RSS

Avainsana-arkisto: sikainfluenssa

Sairastelua

Vietin tämän viikon suurimmaksi osaksi sängyn pohjalla kuumeessa ja vilustumisoireissa. Vuokraemäntä epäili, että kyseessä olisi ollut sikainfluenssa, mutta tuota emme koskaan saa tietää. Oireet täsmäsivät riittävissä määrin, mutta paikalliset viranomaiset kun kehottavat ottamaan yhteyttä lääkäriin vain, jos kuume kestää yli viikon tai tila huononee äkillisesti, en koskaan ollut lääkäriin yhteydessä — perusterve kun normaalisti olen. Maanantaina nukuin kokonaiset 22 tuntia vuorokauden aikana, joten mehut sairaus ainakin kropasta vei. Nyt kuitenkin vointi on jo paljon parempi, massiivista yskää lukuun ottamatta.

Viikko sitten yliopistoaikainen ystäväni Merja kävi Lontoossa muutaman päivän. Merjalle Lontoo oli jo vanhastaan tuttu, joten turistikierrosta ei tarvinnut tehdä. Kävimme sen sijaan Camdenin markkinoilla pyörimässä, istuimme pubeissa ja kävimme katsomassa Oopperan kummitus -musikaalin, joka oli minulle henkilökohtaisesti aikamoinen pettymys, varsinkin kun alla oli edellisenä musikaalikokemuksena Sister Act (Nunnia ja konnia). (Jota muuten suosittelin eräälle suomalaiselle kustantajalle, joka kävikin sen aikuisten tyttäriensä kanssa katsomassa. Olivat kuulemma nauttineet siitä suuresti, itkeneet ja nauraneet ja ihmetelleet sitä, miten kaikki palaset olivatkin siinä juuri kohdallaan.) Mutta kummitusklassiko tuli siis kuitenkin katsastettua ja näin ollen ”suoritettua”. 😛

Yhden asian sentään opin itsestäni musikaalin aikana: minua inhottaa (fyysisesti) katsoa balettitanssijoita työn touhussa, sillä voin vain kuvitella, miten heidän polvijänteensä venyvät miten sattuu heidän asetellessaan jalkoja luonnottomiin asentoihin. Sama iljetyksen tunne jatkuu silloinkin, kun tanssijat kävelevät ”normaalisti”; heidän jalkateränsä kun viipottavat löystyneiden jänteiden takia reilusti ulospäin heidän astellessaan lavalla. Baletti ei todellakaan ole minua varten, katsojanakaan. Pitäkää löysäjänteiset tunkkinne, en mene Joutsenlampea katsomaan (vaikka ajatus mielessä jossain vaiheessa on käynytkin: Joutsenlampi pyörii täällä tällä hetkellä).

Sitä edellisenä viikonloppuna puolestaan Lontooseen saapui remmi nettituttuja, useimmat tuttuja jo vanhemmista blogipostauksistani. Paikalle tulivat John Irlannista, Mike Lancasterista ja Rens Hollannista. Täällä olimme luonnollisesti myös me lontoolaiset: Leticia (Brasilia), Dana (Arabiemiraatit), Bev (Wales) ja Ali (Iran). Lisäksi alkusyksystä moottoripyöräonnettomuuteen joutunut Jon Wolverhamptonista kävi täällä yhden päivän ja yön verran, vanhempiensa estelyistä huolimatta. Tuumimme muut keskenämme jälkeenpäin, että reissun väsyttävyydestä huolimatta se teki varmasti Jonille hyvää. Hän kävi ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla onnettomuuden jälkeen ja pystyi osoittamaan sekä itselleen että läheisilleen, että pystyy siihen.

Istuimme pääosin pubeissa juttelemassa kaikenlaista, mutta perjantai-iltana kävimme stand up -komediaa katsomassa Leicester Squaren tuntumassa olevalla Cheeky Chaps -klubilla. Jonin lähdettyä — hän kun ei kyynärsauvoineen voinut pitkiä matkoja kävellä — kierrätin kauempaa saapuneet turistikierroksella lauantaina. Lauantai-ilta meni kosteissa merkeissä kantabaarissani Intrepid Foxissa, josta ensikertalaisetkin pitivät kovasti, metalli-ihmisiä kun ovat koko konkkaronkka. Meille lontoolaisille paikka oli luonnollisesti kaikille tuttu ja monesti koettu. Sunnuntai meni rauhallisemmissa merkeissä, osalla todella rauhallisissa merkeissä, edellinen ilta kun oli muutamalle ollut niin sanotusti voimia vievä. Kävimme sunnuntaina pubilounaalla ja -jälkkärillä sekä pienellä turistikierroksella Tower Bridgen tuntumassa.

Rensillä oli reissussa päällään kannattamansa hollantilaisen jalkapalloseuran paita, ja sain ihmetyksekseni oppia sen, että monissa paikoissa kyseisenlainen vaate on kielletty. Sekä Foxissa että eräässä pubissa henkilökunta pyysi Rensiä pitämään takin päällä, jotta ”jalkapallovärit” eivät näkyisi ja mahdollisesti provosoisi ketään. Jalkapallohullua kansaa tämä tosiaankin on.

Ja lopun voikin sitten hoitaa pieni kuvakavalkadi.

 

Lähes koko porukka koolla perjantai-iltana. Kuvan otti John.

Jon ja Dana.

Rens, John ja Jon samaisessa pubissa Leicester Squaren tuntumassa.

Turistikierroksella lauantaina. John, minä ja Mike. Kuvan otti Rens.

Trafalgar Squarella oli meneillään puuaiheinen taidepläjäys. Hiukkasen isompia runkoja oli siellä näytillä.

Leticia nappasi tilannekuvan Foxissa lauantai-iltana. Rens, minä ja Mike. Katsomme kaikki Johnia, jolla oli ilmeisesti hauskaa/kyseenalaista sanottavaa. 😀

Rens otti kuvan Leticiasta, Johnista ja minusta. Johnin kommentti: tytöistä saa hyvät korvasuojaimet.

Porukka odottaa surkeina pubin aukeamista sunnuntaina puoliltapäivin. Tätä edelsi hirvittävä kaatosade, jolta onneksi pääsimme suojaan katoksen alle. Kuvaajana John.

Kun ylempänä olevassa pubissa oli lounastettu, siirryimme toiseen jälkiruoalle: Mike, Maureen ja Ali.

Seuraava, pienimuotoisempi tapaaminen on tammikuussa, kun amerikkalainen Misty saapuu Eurooppaan muutaman viikon reissulle ja osa ihmisistä järjestää itselleen päivän tai parin matkan häntä tapaamaan. Täytyy katsoa, josko voisin käydä Mistyä tapaamassa jossakin hänen matkareittinsä varrella. Edellisestä Mistyn tapaamisesta kun on ehtinyt vierähtää jo siinä vaiheessa puolisentoista vuotta.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/12/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Sikainfluenssa kaataa koko Suomen

Kun Helsingin Sanomia ja muuta suomalaismediaa lukee, tulee vähän sellainen olo, että nyt eletään maailmanlopun edellä. Tiedä sitten, saako sikainfluenssakeskustelusta Suomessa ihan väärän kuvan vain näin netin välityksellä, mutta kovasti näyttää Suomi olevan huolissaan.

Täältä vinkkelistä kun tuota Suomen keskustelua seuraa, niin ei voi olla muuta kuin hieman ”häpeissään”. Suomalaisilla kun tuppaa olemaan kummallinen taipumus itsekeskeisyyteen. Tai ehkä itsekeskeisyys on väärä sana, tosin en tiedä parempaakaan. Tarkoitan joka tapauksessa sitä suomalaista asennetta tai asennoitumista, joka jakautuu oikeastaan kahtia. Yhtäältä suomalaiset ovat itsetunnoltaan heikkoja (tämä manifestoituu siinä sairaalloisessa kiinnostuksessa siihen, mitä muut meistä ajattelevat — todellisuudessa harvat ajattelevat meistä yhtään mitään). Toisaalta suomalaisilla tuntuu olevan turvonnut käsitys omasta tärkeydestä ja erikoislaatuisuudesta maailmassa (”Me ollaan maailman vaatimattomin kansa! Me heitetään saapasta ja kannetaan akkoja!”). Suomalaiset sisimmässään haluavat, että muu maailma pitää meitä eksentrisinä, kun todellisuudessa me olemme aika mitäänsanomaton kansa. Suomalaisia ahdistaa yksi ajatus erityisesti. Se, että pelkomme siitä, mitä muut mahtavat meistä ajatella olisi turha, koska kukaan ei meistä mitään oikeasti ajattele. Meillä on kova tarve näkyä, kuulua ja olla merkityksellisiä maailmassa.

Noiden kahden ominaisuuden, heikon itsetunnon ja liioitellun omakuvan, solmukohdassa nostaa päätään myös sikainfluenssauutisonti. Se kuuluttaa sairauden kauheuksia, ”Suomessa on vuorokauden sisällä varmistunut viisi uutta sikainfluenssatartuntaa”. Karmeaa, tauti leviää kuin bensiinillä höystetty kulovalkea.  Ja ”sikainfluenssa lisää kiinnostusta etätyöhön”, kuten Helsingin sanomat tänään kirjoittaa. Kannattaa pysyä pois ihmisten ilmoilta, ettei vain kuole sikainfluenssaan. Jopa Wikipediassa maalataan piruja seinille: ”Suomessa 16. syyskuuta 2009 oli sairastunut sikainfluenssaan 240 ihmistä, eikä epidemia ollut vieläkään täydessä vauhdissa.” Mutta odottakaapas muutama viikko, kunhan epidemia pääsee kaatamaan ihmisiä oikein olan takaa! Vapiskaa!

Kaikki tämä saa minut reagoimaan lähinnä näin:

Jean-Luc Picard facepalmaa

Miksi ihmeessä minulle tulee tuosta Suomen uutisoinnista sellainen olo kuin siinä nimenomaan haettaisiin jotain jännitystä suomalaiseen lintukotoelämään, jossa paikallislehdet uutisoivat siitä, että joku ajoi humalassa autollaan kylänraitilla roskiksen nurin? (Aito uutinen, muistan lukeneeni sen jostain paikallislehdestä lukioaikoina, siellä kun oli lehtiä jos jonkinlaisia oppilaskunnan pöydällä lojumassa.) Samalla uutisoinnista ikään kuin paistaa läpi se toinen suomalaispiirre: ”kunpa meillä räjähtäisi tämä sikainfluenssaepidemia täysin käsistä — pääsisimme maailmalla otsikoihin!”

Fakta: Suomessa on tällä hetkellä virallisesti 240 sikainfluenssatartuntaa. Kuolonuhreja nolla. Tavallinen influenssa-aalto tappaa Suomessa eri arvioiden mukaan 300–1,000 ihmistä joka vuosi.

Fakta: Englannissa (siis Englannissa, ei koko Britanniassa) uusia varmistettuja sikainfluenssatartuntoja ilmenee 5,200 viikossa tuoreimpien lukujen mukaan. Suomeen suhteutettuna viikottaisia vahvistettuja tartuntoja pitäisi siellä olla yli 500 — edes kokonaistartuntamäärässä ei olla päästy puoleenkaan tuosta. Kuolonuhreja Englannissa on tähän mennessä ollut 67. Tavallinen kausi-influenssa tappaa Britanniassa 6,000–8,000 ihmistä vuosittain.

Suomessa ei ole mitään syytä riehua sikainfluenssan suhteen. Eivät edes britit riehu. Virallinen ohjeistus täällä sanoo: 1) peitä aivastaessasi suusi ja nenäsi paperinenäliinalla. 2) Hävitä nenäliinat huolella. 3) Pese kätesi usein vedellä ja saippualla. 4) Puhdista pinnat (esim. keittiön pöytätasot ja ovennupit) usein tavallisella puhdistusaineella. Jos olet muutoin terve, anna sikainfluenssan parantua itsestään; hoida sitä kuten tavallista flunssaa. Piste.

Sikainfluenssan toinen aalto näyttää alkaneen Britanniassa, ilmoittaa National Health Services. Jokohan Suomessa uutisoidaan asiasta ja valmistaudutaan joukkotuhoon? Joko kutsutaan keskusteluohjelmaan Huolestunut Äiti, Lastentarhanopettaja, Pekka ”Hypokondrikko” Virtanen, Hallituksen Edustaja, Kansanterveyslaitoksen Tutkija, ja viimein Tutkimusprofessori, joka yrittää rauhoitella tilannetta, mutta jonka sanat hukkuvat provosoiviin kysymyksiin rokotteiden riittävyydestä ja siitä Miksei Hallitus Tee Mitään?

Kannattaa myös pitää mielessä, että sikainfluenssa on mm. lääkevalmistajille miljardibisnes ja lehdille raflaavien otsikoiden kirjoittaminen tuo myös ihan mukavasti pätäkkää.

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 21/09/2009 Kategoria/t: Ajatuksia

 

Avainsanat: , , , , , , ,

Blogi jäänyt vähemmälle

Blogin kirjoittaminen on jäänyt viime aikoina vähemmälle, monestakin syystä. Olen viihdyttänyt tässä kuussa paria vierailulla ollutta ystävää yhteensä viikon pätkän, töiden jälkeen ei ole jaksanut, vapaapäivät ovat menneet työpaikkahakemuksia täyttäessä (tämänhetkinen työsopimukseni lähenee loppuaan), arkea pyörittäessä ja kavereita tavatessa. En siis ole juuri ehtinyt harrastaa kirjoittamisen arvoisia aktiviteetteja viime aikoina.

Olen tosin paikallistanut Alin suosiollisella avustuksella kenties kaupungin parhaat sumpit (flat white., australialais-uusiseelantilainen kahvila Sohon sydämessä — kahvi on erinomaista, henkilökunta enimmäkseen ausseja ja kiivejä ihastuttavine aksentteineen ja yhdellä kahvilan baristoista on kuuma parransänki :D) ja kenties kaupungin parhaan jäätelöbaarin (Scoop, italialainen jäätelöbaari Covent Gardenissa).

Olen käynyt katsomassa muutaman elokuvan (Sin nombre, Moon ja Antichrist) ja syömässä isommalla porukalla kiinalaisessa dim sumia, pieniä, kevyitä naposteltavia. (Isoon ”nuudelilettuun” käärittyjä kasviksia soijakastikkeessa oli todella hankala syödä puikoilla, kananjalkaa imeskellessä meinasi tulla yökkö sillä nahka oli inhottavaa ja vähäinen ”liha” sen alla niljakasta, kiinalainen olut oli hyvää ja maha tuli niin täyteen, että alkupaloiksi tarkoitettu dim sum -istunto jäikin päivän pääruoaksi.)

Lisäksi tänä aamuna tietokoneeni otti ja kuoli, joten nyt en kotona pääse edes koneelle, joten saa nähdä, milloin pääsen taas normaaliin kuukausipostaustahtiin.

Nyt istunkin siis sunnuntain kunniaksi toimistossa työhuoneellani. Tulin tänne koneelle tekemään parit työpaikkahakemukset ja päivittämään koneen hajoamistilanteeni ystävilleni. Tietokone kun on se pääväline, jolla kaikkiin yhteyttä pidän.

Ei tartte siis ihmetellä, jos minua ei näy linjoilla tavalliseen tapaan nyt lähitulevaisuudessa. 😛 Katsotaan, josko tietokoneen saisi korjattua ja kenties tärkeimmät tiedostot pelastettua. Onneksi sentään ehdin ottaa varmuuskopiot valtaosasta valokuviani ja jokusen musiikkialbuminkin onneksi säästin. Harmi kyllä, tason 49 pelihahmoni Morrowindissa menetin. Kun uuden(?) koneen saan, täytyy noin puolen vuoden peliurakka aloittaa alusta. 😆

Ja flunssaa tuntuu pukkaavan päälle myös; nuha alkoi tänään ja kurkkua kuivaa. Toivottavasti ei sentään sikainfluenssaksi asti ylly, kuumeilu ei ole mukavaa. Pari työkaveria on jo sen sairastanut viime ja tässä kuussa, joten en ihmettelisi, vaikka se kohdalle osuisikin. Jokainen täällä vaikuttaa tuntevan jonkun, joka on sikainfluenssan sairastanut.

Niin ja viimeisenä muttei vähäisimpänä: Jonista on onneksi kuulunut rohkaisevia uutisia. Hän on edelleen sairaalassa ja kovissa kivuissa, mutta oli jo viime viikolla tekstiviestin päässä. Selviämismahdollisuus oli kuulemma 50/50, joten Jon on iloinen siitä, että on edelleen hengissä. Kaikista parasta oli huomata, että vaikka huonompia päiviä on varmasti tulossa, ainakin silloin kun Jonilta tekstiviestin sain, hän oli pirteällä mielellä. Pelkäsin pahinta, eli sitä, että onnettomuus olisi murtanut Jonin henkisesti ja pahimmillaan vienyt halun elää. Onneksi hän vaikuttaa odottavan kuntoutumistaan ja on kaiken kaikkiaan positiivisella mielellä. Ja kovasti kiitollinen siitä tekstiviestisateesta, joka hänen puhelimensa on viime aikoina vallannut.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/08/2009 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , ,