RSS

Avainsana-arkisto: ruoka

Pikkujoulua ja ei

Tapasin eilen illalla muutaman tutun naaman illallisella. Ali ja Maureen olivat kutsuneet muutamia ystäviään illalliselle iranilaiseen ravintolaan. Ali on itse iranilainen; kuulin eilen ensimmäistä kertaa ikinä hänen puhuvan persiaa, kun hän teki pöydän ruokatilauksen. Muutoin olen kuullut vain Alin erinomaisen ”vihainen arabi” -imitaation pariin kertaan. 😆 (Ali ei tosiasiassa puhu arabiaa.)

Paikalla oli myös vanha tuttu muilta illallisilta tai sunnuntai-iltapäivisiltä lautapelisessioilta pubeissa, turkkilainen Ozan (lyhyemmin Oz) sekä minulle uusi tuttavuus Nazneen (lyhyemmin Naz). Mukana olisi ilmeisesti pitänyt olla myös Nazin aviomies, mutta hän ei päässyt paikalle.

Ravintola sijaitsi luoteis-Lontoossa Kensal Greenissä. Harmittelin kovasti sitä, että en saanut itseäni talosta ulos paria tuntia aiemmin, sillä aivan Kensal Greenin Overground-aseman vieressä sijaitsee Kensal Greenin hautausmaa, joka on yksi Seitsemästä suuresta (joista yhdessä — Abney Parkissa — olen jo käynyt). Se on Seitsemästä suuresta ensimmäinen ja vanhin; se perustettiin vuonna 1832. Olisin mielelläni käynyt siellä kuljeskelemassa kameran kanssa ennen ruokailua, mutta se jää nyt toiseen kertaan. Pitkän tähtäimen tavoitteenani on käydä kamerani kanssa jokaisessa näistä seitsemästä viktoriaanisesta hautausmaasta — tälle päivälle olen itse asiassa suunnitellut Tower Hamlets Cemeteryä, joka on noin puolen tunnin junamatkan päässä.

Alkuruoat ovat pöydässä. Samoin illallistajat: Ali, Maureen, Oz ja Naz.

Ali ja Maureen ovat jossain määrin ravintolasnobeja. Ei snobeja siinä mielessä, että kaiken pitäisi olla kallista ja fiiniä, mutta snobeja siinä mielessä, että he ovat tarkkoja ruoan laadusta ja autenttisuudesta (Alille esimerkiksi on tärkeää se, että iranilaiseksi itseään väittävässä ravintolassa ei käytetä mausteena chiliä, sillä chili ei kuulu perinteiseen iranilaiseen ruokaan). Samalla he ovat hintatietoisia: ruoan on oltava hyvää eikä se saa olla sellaisenaan ylihinnoiteltua. Heidän kanssaan kun illalliselle menee, saa olla varma siitä, että ruoka on laadukasta ja täyden illallisen saa noin 20 punnalla. Näin oli myös eilen illalla.

Alkupaloina oli lajitelma hummusta, yrteillä maustettua jogurttista kurkkusalaattia, kesäkurpitsasalaattia sekä kermaista kaalisalaattia ja iso lautasellinen tuoreita yrttejä kera juuston, pähkinöiden ja retiisien. Pääruoaksi tilasimme kaikille yhteisen grillilautasen, jossa oli salaatin lisäksi paria sorttia kanaa ja paria sorttia lammasta sekä mustaksi paistettuja tomaatteja. (Tomaatit olivat parhaita paistettuja tomaatteja, joita olen koskaan maistanut.) Lisäksi pöytään tuli muutama annos kana- ja lammasruokia sekä ylimäärin riisiä. Ohutta ja rapeahkoa kiviuunissa paistettua vaaleaa leipää oli tarjolla runsaasti myös. Juomana oli vettä ja dooghia, jogurttipohjaista ja yrteillä maustettua suolaista juomaa. (Ravintolassa ei islamin lakien mukaisesti tarjoilla lainkaan alkoholia, eikä sinne saa myöskään tuoda esim. omaa viinipulloa.) Jälkiruoaksi joimme pannullisen teetä sokerin kera.

Pääruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi.

Illallinen oli erinomainen ja ruokaa jäi vielä kotiinviemisiksikin — tämän päivän lounas on siis hoidossa!

Eilisilta korvasi enemmän kuin hyvin sen, että jouduin jättää ylitöiden vuoksi firman pikkujoulut välistä perjantai-iltana. Muut lähtivät pubiin seitsemän maissa (laskutusten hoitajaa lukuun ottamatta, hän lähti hieman ennen kahdeksaa) ja ravintolavaraus oli puoli yhdeksältä. Minulla on maanantai vapaa, joten jouduin jäädä delegoimaan maanantain työni muille projektipäälliköille, mikä vei runsaasti aikaa, sillä projektilistani on tällä hetkellä noin kaksi kertaa niin pitkä kuin se normaalisti on. Oli siis paljon delegoitavaa.

Esimieheni soitti toimistolle varttia vaille yhdeksän ja käski minun jättää loput hommat sikseen ja ottamaan firman piikkiin taksin ravintolaan, jossa muut odottavat minua. Siinä vaiheessa olin kuitenkin lopettelemassa joka tapauksessa, ja sen verran huonolla tuulella, että ajatus fiinistä illallisesta hiprakassa olevien työtoverien kanssa ei kuulostanut kovin houkuttelevalta. Halusin vain pois työkuvioista ja kotiin. Niinpä pyysin heitä olemaan odottamatta minua ja sanoin jättäväni pippalot tällä kertaa välistä. En ollut syönyt aamuseitsemän jälkeen mitään, sillä jätin lounaan välistä ajatellen, että siten ehtisin varmasti saamaan kaikki valmiiksi ennen pikkujouluja. Nälkä oli ollut joskus iltapäivällä, mutta kun viimein pääsin ruokakaupan kautta kotiin kymmenen maissa illalla ja olin saanut väkerrettyä itselleni salaatin illalliseksi, jouduin syödä sen puoli väkisin, koska nälkä oli mennyt ohi päivän mittaan. Että sellaiset firman pikkujoulut minulla. 🙂 Mutta kuten sanottua, eilisillan ravintolaillallinen hyvässä seurassa oli varmasti monin verroin mukavampi kokemus kuin se, mitä perjantaina menetin.

Eilen matka ravintolaan ja sieltä pois bussilla ja Overgroundilla sujui muuten yllättävän hyvin siihen nähden, että kaupungissa on suhteellisen paljon lunta. Overground joutui seisomaan Eustonin asemalla noin 10 minuuttia ilmeisesti edellä menevän junan vuoksi, mutta muuten kaikki meni mukavasti. Näppäsin kodin lähistöllä lumisesta maisemasta kuvan matkallani illalliselle.

Dalston eilen hieman ennen iltakuutta.

Lontoolle epätyypillisesti talvi on siis jälleen kerran luminen, nyt jo toista vuotta putkeen.

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 19/12/2010 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma, Työ

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Uusi asunto

Muuttopäivä oli toissapäivänä eli lauantaina. Hajuton ja mauton St. John’s Wood jäi taakse ja Dalstonista Hackneyssä tuli uusi koti.

Dalston on yksi Hackneyn alueista. Hackney puolestaan on yksi Lontoon 32 boroughsta.

Muutto meni sutjakasti vaikka auton saapuminen oli puolisen tuntia myöhässä liikenteen takia. Muuttoapuna oli kaksi romanialaista miestä ja uusi kämppikseni Marlon, joka avusti tavaroiden kantamisessa autosta toisessa päässä. Muutto vei kaiken kaikkiaan vain hieman yli tunnin ovelta ovelle.

Tavarat ovat nyt suurimmaksi osaksi paikallaan, mutta osan jätin suosiosta pariin matkalaukkuun, sillä uusi huoneeni on noin puolet aikaisemman koosta, joten ylimääräistä tilaa ei juuri ole. Laatikoston kulmalta suunnittelin jättäväni tilan viherkasville — suhteellisen karu huone kaipaa hieman eloa, joten käyn ensi viikonloppuna ostamassa jostain jonkinlaisen rehun huoneeseeni. Yhdelle seinistä olisi kiva saada ripustettua vähän väriä myös, joten käyn jossain vaiheessa etsimässä tähän tarkoitukseen sopivaa… jotain.

Tapasin kaikki kolme kämppistäni (Marlon, Lorenzo ja Katie) samana päivänä, tosin toisen naisasukin, australialaisen Katien, vain todella pikaisesti. Kämppiksissä mielenkiintoisinta on ehkä se, että Lorenzo on ammatiltaan tatuoija. Toivon mukaan ennen vuoden vuokrasopimukseni päättymistä ihoni alla on mustetta on enemmän kuin nyt. 😀 Olisi myös varsin erikoinen kokemus tulla tatuoiduksi kotona tatuointistudion sijasta. Lorenzo ei työskentele kotoa käsin, mutta kuulemma voisi kämppiksille tehdä kuvat kotonakin.

Lauantai-ilta meni täysbrasilialaisessa seurassa. Miespuoliset kämppikseni ovat molemmat brasilialaisia, ja Marlon oli kutsunut ystäviään illalliselle. Joten söin hyvän aterian parhaimmillaan 10 brasilialaisen seurassa. (Jotka tietysti unohtivat usein pälpättäessään käyttää englantia, joten iso osa illan keskusteluista meni minulta ohi — oli tosin mielenkiintoista, näin entisenä kielitieteilijänä, vain kuunnella ja seurata kommunikaatiota vaikka en siitä juuri mitään ymmärtänytkään.)

Alkupalaa.

Alkupalaksi oli tarjolla rapuja. Söin omalta ravultani jalat, mutta pääosaa en kyennyt edes maistamaan. En sen jälkeen kun näin, mitä kuoren alta paljastui. Sisälmykset eivät näyttäneet houkuttelevilta, eivät sitten ollenkaan. 😆

Ensimmäinen saksi syötävänä. Syödessä oli paras olla lähemmin tarkastelematta mitä suuhunsa pani. Oli se sen verran vastenmielinen elukka.

Toinen ruokalaji oli katkarapu-bobo, kookosmaito- ja katkarapukeitinvesipohjainen kastike, joka oli suurustettu muussatulla maniokilla (t. kassavalla) ja jota syötiin riisin kera. Tämä oli varsin hyvää, varsinkin chilikastikkeella tulistettuna. Jälkiruoaksi oli täytekakkua ja/tai jäätelöä.

Vaikka ruoka oli hyvää, ei se minusta kuitenkaan äyriäisruokien ystävää  tehnyt. Liian rumia syötäväksi ovat ne.

Elo Dalstonissa on siis lähtenyt käyntiin. Asunto itsessään on ihan mukava. Pieni olohuone-keittiö, neljä makuuhuonetta, kylppäri ja vessa. (Kylmä ja kuuma vesi tulevat samasta hanasta!) Vessassa tosin ei ole käsienpesuallasta, joten joutuu aina mennä viereiseen kylpyhuoneeseen käsienpesulle. Kokolattiamattoja ei ole kuin portaissa, mikä on mukavaa. Ikkunatkin falskaavat vähemmän kuin entisessä asunnossa, joten tämä talo tuskin on niin kylmä kuin edellinen talvella. Tosin eiköhän sitä täälläkin jonkun viikon päästä tule villasukille käyttöä.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 30/08/2010 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Juustoa!

En ollut uskoa silmiäni, kun tein äsken blogitekstihaun, enkä löytänyt yhtään mainintaa blogissani Kati Roll Companystä. Kirjoitin tammikuun alussa tosin intialaisesta paneerjuustosta, johon olen addiktoitunut Lontooseen muutettuani ihan kunnolla. Kati Roll Company on intialainen (pikaruoka)ravintola, joka myy erilaisia täytettyjä rullia. Suomalainen vastine löytyisi täytetyistä ohukaisista.

Kävin siellä ensimmäistä kertaa kai joskus syksyllä, kun löysin paikasta maininnan netissä hakiessani kohtuuhintaisia intialaisia ravintoloita Lontoon keskustassa. Paneerjuuston tarpeessa kun olin. 🙂

Olen edelleen koukussa Kati Rollin paneerrulliin. Hieman hävettää tunnustaa, että en ole edes maistanut paikan muuta tarjontaa. Vein Alin ja Maureenin sinne joitakin viikkoja sitten ja he maistoivat kahta eri rullalaatua. Alin tuomio oli, että paneerrulla oli parempi kuin kanarulla, joten siltä osin olen kai oikealla tiellä! Ali kyllä ihmetteli mielipidettään, sillä hän on vannoutunut lihansyöjä.

Tätä nykyä käyn kuta kuinkin kerran viikossa hakemassa kaksi paneerrullaa kotiinviemisiksi. Mikä sen parempi tapa päättääkään työviikko kuin hyvän ruoan parissa.

Nyt perjantai-iltana kun menin Katissa käymään — lähdin töistä vasta puoli kahdeksalta ja nälkä oli kova! — myyjä tiskin takana huomautti hymyillen, että en olekaan vähään aikaan käynyt siellä. Yhtä aikaa hävetti ja ilahdutti, että minut muistettiin! 😆 Kenties ensi kerralla myyjä muistaa tavanomaisen tilauksenikin, heh… Sinänsä ei ole kovinkaan ihmeellistä, että valkoihoinen ja säännöllisesti ravintolassa käyvä asiakas jää henkilökunnalla mieleen, sillä asiakaskunta vaikuttaa olevan pääsääntöisesti aina intialaista.

Kokeilin tuossa tammikuussa tehdä paneeria kotonakin. Minun piti siitä kirjoittaakin silloin aikanaan, mutta tietenkin se jäi.

Sitruunamehu tekee tepposensa kiehuvassa maidossa.

Paneerin valmistus on melkolailla samanlainen prosessi kuin suomalaisen kotijuustonkin. Ensimmäinen yritykseni valmistaa paneeria ei mennyt ihan nappiin, vaikka se hyvin käyntiin lähtikin.

Tein elämäni ensimmäisen eBay-ostoksen juuston vuoksi: ostin sieltä juustokankaan valuttamista varten.

Kaikki meni hyvin puristamiseen/painamiseen saakka. Jouduin paremman puutteessa laittamaan juuston kahden lautasen väliin ja pastakastikepurkin ja viinipullon toisen lautasen päälle. Kun tulin takaisin keittiöön reilun tunnin päästä, viinipullo oli onnistunut vierähtämään pois lautaselta ja nälkäisenä jätin lisäpainamiset sikseen.

Juustosta ei tullut leikattavaa vaan ennemminkin murenevaa. Maku tosin oli hyvä, hieman cayennepippurilla höystettynä.

Pakastin puolet juustosta (tein muistaakseni neljän pintin satsin, eli maitoa oli reilu 2 litraa) ja toisen puolen heitin kasviscurryyn.

 

Vaikka ulkonäkö jätti toivomisen varaa, maku oli mainio.

Täytyy harjoitella tätä vielä. Kenties seuraavalla kerralla saan hiottua painamis-/puristamistekniikkaa siihen kasaan, että juustosta tulee kuutioiksi leikattavaa. Vaikka ohje sanoo, että painamisen voi jättää kokonaan ja tarjoilla tai käyttää juuston raemaisena, on minusta kuutioversio ainakin kivemman näköinen, jos ei muuta.

Ja sitten kun koostumus on kunnossa, voi ryhtyä kokeilemaan marinointia ja muuta kivaa. 🙂

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 25/04/2010 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , ,

Viikonloppuruokailua

Kuten edellisessä postauksessani kerroinkin, viikko sitten lauantaina oli kaverini Maureenin 27-vuotissynttärit. Menimme loppujen lopuksi kaiken kaikkiaan 13 hengen porukalla syömään brasilialaiseen ravintolaan Paddingtonin ja Bayswaterin asemien läheisyyteen (äidille ja isälle tuttua aluetta).

Ruoka oli todella hyvää ja sitä sai syödä niin paljon kuin halusi. Pöydässä jokaisella oli pyöreä lappu, jota osa meistä — minä mukaan lukien — luuli aluksi pelkäksi lasinaluseksi. Kiekko oli kuitenkin merkki tarjoilijoille. Sen vihreä puoli pidettiin näkyvissä niin kauan, kun halusi itselleen kannettavan ruokaa. Kun napa natisi tarpeeksi, kiekko käännettiin toisinpäin, jolloin tarjoilijat näkivät punaisella pohjalla portugalinkielisen tekstin ”ei kiitos”.

Synttäriruokailijoita ennen jälkiruokaa. Harmi, etten syömiseltäni huomannut ottaa kuvia makkaraspiraaleista ja mehukkaista paistinpaloista, joita pöytään kiikutettiin...

Salaatti- ja lämminruokapöydästä sai hakea syötävää itse niin paljon kuin halusi, lasagnesta risottoihin ja ranskalaisiin, mutta grillatut lihat tuotiin pöytään tarjoilijoiden toimesta. He kiersivät kunkin luona ja tiedustelivat, ottaisiko ruokailija possumakkaraa, kanamakkaraa, naudanpaistia, possua, härän rasvakyttyrää — tai esimerkiksi niitä Letician rakastamia kanan sydämiä vartaassa.

Maistoin kuin maistoinkin kanan sydäntä, mutta en valitettavasti syönyt sitä loppuun. Söin siitä kuitenkin sentään yli puolet! Lihan rakenne oli erikoinen, tiivis, melkein kotijuustomainen. Maussa sinänsä ei ollut mitään vikaa, mutta ajatus siitä, että syön tuhansien sykähdysten treenaamaa sydänlihasta, ei ollut kiehtova. Ja olin siinä vaiheessa jo aika täysinäinen. Nälkäisempään mahaan sydän olisi kenties ihan mukavasti solahtanutkin.

Herkkua tosin oli brasilialainen, mukavan vähäsokerinen ja virkistävä guaranalimsa ruoan kanssa. Ja tietysti ennen ruokailua maisteltu perinteinen alkoholijuoma, ”Brasilian kossuvissy”, caipirinha. Caipirinhassa on cachaçaa (sokeriruokoviinaa), sokeria ja limettiä. (Nyt muuten ensi kertaa tajusin, että lime on suomeksi oikeasti ’limetti’ eikä ’lime’. Olen aina kutsunut sitä limeksi. Höh.)

Ali hommasi Red Velvet -kakkuun kirjainkynttilät: F-O-R-T-Y ('neljäkymmentä').

Tänään on vuorossa pienemmällä porukalla vietnamilaisen keittiön valloittaminen. Menemme Covent Gardeniin myöhäiselle lounaalle/aikaiselle illalliselle neljän jälkeen. Siitä sitten kävelymatkan päähän vanhaan tuttuun Scoop-jäätelöbaariin jälkiruoalle. Edellisestä Scoop-reissusta onkin kulunut jo kuukausia — kovin on jo aika mennä sinne herkuttelemaan.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 27/02/2010 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , ,

Itsenäisyyspäiväpippalot

Suomen Lontoon suurlähettiläs isännöi tänä iltana residenssillään myöhäisen itsenäisyyspäivän vastaanoton, joka oli cocktail-tilaisuus. Tätä menoa edellistä illallista varten ostamani juhlapuku maksaa itsensä takaisin ehkä noin kymmenessä vuodessa. 😛

Pölähdimme entisten työkavereitteni kanssa paikalle kuuden maissa ja jaksoimme juoda viiniä ja syödä pikkupurtavia noin puoli yhdeksään saakka. Suosikkejani olivat minikarjalanpiirakat ja isot vihreät oliivit, jotka oli täytetty jollakin, joka oli kenties artisokan sydämiä. Tarjolla oli myös minisalmiakkijuustokakkuja, jotka olivat varsin herkullisia.

Ilta koostui seurustelusta. Olen hieman hankalasti tuntemattomia juhlaseuralaisia lähestyvä, mutta juttelin sentään useamman ihmisen kanssa illan aikana. Suurlähettilään henkilökohtainen avustaja Merja tuli vastaan heti ovella, kun tämä oli nimilistan kanssa tarkistamassa sisälle tulijoita. Hän tuli myöhemmin juttelemaan minulle ja oli kovin lämminsydäminen. Hän kertoi nauttineensa kovasti kanssani työskentelystä aiemmin viime kuussa, kun olin yhteydessä häneen illallisistumajärjestysten ja kutsuvieraslistojen kanssa. Hän sanoi useaan kertaan, että hänestä oli ihana olla tekemisissä niin ”raikkaan” ihmisen kanssa, se kun kuulemma on hänen työssään kovin harvinaista. Häkellyin suorastaan lämpimistä sanoista. Juttelimme Merjan kanssa pitkät tovit, mikä oli todella mukavaa.

Muita keskustelukumppaneita olivat muun muassa vanhempi rouvashenkilö, joka johti jonkinlaista puljua, joka on historiallisesti koordinoinut lasin myyntiä Lontoossa. (Ei haittaa, en minäkään ymmärtänyt mistä oli kyse.) Hän kertoi fetissistään: hänestä oli ihanaa nuorempana päästä särkemään sekundalasia. 😆 Nykyään sitä ei kuulemma enää pääse tekemään.

Juttelin myös tanskalaisen lääkärin kanssa, joka oli viettänyt kaksi ja puoli kuukautta Grönlannin inuiittien parissa ja nähnyt sinä aikana pienessä, syrjäisessä ja jään ympäröimässä yhteisössä eliniän verran alkoholismia, työttömyyttä, raiskauksia, insestiä ja sukupuolitauteja. Hän on ollut Norjan suurlähettilään kutsuvieraana, samoin myös Tanskan, onhan hän kuulemma Lontoon ainut tanskalaislääkäri. Ruotsin suurlähettiläs ei koskaan ole kutsunut häntä mihinkään.

Mutta kohokohta oli kenties se, kun kävin moikkaamassa ennen lähtöä Titus Hjelmiä. Titus on suomalaisen power metal -bändi Thunderstonen basisti (Tertulle ja Merjalle terveisiä!). Se ei kuitenkaan ollut se syy, miksi Titus oli kutsuttu ”linnanjuhliin”. Hän on myös saatananpalvonnan mediakäsittelystä väitellyt tutkija, joka toimii tätä nykyä opettajana University College of Londonissa. Varsin mukava herrasmies oli hän.

Ja pidemmittä puheitta, Thunderstone sanoo ”Paholaisen kätyrin” myötä tältä illalta hyvää yötä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 08/12/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , , , , ,

Ruokalistat

Heh!

Otin jokaiselle illallisvieraalle oman pöytään laitetun menukortin mukaani lähettilään residenssiltä, joten tässä torstai-illan ruokalista vapaasti käännettynä. 😛

Valkosipulivoissa paistettua mustekalaa paahdetun leivän päälle aseteltujen paahdettujen kirsikkatomaattien, sinappikaalen ja italialaisen pancetta-lihan kera.

*

Pannulla paistettuja merikrottimedaljonkeja, käristettyä lampaan kateenkorvaa, hanhenmaksaa, bataattisosetta, keitettyä pinaattia ja keitinlientä.

*

Calvados- ja omenahyytelöä kera vanilja- ja karamellikeksijäätelön.

*

Ruokajuomana valkoviini Chablis Emile Petit.

Monkfish: Alexander Mayrhofer

Merikrotti on kaunis kala. Kuva on Wikimedia Commonsista, kuvaajana Alexander Mayrhofer.

Ruoka oli todella hyvää, varsinkin erikoisen jyhkeärakenteinen ja tiivis merikrotti. Ainoa, mikä jäi osittain lautaselle, oli mustekala. Maussa ei ollut mitään vikaa, mutta kun näin puolivälissä annosta pienen kokonaisen mustekalan ja lonkerot imukuppeineen päivineen leipäpalan päällä, jäi osa sen lonkeroista ja pää syömättä. 😆

Hienostosyöminen jatkui myös perjantaina, jolloin menin töiden puolesta työlounaalle lähellä työpaikkaani sijaitsevaan ravintolaan. Paikka oli sitä luokkaa, että jos itse pitäisi kolmen ruokalajin lounaansa viineineen maksaa, taitaisi jäädä lounas syömättä. Silti ravintola oli hyvinkin kohtuuhintainen fiineyteensä nähden: kolmen ruokalajin lounas maksoi vain 33 euroa (+ roséviinit ja kahvit päälle) per nuppi. Paljon kalliimpiakin lounaita tästä kaupungista löytyy.

Tuolla ruokalista oli minulla seuraavanlainen:

Makrillifondant piparjuurella maustetun kerman kera, kreikkalaiskasviksia.

*
Paahdettua fasaania herkkutattivoin kera, ruusukaalia, kastanjaa, cox-omenaa ja etikkasäilöttyä mustajuurta.

*

Tiramisua ja Amaretto-jäätelöä.

Viikonloppuna olikin sitten jo mukava palata tavallisen ruoan pariin. Tänään aamupalaksi Weetabixiä ja maustamatonta jogurttia, lounaaksi banaani, lämpimäksi ruoaksi pelkkää pastaa ja pestoa, illalla vähän hedelmiä ja kuppi teetä! 😀

 
4 kommenttia

Kirjoittanut : 15/11/2009 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , ,

KUUMA!

Ohhoh, miten ehti vierähtää edellisestä postauksesta aikaa!

Lontoossa kaikki hyvin. Helkatin kuuma vain: kello on nyt noin seitsemän illalla, ulkona edelleen 28 astetta lämmintä ja kosteusprosentti 48:ssa (ennusteen mukaan nousussa — jostain syystä tämä nykyinenkin prosentti tuntuu kyllä jo ihan tarpeeksi pahalta). Enoni sanaa lainatakseni: önköttää.

Töissä on pitänyt kiirettä; syntymäpäivänäni Helsingissä julkistettiin minun ja lähimmän esimieheni laatima selvitys, jossa käsiteltiin taiteilijaresidenssejä kulttuuriviennin osana. Siihen sai rutistaa itsestään mehuja pihalle viimeiseen asti. Mukavaa hommaa se tosin oli, tuollainen tutkimuksellinen pipertäminen kun on aina minua kiinnostanut.

Nyt työn alla on toinen deadline, edelleen kulttuurivientiin liittyen, tosin tällä kertaa kirjallisuuden vientiin. Maanantaina pitäisi lähteä sen tuotos ulos ja vielä pitää laatia tiedotetta, oikolukea tekstiä, työstää julkaisukelpoinen kuva mukaan ja niin edelleen. Ja maanantaina alkaa sitten todellinen sähköpostirumba, kun tiedotetta ja muuta materiaalia pitää ruveta lähettelemään ympäri Britanniaa ja Irlantia. Good times.

Töissä menee kiireestä huolimatta hyvin. Sain kai noin pari viikkoa sitten tiedon tuntuvasta palkankorotuksesta, joten olen tyytyväinen. Ainut tahra työtunnoissa on se, että minulle läheinen kollega lähtee muille työlaitumille parin viikon päästä. Onneksi jää sentään Lontooseen, joten voidaan jatkossakin olla yhteydessä ja nähdä toisiamme. Mutta häntä paremmasta työtoverista voi vain unelmoida!

Edinburghin reissusta en ole siis vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa, mutta jottei asioita kerry ihan hirveästi blogipostausjonoon, päivitetään tässä yhteydessä nyt ainakin tämä mennyt viikonloppu.

Yksi armaista nettitutuistani, Mike, pyörähti Lontoossa viikonloppuna, pääasiana elävän legendan BB Kingin konsertti sunnuntai-iltana. Mike oli luonani yötä, joten ehdimme viettää mukavasti pari vuorokautta yhdessä. Lauantaina menimme loppuiltapäivästä suosikkibaariini Intrepid Foxiin muutamalle oluselle. Siellä tapasimme yhteisen nettituttumme Letician ja hänen aviomiehensä Alanin. Mike tapasi heidät ensimmäistä kertaa. Meillä oli oikein mukava alkuilta, myös siinä vaiheessa, kun Leticia kaatoi reilun puoli tuoppia olutta kenkiini (kirjaimellisesti — avokkaista kun oli kyse ja olut sinkoutui kohti suoraan ylhäältäpäin).

Kaverukset Intrepid Foxissa lauantai-iltana.

Kaverukset Intrepid Foxissa lauantai-iltana.

Seitsemän jälkeen Leticia ja Alan jäivät Intrepidiin vielä jatkamaan iltaa ja Mike ja minä puolestamme jatkoimme matkaa pohjois-Lontooseen Camdeniin. Olin varannut meille liput stand up -komiikkailtaan. Leticia ja Alan eivät, harmi kyllä, voineet sinne lähteä, sillä he asuvat liian kaukana etelässä matkatakseen myöhään illalla takaisin kotiin kun junat eivät enää kulje.

Komediaklubi sijaitsi pubin yläkerrassa. Se oli pieni, loppuunmyyty ja helleaalto oli jo silloin tavoittanut Lontoon. Minulta menikin Andy Parsonsin setistä noin 10–15 minuuttia lopusta ohi, sillä olin aivan hilkulla pyörtyä ja jouduin vain keskittymään siihen, että pysyn tajuissani. Niin helvetillisen kuuma klubilla oli. Esityksen jälkeen raahustin alakertaan pubin puolelle, jossa baaritiskillä olikin jo janoisia varten vesikannu ja laseja. Join hieman vettä, jonka jälkeen lähdimmekin sitten Miken kanssa kotia kohti. Taksilla, sillä olo oli sen verran naatunut, että bussissa köröttely ei todellakaan houkutellut.

Sunnuntaina vetelehdimme neljän seinän sisällä aamupäivän alun ja suuntasimme puolen päivän lähestyessä Science Museumia eli tiedemuseota kohti. Tarkoitus oli alun perin käydä myös elokuvissa, mutta museossa vierähti sen verran aikaa, että ehdimme käydä sen jälkeen vain oluella (vahingossa; saimme pubissa juomien tilaamisen jälkeen menut käsiimme, mutta kun menin tilaamaan ruokaa tiskiltä, baarimikko pahoitteli unohtaneensa aiemmin kokonaan, että keittiö suljettaisiinkin jo ihan kohta) ja toisessa pubissa syömässä ennen kuin piti jo lähteä kotia kohti, jotta Mike ehti sieltä taas BB Kingin keikalle.

Mike Science Museumissa, lentokonepuolella.

Mike Science Museumissa, lentokonepuolella.

Lupasin pysytellä hereillä niin kauan, että Mike tulee takaisin, mutta epäonnistuin siinä surkeasti. Tekstiviesti kuitenkin herätti minut puolen yön maissa. Olin pyytänyt Mikea ilmoittamaan, kun hän on tulossa kotia kohti, jotta ehtisin pistää uunin päälle ja pitsat sinne. Natustimme siinä sitten vielä pitsaa ennen yöpuulle menoa. Maanantaiaamuna ei sitten paljoa enää ehtinyt tekemäänkään, kun Miken juna pohjoista Englantia kohti lähti puoliltapäivin. Minä olin saanut puoli päivää töistä vapaata, joten vääntäydyin töihin vasta kun olin saattanut Miken asemalle.

Viime viikonloppu siis hujahti mukavissa merkeissä. Nyt tälle viikonlopulle ei juurikaan suunnitelmia ole, mutta jotain mielenkiintoista voisi yrittää lauantaina tai sunnuntaina tehdä. Huomenna illalla tosin näen todennäköisesti taas Alia ja Maureenia, joten perjantai-ilta menee iltaa istuessa.

Tämän illan pyhitän ruoanlaitolle ja kuumuutta vastaan taistelemiselle. Ostin kotimatkalla purkin mansikkajuustokakkujäätelöä, jossa on jotain kakkukiemuroita.

Piece of Cake.

Peace of Cake.

Sitä on luvassa jälkkäriksi, kunhan ensin kokkaan itselleni vihreän thai-curryn, jossa on suuri määrä herkullisia bambunversoja ja vielä parempaa tofua, riisin kera. Nälkä kurnii nyt, loput currysta vien lounaaksi töihin huomenna. Nam!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 02/07/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,