RSS

Avainsana-arkisto: Soho

Soho

Siitä on kuukausikaupalla, kun viimeksi kävin kameraa ulkoiluttamassa. Tässä eräänä päivänä kamera oli kuitenkin mukanani, pienellä iltapäiväkävelyllä. (Teen selkävaivojen vuoksi tätä nykyä lyhyempää päivää.) Pyörähdin Sohossa, työpaikkani naapurissa. Metsästin siellä muutamaa tiettyä vanhaa rakennusta, jotka halusin paikallistaa.

Soho on alue, jossa on mukava vain kuljeskella päämäärättömästi. Ja vaikka se on pienikokoinen – noin 2,5 neliökilometriä – kapeiden katujen sokkeloihin oli varsinkin vasta Lontooseen muutettuani kourallisen vuotta sitten mukava ”eksyä”.

Bride Lane

Bride Lane Sohossa.

1500-luvulla Sohon alue oli peltoa. Alueella liikkuneet metsästäjät huusivat ”soho!” ja Sohon sanotaan saaneen tästä nimensä. Soho-huuto oli käytössä myös aristokraatti James Scottilla, joka kutsui sen avulla miehensä kokoon Sedgemoorin taistelussa 6. heinäkuuta vuonna 1685. Scott oli kuningas Jaakko II:n veljenpoika, edellisen kuninkaan Kaarle II:n vanhin avioliiton ulkopuolinen poika. Scott oli sitä mieltä, että hänestä olisi pitänyt tulla kuningas Kaarle II:n kuoltua, mutta tämän veli nousi sen sijaan valtaistuimelle. Kesäinen vallankaappausyritys epäonnistui ja James Scott jäi kiinni. Hänet teloitettiin maanpetturina hakkaamalla pää irti kirveellä Tower of Londonissa 17. heinäkuuta 1685.

Scottin isän Kaarle II:n vallan alkuvuosina Lontoo koki kaksi väkevää mullistusta. Vuonna 1666 Lontoon suurpalo tuhosi yli 13 000 taloa. Tätä edeltävänä vuonna kaupunkia koetteli ruttoepidemia, joka tappoi – eräiden lähteiden mukaan selkeästi alakanttiin arvioituna – pahimmillaan jopa 7 000 ihmistä viikossa. Seitsemän tuhannen uhrin viikkoennätys tehtiin kyseisen vuoden syyskuussa.  Ruton uhreja haudattiin nykyisen Sohon alueelle joukkohautoihin.

William Blaken syntymäpaikka

William Blake syntyi vuonna 1757 rakennuksessa, joka seisoi tällä paikalla Marshall Streetillä.

Rakentaminen lisääntyi 1600-luvun loppua kohden ja 1600-1700-lukujen vaihteessa Sohoon saapui runsain määrin ranskalaisia protestantteja eli hugenotteja ja Sohoa kutsuttiinkin tuolloin Lontoon ranskalaisalueeksi. 1600-luvun talot rakennettiin uudelleen 1720-luvulla ja näistä taloista nykypäivän Sohossa on jäljellä vielä muutamia.

17 Newburgh Street

Yksi 300-vuotiaista: 17 Newburgh Street -osoitteesta katujen kulmassa löytyy tätä nykyä kenkäkauppa.

10-12 Ganton Street

10-12 Ganton Street: 1720-luvun yksinkertainen rakennustyyli näkyy myös tämän Mor Jewellery -koruliikkeen julkisivussa.

7-8 Kingly Street

7-8 Kingly Street — taloa asuttaa tällä hetkellä vaatekauppa vasemmalla ja parturi oikealla.

1700-luvun puolivälissä alkoi yläluokkien poismuutto ja alue jäi naapureistaan jälkeen mitä kaupunkikehitykseen tuli. Siinä missä Mayfair, Marylebone ja Bloomsbury vaurastuivat ja kehittyivät, Soho alkoi rapistua.

Seuraavan sadan vuoden kuluessa kaikki kunnialliset ihmiset olivat muuttaneet pois Sohosta. 1800-luvun puolivälin Sohoon jäivät prostituoidut, pienet teatterit ja musiikkibaarit. Soho onkin ollut Lontoon seksibisneksen keskus jo yli 200 vuotta. 1960-luvulla sinne mahtui lähes sata strippiluolaa  ja prostituoidut kansoittivat kadut, mutta nykyään se on vähemmän näkyvää. Alueella on kuitenkin edelleen useita luvallisia seksikauppoja sekä muun muassa aikuisviihde-elokuvateatteri. Prostituoidut työskentelevät katujen sijasta yksiöistään käsin.

Old Compton Streetin itäpuoli oli aikoinaan epämääräistä aluetta.

Old Compton Streetin itäpuoli oli aikoinaan epämääräistä aluetta, jopa vielä parikymmentä vuotta sitten.

Vuonna 1854 nykyisin Broadwick Streetinä tunnetun kadun tienoilla puhkesi vakava koleraepidemia. Lontoon viemärisysteemi ei tuolloin vielä ulottunut Sohoon saakka, ja monissa talojen kellareissa oli lattialautojen alla niin kutsuttua ’yömaata’ (engl. night soil) – eufemismi ihmisulosteille, joita kerättiin likakaivoihin ja -kuoppiin. Kun alueelle virtasi vielä runsaasti ihmisiä, tilanne vaikeutui edelleen ja myötävaikutti tietenkin useisiin terveysongelmiin. Likakaivojen kapasiteetti ei riittänyt ja viranomaisten ratkaisu pulmaan oli upottaa ulosteet Thamesiin, mikä saastutti kaupungin veden. Syyskuun 1854 alussa Sohossa kuoli kolmen päivän aikana 127 ihmistä. Seuraavan viikon kuluessa kolme neljäsosaa alueen asukkaista oli poistunut kodeistaan. Syyskuun 10. päivä kuolleita oli jo viisisataa ja kaiken kaikkiaan epidemia tappoi yli 600 ihmistä.

Lääkäri John Snow (1813–1858).

Lääkäri John Snow (1813–1858).

Avainroolissa Sohon koleraepidemian aikaan oli lääkäri John Snow, joka kutsui epidemiaa ”pahimmaksi kolera-aalloksi, joka kuningaskuntaa oli koskaan kohdannut” — myös monet muut kaupungin alueet olivat saaneet osansa koleran ongelmista. Hän kartoitti Sohossa sairastuneiden osoitteet ja päätyi siihen lopputulokseen, että sairastuneet olivat kaikki lähellä erästä vesipumppua. Snow ymmärsi, että kolera levisi veden mukana ja sai myös viranomaiset vakuutetuksi siitä, että pumppu oli ongelman ydin. Hänen näkemyksensä oli vastoin silloista käsitystä, jonka mukaan sairaudet levisivät ”huonon” tai saastuneen ilman kautta. Samoin Louis Pasteurin teoria mikro-organismien kautta leviävistä taudeista odotti tuolloin vielä keksimistään lähes kymmenen vuotta. Vesipumppu suljettiin sairauden hallitsemiseksi ja myöhemmin paljastuikin, että pumpun vesiallas oli ulosteiden saastuttama. Snown uraauurtava epidemologinen työ vaikutti saniteettisuunnitteluun ja sen myötä hygieniataso kohosi.

Snown tutkimuksissa oli tosin yksi mielenkiintoinen poikkeama: läheisen luostarin munkeista yksikään ei ollut sairastunut koleraan. Syy tähän oli kuitenkin loppuviimein varsin maallinen — munkit joivat veden sijasta vain olutta, jota he panivat luostarissaan.

1800-luvun puolivälin alkuperäistä pumppua ei tänä päivänä enää ole, mutta sen lähistölle on pystytetty John Snown muistomerkki, kopio kyseisestä vesipumpusta. Muistomerkin pumpusta puuttuu kahva, mikä muistuttaa Snown saavutuksesta saattaa pumppu toimintakunnottomaksi epidemian aikana. Muistomerkin lähellä on myös lääkärin mukaan nimetty pubi, The John Snow. Pubi on Broadwick Streetin ainut rakennus, joka on edelleen pystyssä 150 vuotta myöhemmin. Luftwaffe ja kuumat kiinteistömarkkinat tekivät työnsä muiden kadun rakennusten osalta.

Kahvaton vesipumppumuistomerkki

Kahvaton vesipumppumuistomerkki.

John Snown mukaan nimetty pubi lähellä pumppua

John Snown mukaan nimetty pubi lähellä pumppua.

Pumppua voi käyttää myös kirjoitusalustana. Taustalla John Snow -pubi

Pumppua voi käyttää myös kirjoitusalustana. Taustalla John Snow -pubi.

Viime vuosisadan alussa alueelle löysivät tiensä taiteilijat ja boheemit, olihan Soho vain lyhyen kävelymatkan päässä West Endin teattereista ja taidegallerioista. 1940-luvulla jazz saapui Englantiin ja se kumpusi muualle maahan juuri Sohosta. 1950-luku oli puolestaan Beatnikien aikaa ja tästä maasta kasvoi myöhemmin 60-luvun ”swinging sixties”. Euroopan kenties ensimmäinen rock-klubi, The 2i’s Coffee Bar Old Compton Streetillä, tarjosi esiintymistilan useille tuleville tähdille kuten Cliff Richards, Ritchie Blackmore ja Tommy Steele, aina vuodesta 1956 vuoteen 1970. Wardour Streetillä oli puolestaan 60–80-luvuilla kuuluisa Marquee Club, jossa Rolling Stones esiintyi ensi kertaa vuoden 1962 heinäkuussa.

Old Compton Streetin länsipuoli on historiallisesti ollut se parempi puoli

Old Compton Streetin länsipuoli on historiallisesti ollut se parempi puoli.

Soho alkoi sittemmin jakautua itä- ja länsi-Sohoon: vielä 1990-luvulla idässä Old Compton Streetin ympäristö oli epämääräinen ja epämiellyttävä, lännessä puolestaan Carnaby Streetin ympärillä oli niin kutsuttu parempi puoli, joka on vuosien saatossa kehittynyt kylämäiseksi ostosalueeksi, jossa kapeilla kävelyteillä ja -kujilla on putiikkeja putiikkien perään. Vaikka joidenkin mielestä kauppaketjut ovat verottaneet alueen tunnelmaa, suuret nimet ovat kuitenkin virkistäneet aiemmin väsyneen alueen kaupallista elämää. Samoin viimeisen parinkymmenen vuoden aikana yöelämä on kokenut Sohossa nousukauden ja sinne ovat löytäneet tiensä useat baarit ja klubit.

Carnaby Street on Sohon kuuluisin ostoskatu

Carnaby Street on Sohon kuuluisin ostoskatu.

Tänä päivänä Soho on myös Lontoon kuuma alue mitä luoviin ammatteihin tulee: noin joka viides luovan alan työpaikka Lontoossa on yrityksessä, joka toimii Sohosta käsin (ja Lontoossa on kolmasosa koko Britannian luovista työpaikoista). Muun muassa tuottajat, ohjaajat, kirjoittajat, suunnittelijat ja erikoistehosteiden tekijät ovat kansoittaneet Sohon toimistot niin television, elokuvan, musiikin, muodin kuin tietokone- ja konsolipelienkin alalla.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/04/2014 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Centre Point — keskipiste

Heinäkuun viimeisenä perjantaina toimiston väellämme oli vuotuinen ”kesäjuhla”. Toisin sanoen vietimme illan ulkona porukalla firman laskuun.

Olimme saaneet ilmoituksen juhlasta jo viikkoja aiemmin ja aikataulu sanoi, että työt loppuvat poikkeuksellisesti jo klo 17:00 ja  lähtö kaupungille on klo 17:30. Työpaikan hengen mukaisesti kaikki kuitenkin istuivat koneillaan vääntämässä viikon viimeisiä sähköposteja ja soittamassa viimeisiä puheluja vielä vartin yli viisi.

Viimein kun kaikki oli saatu irti työpöydistään, tarjolla oli olutta ja Smirnoff Icea halukkaille. Minulla oli kuitenkin siinä vaiheessa vielä l0unaan jälkeinen Diet Coke -tölkki kesken ja vain 4 tuntia yöunta alla, joten kieltäydyin kohteliaasti, jotta en nukahtaisi pystyyn. (Illan edetessä tuli maisteltua muutama drinkki kyllä, ja sen huomasi kyllä riekaleiksi repivästä väsymyksestä ja päänsärystä noin puolen yön maissa kotiin lähtiessä.)

Per, toinen johtajista, tarkisti, että kaikilla oli varmasti matkakortit tallella, jotta pääsisimme metrolla matkaan. Pari kollegaa ilmoitti, että heidän täytyisi ladata kortille lisää matkustuskrediittiä asemalla, mutta muuten kaikki oli kunnossa. Toimistorakennuksemme lasitettuun porraskäytävään päästyämme totesimme kuitenkin, että meitä oli narutettu: alhaalla pihalla meitä odotti Range Rover -limusiini.

Kyytimme kaupungille.

Ajelimme Wood Greenista keskustaan ja keskustassa vielä päämäärättömästi ympäriinsä niin, että ihmiset saivat kumottua oluensa ja muut juomansa. Kiertelimme lähinnä Sohossa, Holbornissa ja Bloomsburyssa ja totta kai ajoimme Piccadilly Circuksen ohi.

Tarjolla ollut kuohuviini oli hyvää.

Limusiinin tummennettujen ikkunoiden läpi meitä ei tietenkään nähty ja olikin hieman kummallista tarkkailla ihmisiä, jotka uhrasivat mielenkiintoaan loistoauton seuraamiseen. Totta puhuen minulle tuli jotenkin hieman vaivaantunut olo moiseen luksukseen osallistumisesta. Autossa pauhannut hirveä diskomusiikki raastoi korvia ja sai olon tuntumaan aika epätodelliselta ja ei-niin-kotoisalta. Limusiinissa oli kuitenkin tarjolla myös kuohuvaa, mikä auttoi hieman siinä tilanteessa.

 

Centre Point. (Lähde: Wikimedia Commons.)

Matkanteko päättyi Tottenham Court Roadin aseman liepeille, aivan suosikkibaarini Intrepid Foxin viereen. Nousimme autosta ja suuntasimme Centre Point -rakennukseen, jossa pidimme lyhyen kokouksen ja joimme muutaman drinkin. Baarissa ei onneksi tarvinnut mennä omalle rahapussille, sillä esimerkiksi juomallani shamppanjadrinkillä oli hintaa 13 puntaa (15–16 euroa).

Centre Pointista oli hieno näköala Cityn suuntaan.

Centre Point on noin 40-vuotias; se rakennettiin vuosina 1963–66. Se jakaa Lontoon 29. korkeimman (joidenkin lähteiden mukaan 27. korkeimman) rakennuksen tittelin lännessä 8 kilometrin päässä sijaitsevan Empress State Buildingin (ESB) kanssa, jota korotettiin riemukkaasti 17 metrillä vuonna  2003.

Centre Pointin rappukäytäviä koristavat upeat seinämaalaukset — ainakin ylimpien parin kerroksen, muita kerrosten välejä ei reissulla nähty, sillä käytimme luonnollisesti hissiä 30 kerroksen nousuun.

Centre Pointin alullepanija oli Harry Hyams, mies, joka hankki miljoonansa ostamalla tai vuokraamalla maata ja rakennuttamalla sille lähinnä toimistorakennuksia, jotka hän sitten möi eteenpäin taikka vuokrasi. Englanniksi hän on siis property developer. Tosin minulla ei ole hajuakaan, mitä se on suomeksi — kiinteistöjen kehittäjä?

Hyams odotti yhden yrityksen vuokraavan koko rakennuksen itselleen mieluummin kuin että olisi päästänyt rakennukseen useita eri vuokralaisia. Centre Pointissa on neliöitä sen verran, että odotus hieman venähti; kaiken kaikkiaan pinta-alaa on noin 27 000 neliömetriä jakautuneena 32 kerrokseen. Valmistuttuaan Centre Point olikin vuosikausia tyhjillään. Alueen selkeästi korkein rakennus muodostui ihmisten mielissä kiinteistökehitysalan ahneuden symboliksi.

Aurinko laskee Lontoossa 30. heinäkuuta 2010.

Nyt jo kahdeksankymmenen ikävuoden ylittänyttä Hyamsia pidetään sekä kirkaasti ajattelevana alan ammattilaisena, joka ensimmäisten joukossa ymmärsi ammattitaitoisen suunnittelun ja kehittämisen arvon, että ahneena rahantekijänä.

1960-luvun lopulla perustettu hyväntekeväisyysjärjestö Centrepoint Charity on nimetty Hyamsin kuuluisimman tuotoksen mukaan. Tosin nimi sisältää pistävän piikin ahneuden ja voiton tavoittelemisen lihaan: järjestö työskentelee kodittomien nuorten hyväksi.

Varallisuus vetää usein puoleensa myös rikollisia: muutama vuosi sitten Hyams joutui Britannian yksityishenkilöön kohdistuneista ryöstöistä suurimman kohteeksi. Niin kutsuttu Johnson-jengi, joka koostuu pääosin Ricky Johnsonista ja tämän omista pojista, ryösti Hyamsin kartanosta antiikkia kymmenien miljoonien puntien arvosta. Jengi tuomittiin elokuussa 2008 yhteensä 49 vuoden tuomioihin parinkymmenen vuoden aikana tehdyistä ryöstöistä.

Oxford Streetin valojen helminauha.

Centre Pointista siirryimme jalkaisin Sohoon, jossa vuorossa oli illallinen Floridita-cocktailbaarissa, joka oli mukavan lattarihenkinen livemusiikkeineen kaikkineen. En normaalisti harrasta drinkkien juomista lainkaan, olutihminen kun olen, mutta työpaikan laskuun tuli maistettua pari cocktailia. Elämäni ensimmäinen Mai Tai oli makuuni hieman liian romminen (tosin maku parani sitä mukaa kun jäät sulivat ja laimensivat drinkkiä). Ruoan pöytiintulon viivästymisen vuoksi saimme ilmaiset Mojitot kukin. Mojito jäi esillepanoltaan vaatimattomamman näköiseksi Mai Taihin verrattuna, mutta maussa se vei selkeästi voiton. (Ensimmäisen Mojitoni join muuten viime kesänä, kun veljeni avovaimoineen oli käymässä Lontoossa.)

Työkavereita Floriditassa.

Ruokailun jälkeen iski se kuuluisa väsymys ja suurin osa porukasta lähti kohti kotia, minä mukaan lukien.

Tuosta illasta olisi ollut mukava aloittaa kesäloma, mutta jouduin sinnittelemään töissä vielä viikon. Nyt on viikon kesäloma kuitenkin alkanut ja seuraavat 7 päivää aina ensi viikon maanantaihin saakka olen vapaalla jalalla. Vihdoinkin. 🙂

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 08/08/2010 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , ,