RSS

Avainsana-arkisto: stand up

Sairastelua

Vietin tämän viikon suurimmaksi osaksi sängyn pohjalla kuumeessa ja vilustumisoireissa. Vuokraemäntä epäili, että kyseessä olisi ollut sikainfluenssa, mutta tuota emme koskaan saa tietää. Oireet täsmäsivät riittävissä määrin, mutta paikalliset viranomaiset kun kehottavat ottamaan yhteyttä lääkäriin vain, jos kuume kestää yli viikon tai tila huononee äkillisesti, en koskaan ollut lääkäriin yhteydessä — perusterve kun normaalisti olen. Maanantaina nukuin kokonaiset 22 tuntia vuorokauden aikana, joten mehut sairaus ainakin kropasta vei. Nyt kuitenkin vointi on jo paljon parempi, massiivista yskää lukuun ottamatta.

Viikko sitten yliopistoaikainen ystäväni Merja kävi Lontoossa muutaman päivän. Merjalle Lontoo oli jo vanhastaan tuttu, joten turistikierrosta ei tarvinnut tehdä. Kävimme sen sijaan Camdenin markkinoilla pyörimässä, istuimme pubeissa ja kävimme katsomassa Oopperan kummitus -musikaalin, joka oli minulle henkilökohtaisesti aikamoinen pettymys, varsinkin kun alla oli edellisenä musikaalikokemuksena Sister Act (Nunnia ja konnia). (Jota muuten suosittelin eräälle suomalaiselle kustantajalle, joka kävikin sen aikuisten tyttäriensä kanssa katsomassa. Olivat kuulemma nauttineet siitä suuresti, itkeneet ja nauraneet ja ihmetelleet sitä, miten kaikki palaset olivatkin siinä juuri kohdallaan.) Mutta kummitusklassiko tuli siis kuitenkin katsastettua ja näin ollen ”suoritettua”. 😛

Yhden asian sentään opin itsestäni musikaalin aikana: minua inhottaa (fyysisesti) katsoa balettitanssijoita työn touhussa, sillä voin vain kuvitella, miten heidän polvijänteensä venyvät miten sattuu heidän asetellessaan jalkoja luonnottomiin asentoihin. Sama iljetyksen tunne jatkuu silloinkin, kun tanssijat kävelevät ”normaalisti”; heidän jalkateränsä kun viipottavat löystyneiden jänteiden takia reilusti ulospäin heidän astellessaan lavalla. Baletti ei todellakaan ole minua varten, katsojanakaan. Pitäkää löysäjänteiset tunkkinne, en mene Joutsenlampea katsomaan (vaikka ajatus mielessä jossain vaiheessa on käynytkin: Joutsenlampi pyörii täällä tällä hetkellä).

Sitä edellisenä viikonloppuna puolestaan Lontooseen saapui remmi nettituttuja, useimmat tuttuja jo vanhemmista blogipostauksistani. Paikalle tulivat John Irlannista, Mike Lancasterista ja Rens Hollannista. Täällä olimme luonnollisesti myös me lontoolaiset: Leticia (Brasilia), Dana (Arabiemiraatit), Bev (Wales) ja Ali (Iran). Lisäksi alkusyksystä moottoripyöräonnettomuuteen joutunut Jon Wolverhamptonista kävi täällä yhden päivän ja yön verran, vanhempiensa estelyistä huolimatta. Tuumimme muut keskenämme jälkeenpäin, että reissun väsyttävyydestä huolimatta se teki varmasti Jonille hyvää. Hän kävi ensimmäistä kertaa pidemmällä reissulla onnettomuuden jälkeen ja pystyi osoittamaan sekä itselleen että läheisilleen, että pystyy siihen.

Istuimme pääosin pubeissa juttelemassa kaikenlaista, mutta perjantai-iltana kävimme stand up -komediaa katsomassa Leicester Squaren tuntumassa olevalla Cheeky Chaps -klubilla. Jonin lähdettyä — hän kun ei kyynärsauvoineen voinut pitkiä matkoja kävellä — kierrätin kauempaa saapuneet turistikierroksella lauantaina. Lauantai-ilta meni kosteissa merkeissä kantabaarissani Intrepid Foxissa, josta ensikertalaisetkin pitivät kovasti, metalli-ihmisiä kun ovat koko konkkaronkka. Meille lontoolaisille paikka oli luonnollisesti kaikille tuttu ja monesti koettu. Sunnuntai meni rauhallisemmissa merkeissä, osalla todella rauhallisissa merkeissä, edellinen ilta kun oli muutamalle ollut niin sanotusti voimia vievä. Kävimme sunnuntaina pubilounaalla ja -jälkkärillä sekä pienellä turistikierroksella Tower Bridgen tuntumassa.

Rensillä oli reissussa päällään kannattamansa hollantilaisen jalkapalloseuran paita, ja sain ihmetyksekseni oppia sen, että monissa paikoissa kyseisenlainen vaate on kielletty. Sekä Foxissa että eräässä pubissa henkilökunta pyysi Rensiä pitämään takin päällä, jotta ”jalkapallovärit” eivät näkyisi ja mahdollisesti provosoisi ketään. Jalkapallohullua kansaa tämä tosiaankin on.

Ja lopun voikin sitten hoitaa pieni kuvakavalkadi.

 

Lähes koko porukka koolla perjantai-iltana. Kuvan otti John.

Jon ja Dana.

Rens, John ja Jon samaisessa pubissa Leicester Squaren tuntumassa.

Turistikierroksella lauantaina. John, minä ja Mike. Kuvan otti Rens.

Trafalgar Squarella oli meneillään puuaiheinen taidepläjäys. Hiukkasen isompia runkoja oli siellä näytillä.

Leticia nappasi tilannekuvan Foxissa lauantai-iltana. Rens, minä ja Mike. Katsomme kaikki Johnia, jolla oli ilmeisesti hauskaa/kyseenalaista sanottavaa. 😀

Rens otti kuvan Leticiasta, Johnista ja minusta. Johnin kommentti: tytöistä saa hyvät korvasuojaimet.

Porukka odottaa surkeina pubin aukeamista sunnuntaina puoliltapäivin. Tätä edelsi hirvittävä kaatosade, jolta onneksi pääsimme suojaan katoksen alle. Kuvaajana John.

Kun ylempänä olevassa pubissa oli lounastettu, siirryimme toiseen jälkiruoalle: Mike, Maureen ja Ali.

Seuraava, pienimuotoisempi tapaaminen on tammikuussa, kun amerikkalainen Misty saapuu Eurooppaan muutaman viikon reissulle ja osa ihmisistä järjestää itselleen päivän tai parin matkan häntä tapaamaan. Täytyy katsoa, josko voisin käydä Mistyä tapaamassa jossakin hänen matkareittinsä varrella. Edellisestä Mistyn tapaamisesta kun on ehtinyt vierähtää jo siinä vaiheessa puolisentoista vuotta.

Mainokset
 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 06/12/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

KUUMA!

Ohhoh, miten ehti vierähtää edellisestä postauksesta aikaa!

Lontoossa kaikki hyvin. Helkatin kuuma vain: kello on nyt noin seitsemän illalla, ulkona edelleen 28 astetta lämmintä ja kosteusprosentti 48:ssa (ennusteen mukaan nousussa — jostain syystä tämä nykyinenkin prosentti tuntuu kyllä jo ihan tarpeeksi pahalta). Enoni sanaa lainatakseni: önköttää.

Töissä on pitänyt kiirettä; syntymäpäivänäni Helsingissä julkistettiin minun ja lähimmän esimieheni laatima selvitys, jossa käsiteltiin taiteilijaresidenssejä kulttuuriviennin osana. Siihen sai rutistaa itsestään mehuja pihalle viimeiseen asti. Mukavaa hommaa se tosin oli, tuollainen tutkimuksellinen pipertäminen kun on aina minua kiinnostanut.

Nyt työn alla on toinen deadline, edelleen kulttuurivientiin liittyen, tosin tällä kertaa kirjallisuuden vientiin. Maanantaina pitäisi lähteä sen tuotos ulos ja vielä pitää laatia tiedotetta, oikolukea tekstiä, työstää julkaisukelpoinen kuva mukaan ja niin edelleen. Ja maanantaina alkaa sitten todellinen sähköpostirumba, kun tiedotetta ja muuta materiaalia pitää ruveta lähettelemään ympäri Britanniaa ja Irlantia. Good times.

Töissä menee kiireestä huolimatta hyvin. Sain kai noin pari viikkoa sitten tiedon tuntuvasta palkankorotuksesta, joten olen tyytyväinen. Ainut tahra työtunnoissa on se, että minulle läheinen kollega lähtee muille työlaitumille parin viikon päästä. Onneksi jää sentään Lontooseen, joten voidaan jatkossakin olla yhteydessä ja nähdä toisiamme. Mutta häntä paremmasta työtoverista voi vain unelmoida!

Edinburghin reissusta en ole siis vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa, mutta jottei asioita kerry ihan hirveästi blogipostausjonoon, päivitetään tässä yhteydessä nyt ainakin tämä mennyt viikonloppu.

Yksi armaista nettitutuistani, Mike, pyörähti Lontoossa viikonloppuna, pääasiana elävän legendan BB Kingin konsertti sunnuntai-iltana. Mike oli luonani yötä, joten ehdimme viettää mukavasti pari vuorokautta yhdessä. Lauantaina menimme loppuiltapäivästä suosikkibaariini Intrepid Foxiin muutamalle oluselle. Siellä tapasimme yhteisen nettituttumme Letician ja hänen aviomiehensä Alanin. Mike tapasi heidät ensimmäistä kertaa. Meillä oli oikein mukava alkuilta, myös siinä vaiheessa, kun Leticia kaatoi reilun puoli tuoppia olutta kenkiini (kirjaimellisesti — avokkaista kun oli kyse ja olut sinkoutui kohti suoraan ylhäältäpäin).

Kaverukset Intrepid Foxissa lauantai-iltana.

Kaverukset Intrepid Foxissa lauantai-iltana.

Seitsemän jälkeen Leticia ja Alan jäivät Intrepidiin vielä jatkamaan iltaa ja Mike ja minä puolestamme jatkoimme matkaa pohjois-Lontooseen Camdeniin. Olin varannut meille liput stand up -komiikkailtaan. Leticia ja Alan eivät, harmi kyllä, voineet sinne lähteä, sillä he asuvat liian kaukana etelässä matkatakseen myöhään illalla takaisin kotiin kun junat eivät enää kulje.

Komediaklubi sijaitsi pubin yläkerrassa. Se oli pieni, loppuunmyyty ja helleaalto oli jo silloin tavoittanut Lontoon. Minulta menikin Andy Parsonsin setistä noin 10–15 minuuttia lopusta ohi, sillä olin aivan hilkulla pyörtyä ja jouduin vain keskittymään siihen, että pysyn tajuissani. Niin helvetillisen kuuma klubilla oli. Esityksen jälkeen raahustin alakertaan pubin puolelle, jossa baaritiskillä olikin jo janoisia varten vesikannu ja laseja. Join hieman vettä, jonka jälkeen lähdimmekin sitten Miken kanssa kotia kohti. Taksilla, sillä olo oli sen verran naatunut, että bussissa köröttely ei todellakaan houkutellut.

Sunnuntaina vetelehdimme neljän seinän sisällä aamupäivän alun ja suuntasimme puolen päivän lähestyessä Science Museumia eli tiedemuseota kohti. Tarkoitus oli alun perin käydä myös elokuvissa, mutta museossa vierähti sen verran aikaa, että ehdimme käydä sen jälkeen vain oluella (vahingossa; saimme pubissa juomien tilaamisen jälkeen menut käsiimme, mutta kun menin tilaamaan ruokaa tiskiltä, baarimikko pahoitteli unohtaneensa aiemmin kokonaan, että keittiö suljettaisiinkin jo ihan kohta) ja toisessa pubissa syömässä ennen kuin piti jo lähteä kotia kohti, jotta Mike ehti sieltä taas BB Kingin keikalle.

Mike Science Museumissa, lentokonepuolella.

Mike Science Museumissa, lentokonepuolella.

Lupasin pysytellä hereillä niin kauan, että Mike tulee takaisin, mutta epäonnistuin siinä surkeasti. Tekstiviesti kuitenkin herätti minut puolen yön maissa. Olin pyytänyt Mikea ilmoittamaan, kun hän on tulossa kotia kohti, jotta ehtisin pistää uunin päälle ja pitsat sinne. Natustimme siinä sitten vielä pitsaa ennen yöpuulle menoa. Maanantaiaamuna ei sitten paljoa enää ehtinyt tekemäänkään, kun Miken juna pohjoista Englantia kohti lähti puoliltapäivin. Minä olin saanut puoli päivää töistä vapaata, joten vääntäydyin töihin vasta kun olin saattanut Miken asemalle.

Viime viikonloppu siis hujahti mukavissa merkeissä. Nyt tälle viikonlopulle ei juurikaan suunnitelmia ole, mutta jotain mielenkiintoista voisi yrittää lauantaina tai sunnuntaina tehdä. Huomenna illalla tosin näen todennäköisesti taas Alia ja Maureenia, joten perjantai-ilta menee iltaa istuessa.

Tämän illan pyhitän ruoanlaitolle ja kuumuutta vastaan taistelemiselle. Ostin kotimatkalla purkin mansikkajuustokakkujäätelöä, jossa on jotain kakkukiemuroita.

Piece of Cake.

Peace of Cake.

Sitä on luvassa jälkkäriksi, kunhan ensin kokkaan itselleni vihreän thai-curryn, jossa on suuri määrä herkullisia bambunversoja ja vielä parempaa tofua, riisin kera. Nälkä kurnii nyt, loput currysta vien lounaaksi töihin huomenna. Nam!

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 02/07/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,