeanpuoleiselle kaistalle risteyksessä käännyttyään. 😆 Niinpä tuumin, että vähäisen liikenteen myötä uskaltaudun polkupyörän selkään Lontoon keskustassa.

Lähin vuokrapyörätelakka on puolen tunnin kävelymatkan päässä etelässä (kaikki telakat ovat sumpussa keskusta-alueella), joten lähdin kotoa hyvissä ajoin. Ponkaisin ylös sängystä kuudelta lauantaiaamuna, söin aamupalan, pakkasin kameran ja edellisiltana printatut kartat sekä varmuuden vuoksi myös uskollisen karttakirjani reppuun ja lähdin kävelemään seitsemän jälkeen kohti lähintä pyörätelakkaa.

Ensimmäisen puolen vuoden ajan pyörän vuokraamiseen tarvittiin rekisteröityminen ja postitse saatava avain, mutta joulukuun alusta lähtien vuokraaminen on onnistunut pelkän pankkikortin avulla. Niinpä työnsin kortin päätteeseen, valitsin pyörätarpeeni (käyttöoikeus yhdelle vuorokaudelle, yksi kappale polkupyöriä) ja pääte tulosti minulle viisinumeroisen koodin, jolla sain vapautettua telakasta valitsemani pyörän.

Pyörän vuokraaminen ei ole mitään halpaa hommaa. Tosin jos aikeissa on tehdä vain pikku matka, alle 30 minuutin sellainen, vuokraussysteemi on todella hyvä. Välttämätön päivän käyttömaksu onvain punnan ja ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Telakoita on todella lähekkäin ja puolessa tunnissa ehtii jo pitkälle keskusta-alueella. Oma, reilun kolmen tunnin vuokrani tuli maksamaan noin 30–40 euroa, joten aika hintavaa se on pidemmillä matkoilla. Ja tällaiseksi systeemi on suunniteltukin: jos vuokraaminen olisi halvempaa, ihmiset omisivat pyörät itselleen koko päiväksi ja näin ollen vain pieni määrä ihmisiä pääsisi käyttämään niitä.

Pyöriä on telakoilla tällä hetkellä noin 5000 kappaletta ja telakoita on yli 300. Vuokraussysteemin ensimmäisten 10 viikon aikana tehtiin yli miljoona pyörämatkaa eli hanke otettiin kaupungissa innolla vastaan. Seuraavan parin vuoden aikana saataville tulee 3000 pyörää lisää ja myös telakoiden määrä kasvatetaan. Pyöränvuokraus laajenee maantieteellisesti katsoen lähinnä itä-Lontooseen, kun keskusta-alue on jo hallussa. Boris Johnson on sanonut, että hän toivoo Lontoon vuokrapyöräsysteemin olevan tulevaisuudessa yhtä jokapäiväinen näky kuin kaupungin punaiset bussit.

Vääntäydyin siis joulupäivänä itsekin (tukevan, 23 kiloa painavan) polkupyörän selkään ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja polkaisin itseni kolmivaihteisella liikenteeseen kohti keskustaa. Olin suunnitellut aamulle 22 kilometrin reitin ja piirtänyt siitä kartan Google Mapsissa:

Suunnittelemani reitti vei muun muassa St. Paulin katedraalille, Tower Bridgelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille ja Piccadilly Circukselle.

Niin siinä tietysti kävi, että toisessa risteyksessä, noin 2 minuutin matkanteon jälkeen, kartta putosi huomaamatta taskustani ja olin suuntavaistoni ja liikenne- ja maamerkkien varassa. 😆

Näin yhden Lontoon pilvenpiirtäjistä, toimistorakennuksen, jota ”Kurkuksi” kutsutaan, pilkistävän rakennusten välissä kauempana, joten päätin suunnata sinne ensin sen sijaan, että olisin aloittanut matkani St. Paulin katedraalilta, kuten kartan mukaan oli tarkoitus.

"Kurkku" oli kokonsa puolesta helppo löytää.

Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, joten pääsin kivuttomasti tienviittoja seuraten St. Paulin katedraalille.

 

Tavanomainen turistilauma oli poissa katedraalin edustalta puoli yhdeksältä lauantaiaamuna.

Olin ilmansuunnista sen verran perillä, että tiesin lähteä takaisin itään päin ennen kuin kääntyisin etelään jokea kohti matkallani Tower Bridgelle.

St. Paulin katedraalin lähistöllä oli hiljaista myös autojen suhteen.

En tosin osannut arvioida kuinka pitkälle itään oli mentävä, jotta pääsisin ylittämään Tower Bridgen joen etelärannalle. En halunnut tuhlata kallisarvoista aikaa vilkuilemalla karttakirjaani, sillä en halunnut jäädä keskustaan jumiin pyöräni kanssa siinä vaiheessa, kun autoja alkaa olla enemmän, joten menin mutu-tuntumalla.

Mutu-tuntuma ei vienyt minua tarpeeksi pitkälle, joten päädyin ylittämään joen jo London Bridgen kohdalla. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että joutuisin palaamaan takaisin pätkän samaa tietä käytyäni vielä idemmässä Tower Bridgellä, sillä halusin sen välttämättä käydä katsastamassa.

 

London Bridgen metroaseman tavanomainen ihmisvilinä oli kuin unta vain.

Matka jatkui idempään siis vielä joen etelärannallakin, mutta matka Tower Bridgelle ei ollut pitkä.

Sumua viileässä aamuilmassa Tower Bridgellä.

Lähes autoton Tower Bridge oli näkemisen arvoinen. Tosin jouduin odotella hetken, ennen kuin sain otettua täysin autottoman valokuvan sillasta.

Silta, jonka ylittää 40 000 ihmistä joka päivä.

Matka jatkui takaisin länteen päin, summamutikassa edelleen.

Pyöräni tois puol jokke.

Olin alun perin suunnitellut ylittäväni joen Westminsterin siltaa pitkin ja saapuvani suoraan parlamenttitalolle, mutta en ollut varma siitä, miten suorassa kadut menevät länteen päin joen eteläpuolella, sillä käyn siellä niin harvoin. En halunnut polkea menemään Westminsteriin asti luullen, että menen länteen samalla kun tie kaartuukin huomaamatta etelään ja päädyn epämääräiselle alueelle, jota tuskin tunnen ollenkaan. Niinpä ylitin joen jo Blackfriars Bridgen kohdalla ja jatkoin matkaa joen tutummalla pohjoispuolella.

Matkaaminen joen vartta pitkin kohti parlamenttitaloa oli tässä vaiheessa helppoa.

St. Paulin katedraalilta aikaa oli nyt vierähtänyt noin tunti. Kaiken kaikkiaan olin ollut matkalla noin kaksi tuntia, kun laskee mukaan myös kävelyn pyörätelakalle.

Liikennettä oli edelleen vähän, mutta jalkaisin liikkuvia turisteja alkoi näkyä enemmän.

Big Beniltä suuntasin matkani noin puoli kymmeltä kohti Buckinghamin palatsia. Reitti sinne oli suora ja selkeä.

Turisteja oli ehtinyt jo kiitettävä määrä palatsin edustalle.

Palatsilta matkani jatkui kohti Trafalgar Squarea ja sieltä Leicester Squaren kautta kohti Piccadilly Circusta.

Leveä, Buckinghamin palatsilta suoraan Trafalgar Squarelle johtava katu The Mall oli hiljainen.

Trafalgar Square oli lauantaiaamuksi hyvin hiljainen sekin.

Piccadilly Circuksella joutui odotella hetken, jotta sai autottoman kuvan, mutta jalankulkijoita paikalla oli kaiken kaikkiaan vain kourallinen.

Piccadillyltä matka jatkui Regent Streetiä ylös kohti Oxford Circusta. Regent Street on normaalisti tukossa busseista ja takseista, mutta joulupäivän aamuna autoja oli vain noin kymmenkunta liikenteessä.

Oudon rauhallinen Regent Street.

Oxford Streetillä oli jonkin verran autoja, mutta ei mainittavissa määrin.

Oxford Circus, kenties noin vartin yli kymmenen.

Tässä vaiheessa oli jo nälkä ja jano, joten totesin itsekseni, että lähden suorinta tietä kohti kotia.

En ollut ainut pyöräilijä liikenteessä.

Vauhdista otettu kuva. Liikenne lisääntyi sitä myöden, kun kello kävi.

Edelleenkään en tosin karttaani vilkuillut, joten ”suorinta tietä” ei loppujen lopuksi ollutkaan se suorin mahdollinen tie. Menin summassa itään ja kaarsin summassa pohjoiseen, mutta tein kaarron pohjoiseen liian aikaisin. Päädyin Angeliin, joka tosin oli vain noin 10 minuuttia liian lännessä pyörätelakkaani nähden.

Angelissa reisien etuosat alkoivat olla jo aikalailla maitohapoilla. Olin ollut pienellä aamupalalla ja juomattomana (aamullista kahvikuppia lukuun ottamatta) liikenteessä jo noin neljä tuntia. Aina liikennevaloista lähtiessä toistuva vauhtiin kiihdyttäminen tuntui lihaksissa; liikenteen sujuvuuden vuoksi oli pysyteltävä joten kuten kiihdyttävien autojen matkassa. Kaipasin vettä ja kotona lämmittämistään odottavaa kasvishernekeittoa.

Pyöräni muiden kanssa telakalla pitkän reissun jälkeen.

Palasin kotiin puoli kahdeltatoista, neljän ja puolen tunnin kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Telakalta 30 minuutin kotiin käveleminen oli tervetullutta: reidet olivat muussia ja vauhdikkaasta pyöräilystä huolimatta kylmät ja varpaat olivat jäässä. Käveleminen muistutti lihaksille, mikä liikuntamuoto minulle on normaalia — ja luultavasti esti massiiviset lihaskrampit iltapäivällä. 😆 Kotiin päästyäni söin hernekeittoni ja join mukin kuumaa glögiä. Venyttelin. Olo oli väsynyt mutta mahtava. Muutaman tunnin päästä otin tunnin nokoset paksun peiton alla. Olo oli varsin rentoutunut koko loppupäivän. Kannatti ehdottomasti käydä tekemässä polkupyöräilyllinen aamulenkki joulupäivän kunniaksi. 😀

 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 02/01/2011 Kategoria/t: Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Hienoja rakennelmia, osa 1: Tower Bridge

Viimeiset puolitoista viikkoa menivät hujahtamalla. Normaalin päivätyön lisäksi tulin ottaneeksi vastaan 20 000 sanan käännöstyön, jolle oli noin viikon deadline. Se tarkoitti sitä, että töiden jälkeen oli jatkettava toisia töitä vielä kotona, ja koko viikon takainen viikonloppu menikin siinä samalla täysipäiväiseen työntekoon.

Seitsemältä ylös aamulla, töihin, kotiin töistä kuudelta, suihkuun, teekuppi ja paahtoleipää yläkertaan, käännöstyötä ilta kymmeneen ja nukkumaan. Aamulla seitsemältä ylös ja töihin, kotiin kuudelta, suihkuun, teetä ja paahtoleipää, käännöstyötä ilta kymmeneen ja nukkumaan. Ja niin edelleen.

Tuota 8-12 tunnin työpäivää jatkui 13 päivää putkeen, kunnes koitti toissapäivä, eli lauantai. Silloin päätin, että kuusi tuntia töitä sille päivälle riittää, ja että hemmottelisin itseäni pitkällä kävelyreissulla alkuillasta ja sen päätteeksi syömällä vielä ulkona.

Otin suunnaksi auringon laskiessa London Bridgen metroaseman Thamesin etelärannalla.  Itse London Bridge on aika mitäänsanomattoman näköinen. Punaisin valoin valaistunakaan se ei onnistunut innostamaan minua siinä määrin, että olisin ottanut siitä edes valokuvaa. Lainaan tähän nyt kuitenkin kuvan Wikimedia Commonsista. Toimikoon se samalla vertailukohtana Tower Bridgelle, jota tuijottelin pitkään eri kulmista lauantai-iltana. Se kyllä on kerta kaikkisen vaikuttava rakennelma.

Wikimedia Commons.

London Bridge. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Kävelin siis metroasemalta yli London Bridgen ja sitten Thamesin pohjoisrantaa itään, kohti Tower Bridgeä, joka siinsi komeannäköisenä jo kaukaa London Bridgeltä katsottuna.

Ja sitten tähän väliin vähän kuivaa faktaa:

Tower Bridge täyttää kesäkuun 30. päivä 115 vuotta. Kokonaisuudessaan silta on yli 240 metriä pitkä ja sen tornit kurkottelevat 65 metriin. Vuodesta 1977 lähtien sillan värit ovat olleen sininen, valkoinen ja punainen. Silloin oli kuningatar Elisabet II:n 25-vuotismerkkipäivä hallitsijana. Ennen vuotta 1977 Tower Bridge oli, niin kummalliselta kuin se tuntuukin, suklaanruskea.

Tower Bridge nähtynä London Bridgeltä.

Tower Bridge nähtynä London Bridgeltä.

Tower Bridgen ylittää joka päivä yli 40 000 ihmistä, joko moottoriajoneuvolla, pyörällä tai jalan. Nostosiltaa puolestaan operoidaan noin 1 000 kertaa vuodessa. Viimeksi silta on nostettu viikko sitten lauantaina, jolloin Tower Bridge päästi altaan Lontoon suurimman viihde-, konferenssi- ja bilelaivan MV Dixie Queenin. (Jota muuten voi vuokrata esim. viikonlopuksi omaan käyttöön, jos haluaa kavereiden kanssa paatille bilettämään. Vuokra on vain 900 euroa/tunti.)

Tower Bridge on puoliksi nostosilta, puoliksi riippusilta.

Tower Bridge on puoliksi nostosilta, puoliksi riippusilta.

Nostosillan kanssa on sattunut jos jonkinlaista. Vuonna 1952 kaksikerroksinen ’double decker’ -bussi oli sillalla, kun kuski yhtäkkiä huomasi edessä olevan tienpätkän alkavan vajota silmissä. Se oli kuitenkin hänen oma bussinsa, joka alkoi nousta ylös nostosillan mukana. Bussin kuski Albert Gunton tajusi, ettei ehtisi jarruttaa ennen kuin bussi luiskahtaisi jokeen, joten mies teki salamapäätöksen, painoi tallan pohjaan ja kaasutti lyhyen ilmalennon, jonka päätteeksi bussi laskeutui turvallisesti toiselle puolelle. Sillan toinen puoli ei vielä ollut ehtinyt nousta. Tarinan onnellinen loppu on se, että matkustajat selvisivät pelkillä naarmuilla ja Albert sai urheudestaan palkkioksi 10 puntaa.

o)

Tower Bridgen nimi tulee sen vieressä olevasta London Towerista. Siitä juttua joskus toiste. : )

Hieman tuoreempi tapaus on vuodelta 1997, jolloin presidentti Bill Clintonin ajoneuvosaattue hajosi kahtia sillan alkaessa yllättäen nousta. Gladys, Thamesia pitkin seilaava satavuotias jahti oli aikataulussaan, kun sillan operoija tunnollisesti otti sen vastaan. Clinton, aikataulusta puolestaan hieman myöhässä, oli palaamassa lounaalta Tony Blairin kanssa. Kun silta yhtäkkiä nousi ja katkaisi saattueen, turvallisuuspalvelu luonnollisesti hätääntyi. Tilanne kuitenkin laukesi lopulta, ja myöhemmin Tower Bridgen edustaja kertoi medialle, että he olivat kyllä yrittäneet soittaa Yhdysvaltojen suurlähetystöön, mutta siellä ei vastattu puhelimeen.

 

Alun perin sillan tyylin piti olla keskiaikainen, mutta rakennusvaiheessa siitä tehtiinkin koristeellisempi. Se edustaa tyyliltään viktoriaanista gotiikkaa.

Alun perin sillan tyylin piti olla keskiaikainen, mutta rakennusvaiheessa siitä tehtiinkin koristeellisempi. Se edustaa tyyliltään viktoriaanista gotiikkaa.

Vuonna 2003 isien oikeuksien puolustaja David Crick kiipesi siltaa 37 metrin korkeuteen Hämähäkkimieheksi pukeutuneena. Hämähäkkimies protestoi sillalla kuuden päivän ajan. Poliisi sulki sillan viideksi päiväksi, mikä aiheutti pahoja ja laajalle levinneitä ruuhkia Lontoon keskustaan ja itäseen Lontooseen.

En osaa sanoa, kuinka paljon tempaus auttoi parantamaan isien oikeuksia Britanniassa.

◊ ◊ ◊ ◊ ◊

Täytyy muuten tässä joku viikonloppu kävellä itse Tower Bridgen yli ja näpsiä muutama kuva sen naapurista, massiivisesta linnakkeesta keskellä Lontoota: London Towerista.

Towerin tarina on kuitenkin toisen kirjoituksen aihe. : )

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/01/2009 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , ,