RSS

Avainsana-arkisto: Queen

Ai juu…

…unohdin sanoa aiemmin, että Nunnia ja konnia -musikaali perjantai-iltana oli aivan upea. Pääosan esittäjä Patina Miller eritoten loistava, lavasteet, valot, puvustus häikäiseviä. Tarina toimi erinomaisesti teatterin lavalle muokattuna ja musiikki vei mukanaan. Ehdottomasti suosittelemisen arvoinen!

Esitys palautti uskoni musikaaleihin — heinäkuussa näkemäni We Will Rock You -musikaali, joka siis rakentui Queenin musiikin ympärille, kun oli aika kehno, varsinkin tarinansa puolesta. Käsikirjoittamiseen perehtynyttä se hiersi ennalta-arvattavalla ja väkisin kääntyvällä juonellaan ja vanhan Queen-fanin sisintä se korvensi imelyydellään. Jos We Will Rock You on pyörinyt jo kahdeksatta vuotta, alkukesästä startanneelle Sister Act -musikaalille on varmasti odotettavissa paljon pidempää elinkaarta. On se ehdottomasti sen arvoinen.

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 07/09/2009 Kategoria/t: Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , ,

Vieraat rannat

Käyttäjänimelläni foreignsands (engl. vieraat hietikot, vieraat rannat) on oma historiansa.

Itsestään selvä selitys nimelle on se, että olen itse nyt vierailla rannoilla, Euroopan suurimmalla saarella.

Mutta käyttäjänimelläni on myös hieman monimutkaisempi taustansa.

Foreign sands on monikkomuoto sanoista ”Foreign Sand”, joka puolestaan on Roger Taylorin soololevyn Happiness? (1994) erään kappaleen nimi. Roger Taylor on Queenin rumpali.

Queen puolestaan oli aikoinaan iso osa elämääni. Se oli suosikkibändini noin kymmenen vuoden ajan. Queenin 1980-luvun musiikin kokoelmalevy Greatest Hits 2 on muuten edelleen Suomen kaikkien aikojen myydyin ulkomainen levy. Levy nimeltä Queen II (1974) puolestaan oli ensimmäinen CD-levy, jonka ostin. Ostin sen kuudennella luokalla luokkaretkeltä Ruotsista. Olin huimasti edellä aikaani: perheessämme ei tuolloin vielä edes ollut CD-soitinta saatikka tietokonetta, jolla levyä olisi voinut soittaa. Minun piti viedä se luokkakaverini naapurin Juhon luo, jotta Juhon isoveli Pepe voisi nauhottaa levyn minulle kasetille. Olin kuitenkin päättänyt jo tuolloin, että hankin kaikki Queenin levyt CD-muodossa. Tätä kirjoittaessani minulta puuttuu vielä pari levyä reilusta kahdestakymmenestä (studioalbumit + muut hankkimisen arvoiset levyt).

Ihastuin ensimmäistä kertaa Queenin musiikkiin suurin piirtein kuusivuotiaana, kahdeksankymmentäluvun puolivälissä, kun näin televisiosta Who Wants to Live Forever -kappaleen videon, kun se oli Suomen videolistalla Top 10:ssä. En tosin tuolloin tiennyt mistä yhtyeestä oli kyse, mutta tunnistin kappaleen viitisen vuotta myöhemmin, vuonna 1991, kun löysin Queenin ”uudelleen”. Olimme tuolloin äidin kanssa unohtaneet perua Fazerin musiikkikerhon kuukauden äänitteen: postista tulla tupsahti Queenin tuore albumi nimeltä Innuendo, kasettiversiona. En itse heti innostunut sitä kuuntelemaan (niinkin brutaalista syystä kuin että en pitänyt levyn kansitaiteesta), mutta lainasin sen silloiselle parhaalle ystävälleni Elinalle, joka piti levystä, varsinkin The Show Must Go On -kappaleesta. Ystäväni innoittamana kuuntelin levyn läpi ja retkahdin siihen täysin. Siitä alkoi Queenin levyjen metsästäminen (luokkakaverini Riikan vanhemmilla oli vuoden 1977 News of the World -albumi kasetilla — olin ratketa riemusta kun sen lainaan sain) ja se johti lopulta mm. Who Wants to Live Forever -kappaleen löytämiseen uudelleen.

Tästä se kaikki lähti, 23 vuotta sitten:

Olin ehtinyt olla Queen-fani vasta vähän aikaa, kun näin puoli yhdeksän uutisista televisiosta marraskuussa 1991, että Freddie Mercury oli kuollut. En silloin edes tiennyt, että Freddie sairasti aidsia. Äkillinen kuolema tuntui pahalta; taisin mennä jopa tirauttamaan parit kyyneleet huoneeseeni uutiskatkelman päätyttyä.

Freddie Mercuryn elämään lapsena/varhaisnuorena tutustuminen vaikutti myös varmasti siihen, että en ole esimerkiksi koskaan suhtautunut epäluuloisesti homoseksuaaleihin. Tai ylläpitänyt mielessäni virheellisiä käsityksiä aidsista. Opin hyvin nuorena suvaitsevaisuutta ja avarakatseisuutta, myös osaltaan epäsuorasti Queenin musiikin kautta. Queen vaikutti elämääni myös muilla tavoin. Kitaristi Brian May oli syy siihen, että aloitin seitsemän vuotta kestäneen kitaransoittoharrastukseni. Samoin Queenin musiikki oli yksi suurimpia syitä siihen, että opin englantia niin nopeasti kuin opin. Kelasin kasettini puhki, kun yritin kirjoittaa kymmenien kappaleiden sanoituksia ylös korvakuulolta ja sanakirjan kanssa. Väänsin sanoitusten parissa varmasti kymmeniä tunteja ja opin valtavan määrän englannin kielen sanoja samalla. Kuulin myös paljon sanoja väärin. Harmi, etten säästänyt noita lyriikkalappujani. Niitä olisi hauska lueskella nyt, kun englannin ymmärrys on aivan toista luokkaa.

Jostain syystä tämän seuraavan kappaleen sanoitusten ylös kirjoittaminen jäi minulle erityisen elävästi mieleen. Istuin mankkani kanssa valkoisen pöytäni ääressä ja kuuntelin tahdin pari, kirjoitin ylös mitä irti niistä sain, kelasin nauhaa taaksepäin, kuuntelin tahdit uudelleen, täydensin tekstiä, kelasin taas, kuuntelin uudelleen, kelasin vielä ja kirjoitin lisää. Olin ehkä noin 12-vuotias, ja siinä missä laulun sanoitukset ovat nyt minulle päivänselvät, ne eivät olleet sitä silloin. Sanasta ’Sammy’ tuli tekstissäni ’tell me’ tai ’time it’, sanasta ’begin’ tuli ’be keen’ (mutta opinpahan nuorella iällä, mitä sana ’keen’ tarkoittaa) ja sanasta ’notions’ tuli ’know-sures’. Ei se enää nykyään niin hankalaa ole. 😉

(Ja voi että miten ihastunut olin Roger Tayloriin silloin! :razz:)

Queen oli myös suuri, kenties suurin, syy siihen, että halusin päästä bändin kotikaupunkiin Lontooseen käymään. Vietinkin 16-vuotissynttäreitäni (muistaakseni se oli tuo kesä) Lontoossa kielikurssilla. Täällä silloin ollessa piti toki käydä Freddien kotitalolla (jota muuten sitäkin, kuten Abbey Road -studioita, ympäröi muuri — tosin se on varmaan noin kolmimetrinen muuri, ei mikään, jonka juurelle joutuu kyykistyä, jos haluaa tussata siihen viestinsä). En kyllä kirjoittanut muuriin mitään, minut kun oli kasvatettu olemaan tuhrimatta muiden omaisuutta, mutta olen 99% varma, että talolle kävellessäni minua vastaan käveli Mary Austin, Freddien paras ystävä, jolle Freddie jätti testamentissaan talon asuttavaksi. Mary asuu siellä edelleen perheensä kanssa.

Tällä reissulla en ole Freddien vanhalla kotitalolla käynyt, eikä suunnitelmissani ole siellä käydäkään. Mutta olisi se varmasti aika kummallista kävellä siitä ohi joskus ensi kuussa (olin täällä kielikurssilla kesäkuussa) ja miettiä, että tässä minä silloin seisoin, aika lailla tasan 13 vuotta sitten, ja pyysin jotain ohikulkijaa ottamaan minusta valokuvan kirjoitusta täynnä olevan ruskean muurin edessä. Enpä silloin osannut aavistaa, että palaisin joskus vielä asumaan tänne, silloiseen unelmieni kaupunkiin.

Mutta niin.

Pitkästä pakanarallatus kaunis, tämä on siis käyttäjänimeni tausta. Ja tässä on lopuksi kappale, josta nimi tulee. Ei sinänsä mikään erikoinen kappale itsessään. Sanoituksetkin ovat kovin ”juustoiset”, kuten täällä sanotaan, eli kuta kuinkin ’vaivaannuttavan imelähköt’ maailmaa syleileväisyydessään. Mutta se oli silti minulle teini-iässä tärkeä kappale. Roger Taylor Vierailla Rannoilla siis.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 12/05/2009 Kategoria/t: Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,