RSS

Avainsana-arkisto: rentoutuminen

Kelluntaa

”Kiva kokeilla jotain uutta” oli ajatuksena, kun ostin kolmen kerran kelluntaterapiapaketin jonkin aikaa sitten. Tänään oli aamusta kymmeneltä ensimmäinen sessio, ensi viikolla seuraava ja viimeinen siitä viikko eteenpäin.

Kelluntaterapia (floatation therapy) on rentoutumistarkoitukseen suunnattu hoitomuoto, jossa asiakas menee ilkosiltaan suihkun jälkeen äänieristettyyn tankkiin, jossa on noin 25–30 cm voimakasta suolavettä, joka on lämmitetty kehonlämpöiseksi. Tehokkaasti kelluttavana suolana on magnesiumsulfaatti, myös karvas- tai katkerosuolana (tai epsomsuolana) tunnettu magnesiumin, rikin ja hapen yhdiste, jota käytetään muum muassa lihaskouristusten hoitoon ja maataloudessa kasvien magnesiumin lähteenä. Siellä sitten lillutaan kuin painottomuudessa noin tunnin verran rentoutuen. Session alussa rauhoittava musiikki soi noin 10 minuuttia, mutta sen jälkeen on täysin hiljaista aina viimeisiin minuutteihin asti, jolloin musiikki alkaa taas soida session päättymisen merkiksi. Tankissa on mahdollista pitää päällä himmeä valo, jos ei ihan pimeydessä halua kellua.

Kelluntatankki

Alkujaan 1950-luvulla kelluntatankkia käytettiin psykologisissa kokeissa, joissa testattiin aistideprivaation vaikutuksia ihmisiin. Tällöin todettiin muun muassa, että pitkitetty aistiärsykkeiden poistaminen tai minimointi johtaa muuntuneeseen tajunnantilaan ja hallusinaatioihin. Tästä syystä aistideprivaatiota on käytetty myös kidutuskeinona. Lyhyempikestoisena kokemuksena se on rentouttava, minusta ei niin kovin kaukana esimerkiksi saunan mukanaan tuomasta rentoutumisen tunteesta.

Ilma oli mukavan lämpöinen (eilenkin oltiin kolmessakymmenessä asteessa) heti aamusta, joten kävelin Canary Wharfiin, jossa yritys sijaitsee. Perillä vastassa oli muhkealihaksinen musta mies, joka oli varsin hyvällä tuulella. Hän esitteli minulle tilat, ensikertalainen kun olin, ja pahoitteli, että Brad Pitt ja George Clooney eivät valitettavasti ole töissä viikonloppuisin, joten saisin tyytyä hänen esittelykierrokseensa. Hänellä ainakin huumorin kukka kukki!

Itse sessio oli varsin rentouttava, mutta ihmeen hankalaa on saada lihaksensa rennoiksi. Käytin tarjolla ollutta puhallettavaa niskatyynyä tankissa kelluessani ja kenties siitä syystä varsinkin niskan lihaksista oli tietoinen koko kellunnan ajan. Samoin huomasin otsalihasten jännittyvän tahattomasti. Ensi kerralla jätän tyynyn pois ja koitan olla kurttuilematta kulmieni kanssa. Muuten kyllä sain itseni rennoksi. Tunnin kuluttua tuntui itse asiassa hieman oudolta nousta taas seisomaan ja tuntea lihasten raskaus luiden ympärillä. Voisin kuvitella, että työstressin taikka runsaan urheilun raskauttamien ihmisten lisäksi lihaston, luuston ja jänteiden kanssa kipuileville ihmisille kellunnasta voisi olla hyötyä.

Perjantaina menen lillumaan työpäivän jälkeen. Unen luulisi tulevan illalla helposti.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 19/08/2012 Kategoria/t: Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , ,

Ihana syntymäpäivä

Kello on nyt noin kymmenen illalla ja vietin juuri kenties parhaan mahdollisen syntymäpäiväiltani.

Vuokraemäntäni ja isäntäni lähtivät tänä aamuna kesäksi pois maasta, joten asustan talossa nyt yksin seuraavat kaksi kuukautta. Nautin siitä jo nyt: ehdin asua Jyväskylässä omillani kymmenisen vuotta ja pidän yksin olosta ja rauhasta. On mukava tulla kotiin tyhjään taloon raskaan työpäivän jälkeen. Juhlistin uudistunutta itsenäisyyttäni töistä tultuani siivoamalla jääkaapin ja lämmittämällä saunan.

Istuin pitkään saunassa — ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen — kera VB-pulloni ja nautin elämästä. Oli ihmeellinen tunne olla pikkuisessa kahden hengen saunassa ja heittää vettä pienelle kiukaalle pikkuruisesta kiulusta pienen pienellä kauhalla. Siinä kun suljin silmäni pimeässä saunassa ja nojasin seinään, mietin mielessäni, että ympärilläni on noin kahdeksan miljoonaa ihmistä, jotka olivat sillä hetkellä niin, niin kaukana.

Saunan jälkeen pistin hameen ja hihattoman topin päälle ja menin ulos leppoisaan, hämärtyneeseen kesäiltaan vilvoittelemaan. Kävelin rauhallisen kotikatuni päähän, jossa on penkki ja tuhkakuppi, isuin alas ja poltin tupakan. Katselin matkustajalentokoneen lentoa taivaalla. Kuuntelin, kun muutaman kymmenen metrin päässä kulmankaupan myyjä sulki liikkeen ja veti metallisen turvakaihtimen julkisivun eteen. Sitten kävelin takaisin kotiin ja tein mikrossa juustovoileipiä.

Nyt istun syömässä toista leipäpalaani ja mietiskelen, miten mukava tässä onkaan olla.

Täytyy kai vielä käydä profiilisivulleni päivittämässä iäksi 29 vuotta. Ettei tule kerrottua epätotuuksia.

Ja kupin lämmintä kaakaota voisin myös tehdä, jälkkäriksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 16/06/2009 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , ,