RSS

Avainsana-arkisto: Lontoon suuri palo

Soho

Siitä on kuukausikaupalla, kun viimeksi kävin kameraa ulkoiluttamassa. Tässä eräänä päivänä kamera oli kuitenkin mukanani, pienellä iltapäiväkävelyllä. (Teen selkävaivojen vuoksi tätä nykyä lyhyempää päivää.) Pyörähdin Sohossa, työpaikkani naapurissa. Metsästin siellä muutamaa tiettyä vanhaa rakennusta, jotka halusin paikallistaa.

Soho on alue, jossa on mukava vain kuljeskella päämäärättömästi. Ja vaikka se on pienikokoinen – noin 2,5 neliökilometriä – kapeiden katujen sokkeloihin oli varsinkin vasta Lontooseen muutettuani kourallisen vuotta sitten mukava ”eksyä”.

Bride Lane

Bride Lane Sohossa.

1500-luvulla Sohon alue oli peltoa. Alueella liikkuneet metsästäjät huusivat ”soho!” ja Sohon sanotaan saaneen tästä nimensä. Soho-huuto oli käytössä myös aristokraatti James Scottilla, joka kutsui sen avulla miehensä kokoon Sedgemoorin taistelussa 6. heinäkuuta vuonna 1685. Scott oli kuningas Jaakko II:n veljenpoika, edellisen kuninkaan Kaarle II:n vanhin avioliiton ulkopuolinen poika. Scott oli sitä mieltä, että hänestä olisi pitänyt tulla kuningas Kaarle II:n kuoltua, mutta tämän veli nousi sen sijaan valtaistuimelle. Kesäinen vallankaappausyritys epäonnistui ja James Scott jäi kiinni. Hänet teloitettiin maanpetturina hakkaamalla pää irti kirveellä Tower of Londonissa 17. heinäkuuta 1685.

Scottin isän Kaarle II:n vallan alkuvuosina Lontoo koki kaksi väkevää mullistusta. Vuonna 1666 Lontoon suurpalo tuhosi yli 13 000 taloa. Tätä edeltävänä vuonna kaupunkia koetteli ruttoepidemia, joka tappoi – eräiden lähteiden mukaan selkeästi alakanttiin arvioituna – pahimmillaan jopa 7 000 ihmistä viikossa. Seitsemän tuhannen uhrin viikkoennätys tehtiin kyseisen vuoden syyskuussa.  Ruton uhreja haudattiin nykyisen Sohon alueelle joukkohautoihin.

William Blaken syntymäpaikka

William Blake syntyi vuonna 1757 rakennuksessa, joka seisoi tällä paikalla Marshall Streetillä.

Rakentaminen lisääntyi 1600-luvun loppua kohden ja 1600-1700-lukujen vaihteessa Sohoon saapui runsain määrin ranskalaisia protestantteja eli hugenotteja ja Sohoa kutsuttiinkin tuolloin Lontoon ranskalaisalueeksi. 1600-luvun talot rakennettiin uudelleen 1720-luvulla ja näistä taloista nykypäivän Sohossa on jäljellä vielä muutamia.

17 Newburgh Street

Yksi 300-vuotiaista: 17 Newburgh Street -osoitteesta katujen kulmassa löytyy tätä nykyä kenkäkauppa.

10-12 Ganton Street

10-12 Ganton Street: 1720-luvun yksinkertainen rakennustyyli näkyy myös tämän Mor Jewellery -koruliikkeen julkisivussa.

7-8 Kingly Street

7-8 Kingly Street — taloa asuttaa tällä hetkellä vaatekauppa vasemmalla ja parturi oikealla.

1700-luvun puolivälissä alkoi yläluokkien poismuutto ja alue jäi naapureistaan jälkeen mitä kaupunkikehitykseen tuli. Siinä missä Mayfair, Marylebone ja Bloomsbury vaurastuivat ja kehittyivät, Soho alkoi rapistua.

Seuraavan sadan vuoden kuluessa kaikki kunnialliset ihmiset olivat muuttaneet pois Sohosta. 1800-luvun puolivälin Sohoon jäivät prostituoidut, pienet teatterit ja musiikkibaarit. Soho onkin ollut Lontoon seksibisneksen keskus jo yli 200 vuotta. 1960-luvulla sinne mahtui lähes sata strippiluolaa  ja prostituoidut kansoittivat kadut, mutta nykyään se on vähemmän näkyvää. Alueella on kuitenkin edelleen useita luvallisia seksikauppoja sekä muun muassa aikuisviihde-elokuvateatteri. Prostituoidut työskentelevät katujen sijasta yksiöistään käsin.

Old Compton Streetin itäpuoli oli aikoinaan epämääräistä aluetta.

Old Compton Streetin itäpuoli oli aikoinaan epämääräistä aluetta, jopa vielä parikymmentä vuotta sitten.

Vuonna 1854 nykyisin Broadwick Streetinä tunnetun kadun tienoilla puhkesi vakava koleraepidemia. Lontoon viemärisysteemi ei tuolloin vielä ulottunut Sohoon saakka, ja monissa talojen kellareissa oli lattialautojen alla niin kutsuttua ’yömaata’ (engl. night soil) – eufemismi ihmisulosteille, joita kerättiin likakaivoihin ja -kuoppiin. Kun alueelle virtasi vielä runsaasti ihmisiä, tilanne vaikeutui edelleen ja myötävaikutti tietenkin useisiin terveysongelmiin. Likakaivojen kapasiteetti ei riittänyt ja viranomaisten ratkaisu pulmaan oli upottaa ulosteet Thamesiin, mikä saastutti kaupungin veden. Syyskuun 1854 alussa Sohossa kuoli kolmen päivän aikana 127 ihmistä. Seuraavan viikon kuluessa kolme neljäsosaa alueen asukkaista oli poistunut kodeistaan. Syyskuun 10. päivä kuolleita oli jo viisisataa ja kaiken kaikkiaan epidemia tappoi yli 600 ihmistä.

Lääkäri John Snow (1813–1858).

Lääkäri John Snow (1813–1858).

Avainroolissa Sohon koleraepidemian aikaan oli lääkäri John Snow, joka kutsui epidemiaa ”pahimmaksi kolera-aalloksi, joka kuningaskuntaa oli koskaan kohdannut” — myös monet muut kaupungin alueet olivat saaneet osansa koleran ongelmista. Hän kartoitti Sohossa sairastuneiden osoitteet ja päätyi siihen lopputulokseen, että sairastuneet olivat kaikki lähellä erästä vesipumppua. Snow ymmärsi, että kolera levisi veden mukana ja sai myös viranomaiset vakuutetuksi siitä, että pumppu oli ongelman ydin. Hänen näkemyksensä oli vastoin silloista käsitystä, jonka mukaan sairaudet levisivät ”huonon” tai saastuneen ilman kautta. Samoin Louis Pasteurin teoria mikro-organismien kautta leviävistä taudeista odotti tuolloin vielä keksimistään lähes kymmenen vuotta. Vesipumppu suljettiin sairauden hallitsemiseksi ja myöhemmin paljastuikin, että pumpun vesiallas oli ulosteiden saastuttama. Snown uraauurtava epidemologinen työ vaikutti saniteettisuunnitteluun ja sen myötä hygieniataso kohosi.

Snown tutkimuksissa oli tosin yksi mielenkiintoinen poikkeama: läheisen luostarin munkeista yksikään ei ollut sairastunut koleraan. Syy tähän oli kuitenkin loppuviimein varsin maallinen — munkit joivat veden sijasta vain olutta, jota he panivat luostarissaan.

1800-luvun puolivälin alkuperäistä pumppua ei tänä päivänä enää ole, mutta sen lähistölle on pystytetty John Snown muistomerkki, kopio kyseisestä vesipumpusta. Muistomerkin pumpusta puuttuu kahva, mikä muistuttaa Snown saavutuksesta saattaa pumppu toimintakunnottomaksi epidemian aikana. Muistomerkin lähellä on myös lääkärin mukaan nimetty pubi, The John Snow. Pubi on Broadwick Streetin ainut rakennus, joka on edelleen pystyssä 150 vuotta myöhemmin. Luftwaffe ja kuumat kiinteistömarkkinat tekivät työnsä muiden kadun rakennusten osalta.

Kahvaton vesipumppumuistomerkki

Kahvaton vesipumppumuistomerkki.

John Snown mukaan nimetty pubi lähellä pumppua

John Snown mukaan nimetty pubi lähellä pumppua.

Pumppua voi käyttää myös kirjoitusalustana. Taustalla John Snow -pubi

Pumppua voi käyttää myös kirjoitusalustana. Taustalla John Snow -pubi.

Viime vuosisadan alussa alueelle löysivät tiensä taiteilijat ja boheemit, olihan Soho vain lyhyen kävelymatkan päässä West Endin teattereista ja taidegallerioista. 1940-luvulla jazz saapui Englantiin ja se kumpusi muualle maahan juuri Sohosta. 1950-luku oli puolestaan Beatnikien aikaa ja tästä maasta kasvoi myöhemmin 60-luvun ”swinging sixties”. Euroopan kenties ensimmäinen rock-klubi, The 2i’s Coffee Bar Old Compton Streetillä, tarjosi esiintymistilan useille tuleville tähdille kuten Cliff Richards, Ritchie Blackmore ja Tommy Steele, aina vuodesta 1956 vuoteen 1970. Wardour Streetillä oli puolestaan 60–80-luvuilla kuuluisa Marquee Club, jossa Rolling Stones esiintyi ensi kertaa vuoden 1962 heinäkuussa.

Old Compton Streetin länsipuoli on historiallisesti ollut se parempi puoli

Old Compton Streetin länsipuoli on historiallisesti ollut se parempi puoli.

Soho alkoi sittemmin jakautua itä- ja länsi-Sohoon: vielä 1990-luvulla idässä Old Compton Streetin ympäristö oli epämääräinen ja epämiellyttävä, lännessä puolestaan Carnaby Streetin ympärillä oli niin kutsuttu parempi puoli, joka on vuosien saatossa kehittynyt kylämäiseksi ostosalueeksi, jossa kapeilla kävelyteillä ja -kujilla on putiikkeja putiikkien perään. Vaikka joidenkin mielestä kauppaketjut ovat verottaneet alueen tunnelmaa, suuret nimet ovat kuitenkin virkistäneet aiemmin väsyneen alueen kaupallista elämää. Samoin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yöelämä on kokenut Sohossa nousukauden ja sinne ovat löytäneet tiensä useat baarit ja klubit.

Carnaby Street on Sohon kuuluisin ostoskatu

Carnaby Street on Sohon kuuluisin ostoskatu.

Tänä päivänä Soho on myös Lontoon kuuma alue mitä luoviin ammatteihin tulee: noin joka viides luovan alan työpaikka Lontoossa on yrityksessä, joka toimii Sohosta käsin (ja Lontoossa on kolmasosa koko Britannian luovista työpaikoista). Muun muassa tuottajat, ohjaajat, kirjoittajat, suunnittelijat ja erikoistehosteiden tekijät ovat kansoittaneet Sohon toimistot niin television, elokuvan, musiikin, muodin kuin tietokone- ja konsolipelienkin alalla.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/04/2014 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Smithfield, London

Kävin jo jonkin aikaa sitten Museum of Londonissa, Lontoon museossa, jossa kerrotaan Lontoon tarina esihistorialliselta ajalta nykypäivään. Museum of London sijaitsee Smithfieldissä, hieman ydinkeskustasta luoteeseen. Museo oli sinänsä vierailemisen väärti (osa siitä tosin oli suljettuna kunnostustöiden vuoksi), mutta itse väsähdin jo roomalaiskauden jälkeen ja kävelin vain pikaisesti viimeisten huoneiden läpi. Päälle iskevällä flunssalla oli varmasti osuutensa asiaan, mutta roomalaisaika minua eniten kiinnostikin, entinen antiikin kulttuurin perusopinto-opiskelija kun olen.

Museon ikkunasta näkyi pala vanhaa muuria. Paikalle oli roomalaisten toimesta rakennettu kaupungin muuri.

Museon ikkunasta näkyy pala vanhaa muuria ja tornia 1200-luvulta. Ne on rakennettu roomalaisten perustusten päälle, paikalle, jolla aiemmin sijaitsi kaupungin muuri.

Järsin yhden Buranan kuiviltaan museosta ulos päästyäni, ja käveleskelin sen voimalla Smithfieldissä vielä toista tuntia tutkailemassa paikkoja.

Smithfieldin alue itsessään on kuuluisa vuosisatojen perinteet omaavasta lihatoristaan (jolla myytiin, 1300-luvulla ainakin, lihan lisäksi myös vaimoja) ja torin verisestä historiasta. Torilla teloitettiin vuosisatojen aikana suuri määrä rikollisia, vääräuskoisia, toisinajattelijoita  ja poliittisia vastustajia. Teloituskeinot olivat moninaiset; 1500-luvulla rahanväärentäjät esimerkiksi keitettiin öljyssä.

Nykyään Smithfieldin keskustorirakennus on ihmeen värikäs. Rakennuksen läpi kulkeva tie on tehty museomaiseksi lisäämällä sen varrelle infotauluja ja vanhoja piirroksia ja valokuvia torin vaiheista.

Torirakennuksen läpi kulkeva tie tänä päivänä.

Torirakennuksen läpi kulkeva tie tänä päivänä.

Infotaulu torirakennuksessa.

Infotaulu torirakennuksessa.

tori saksalaisten pommitusten jäljiltä. Saksalaisten toiseksi viimeinen V2-raketti osui torille. Kuolonuhreja tuli 160.

Valokuva infotaulussa: Smithfield saksalaisten pommitusten jäljiltä. Saksalaisten toiseksi viimeinen V2-ohjus osui torille. Kuolonuhreja tuli 160.

Vuonna 1305 paikalla – aivan lähellä St. Bartholomew’n sairaalaa (kuva alla) – teloitettiin skotlantilainen patriootti William Wallace, joka raahattiin paikalle alastomana hevosen perässä London Towerin vankityrmästä muutaman kilometrin päästä. Hänen rangaistuksensa tuli maanpetoksesta, josta tuomittiin karmealla tavalla toteutettuun kuolemanrangaistukseen: hänet hirtettiin, revittiin ja paloiteltiin (rangaistuksen nimi englanniksi on hanged, drawn and quartered). Wikipedia kertoo vuonna 1870 laista poistetusta rangaistuksesta tarkemmin:

Rangaistuksessa tuomittu raahattiin hirttopaikalle ja ripustettiin hirteen, mutta otettiin pois hirrestä ennen kuolemaa. Tämän jälkeen hänen sukuelimensä leikattiin, vatsa avattiin ja sisäelimet poistettiin yksi kerrallaan ja poltettiin tuomitun silmien edessä. Lopuksi kaula katkaistiin ja ruumis jaettiin neljään osaan, joiden kohtalosta päätti monarkki.

William Wallacen tapauksessa hänen päänsä iskettiin seipääseen ja asetettiin näytille London Bridgelle. Hänen raajansa lähetettiin jokainen eri kaupunkiin: Newcastleen koillis-Englantiin, Englannin pohjoisimpaan kaupunkiin Berwick-upon-Tweediin, keskiseen Skotlantiin Stirlingiin sekä itäiseen Skotlantiin Aberdeeniin.

Lontoon vanhin sairaala, vuonna 1123 perustettu St. Bartholomew's Hospital Smithfieldissä.

Lontoon vanhin sairaala, vuonna 1123 perustettu St. Bartholomew's Hospital Smithfieldissä selvisi sekä Lontoon suurpalosta (1666) että natsi-Saksan pommituksista (1940-41).

Muutama sata vuotta sitten tällä paikalla raivosi Lontoon suurpalo. Kävelyretkelläni minua kiinnostivatkin pari 1600-luvulta olevaa taloa, jotka selvisivät palosta. Löysin ne kadulta nimeltä Cloth Fair, vastapäätä St. Bartholomew-the-Great -kirkkoa, joka on Lontoon vanhimpia kirkkoja.

Keskiaikainen St. Bartholomew-the-Great -kirkko.

Keskiaikainen St. Bartholomew-the-Great -kirkko.

 

St. Bartholomew-the-Great -kirkko viereiseltä pieneltä hautausmaalta päin kuvattuna.

St. Bartholomew-the-Great -kirkko viereiseltä pieneltä hautausmaalta päin kuvattuna.

Lontoon suurpalo syyskuun alussa vuonna 1666 koetteli jo koeteltuja. Edellisenä vuonna rutto oli tappanut kolmasosan asukkaista. Suurpalo, joka sai alkunsa vähän jälkeen keskiyön leipuri Thomas Farrinerin leipomon kellarista Pudding Lanella lähellä Thamesin pohjoisrantaa, raivosi viisi päivää ja tuhosi 80% Lontoon keskustasta (kolmasosan koko kaupungista). Liekit olivat niin kuumia, että St. Paulin katedraalin kivet räjähtelivät ja katon lyijy suli. Kuin ihmeen kaupalla, jotkut rakennuksista kuitenkin selvisivät liekkimeren keskellä. Yksi niistä on tämä talo:

Yksi vuoden 1666 suurpalosta selvinneistä rakennuksista.

Yksi vuoden 1666 suurpalosta selvinneistä rakennuksista.

Taloja tuhoutui kaiken kaikkiaan yli 13 000 ja yli 100 000 ihmistä jäi kodittomaksi. Keskustan rauniot savusivat vielä kuukausia jälkeenpäin, mutta kuolonuhrien määrä jäi virallisten asiakirjojen mukaan pieneksi: vain alle kymmenen kuolemaa vahvistettiin. Uhriluku on kuitenkin mitä todennäköisemmin ollut huomattavasti suurempi, sillä köyhien ja keskiluokkaisten kuolemia ei tilastoitu mitenkään.

Lyhyen kävelymatkan päässä St. Bartholomew-the-Great -kirkosta ja palosta selvinneestä talosta sijaitsee pieni Lihava poika (Fat Boy) -patsas, joka on yksi palon muistomerkeistä. Virallisemmalta nimeltään se on Golden Boy of Pye Corner eli Pye Cornerin kultainen poika. Patsas merkitsee paikkaa, johon Lontoon suurpalo päättyi.

Fat Boy

Lontoon suurpalon muistomerkki, "Fat Boy".

Patsaan alla olevassa laatassa kerrotaan, että patsas on pystytetty vuoden 1666 suurpalon muistoksi. Palon aiheuttajana pidettiin Jumalan vihaa, ja palon perimmäiseksi syyksi nimettiin tuolloin ihmisten sortuminen ylensyömisen syntiin.

This boy is
in Memmory [sic] put up
for the late FIRE of
LONDON
Occasion’d by the
Sin of Gluttony
1666

 

Fat Boy lähempää.

Fat Boy lähempää.

Samoin kävin lähistöllä Christ Church Greyfriarsilla, St. Paulin katedraalin vieressä olevalla kirkolla, josta on jäljellä enää torni ja pala muuria. Kirkko tuhoutui toisen maailmansodan aikana, ja se toimii nykyään julkisena puistoalueena: kirkon ”sisällä” on pieni puutarha ja penkkejä.

 

Christ Church Greyfriars, jonka tornin alla on, hieman erikoista kyllä, hammaslääkärin vastaanotto.

Christ Church Greyfriars, jonka tornin alla on, hieman erikoista kyllä, hammaslääkärin vastaanotto.

Christ Church Greyfriars toimii nykyään julkisena puistoalueena.

Christ Church Greyfriars toimii nykyään julkisena puistoalueena.

Kaiken kaikkiaan päivä Smithfieldissä oli mukava, siitäkin huolimatta, että en ollut mitä parhaimmassa kunnossa fyysisesti. Sinne jäi kuitenkin vielä paljon näkemistä. Jonain päivänä Smithfieldin ja viereisen Spitalfieldsin alueille on palattava ainakin katsastamaan Petticoat Lanen tori ja bengalilaiskorttelin keskus Brick Lane, jolla silläkin on Petticoat Lanea täydentävä torinsa sunnuntaisin. Samoin alueella on Columbia Road Market, tori, josta löytyy kukkia ja muita kasveja, maalaisjuustoja, kotileipää ja muun muassa antiikkia.

Takaisin sinne siis. Jonain päivänä. : )

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 15/02/2009 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,