RSS

Avainsana-arkisto: lumi

Nyt puhutaan säästä

Lämpötila 24.03.2012 (Heathrow’n lentokentän mittauspiste): +20°C.

Lämpötila 24.03.2013 (Heathrow’n lentokentän mittauspiste): ±0°C ja lunta.

Vuonna 1758 Samuel Johnson, runoilija ja sanakirjan kokoaja, sanoi: ”Kun kaksi englantilaista kohtaavat, ensimmäinen keskustelun aihe on sää.”

Viime aikoina säästä puhuminen on yltynyt uusiin mittasuhteisiin, eikä pelkästään natiivibrittien keskuudessa. Myös me maahanmuuttajat saamme huomata sään olevan keskustelunaiheena keskuudessamme harva se päivä. Tämä talvi vaikuttaa tavallista pidemmältä. Ihmisten väsymys jatkuvaan harmauteen ja viluun näkyy Facebook-tilapäivityksissä, tupakkataukokeskusteluissa, aamutervehdysten yhteydessä työpaikalla, kaupan kassalla ja tuntemattomien kanssa bussipysäkeillä. Twitterissä levisi ytimekäs lausahdus: ”Upea talvi meillä tänä keväänä!”

Lloyd TSB haastatteli paria tuhatta ihmistä vuonna 2010 ja päätyi tulokseen, jonka mukaan britit keskustelevat säästä enemmän ja useammin kuin intohimostaan jalkapallosta tai vaikkapa työstään. Tämä tuntuu pitävän tälläkin hetkellä hyvin paikkansa. Perinteisesti brittejä pidetään sääkeskustelujen ammattilaisina. Oli kyse sitten enemmän tai vähemmän totuudenmukaisesta kulttuurisesta stereotypiasta, muissa maissa englannin kurssikirjojen kautta levitettävästä näkemyksestä taikka pilke silmäkulmassa sanotusta vitsistä, britit tuntuvat itsekin myöntävän asian.

Jokusen vuotta sitten tehdyn kyselyn mukaan säästä puhuminen otti ykköspaikan kaikkista ”brittiläisimpien” piirteiden listalla. Kyselyn otos oli suhteellsen kookas (5 000 aikuista) ja top 3 -listapaikat jakautuivat seuraavasti:

1. Säästä puhuminen (58% vastaajista)

2. Jonottamisen jalo taito (50+% vastaajista)

3. Sarkasmi (48% vastaajista)

Kyselyn tehneen One Poll -yrityksen edustaja sanoi: ”Britanniassa on lähes mahdotonta mennä minnekään missä ei puhuttaisi säästä. Britit ovat lähestulkoon ylpeitä runsaasta sadekertymästään.”

Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolen väestöstä kohdalla brittiläinen keskustelu kääntyy säähän vähintään joka kuudes tunti. Joka neljäs briteistä pitää säätä niin mielenkiintoisena asiana, että sitä käytetään keskustelun avaajana. Kiinnostus säähän kasvaa myös nähtävästi iän myötä: siinä missä 18–24-vuotiaista vastaajista 42% katsoi sääennusteen ainakin kerran päivässä, yli 55-vuotiaista sen teki 80 prosenttia vastaajista.

Saaren säähän vaikuttavat eri tuulet. Skotlannin länsiosiin puskee merellinen tuuli pohjoiselta napa-alueelta, joka tuo mukanaan viileää ja kosteaa ilmaa. Itäiseen Skotlantiin ja koillis-Englantiin saapuu kylmää ja kuivaa ilmaa mantereenpuoleisen pohjoisen napa-alueen tuulen mukana. Eteläinen ja kaakkois-Englanti puolestaan saavat tuta mantereen kautta matkaavan trooppisen ilmamassan, joka kantaa mukanaan lämmintä ja kuivaa ilmaa. Walesiin ja lounais-Englantiin vaikuttavat taas lähinnä merelliset trooppiset tuulet, joiden mukana saapuu lämmintä ja kosteaa ilmaa. Joskus näiden eri ilmamassojen vaikutuksesta saarella saattaa olla kesäaikaan jopa yli 20 asteen lämpöero eri paikkakuntien välillä.

Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna sää on täällä rehevämpi puheenaihevaihtoehto kuin Suomessa. (Lähes 18 000 kilometrin mittaisella rannikolla lienee asian kanssa jotain tekemistä.) Suomen sää on loppujen lopuksi aika stabiili — Britanniassa sää vaihtelee koko ajan ja se kuuluisa sade saattaa yllättää milloin tahansa. Tällä viikolla oli päivä, jolloin mentiin parissa minuutissa auringonpaisteesta muutaman minuutin lumimyräkkään, tuosta vain.

Yllä olevan tutkimuksen vastaajista 44% yhtyi näkemykseen sään vaihtelevuuden merkityksestä keskustelunaihen yleisyyteen. Muita syitä sääaiheen pysyvyyteen olivat:

– keskustelemalla säästä on helppo olla ystävällinen tuntemattomille

– sää aiheena pitää keskustelun turvallisena eikä tarvitse keskustella henkilökohtaisemmista asioista

Sosiaaliantropologi Kate Foxin mukaan britit tarvitsevat sääkeskusteluja päästäkseen yli sosiaalisista estoistaan. Vaihteleva sää tarjoaa ihmisille aiheen, jonka varjolla on turvallista lähettää sosiaalisia viestejä toisille. Eikä säästä keskustelemalla tule vahingossa loukanneeksi ketään.

Suomen Lontoon suurlähetystö kertoi perjantaina Facebook-sivullaan saaneensa seuraavan sähköpostin, jossa Suomea kehotetaan lopettamaan epämiellyttävä käytös välittömästi — uutisoinnin perusteella tämän hetkinen kylmä ilma on saapunut tänne Suomesta:

Dear Sir/Madam/Ms,

According to reports in today’s newspapers, the foul weather that we are experiencing in the UK is coming directly from Finland.

I respectfully request that you stop this unfriendly behaviour immediately. It is playing havoc with my plans for the garden, not to mention the heating bills.

I shall expect an improvement very soon, and will not accept any excuses! Thank you.

Sään on parasta lämmetä pikaisesti. Täällä ihmisten suunnitelmat puutarhojensa suhteen menevät tällä menolla pipariksi ja kaasulämmityskulut kipuavat pilviin.

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 24/03/2013 Kategoria/t: Arki, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Vilpoista on!

Niin vain tuli lunta tänäkin talvena Lontooseen. Kun muutin tänne kolme vuotta sitten, edellisen kerran sitä oli tullut 18 vuotta sitten. Nyt on tullut kolmena vuonna peräkkäin.

Lumen tulo tietysti tarkoittaa sitä, että on kylmä, ja kun Lontoossa on kylmä, on myös kotona kylmä. Vessamme ikkunaa ei saa kiinni, joten siellä saa tunnustella jopa pakkasasteita jokusen kertaa päivässä. Huoneessani on kylmä myös: palelee, vaikka on kahdet housut, kolmet sukat ja kaksi pitkähihaista päällä. Keskuslämmitystä emme pidä päällä rahansäästön vuoksi, kaasu on sen verran kallista. Tämän vuoden puolella lämmitys on ollut kerran päällä.

Viime vuoden puolella ostamani lämpöpuhaltimen laitan iltaisin päälle joksikin aikaa, mutta kämppikseni pitää tiukkaa kirjaa myös sähkönkulutuksesta, joten koko iltaa se ei saa pöhöttää. Pidän lämmitintä päällä kymmenisen minuuttia, sitten taas toiset kymmenisen minuuttia kun lämpö on huoneesta haihtunut. Tosin joulun tienoilla viikon yksikseni kotona ollessani totesin, että oma kulutukseni on noin 3 puntaa viikossa, mikä on vähemmän kuin mitä sähköstä vuokran yhteydessä maksan — en siis hirveän huonoa omaatuntoa pode, kun lämmitän iltaisin huonettani.

Ja kuten yleensä, tälläkin pilvellä on se kuuluisa hopeareunuksensa: ei tarvitse pitää virvoitusjuomia jääkaapissa. Huoneeni nurkassa säilyttämäni Fanta Light -tölkit ovat aina mukavan vilpoisia juotavaksi. 😛

Lauantai-ilta pihallamme.

Lunta alkoi tulla eilen alkuillasta ja yhdeksän maissa suorastaan pyrytti hetken aikaa. Nyt se on kuitenkin sulamassa, vaikkakin hitaanlaisesti. Räystäät ovat tiputelleet vettä koko päivän. Toivottavasti pysytään nollan tienoilla tästä eteenpäinkin ja lumi ehtii sulaa. Muuten tulee hankalat työmatkat huomenna. Lumen soisi myös pysyvän pois, Suomen reissuun kun pitäisi lähteä reilun parin viikon päästä. Ei paljon reissata, jos koneet eivät pääse ilmaan. Jos matkaan pääsen, on varmasti hieman omituista olla sisätiloissa lämpimässä. Pari talvea kun on nyt mennyt kokonaan hytistessä.

Ajatukset ovat tosin jo lämpimämmillä suunnilla: olen varannut lennot kesälomareissulleni kesäkuun ensimmäisellä viikolla. Silloin kutsuu Ateena. Hotelleja olen katsellut myös, mutta vielä ei sopivanlaista ole löytynyt. Etsintä siis jatkuu, ja ajatus lomareissusta lämmittää kohmeisia ja kylmästä pakottavia sormia, kun netin uumenissa hotelleja iltaisin etsin.

Tänä iltana pitää jossain vaiheessa seurata presidentinvaalien tuloslaskentaa: voittaako rahamies vai rauhanmies. Taitaa tosin pesti mennä, sopivasti nykyajan kyynisessä hengessä, rahamiehelle.

 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 05/02/2012 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , ,

Lumi on katkaissut matkalaisten tien

Täytyy olla onnellinen päätöksestä käydä ”joululomalla” Suomessa lokakuussa. Heathrow’lla on tällä hetkellä massivisia ongelmia lentojen kanssa, lentokentän ilmoituksen mukaan maksimissaan vain noin kolmasosa lennoista lennetään tämän päivän ja keskiviikon välillä. Lentokenttäoperoija BAA (British Airports Authority) on kehottanut ihmisiä pysymään poissa Heathrow’n terminaaleista 1 ja 3 sillä ne ovat turvoksissa ihmisistä, mikä aiheuttaa riskejä itsessään. Kentälle tulisi matkustaa vain, jos on varma siitä, että oma lento on lennettävien joukossa.

Entinen työkaverini joutui jättää Suomi-joulun väliin, sillä hänen lentonsa on peruttu. Seuraava vapaa lento olisi ollut Finnairilla torstaina — suolaiseen 700 euron hintaan. Venäläinen kämppikseni Anna oli tänään matkalla Heathrow’lle Heathrow Expressillä, kun hän sai lentoyhtiöltä sähköpostin: lento on peruttu ja siirretty keskiviikolle. Lentojen peruutusten odotetaan jatkuvan yli joulun.

BBC julkaisi tänään artikkelin siitä, miten Helsinki-Vantaan lentokenttä selviää lumen keskellä joka vuosi. Suomalaisen tiedottajan mukaan avainasemassa ovat talvikauden ylimääräiset työntekijät, kunnon kalusto, kolme käytettävissä olevaa kiitorataa sekä erityinen ”lumitoimisto”, joka pitää yllä yhteyttä lennonjohdon, kenttähenkilöstön ja lentoyhtiöiden välillä.

Tänään kulovalkean tavoin netissä levinnyt surullisenhauska kuva kertoo eron brittiläisen ja norjalaisen lumenhallinnan välillä lentokentillä.

Tulee mieleen se koominen näky viime talvelta St. John’s Woodissa, kun kaksi kadunlakaisijaa yrittivät puhdistaa jalkakäytäviä märästä lumesta kuluneilla luudilla. Silloin olisi pitänyt olla kamera mukana.

Matkalaiset ovat saaneet kestää viime päivinä myös junaongelmia. Dieselvetureiden polttoaineen jäätyminen on aiheuttanut ongelmia muun muassa London Midland -junayhtiölle, joka kärsii myös jään aiheuttamista vahingoista kalustossaan. Jääpuikot ovat pudottaneet sähkölinjoja ja viime yönä satojen matkustajien matka jäi tästä syystä kesken Peterborough’n asemalla 140 kilometriä Lontoosta pohjoiseen. Junayhtiöistä ainakin First Great Western ja South West Trains ovat joutuneet perumaan osan vuoroista. Lontoon metrolinjoista Bakerloo ja Metropolitan ovat kärsineet ”ääriolosuhteista” eniten.

Lontoosta Pariisiin vievä Eurostar on perunut osan vuoroistaan ja muilla vuoroilla on vakavia myöhästymisiä. Eurostar on keskeyttänyt lippujen myynnin tämän päivän ja jouluaaton välillä. St. Pancrasin kansainvälisen aseman ulkopuolella on tänään ollut 2 kilometrin jono ihmisiä odottamassa josko he sattuisivat pääsemään Pariisiin. BBC julkaisi iltapäivällä masentavaa ilmakuvaa helikopterista, kun ihmiset värjöttelevät kuudetta tuntia jonossa aseman ulkopuolella. Täällä ollaan perinteisesti hyviä jonottajia, mutta BBC:n mukaan tunteet kuumenivat jonon hännillä siinä vaiheessa, kun liikennepoliisi sulki jonon eikä päästänyt siihen enää lisää ihmisiä.

Moottoriteillä puolestaan kaistoja on suljettu hylättyjen autojen ja linkkuun ajaneiden rekkojen vuoksi. Kuolonuhreja on liikenteessä ollut muutamia.

Eikä siinä vielä kaikki. Kouluja on suljettu vaikeiden sääolosuhteiden vuoksi ja Lontoon ambulanssipalvelu vastaanotti perjantain ja sunnuntain välisenä aikana 17 000 hätäpuhelua. Lumentulo nosti hätäpuhelujen määrää 30 prosentilla tavanomaisesta.

Ei voi muuta sanoa kuin että onneksi ei ole joulusuunnitelmia, jotka edellyttäisivät liikennevälineiden käyttöä.

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 20/12/2010 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , ,

Pikkujoulua ja ei

Tapasin eilen illalla muutaman tutun naaman illallisella. Ali ja Maureen olivat kutsuneet muutamia ystäviään illalliselle iranilaiseen ravintolaan. Ali on itse iranilainen; kuulin eilen ensimmäistä kertaa ikinä hänen puhuvan persiaa, kun hän teki pöydän ruokatilauksen. Muutoin olen kuullut vain Alin erinomaisen ”vihainen arabi” -imitaation pariin kertaan. 😆 (Ali ei tosiasiassa puhu arabiaa.)

Paikalla oli myös vanha tuttu muilta illallisilta tai sunnuntai-iltapäivisiltä lautapelisessioilta pubeissa, turkkilainen Ozan (lyhyemmin Oz) sekä minulle uusi tuttavuus Nazneen (lyhyemmin Naz). Mukana olisi ilmeisesti pitänyt olla myös Nazin aviomies, mutta hän ei päässyt paikalle.

Ravintola sijaitsi luoteis-Lontoossa Kensal Greenissä. Harmittelin kovasti sitä, että en saanut itseäni talosta ulos paria tuntia aiemmin, sillä aivan Kensal Greenin Overground-aseman vieressä sijaitsee Kensal Greenin hautausmaa, joka on yksi Seitsemästä suuresta (joista yhdessä — Abney Parkissa — olen jo käynyt). Se on Seitsemästä suuresta ensimmäinen ja vanhin; se perustettiin vuonna 1832. Olisin mielelläni käynyt siellä kuljeskelemassa kameran kanssa ennen ruokailua, mutta se jää nyt toiseen kertaan. Pitkän tähtäimen tavoitteenani on käydä kamerani kanssa jokaisessa näistä seitsemästä viktoriaanisesta hautausmaasta — tälle päivälle olen itse asiassa suunnitellut Tower Hamlets Cemeteryä, joka on noin puolen tunnin junamatkan päässä.

Alkuruoat ovat pöydässä. Samoin illallistajat: Ali, Maureen, Oz ja Naz.

Ali ja Maureen ovat jossain määrin ravintolasnobeja. Ei snobeja siinä mielessä, että kaiken pitäisi olla kallista ja fiiniä, mutta snobeja siinä mielessä, että he ovat tarkkoja ruoan laadusta ja autenttisuudesta (Alille esimerkiksi on tärkeää se, että iranilaiseksi itseään väittävässä ravintolassa ei käytetä mausteena chiliä, sillä chili ei kuulu perinteiseen iranilaiseen ruokaan). Samalla he ovat hintatietoisia: ruoan on oltava hyvää eikä se saa olla sellaisenaan ylihinnoiteltua. Heidän kanssaan kun illalliselle menee, saa olla varma siitä, että ruoka on laadukasta ja täyden illallisen saa noin 20 punnalla. Näin oli myös eilen illalla.

Alkupaloina oli lajitelma hummusta, yrteillä maustettua jogurttista kurkkusalaattia, kesäkurpitsasalaattia sekä kermaista kaalisalaattia ja iso lautasellinen tuoreita yrttejä kera juuston, pähkinöiden ja retiisien. Pääruoaksi tilasimme kaikille yhteisen grillilautasen, jossa oli salaatin lisäksi paria sorttia kanaa ja paria sorttia lammasta sekä mustaksi paistettuja tomaatteja. (Tomaatit olivat parhaita paistettuja tomaatteja, joita olen koskaan maistanut.) Lisäksi pöytään tuli muutama annos kana- ja lammasruokia sekä ylimäärin riisiä. Ohutta ja rapeahkoa kiviuunissa paistettua vaaleaa leipää oli tarjolla runsaasti myös. Juomana oli vettä ja dooghia, jogurttipohjaista ja yrteillä maustettua suolaista juomaa. (Ravintolassa ei islamin lakien mukaisesti tarjoilla lainkaan alkoholia, eikä sinne saa myöskään tuoda esim. omaa viinipulloa.) Jälkiruoaksi joimme pannullisen teetä sokerin kera.

Pääruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Illallinen oli erinomainen ja ruokaa jäi vielä kotiinviemisiksikin — tämän päivän lounas on siis hoidossa!

Eilisilta korvasi enemmän kuin hyvin sen, että jouduin jättää ylitöiden vuoksi firman pikkujoulut välistä perjantai-iltana. Muut lähtivät pubiin seitsemän maissa (laskutusten hoitajaa lukuun ottamatta, hän lähti hieman ennen kahdeksaa) ja ravintolavaraus oli puoli yhdeksältä. Minulla on maanantai vapaa, joten jouduin jäädä delegoimaan maanantain työni muille projektipäälliköille, mikä vei runsaasti aikaa, sillä projektilistani on tällä hetkellä noin kaksi kertaa niin pitkä kuin se normaalisti on. Oli siis paljon delegoitavaa.

Esimieheni soitti toimistolle varttia vaille yhdeksän ja käski minun jättää loput hommat sikseen ja ottamaan firman piikkiin taksin ravintolaan, jossa muut odottavat minua. Siinä vaiheessa olin kuitenkin lopettelemassa joka tapauksessa, ja sen verran huonolla tuulella, että ajatus fiinistä illallisesta hiprakassa olevien työtoverien kanssa ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Halusin vain pois työkuvioista ja kotiin. Niinpä pyysin heitä olemaan odottamatta minua ja sanoin jättäväni pippalot tällä kertaa välistä. En ollut syönyt aamuseitsemän jälkeen mitään, sillä jätin lounaan välistä ajatellen, että siten ehtisin varmasti saamaan kaikki valmiiksi ennen pikkujouluja. Nälkä oli ollut joskus iltapäivällä, mutta kun viimein pääsin ruokakaupan kautta kotiin kymmenen maissa illalla ja olin saanut väkerrettyä itselleni salaatin illalliseksi, jouduin syödä sen puoli väkisin, koska nälkä oli mennyt ohi päivän mittaan. Että sellaiset firman pikkujoulut minulla. 🙂 Mutta kuten sanottua, eilisillan ravintolaillallinen hyvässä seurassa oli varmasti monin verroin mukavampi kokemus kuin se, mitä perjantaina menetin.

Eilen matka ravintolaan ja sieltä pois bussilla ja Overgroundilla sujui muuten yllättävän hyvin siihen nähden, että kaupungissa on suhteellisen paljon lunta. Overground joutui seisomaan Eustonin asemalla noin 10 minuuttia ilmeisesti edellä menevän junan vuoksi, mutta muuten kaikki meni mukavasti. Näppäsin kodin lähistöllä lumisesta maisemasta kuvan matkallani illalliselle.

Dalston eilen hieman ennen iltakuutta.

Lontoolle epätyypillisesti talvi on siis jälleen kerran luminen, nyt jo toista vuotta putkeen.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 19/12/2010 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma, Työ

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Dublin-viikonloppu 26.-28.11.2010

Meillä oli taas kerran nettiystävysten tapaaminen, tällä kertaa Dublinissa. Meitä oli paikalla parhaimmillaan kuusi ihmistä: kaksi paikalle aikonutta joutuivat perua tulonsa, Jon rahasyistä ja Rob siitä syystä, että passi oli käynyt pesukoneessa turhan monta kertaa.

Dubliniin vääntäytyivät minun lisäkseni Misty ja Laura Teksasista ja Washingtonista, Rens Hollannista sekä pari irlantilaista, John Dublinista ja Niall tunnin junamatkan päästä Dublinin ulkopuolelta.

Laura ja Misty saapuivat Irlantiin jo torstaina, minä puoliltapäivin perjantaina ja Rens perjantai-iltana. Muut olivat aamupäiväretkellä Dublinin ulkopuolella kun saavuin kaupunkiin, joten pyörähdin katsomassa hostellini vieressä sijaitsevan Trinity Collegen kampusta. Muun muassa sen vuoksi, että Samuel Beckett, irlantilaiskirjailijoista suosikkini, opiskeli 1920-luvulla siellä ranskaa, italiaa ja englanninkielistä kirjallisuutta ja myös luennoi siellä 1930-luvulla. Tätä nykyä Trinityssä on noin 20-vuotias Samuel Beckett -keskus, jonka osana on asiaankuuluvasti myös teatteri.

Kampuksen rakennukset olivat upeita.

Kuljeskelin päämäärättömästi ympäriinsä vielä parisen tuntia. Olin ajatellut käyväni Writer’s Museumissa (Kirjoittajien museo), mutta harmikseni en ollut kirjoittanut sen osoitetta ylös, ja muistikuvani sen sijainnista kartalla olivat liian hatarat, joten se ei sattunut reitilleni. Jalkojen väsähdettyä kävin ostamassa päivän Guardianin ja menin lukemaan sitä pubiin Guinness-tuopin ääreen.

Tapasimme viimein porukalla noin puoli seitsemältä ja suuntasimme pubiin syömään. Rens liittyi seuraan noin tuntia myöhemmin.

Vaihdoimme jossain vaiheessa paikkaa rock-henkiseen baariin, jossa menikin loppuyö. Erikoista kyllä, puolen yön jälkeen havahduimme siihen, että ulkona välkkyi kirkas valo satunnaisesti. Kun poistuimme baarista neljän maissa kebab-paikkaa kohti, totesimme, että välkkyminen jatkui edelleen. Kesti hieman aikaa tajuta, että kyseessä oli salamointi. Pian kuitenkin alkoi jyristä siihen malliin heti salaman välähdyksen jälkeen, että huomasimme ukkosen olevan suoraan kaupungin yllä.

Kävimme syömässä, ja kun tulimme pihalle, oli alkanut sataa lunta. Eikä mitään normaalia lunta, eikä edes rakeita, vaan jotain niiden väliltä. Kevyttä, mutta kiinteää, styroksipallojen kaltaista lumiraesadetta, jollaista en ollut koskaan aiemmin nähnyt. Ja lunta tuli sankasti.

Matkalla hostelleille, lumisota alkamaisillaan. Kuvan otti John.

Misty, joka matkasi Dubliniin lämpöisestä Teksasista, oli innoissaan lumesta.

Teksasilainen lumitanssi.

Kun muut olivat menneet hostellilleen, John saattoi minut omalleni. Tunnelma aamuöisessä Dublinin keskustassa oli surrealistinen: kadut olivat tyhjiä ja hiljaisia, maa oli valkoisenaan lumesta ja joka puolella pubien ja kauppojen varashälyttimet ulisivat kuin viimeistä päivää, luultavimmin aiemman salamoinnin vuoksi.

Pakollinen black metal -henkinen poseerauskuva sillalla.

Meillä oli tarkoitus lähteä lauantaina aamukymmeneltä matkaan Dublinin ulkopuolelle Malahideen ja Howthiin, pariin pikku merenrantakylään, mutta koska kello oli noin viisi kun pääsimme pehkuihin, aamun lähtöä myöhäistettiin parilla tunnilla. John kävi aamusta huollattamassa autonsa ja tuli sillä perässä, kun me muut otimme junan Howthiin.

Kävimme alkuiltapäivästä lauantaina Howthissa puolen tunnin junamatkan päässä Dublinista. Saimme vapaana kuljeksivan koiran seuraksemme joksikin aikaa.

Howth oli tuttu paikka edelliseltä Dublinin reissulta, mutta tällä kertaa siellä oli paljon kylmempi. Pakkasta oli vain noin pari astetta, mutta meren läheisyys ja tuuli tekivät siitä paljon brutaalimman tuntuisen. Lisäksi edellisyönä satanut lumi ja jää oli pakkautunut ylös kalliolle johtavalle polulle niin, että kalliolle nouseminen — ja sieltä laskeutuminen — olisi ollut liian uhkarohkeaa. Jätimme yrityksen pariin metriin turvallisuussyistä.

Howthista John ajoi meidät Malahideen, jossa kävimme tutustumassa paikalliseen linnaan, joka oli Talbotin perheen omistuksessa 800 vuotta. Suvun viimeinen jäsen, viime vuonna Australiassa kuollut Rose Talbot joutui myymään linnan, osittain kyetäkseen maksamaan perintöverot. Nykyisin linnan omistaa Irlannin valtio.

Niall, Rens, Misty ja John kävelevät linnalle. Laura jätti unenpuutteen vuoksi päiväretken välistä ja kävi mm. seuraamassa kaupungilla talousvaikeuksien keskellä kamppailevien irlantilaisten mielenosoitusta.

Kävelimme metsikön läpi linnalle auringon laskiessa. Paluumatkalla olikin sitten niin pimeää, että tien hahmottaminen metsän keskellä oli hieman haasteellista. Sähkövalaistus on yliarvostettua. 😀

Linnan sisätiloissa kuvaaminen oli valitettavasti kielletty. Koristeellisista seinien ja kattojen puuleikkauksista, upeista huonekaluista ja vaikuttavan iäkkäästä kirjastosta olisi ollut mukava saada kuvia.

Illaksi palasimme Dubliniin ja siellä syömisten ja juomisten pariin pubiin. Tällä kertaa minä luovutin jo puoliltaöin, sillä työviikon — ja edellisen illan myöhään valvomisen — jälkeen unelle oli tarvetta. Muut olivat jatkaneet kuulemma puoli viiteen lauantaiyönäkin!

Sunnuntaina ei sitten ihmeempiä ehtinytkään. Kävimme syömässä valtavan perinteisen irlantilaisen aamiaisen paahtoleipineen, pekoneineen, papuineen, kananmunineen, sienineen, paistettuine tomaatteineen, makkaroineen, verimakkaroineen, white puddingkeineen (kuin verimakkara, mutta ilman verta) ja pannulla paistettuine perunaleipineen. Aamiaisen jälkeen Laura jatkoi junalla matkaa eteläiseen Irlantiin, jossa hänen reilun viikon Irlannin kiertomatkailunsa alkoi. Misty ja Rens jäivät vielä päiväksi Johnin kanssa Dublinia kiertelemään. Minä puolestani suuntasin lentokentälle ja toivoin, että lentoani ei peruttaisi. Eikä peruttu; se oli vain kenties puolisen tuntia myöhässä sääolosuhteiden vuoksi. Dublin vaikuttaa selviytyvän paremmin talviolosuhteista kun Lontoo. Lentoni oli kuitenkin sopivaan aikaan siinä mielessä, että laskeutumiskenttäni Gatwick oli jo päivän päästä suljettu lumisateiden vuoksi, peräti muutamaksi päiväksi.

Edellisestä kerrasta, kun amerikkalaisnaisia näin, ehti kulua pari vuotta. Toivottavasti ei menisi niin kauaa seuraavaan kertaan. Rensin kohdalla on puolestaan ilmassa mahdollisuus siitä, että hän saisi työpaikkansa puolesta siirron Lontooseen ensi vuonna. Saa nähdä, miten käy!

Johnin näin jo nyt menneenä viikonloppuna uudestaan: hän tuli kaverinsa Emman kanssa pitkäksi viikonlopuksi Lontooseen ja spesiaalitapauksena maanantai-iltana amerikkalaisbändi Neurosiksen keikalle. Liityin heidän seuraansa keikalle; joukossa oli myös sunnuntai-iltana camdenilaisessa metallibaarissa tapaamamme chileläinen Pablo, joka innostui lähtemään keikalle myös, sekä Emman ystävä John.

Asiasta kolmanteen, viimeksi mainittu John yllätti minut siinä vaiheessa, kun kysyin häneltä mitä hän tekee työkseen. Ulkonäön perusteella olisin veikannut hitsaria. Pystyin helposti kuvittelemaan noin 35-vuotiaan pitkätukan poninhäntäpäähän hitsarin kypärän ja ruumiillisen työn tekijältä näyttävän kehon päälle hitsarin haalarit. John tekee kuin tekeekin ruumiillista työtä, mutta hieman eri mielessä kuin ajattelin. Hän on ammatiltaan freelance-palsamoija, joka kiertää ympäri Irlantia valmistamassa ruumiita avoimen arkun hautajaisia varten. Kovin tarkkoja yksityiskohtia en onnistunut hänen työstään saamaan, mutta pääroolissa on kaikkien ruumiin nesteiden (mukaan lukien virtsa ja ulosteet) poistaminen, kaulavaltimon kaivaminen esiin ja veren korvaaminen formaldehydipohjaisella kemikaaliliuoksella. Ruumis myös luonnollisesti pestään, puetaan, meikataan ja sen hiukset kammataan/muotoillaan. Palsamoija tekee työnsä yksin, tai kuten John sanoi, hänen työtoverinsa on käsiteltävä ruumis. Taitaa olla tähän mennessä erikoisin ammatti, johon olen live-elämässä törmännyt. Mikäli aikaa keskustelulle ennen keikkaa olisi ollut enemmän, olisi ollut mielenkiintoista kuulla enemmänkin muun muassa siitä, miten tuonkaltainen ammatti vaikuttaa ihmisen näkemyksiin kuolemasta, elämästä ja ruumiillisuudesta. Ei tuohon hommaan ihan kuka tahansa heikkohermo pystyisi.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 07/12/2010 Kategoria/t: Ihmiset, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , ,

Joulunaika Suomessa

Kuten sivuston ulkoasun päivittämisestäkin näkee, henki pihisee siis minussa edelleen vaikka blogi oli aika hiljainen joulukuussa (säälittävin kuukausi kirjoittamisen suhteen koko vuonna). Toivon mukaan pääsen taas tavanomaiseen kirjoittamisvauhtiin tästä alkaen.

Vietin siis joulun Suomessa. Lento Helsinkiin perjantaina 18.12. oli nelisen tuntia myöhässä kaakkois-Englantiin sataneen lumen vuoksi, joten päivästä lentokentällä tuli pitkä. Myös junamatka kentälle oli pitkä. Maksimissaan odotteluineen normaalisti 45 minuuttia kestävä reissu vei puolitoista tuntia, kun lumi hidasti matkaa ja terrorisoi kalustoa. Junamme lähtö oli jo yli puoli tuntia myöhässä, tämän jälkeen kihnutimme rikkinäisen veturin perässä ensimmäisen puoliskan matkaa. Onneksi olin ajoissa liikenteessä. Kaikki matkustajat eivät olleet, ja junassa olikin pari kelloaan jatkuvasti vilkuilevaa matkalaista.

Gatwickillä peruttiin koneemme kapteenin mukaan 60–70 prosenttia kaikista lennoista, koska osa henkilökunnasta ei ollut päässyt aamulla töihin julkisten liikennevälineiden tökkiessä pahasti. Meidän lennollemme matkustamohenkilökuntaa haalittiin muun muassa peruuntuneelta Kreikan lennolta. Onneksi kone sentään pääsi ilmaan; kentällä kun näki sitäkin, että lähtöaulasta poistui porukkaa heidän kuultuaan vasta lähtöselvitysten ja turvatarkastusten jälkeen, että lento perutaan.

Itse tuijottelin ”PLEASE WAIT” -tekstiä ruudulla pari tuntia tietämättä lähtisikö lento edes koskaan vai peruttaisiinko sekin. Harkitsin jonkin aikaa aamulla kotona otanko kirjan mukaan matkalle. Osoittautui hyväksi päätökseksi napata John Steinbeckin To a God Unknown (suom. Tuntemattomalle jumalalle) mukaan, aikaa kun oli loppujen lopuksi runsaasti kulutettavana.

Paluumatka Lontooseen oli samoin ongelmallinen. Juna Tampereelle oli reilun tunnin myöhässä, joten vaarana oli myöhästyä koneesta. Niinpä vanhempieni oli lähdettävä viemään minua ex tempore lentokentälle. Ehdin kuin ehdinkin koneeseen, mutta vanhemmilleni päivästä tuli valitettavasti vähintäänkin yhtä pitkä kuin minulle, ja isälle vielä erityisen raskas, sillä hän joutui istumaan ratin takana yhden pitkäksi venähtäneen työpäivän verran. Kovasti kiitollinen olen kyllä yhä avusta. Meinasivat nimittäin Kokkolan juna-asemalla stressihormonitasot kohota.

Vietin reissullani yhden yön Helsingissä ja tapasin kolmea ystävääni. Samoin vietin yhden yön Jyväskylässä ja tapasin siellä myös kolme ystävää. Harmi kyllä, olin hukannut suomalaisen SIM-korttini, jonka mukana meni suurin osa puhelinnumeroistani. En siis valitettavasti saanut kaikkiin Jyväskylän tuttuihin yhteyttä. Lauantaina minulla oli muutamia tunteja luppoaikaa, jolloin kaipasin mahdollisuutta soittaa entisille työkavereille yliopistolla ja tiedustella aikatauluja illalle. Glögilasillisella olisi ollut mukava käydä kuulumisia vaihtamassa pitkästä aikaa. Kenties ensi kerralla. 🙂

(Vasta nyt tajusin, etten muuten juonut tänä jouluna yhtään lasillista glögiä! 😮 )

Niin, ja kiitos vielä kerran Niinalle ja Mallalle, jotka soivat minun yöpyä luonaan! Toivottavasti voin joskus olla teille vastaavaksi avuksi. 🙂

Sunnuntaina matka jatkui kohti länttä ja lapsuudenmaisemia  Keski-Pohjanmaalla. Siellä keskityin leipomiseen, pyykin pesemiseen, elokuvien katsomiseen ja suklaan syöntiin. Joulusta en niin välitä, mutta oli mukava nähdä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa. Ja joulun aika on toki sopiva tekosyy syödä suomalaisia herkkuja enemmän kuin sielu sietää. Parasta oli Geisha-suklaa (jota talossa oli PALJON, eräänä päivänä kun kolme ihmistä oli sitä sattunut ostamaan sen jälkeen kun joku mainitsi, että edellinen laatikko oli loppu jo ennen aattoa), leipäjuusto ja äidin tavallinen ruskea kastike perunoiden ja suolakurkun kanssa. Veljeni ja tämän avovaimon kinkku oli myös oikein onnistunutta, eikä leipomani kinkku-juustopiirakkakaan pahaa ollut. Ja tottakai minun oli perinteitä (=veljeni vaatimusta) kunnioittaen kokattava yhtenä päivänä myös savulohipastaa. Se vie aina kielen mennessään.

Viimeisestä noin kymmenestä vuodesta poiketen en tällä kertaa ajan vähyyden vuoksi kiertänyt kaikkia ystäviäni läpi talosta taloon, vaan kutsuin heidät yhdessä päiväkahville joulun jälkeen. Siinä meillä olikin sitten koko teinivuosien porukka koolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Samoin ehdin nähdä yhtä serkuistani ja vielä viidennen nuoruusvuosien ystävän. Mummua kävin toki katsomassa pariin otteeseen myös. Mielessä kävi tosin sieltä poistuessa, että olikohan tämä viimeinen joulu, kun mummun näen. Ensimmäistä kertaa koskaan tuollainen tunne minulle tuli, toivottavasti ei pidä paikkaansa…

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava. Oli myös hienoa, että sai pitkästä aikaa kokea sen miltä tuntuukaan, kun talossa on sisällä lämmin. Tai että käsienpesuhana on niin pitkä, että sen alla mahtuu kunnolla pesemään kätensä. Tai että kylmä ja kuuma vesi tulevat molemmat samasta hanasta. Tai että vessasta kylppäriin voi liikkua ilman, että joutuu tilanpuutteen vuoksi kääntämään kyljen edelle.

Tästä kaikesta huolimatta Lontooseen oli kuitenkin mukava palata vuoden viimeisinä hetkinä.

Leipäjuustoa tosin jäin erityisesti kaipaamaan. Siksipä ostin itselleni viime viikolla juustokankaan (cheese cloth, mikä lieneekään virallinen nimi sille suomeksi). Suunnittelen nimittäin tekeväni tässä lähiaikoina — kenties jo ensi viikonloppuna — intialaista paneer-juustoa, joka on hyvin samantyyppistä kuin suomalainen leipäjuusto, myös valmistustekniikaltaan.

Olen täysin koukussa paneeriin. En näytä pystyvän käymään intialaisissa ravintoloissa syömässä ilman, että tilaan sitä sisältävän ruoka-annoksen. J0nkinlainen tauti kai tämäkin on. Uuden vuoden aattonakin kävin matkalla illanviettoon syömässä itsekseni intialaisessa ravintolassa paneer tikka masala -annoksen ja voi vietävä, että oli hyvää! Toivottavasti juuston teko onnistuu. Olisi nimittäin ihanaa saada paneeria kohtuuhinnalla myös omiin kotitekoisiin curryihin (enkä itse asiassa edes tiedä mistä paneeria löytäisin — kenties jostain aasialaisesta supermarketista China Townissa?). Toki sen sisältämä proteiini on myös tervetullutta, aika pitkälti kuin kasvisruokaa syön. Juustoseikkailuistani saa epäilemättä lukea sitten täältä blogin sivuilta. 😛

Lontooseen siis palasin uudeksi vuodeksi. Uuden vuoden vieton blogipostauksen voisi kuitenkin jättää seuraavaan kertaan. On sitä mittaa tässä postauksessa jo ihan tarpeeksi. 🙂

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 05/01/2010 Kategoria/t: Arki, Ihmiset, Matkailu, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Maanantaina Lontoossa oli pakko kävellä…

…jos johonkin halusi päästä. Sunnuntain ja maanantain välisen yön lumimyräkkä teki tehtävänsä.

Suomalaisin silmin katsottuna maanantaiaamuna ikkunasta näkyi normaali talvinen maisema. En tosin ollut uskonut lunta Lontoossa koskaan näkeväni, joten olin itse asiassa aika ihastunut lumen näkemisestä oudossa kontekstissa. Suomessa lumi saa minut lähinnä vain pahalle päälle, mutta maanantaiaamuna kyllä totta puhuen hymyilytti. Mietin mielessäni, että olisi mielenkiintoista nähdä, miten paikalliset reagoivat erikoislaatuiseen talvisäähän.

Aamullinen näkymä ikkunastani 2.2.2009.

Aamullinen näkymä ikkunastani maanantaina 2.2.2009.

Ja erikoislaatuinen se kyllä tosiaankin oli. Lontoossa satoi lunta ensimmäistä kertaa 18 vuoteen. Kokonainen sukupolvi oli kasvanut lumettomassa pääkaupungissa. Sitten lunta tulikin yhdessä vuorokaudessa noin 20 cm. Keskiviikkoon mennessä Lontoon alueella lunta oli tullut kaiken kaikkiaan kolmisenkymmentä senttimetriä.

Erikoista oli myös se – näin lumeen tottuneen suomalaisen näkökulmasta – miten lumen tulo vaikutti sekä päivittäiseen elämään että ihmisten mieliin.

Kaupunki alkoi vaipua talvihorrokseensa puoliltaöin viikon vaihtuessa toiseksi. Illallinen pieni lumentuhnutus oli yltynyt kunnon lumisateeksi. Puolen yön maissa sunnuntain puolella bussikuskit saivat yksi toisensa jälkeen käskyn palata varikolle. Kyydissä olleet matkustajat vietiin vielä pysäkeilleen, mutta uusia ei enää otettu kyytiin. Pian pyryttikin jo kunnolla.

Lentokenttiä suljettiin. Maan suurimmalla lentokentällä Heathrowlla 58 lumiauraa putsasivat kiitoratoja lumesta, mutta silti kaksi kiitorataa jouduttiin pistää välillä kiinni. British Airways perui kaikki lähtevät lentonsa.

Maanantaina tuhannet koulut olivat sulkeneet ovensa eri puolilla maata. Myös Lontoo lamaantui.

Yhtä linjaa lukuun ottamatta kaikki Lontoon maanalaisen linjat olivat kokonaan tai osittain suljettuja. Valtava määrä metroasemia oli kokonaan kiinni. Jo yksin tällä oli suunnaton merkitys kaupungin päivittäiseen elämään: Lontoon metro kuljettaa yli neljä miljoonaa ihmistä päivittäin.

Sunnuntain puolella 20 bussia oli suistunut yksin Lontoossa tieltä liukkaan kelin vuoksi. Maanantain osalta tehtiinkin pääkaupungissa historiallinen päätös: ensimmäistä kertaa miesmuistiin Lontoon bussit olivat maanantaina 2.2. kokonaan likennöimättä. Julkinen liikenne oli nyt käytännössä kokonaan lamaantunut; bussimatkoja kertyy Lontoossa kuutisen miljoonaa joka arkipäivä.

Lontoon pormestari Boris Johnson, joka on tunnettu villistä vaaleasta tukastaan ja erikoisista letkautuksistaan, kommentoi Lontoon lamaannuttanutta myräkkää sanomalla:

This is the right kind of snow, it’s just the wrong kind of quantities.

Eli kaupunkiin satanut lumi on oikeanlaista, sen määrä vain on väärä.

Lunta oli tullut yön aikana ihan mukavasti.

Lunta oli tullut yön aikana ihan mukavasti.

Heräsin normaalisti aamuseitsemältä. Aamutoimiani tehdessäni vuokraemäntäni huikkasi minulle, että bussit eivät liikennöi tänään lainkaan ja metrolinjat ovat tukossa.  Muistin katsoneeni Suomessa vielä ollessani Google Mapsista, että jos haluaisin kävellä töihin, minulta kuluisi siihen arviolta 1h 15 min. Mietin mielessäni, että taitaa tulla kävelyreissu töihin tänään.

En kuitenkaan ollut vielä ehtinyt edes aamupalalle, kun pomoltani tuli tekstiviesti klo 07.20: Ei tarvitse tulla töihin, pulju pysyy kiinni tämän päivän metrojen ja bussien liikennöimättömyyden takia. Pomoni toivotti minulle hauskaa päivää. Otin tietysti vapaapäivän yllättyneenä mutta iloisena vastaan.

Päätin hyödyntää vapaapäivän ja historiallisen sään lähtemällä pitkälle kävelylle kameran kanssa. Suuntasin kulkuni kohti Regent’s Parkia, joka on parin neliökilometrin kokoinen puisto noin puolen tunnin (jäisellä kelillä, korollisilla kengillä :)) kävelymatkan päässä kotoa.

Kuljin puistoon Grand Union -kanaalin vartta, mutta ennen kuin olin edes sinne saakka päässyt, kuulin jo riemunkiljahduksia lumisotalaisten suusta. Pari soturia ryntäsi kirjaimellisesti kadulle lumipallojensa kanssa. Molemmat näyttivät siltä, että kun edellisestä lumipeitteestä kaupungissa oli kulunut se 18 vuotta, he näkivät ja kokivat nyt molemmat ensimmäistä kertaa lunta Lontoossa.

Grand Union Canal / Regent's Canal

Grand Union Canal / Regent's Canal.

Puistossa oli aika mukavasti ihmisiä jo puoli kymmenen maissa kun sinne saavuin. Siellä ulkoilutettiin koiria, rakennettiin lumiukkoja, oltiin lumisotaa, laskettiin pulkkamäkeä ja räpsittiin kuvia. Ihmisiä yhdisti yksi asia: hymy oli kaikilla herkässä. En ollut ainut, joka oli saanut päivän vapaaksi. Kaiken kaikkiaan noin 6,4 miljoonaa työssäkäyvää ihmistä jäi maanantaina kotiin poikkeuksellisen sään vuoksi.

Joku on rakentanut lumiukon penkille Regent's Parkissa.

Joku oli rakentanut lumiukon penkille Regent's Parkissa.

Puisto itsessään oli lumipeitteen alla kaunis.

Näkymää Regent's Parkissa.

Näkymää Regent's Parkissa.

Kuljeskelin päämäärättömästi puistossa pari tuntia, kunnes nälkä alkoi kurnia. Näppäsin vielä muutaman kuvan ja käänsin nokkani kohti luodetta.

Sadat linnut pitivät puistossa kovaa mekkalaa.

Linnut pitivät puistossa kovaa mekkalaa.

Kun pääsin viimein takaisin St. John’s Woodiin, pitsankuvat silmissä ja väsyneenä, menin saman tien paikalliseen ruokakauppaan. Muistutin nälkäiselle itselleni, että muistaisin myös ostaa maitoa. Se oli se pääasia, nälän tyydyttämisen lisäksi. Viimeiset maidot olivat menneet aamukahviin, enkä mielelläni juo teetäkään mustana.

Kauppaan astuessani huomasin kuitenkin pian, etten ollut ainut, joka oli ruokaostoksilla. En todellakaan osannut odottaa, että kauppa olisi niin turvoksissa ihmisistä. Jono kassoille oli kymmeniä metrejä. Kun jono ennen oli pahimmillaan ollut lihatiskille saakka alkuillasta, kun ihmiset pääsevät töistä, kiemurteli se nyt melkein koko kaupan ympäri lihatiskiltä einestiskille, sieltä juusto- ja maitohyllylle, ja viimein vihanneshyllyiltä aina hedelmähyllyille ja köyhälle leipäosastolle asti.

Nappasin kaupan keskellä olevilta hyllyiltä tiivistemehupullon, ja totesin, että loput tavarat saankin sitten kerättyä jonottaessani.

Maitohyllyllä minua kohtasi yllätys: Kaikki rasvattomat ja kevytmaidot olivat poissa. Jäljellä oli vain laiha hyllyllinen täysmaitoa. Otin siis purkin täysmaitoa (joka täällä on muuten sinikorkkisessa kanisterissa, kun taas rasvaton on punakorkkisessa ja kevytmaito vihreäkorkkisessa kanisterissa), maitoa kun kerran kipeästi tarvitsin.

Kun pääsin kotiin ja paistetun pitsani (ja täysmaitokaakaoni) kanssa viimein tietokoneen ääreen, kerroin kauppakokemuksestani ja täysmaitopakotteesta rakkaille keskustelufoorumiystävilleni. Rob Skotlannista kommentoi:

Welcome to Britain; where panic buying all the milk and bread is common place at the hint of bad weather because, of course, all the trucks carrying basic provisions are more likely to skid off the icey roads and burst into flames.

Olin siis juuri omakohtaisesti kokenut sen, miten britit poikkeuksellisen sään iskiessä ostavat paniikissa kaupat tyhjiksi maidosta ja leivästä. Mielenkiintoinen sosiaalinen ilmiö sinänsä. Se, ja ihmisten aurinkoiset kasvot lumen tulon myötä.  🙂

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 05/02/2009 Kategoria/t: Kaupunki, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , ,