RSS

Avainsana-arkisto: ystävät

Ulkopuolistunut

Pyörähdin alle viikon reissulla Keski-Pohjanmaalla reilu viikko sitten. Edellisestä käynnistä oli ehtinyt vierähtää jo yhdeksän ja puoli kuukautta. Kotopuolessa oli jonkun verran muutoksia: velipojan kotona oli tehty keittiö- ja käytäväremontti, mummu oli muuttanut vanhainkotiin, toinen kissoista alkaa olla viimeisillään ikänsä (20+) puolesta. Muuten kaikki oli aika lailla kuten ennenkin.

Veljeni avovaimon kynttiläasetelma.

Vaikka sää oli harmaa ja ankea, reissu meni ihan mukavasti ja oli mukava nähdä perhettä ja ystäviä. Samalla huomasin kuitenkin — jälleen kerran — että Suomi ei ole minun paikkani enkä ikävöi sinne takaisin. Tunnen siellä oloni ulkopuoliseksi. Ja jotenkin siellä oleminen aiheuttaa turhautumisen tunnetta, joka puolestaan syö naista rotan lailla. On liian hiljaista (tosin hiljaisuus on mukavaa pari päivää aina silloin tällöin), ihmiset outoja (teki mm. mieli sivaltaa sanan säilällä töykeää ja alentuvaa lentokenttävirkailijaa Kokkola-Pietarsaaren kentällä) ja elämykselliset vaihtoehdot kaiken kaikkiaan vähissä.

Parin päivän päästä alkoi tuntua kuin sisuskalut huutaisivat virikkeitä ja jotain Elämää, mutta ulkopuolinen maailma vain ei niitä salli. On tyydyttävä siihen rajalliseen olemiseen, mitä maalaiskylässä on tarjolla. Aluksi se on rentouttavaa, mutta loppuviimein ahdistavaa. Yhdeksäntoistavuotiaana muutto Jyväskylään toi helpotusta. Sitten Jyväskylä kävi pieneksi vajaassa kymmenessä vuodessa. Lontoossa olen enemmän kotonani, ja kun en ole täällä, kaipaan sen väsymätöntä sykettä, kulttuurien sekamelskaa ja kaupungin suunnatonta kokoa. Vaikka nekin voivat joskus olla uuvuttavia, ne tarjoavat kuitenkin loputtomasti uusia kokemisen mahdollisuuksia.

Positiivisiakin asioita Suomessa on. Arvostan suuresti suomalaista rakentamisen laatua ylipäänsä, vaikka ongelmatonta sekään ei ole. Silti Suomessa pidetään rakennuksista keskimäärin ihan eri tavalla huolta kuin täällä Britanniassa, jossa lähinnä kosmeettiset korjaukset tuntuvat olevan in — ja nekin tehdään huonommin kuin voisi.

Tässä kohdin päällimmäisenä mielessä on edellisen kotitaloni käytävä-, ovi- ja ovenpielimaalaus, jossa ei suinkaan poistettu vanhaa maalia alta ja tehty kunnon pohjatyötä vaan pistetiin vain kerros tai pari uutta maalia päälle. Ei mitään järkeä. Tulos on tietenkin epätasainen ja kökkö, ja esim. vessan oven kiinni panemisessa sai sen jälkeen käyttää voimaa, sillä uusien maalikerrosten myötä siitä tuli tiukempi. Ja tähän työhön sai maalari kulumaan kirjaimellisesti kuukauden päivät, jostain ihmeen syystä. Jos hän laskuttaa työtunneista, lasku on varmasti ollut (eikä pelkästään työn konkreettiseen määrään ja laatuun  suhteutettuna) massiivinen.

Nykyisessä huoneessani maalipinta on myös laadultaan epätasainen: päätyseinän alaosaa on paikattu jälkeenpäin noin 2–3 neliömetrin alueelta, ja maalin sävy on sillä kohdin selvästi kermanvalkoinen, kun se on muualla puhtaanvalkoinen. Maali ikkunan alla, mutta onneksi piilossa sängyn takana, lohkeilee seinästä rumasti, joko liian paksun kerroksen takia tai kosteusvaurion takia. Ei mitään järkeä. Mutta rahaa on tietysti säästynyt. Huoneeni lämpöpatteri on maalattu jossain vaiheessa, ja maalattu niin, että myös termostaatit ovat saaneet osansa. Toista en ole vielä pystynyt säätämään, koska se on maalattu paikoilleen. Toisen sain sentään liikkeelle voimaa käyttäen.

Ei mitään järkeä.

Ylistys siis suomalaiselle pragmaattisuudelle ja maalaisjärjelle, mikä näkyy myös asuntojen suunnittelussa. Suomessa todella harvoin joutuu liikkua huoneesta toiseen kylki edellä, koska esim. ovi ei mahdu aukeamaan kunnolla tai kalusteet on aseteltu niin, että ne ovat kulkuväylällä. Meillä tässä talossa brasilialaisen vuokraisäntämme mielestä vessapaperiteline pitää olla tullinsuussa niin, että vessaan on mentävä sivuttain, jotta ei tönäisisi telinettä irti seinästä.

Vessa on oven levyinen ja vessanpönttö heti oven jälkeen edessä. Kulje tuosta sitten normaalisti.

Reilu viikko sitten talosta pois muuttanut australialaisnainen oli erityisen hyvä tässä irrottelussa. Parhaimmillaan teline oli lattialla jo seuraavana päivänä kiinnityksestä, mutta jostain syystä se vain aina liimataan samaan paikkaan sen sijaan, että se laitettaisiin toiselle seinälle, jossa se ei ole kulkuväylällä. Ei mitään järkeä…

Muita erityisen positiivisia suomalaiskokemuksia reissulla olivat tietysti sauna ja suklaa, mutta myös Grandiosan pepperonipizza ja äidin laittama kotiruoka. Ja ruisleipä juuston ja vihannesten kera ystäväni Tertun luona. Ai että oli hyvää.

Kaiken kaikkiaan oli kuitenkin kiva palata takaisin Lontooseen. Töihin palaaminen oli hieman epämiellyttävää, vaikka olin sinänsä ihan positiivisella mielellä, sillä viimeinen viikko ennen lomaani oli ollut työmäärältään sopiva ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun. Luulin, että se jatkuisi sellaisena myös tästä eteenpäin, mutta ei. Tämä mennyt viikko oli todella kiireinen ja ylityöntäyteinen jälleen kerran. Tosin maanantaina ja tiistaina yksi kollega oli sairaana ja perjantaina toisen vaimo synnytti, joten meillä oli kolmena päivänä vajaa miehitys.

Toisaalta lomani aikana oli palkattu taloon kaksi uutta ihmistä, jotka olivat jo osittaisella panoksellaan mukana hommissa vaikka vielä opettelevatkin talon tavoille. Toivon mukaan työmäärä tasoittuisi taas, kunhan he oppivat hommansa ja pääsevät kunnolla työn syrjään kiinni. Tosin keskustelin italialais-brittiläisen kollegani kanssa työmäärästä keskiviikkoiltana (hänen työmatkansa on noin 2 tuntia ja 15 minuuttia ja hän oli siinä vaiheessa tehnyt ylitöitä iltakahdeksaan kolmena päivänä peräkkäin) ja hän totesi vain, että firma voisi palkata vielä kaksi henkeä lisää tasoittamaan työmäärää. Kenties sitten päästäisiin jatkuvista ylitöistä. Iloton hymy kasvoillaan hän totesi, että se ei taida kyllä oikein sopia voiton maksimointiajatteluun. Pääasia kai on, että firma kiskoo mahdollisimman paljon rahaa sisään senkin kustannuksella, että työntekijät joutuvat uhraamaan vapaa-aikansa sille ilman mitään erillistä korvausta.

Katsellaan nyt, miten tämä tästä taas lähtee menemään. Toivon omasta puolestani, että kaksi viime viikolla aloittanutta työntekijää saavat aikaan työmäärän tasoittumista seuraavien muutamien viikkojen sisällä. Jos tilanne ei helpotu, niin sitten varmaan täytyy ottaa asia uudestaan esiin esimiesten kanssa. Toivottavasti tällä kertaa myös tämä mainittu italialais-brittiläinen kollegani sanoisi omasta puolestaan esimiehille jotain, jotta minä en olisi se ainut työntekijä, jolla on aiheesta mielipide. Luulisi, että nyt kun hän sai vaimoineen perheenlisäystä perjantaina, halut tehdä ylitöitä jatkuvasti vähenisivät entisestään ja mies saisi kenties suunsa auki, tyytymätön kun kerran on.

Halua työilmapiirin parantamiseen ja työntekijöiden tietynlaiseen palkitsemiseen työpaikallani tuntuu kuitenkin olevan. Tällä viikolla siellä aloitettiin käytäntö, jossa firman puolesta jääkaappiin hommataan drinkkejä ja tarjolle pientä purtavaa perjantaisin, jotta työntekijät voisivat aloittaa viikonlopun mukavasti klo 17:30 työpäivän päätteeksi.

En sitten tiedä miten tämä tulee onnistumaan. Harvoin työpäivän voi oikeasti päättää kello 17:30 perjantaina, ylitöiksi tahtoo mennä. Olisin voinut jäädä koko illaksi nytkin perjantaina, mutta onneksi oli pöytävaraus ravintolaan entisen työkaverini kanssa. Joten tein raa’an päätöksen ilmoittaa asiakkaalle, että projektin palauttaminen ei valitettavasti onnistu perjantai-iltana, mutta palaan asiaan maanantaina. Säästin sillä itseäni ja tein ylitöitä perjantaina ”vain” puolitoista tuntia, mukaan lukien lounastunnin, jota en ehtinyt pitämään lainkaan.

Jos totta puhutaan niin viimeinen asia, jota minä perjaintai-iltana haluan on se, että jäisin vielä työpaikalle hengailemaan, vaikka sitten olutpullon ja sipsien parissa. Ei, siinä vaiheessa haluan vain mahdollisimman pian pois toimistolta ja viikonlopun viettoon. Sinänsä hyvä ajatus, mutta käytännön tasolla ei minun kohdallani varmaankaan kovin usein toimi. Enemmän pidin entisen työpaikkani tarjoamasta ”perjantaipalkinnosta”, joka salli kaikkien lähteä perjantaisin tuntia aiemmin töistä. Se oli mahtavaa! 😀

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Positiivisena loppukaneettina tässä mainittakoon tuore kirjallisuusaiheinen ilouutinen Suomesta. Ystäväni ja opiskelukaverini Eeva on tänä vuonna yksi kymmenestä Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoehdokkaasta (linkki Hesarin artikkeliin). Onneksi olkoon Eevalle ja menestystä!

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 31/10/2010 Kategoria/t: Arki, Kulttuuri, Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , ,