RSS

Avainsana-arkisto: syntymäpäivä

Ja asia oli sillä pihvi

Niin vain pääsin vuorokautta vaille 33-vuotiaaksi ennen kuin söin elämäni ensimmäisen oikean pihvin*.

*Lehtipihviä ei lasketa!

Päätin kuuden (pitkän) päivän työviikon päätteeksi mennä ravintolaan syömään lauantai-iltana viikko sitten, kun töissä arkipäivistä poiketen ei viikonloppuisin tarjota illallista. Ja koska syntymäpäivä töhnötti keskiyön tuolla puolen, päätin mennä vähän parempaan ravintolaan enkä turhia huolehtia sen mukana tulevasta isommasta laskusta.

Minulle oli suositeltu muutaman ystävän toimesta paria pihviravintolaa Lontoon keskustassa, kun olin maininnut heille, että haluaisin joskus käydä kokeilemassa oikein kunnon pihviä. Valitsin niistä toisen, sen, joka oli lähempänä asiakkaan toimistoa, jossa melkein iltakahdeksaan roikuin. (”Jouduin” tosin käymään pubissa ennen ruokailua, sillä entinen työkaverini Gosia oli kutsunut minut lähtödrinkeille, hän kun on palaamassa takaisin Puolaan.)

Varttia vaille kymmenen olin Piccadilly Circuksen tuntumassa ja ravintolassa nimeltä Gaucho. Se on argentiinalainen ketju, jolla on kymmenisen ravintolaa eri puolilla Lontoota. ’Gaucho’ on espanjaa ja se tarkoittaa Argentiinan aroilla liikuskelevaa karjapaimenta.

Gaucho on yksi Lontoon varatuimmista ravintoloista OpenTable.comin listauksessa, jossa varatuimpien Top 10:ssä Gauchon eri toimipisteet täyttävät normaalisti vähintään viisi kymmenestä paikasta. Niiden suosio perustuu yksinkertaisesti erinomaisiin pihveihin, joita ei jäädytetä missään vaiheessa niiden matkan aikana Argentiinasta Lontooseen, ja jotka suolataan vain toiselta puolelta ja joita käännetään grillillä vain kerran.

Tunnelma ravintolassa oli yllättävän ”yökerhomainen”. Ravintola jakautui ainakin kahteen kerrokseen: itse söin alhaalla kellarikerroksessa, jossa ikkunoiden tilalla oli seinillä runsaasti peilejä tilaa luomassa. En ole varma, oliko ravintolassa vielä kolmaskin kerros.

Valaistus oli hämärä ja siellä täällä lämmin, kellertävä valo kimpoili peili- ja metallipinnoista. Sisustus oli valkoista ja mustaa nahkaa ja ”lehmäntaljaa”. Taustamusiikkina oli eteläamerikkalaista musiikkia (olettaisin tietysti, että argentiinalaista), jonka äänenvoimakkuus oli minun vanhoille korvilleni hieman liian kova, vaikka se ei haitannut sinänsä ihmisten keskustelua taikka tarjoilijan kanssa asiointia. Jotenkin musiikki vain hieman ampui ohi muuten aika hillityn tyylikkäästä sisustuksesta. Kellarikerroksen vessassa oli samoin hämärää: kellertävävaloisen lampun lisäksi siellä paloi kolme isoa kynttilää.

Kun olin saanut itseni istutetuksi pöytään, tarjoilija toi minulle kaksi menua ja viinilistaa. Jouduin huomauttaa, että minua oli täällä vain yksi. 😆 Hän pahoitteli ja keräsi ylimääräiset ruokailuvälineet ja listat pöydästä ja jätti minut tutkimaan ruoka- ja juomatarjontaa.

Pienen hetken päästä tarjoilija toi pöytään leikkuulaudalla viisi erilaista pihviä, kaikki raakoja. Hän selitti mistä kohdin eläintä mikäkin tyyppi oli ja miten tämä esimerkiksi vaikuttaa makuun. Valitsin itselleni filepihvin, joka on hintavampi, mutta kuulemma sopii miedon makunsa puolesta aloittelijalle. Sitä minulle oli pari kaveria myös suositellut, heidän suosikkityyppinään.

Alkajaisiksi leipää

Alkajaisiksi pöytään tuotiin paria lajia varsin maukasta leipää ja voita sekä tuoreilla yrteillä maustettua öljyä. (Puhelimella huonossa valaistuksessa ilman salamaa otettu kuva on tosin kovin epämääräinen!)

Alkuruoaksi otin Provoleta-juustoa (italialaisen Provolonen sukulainen), joka oli paistettu pannulla manteleiden, hunajan ja oreganon kanssa. Se tarjottiin ilmeisesti grillillä paahdetun vaalean leivän kanssa. Sanat eivät riitä kuvaamaan kuinka hyvää se oli. Luultavasti koko elämäni paras alkuruoka — sen kermaisen suolainen makeus kerta kaikkiaan vei kielen mennessään!

Alkuruoka

Provoleta-juustoa ja leipää. Nam!

Viinilasissa oli punaista malbeciä, suolaiseen 13 euron lasihintaan. Kun pyysin viinisuositusta, sain maistaa kyseistä viiniä ja jotakin toista punaista. Valitsin niistä sen vähemmän vahvan makuisen ruoalle kaveriksi. Minuun teki vaikutuksen se, että maistiaisia varten pöydässäni korkattiin auki molemmat pullot sen sijaan, että olisin saanut maistiaisia jo avatuista pulloista — tämäkin ele kieli siitä, että ravintolassa ei säästellä. Illallistajan lasku on iso — minun kohdallani alkuruoka, pihvi, kastike, salaatti ja lasi viiniä tekivät yhteensä 80 euroa — mutta sen rahan edestä myös saa palvelua viimeisen päälle ja totta kai taidolla tehtyä ruokaa.

Pihvi itse oli 225-grammainen filee, medium-kypsänä. Ihmettelin aluksi hieman sitä, että ravintolassa ei ollut pöydässä, eikä yleensäkään tarjolla, pihviveitsiä. Mutta kävi ilmi, että terävämpää asetta ei olisi ollut mehevän pihvin kohdalla edes tarpeen käyttää. Normallilla veitsellä leikkaaminen onnistui varsin hyvin. Ystäväni Ali oli varoittanut minua ottamasta pihville kastiketta kaveriksi, se kun ”pilaa” lihan maun, mutta menin ja otin pippurikastikkeen joka tapauksessa. Enkä katunut.

Pihvi

Pihviä, pippurikastiketta ja viiniä.

Lisäkkeenä minulla oli tomaattisalaatti, joka ei tosin kuvassa näy. Salaatti koostui… tomaatista. Jotain yrtintynkää siinä oli päällä myös, ja öljyä.

Jälkiruoalle ei jäänyt tällä kertaa tilaa, mutta illalliseen ei voinut muuta kuin olla tyytyväinen ilman sitäkin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 23/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Ei elämää — ei haittaa

Tässä on nyt viikon verran takana niin kutsuttua post workshop -työskentelyä, eli suomeksi ’työpajan jälkeistä’ työntekoa. Kuten mainittua, vaihdoin muutama viikko sitten firman sisällä toiseen tiimiin ja entinen asiakas jäi samalla taakse. (Eikä totta puhuen ole ollut ikävä. Itse asiassa hieman kauhulla odotan entisen asiakkaan pariin palaamista 1–2 kuukaudeksi ensi kuun puolivälistä alkaen.)

Synttäricupcakeja

Tuotatin tänään leipomosta tiimillemme ja asiakkaan puolen naapuritiimillemme jaettavaksi sunnuntaisten synttärieni kunniaksi cupcakeja.

Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa oli uuden asiakkaan toiminnoissa varsinainen workshop, mikä tarkoittaa sitä, että uusien tuotejulkaisujen alla asiakas lennätti Lontooseen parikymmentä henkeä (kääntäjiä, editoijia ja luovia johtajia) työskentelemään suljettujen ovien takana pian julki tuotavien tuotteiden käännösten parissa ennen virallista julkistamista. Workshopissa oli paikalla Euroopan neljän tärkeimmän markkina-alueen ihmiset sekä asiakkaan Lontoon toimiston tiimejä sekä meidän tiimimme vetäjä.

Menneenä maanantaina oli vihdoin tuotteiden maailmanlaajuinen julkistamistapahtuma, jonka jälkeen käynnistyi post workshop, johon osa workshopin ihmisistä jäi, ja Lontooseen lennätettiin vielä reilut parikymmentä henkeä lisää muista Euroopan maista sekä Venäjältä ja Turkista. Tässä vaiheessa meidän tiimimme liittyi joukkoon ja tällä hetkellä meillä on noin viidenkymmenen hengen ihastuttavan kansainvälinen joukko ihmisiä tekemässä töitä paikan päällä Lontoossa ja vielä 35 henkeä kotimaissaan työssään sähköpostin päässä. Tämän lisäksi huoneessa on myös asiakkaan omat tiimit ja meidän tiimimme, yhteensä kai noin sata ihmistä. Nyt hoidamme saman katon alla kaik’ yhes koos isossa avokonttorissa materiaalit pohjois-, itä- ja keski-Euroopan markkinoille sekä venäjäksi ja turkiksi, asiakkaan Yhdysvaltojen kanssa asioiden.

Katsoimme maanantai-iltana uusien tuotteiden julkistamistilaisuuden livenä Amerikasta ja sen jälkeen asiakkaan pääkonttori Kaliforniasta briiffasi meidät Lontoossa työn alkuun. Aikaerosta johtuen työpäivä venähti: tiimimme vetäjä tilasi taksit kolmelle meistä puoli kahdeltatoista illalla kun pari tiimiläistä jäi vielä jatkamaan töitä. Itse olin kotona minuuttia vaille puolen yön (eli suihkun kautta nukkumaan ja kuudelta taas ylös ja töihin). Viikon muina iltoina ei onneksi ole mennyt niin pitkään; olen ollut kotona puoli yhdeksän ja puoli kymmenen välillä.

Asiaan kuuluu tietysti myös viikonlopputöitä: tänä viikonloppuna olen töissä koko lauantain. Tätä kun jatkuu vielä seuraavat viikot, sosiaalisen elämän tai harrastusten kanssa ei juuri voi tehdä suunnitelmia. On hankala arvioida kuinka myöhään menee viikolla ja kumpana päivänä joutuu töihin viikonloppuisin.

Mutta en pistä pahakseni. Tiimihenki on hyvä ja asiakkaan puolen kontaktit miellyttäviä myös. Lounas ja illallinen tulevat talon puolesta (perjantaisin on pizzailta!), automaatista saa hyvää cappuccinoa ilmaiseksi niin paljon kuin napa vetää, jääkaappi on aina lastattuna täyteen virvoitusjuomia ja vettä ja lounaan/illallisen jäljiltä jää aina ruokaa yli, mikä tarkoittaa tietysti sitten ilmaista aamiaista kotona myös. Ja välipalaksi saa hakea hedelmiä, popcorneja, sipsejä, suklaapatukoita, hedelmäkarkkeja taikka muita tarjolla olevia syömispuolia. Tyytyväisinä meidät siis pidetään. Ja paino noussee kohisten tänä kesänä! 😆

Ja vaikka välillä pitää kiirettä, stressitasot eivät kohoa liian korkeiksi. Tänään on ollut hiljaisempi päivä, kun eilisen rutistuksen tulokset (mm. nettisivutekstit) ovat nettitiimin toimesta rakenteilla. Niinpä olen ehtinyt kirjoittamaan tätä blogipostausta pikku hiljaa pitkin päivää aina sähköpostien kirjoittamisen välissä. Ainoana miinuspuolena on tietysti se, että harrastukset ja vapaa-aika jäävät vähälle.

Tiimi toivottaa levottomalla tavalla hyvää syntymäpäivää.

Brittiläis-ranskalais-makedonialainen tiimini toivottaa levottomalla tavalla hyvää syntymäpäivää.

Paljon on uutta opittavaa ja uusia nimiä ja kasvoja muistettavana, päivät ovat pitkiä, sähköposteja sataa sisään ämpärikaupalla ja jotkut asiat ovat hankalia ymmärtää monimutkaisten prosessirakenteiden ja mm. vielä outojen akronyymien takia. Mutta kuten otsikkokin kertoo, hyvin menee kaiken kaikkiaan. Tänään tuli itse asiassa hetkeksi aavistuksen verran haikea olo, kun ajatteli tämän intensiivisen työjakson päättymistä muutaman viikon päästä.

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 14/06/2013 Kategoria/t: Työ

 

Avainsanat: , , ,

Synttäreiden juhlistaminen

Viime kesäkuussa tuli 30 vuotta täyteen, mutta en juhlistanut synttäreitäni mitenkään vajaan parin viikon takaisen eron, jatkuvien ylitöiden ja asunnonhakustressin vuoksi. Oikeastaan koko kesä meni aika mitäänsanomattomissa merkeissä.

Ajattelin ottaa takaisin kesäkuussa 2011, juhlistaa kolmikymppisiäni vuoden myöhässä — ja tehdä sen kunnolla.

En ole käynyt tutustumassa uuteen maahan moneen vuoteen, joten päätin buukata viikon matkan jonnekin, jossa en ole koskaan ennen käynyt. Katselin lentoja Euroopan ulkopuolelle, Intia ensimmäisenä mielessä, mutta lennot olivat sen verran hinnoissaan, että päätin karsia lentoon pistämistäni rahoista ja panostaa enemmän hotelliin ja muihin menoihin. Niinpä päätin pysyä Euroopassa.

Halusin jonnekin, jossa on lämmintä ja meri lähellä, jos vaikka saisi kesän alkuun hieman rusketustakin. Harkitsin Kreikkaa, koska olen pitkään halunnut käydä tutustumassa paikan päällä kreikkalaisen mytologian eri kohteisiin, saariin, joilla jumalat kuljeksivat, temppeleihin, joita heidän kunniakseen rakennettiin, antiikin runoilijoiden kotipaikkoihin ja niin edelleen. Pohdintojeni aivan loppumetreille selvisi Kreeta, jossa sijaitsee muun muassa Minoksen labyrintti, jossa nokkela Theseus onnistui surmaamaan härän ja ihmisen sekasikiön, hirviömäisen Minotauroksen. Harkitsin kiinnostavista historiallisista syistä myös Roomaa.

Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin Maltaan, vuonna 1964 Britanniasta itsenäistyneeseen pieneen saarivaltioon, jossa ehtisi lyhyiden välimatkojen myötä nähdä paljon, kun käytettävissä on kuusi kokonaista päivää. Matkaan lähden päivää ennen syntymäpäivääni kesäkuussa, joten olen jo muilla mailla, kun ikävuosi jälleen kerran vaihtuu.

Maltalla on paljon nähtävää, muun muassa  Unescon maailmanperintökohteisiin lukeutuvat megaliittiset temppelit, joista vanhin on lähes 6000-vuotias ja saa Egyptin pyramidit näyttämään nuorilta, ja Hal Saflienin hypogeum, puoliksi maanalainen temppeli, joka on maailman ainut esihistorialliselta ajalta nykypäiviin saakka selvinnyt temppeli. Tosin hypogeumiin päästetään vain 80 ihmistä per päivä, joten täytyy selvittää hyvissä ajoin etukäteen, onko netitse mahdollista varata lippuja. Muussa tapauksessa tämä erikoisuus jää välistä, sillä lippujonot ovat useamman viikon mittaisia.

Päätin panostaa auringon, meren ja uutuudenviehätyksen lisäksi myös majapaikkaan. Halusin mukavaan hotelliin, jossa aamupala kuuluu hintaan ja josta on hyvät kulkuyhteydet ympäri saarta. Ja kun erityisestä juhlistusmatkasta on kyse, halusin ehdottomasti myös merinäköalan. Joten valmistauduin maksamaan yösijasta runsaasti enemmän kuin varsin kohtuuhintaisista lennoista.

Kiitos internetin ihmeellisen maailman, löysin kahden hengen huoneen yhden ihmisen käyttöön neljän tähden kylpylähotellista meren rannalla, merinäköalalla ja puolihoidolla. Hinta kirpaisi hetken aikaa — lähtöhinta seitsemästä yöstä oli kokonaiset 1820 euroa, tosin en maksanut puoliakaan tuosta, kiitos onnekkaan varaamisajankohdan. Päätin kuitenkin, että tällä reissulla hemmottelen itseni rennoksi raadoksi ja otan viikosta kaiken irti, normaalista poiketen myös valitsemastani hotellista. Juon cocktailin tai pari hotellin cocktail-baarissa, syön hyvin jossakin sen viidestä ravintolasta, käyn kenties hieronnassa kylpylän puolella, uin joissain sen viidestä uima-altaasta tai lillun porealtaassa, enkä huolehdi mistään. Aamupalat ja illalliset kuuluvat hintaan, aurinko toivon mukaan paistaa, ja jos meren näkee ensimmäisenä kun herää ja viimeisenä kun nukkumaan käy, asiat eivät voi olla kovin huonosti.

 
6 kommenttia

Kirjoittanut : 05/02/2011 Kategoria/t: Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , ,

Ihana syntymäpäivä

Kello on nyt noin kymmenen illalla ja vietin juuri kenties parhaan mahdollisen syntymäpäiväiltani.

Vuokraemäntäni ja isäntäni lähtivät tänä aamuna kesäksi pois maasta, joten asustan talossa nyt yksin seuraavat kaksi kuukautta. Nautin siitä jo nyt: ehdin asua Jyväskylässä omillani kymmenisen vuotta ja pidän yksin olosta ja rauhasta. On mukava tulla kotiin tyhjään taloon raskaan työpäivän jälkeen. Juhlistin uudistunutta itsenäisyyttäni töistä tultuani siivoamalla jääkaapin ja lämmittämällä saunan.

Istuin pitkään saunassa — ensimmäistä kertaa noin puoleen vuoteen — kera VB-pulloni ja nautin elämästä. Oli ihmeellinen tunne olla pikkuisessa kahden hengen saunassa ja heittää vettä pienelle kiukaalle pikkuruisesta kiulusta pienen pienellä kauhalla. Siinä kun suljin silmäni pimeässä saunassa ja nojasin seinään, mietin mielessäni, että ympärilläni on noin kahdeksan miljoonaa ihmistä, jotka olivat sillä hetkellä niin, niin kaukana.

Saunan jälkeen pistin hameen ja hihattoman topin päälle ja menin ulos leppoisaan, hämärtyneeseen kesäiltaan vilvoittelemaan. Kävelin rauhallisen kotikatuni päähän, jossa on penkki ja tuhkakuppi, isuin alas ja poltin tupakan. Katselin matkustajalentokoneen lentoa taivaalla. Kuuntelin, kun muutaman kymmenen metrin päässä kulmankaupan myyjä sulki liikkeen ja veti metallisen turvakaihtimen julkisivun eteen. Sitten kävelin takaisin kotiin ja tein mikrossa juustovoileipiä.

Nyt istun syömässä toista leipäpalaani ja mietiskelen, miten mukava tässä onkaan olla.

Täytyy kai vielä käydä profiilisivulleni päivittämässä iäksi 29 vuotta. Ettei tule kerrottua epätotuuksia.

Ja kupin lämmintä kaakaota voisin myös tehdä, jälkkäriksi.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 16/06/2009 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , ,