RSS

Avainsana-arkisto: olut

Amerikkalainen olut VIII: Stone Ruination IPA

Kirin kiinni näitä olutpostauksiani viimeisen muutaman viikon ajalta. Amerikasta matkanneet pullot ovat maanneet kaapissani jo kuukausikaupalla ja tarvitsen varastotilaa muuhun käyttöön, joten yritän maistella niitä nyt oikein urakalla, pois nurkista kuljeksimasta. 😛 Eikä tietysti ole oluille hyväksi, että ne vanhenevat määrättömästi komeron perillä!

Tähänastisista maistiaisista ainut ”epämiellyttävä” on ollut Stone Ruination IPA (valmistajana Stone Brewing Co., Kalifornia).

’Ruination’ tarkoittaa jonkin tai jonkun raunioittamista tai pilaamista taikka jotakin, joka on raunioitunut, pilattu. Nimi istuu mielestäni hyvin tälle India Pale Alelle, jonka maku on varsin karvas — karvain mitä olen koskaan oluiden kohdalla maistanut.

Oluiden karvautta mitataan kahdella perusasteikolla: amerikkalaisella International Bitterness Unitilla ja Eurooppalaisella European Bitterness Unitilla. Periaatteessa näiden asteikkojen lukujen pitäisi olla keskenään samat, mutta koska mittausprosessit poikkeavat toisistaan hieman, teoriassa ainakin EBU-luku saattaa joskus olla saman oluen kohdalla hieman matalampi kuin IBU-luku. Mitä matalampi luku, sitä vähemmän karvas on oluen maku. Asteikko juoksee nollasta sataan, tosin jotkut valmistajat ilmoittavat korkeampia karvaslukuja, aina 135:een saakka.

Perinteisen lagerin IBU on normaalisti luokkaa 5–20. Belgialaisten lambicien (kuten esimerkiksi kirsikkaolut) IBU on 11–23, portterin 20–40, Guinnessin 25–60, India Pale Alejen 40+.

Oluen karvas maku johtuu humalasta — sanan kasvitieteellisessä merkityksessä. Oluen maltaat vaikuttavat karvaaseen makuun käänteisesti: mitä enemmän oluessa on mallasta, sitä heikommin karvas aistitaan. Näin ollen raskaammissa, korkeamman mallaspitoisuuden oluissa tarvitaan enemmän humalaa (ja korkeampi IBU-/EBU-luku) maun tasapainottamiseksi. IBU- ja EBU-lukuja on kritisoitu siksi, että ne eivät käytännössä juuri kerro karvaasta mausta sinänsä; tämä siis siksi, että humalaisempi olut ei välttämättä maistu karvaalta, jos siinä on paljon maltaita. Kriitikoiden mukaan IBU ja EBU kertovatkin lähinnä vain siitä, kuinka humalainen mikäkin olut on.

Stone Ruination antaa IBU-luvukseen ”100+”. Tätä olutta on tehty vuodesta 2002 ja prosentteja siinä on 7,7. Aiemmin en ole EBU-/IBU-asiaan kiinnittänyt huomiota, mutta tästä lähtien täytyy pitää India Pale Alet mielessä ja tutkia, onko minusta pitämään niistä. Tämän esimerkin perusteella en ole niiden ystävä, mutta yhden perusteella lienee turha tehdä mitään lopullisia johtopäätelmiä.

Ruination IPA

Mainokset
 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 09/06/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut III, IV, V ja VI

Niin. Nämä neljä olutta puolestaan menivät parempiin suihin maaliskuun lopulla.

Oli vilpoinen lauantai-ilta. Suomalais-irlantilainen ystäväpariskuntani kutsui minut ja muutaman muun kaverinsa istumaan iltaa luokseen etelä-Lontooseen. Meitä oli siellä reilu kourallinen: pari irlantilaista jalkapallohullua miestä, pari brittiä, kolme suomalaista naista ja hollantilainen mies, ellen ihan väärin muista. Söimme iltapalaa nyyttärimeiningillä, katsoimme pari elokuvaa ja rupattelimme niitä näitä.

Olin tuolloin kovasti suunnitellut lähteväni kotiin ennen puoltayötä, että ehdin junalla takaisin (bussilla kotiutuminen olisi Brockleystä turhan hankalaa ja kestäisi todella kauan). Mutta jotenkin kummasti se aika vain vierähti ja yhtäkkiä kello olikin jo puoli kuusi aamulla. Ei siinä auttanut muuta kuin jäädä Johnin ja Sonjan sohvalle nukkumaan pariksi tunniksi ja sitten junalla kotiin jatkamaan unia.

Tällä viikolla sain kutsun mennä varmaankin suurin piirtein samalla porukalla samaan osoitteeseen taas lauantai-iltaa viettämään, mutta tällä kertaa Euroviisuja valvomaan. Seura on mitä parhainta, mutta onnekseni minulla oli jo illallissuunnitelmia Alin ja Maureenin kanssa sovittuna — viisujen välttäminen onnistuu kivuttomasti tänäkin vuonna. 😆

Prosentit amerikkalaisissa oluissa olivat paikoitellen kovat ja kaksi pulloista oli vielä 750 millilitran pulloja, joten enemmän kuin mielelläni jaoin isot pullot muiden oluen juojien kanssa. Tosin hirveästi en tehnyt maistelumuistiinpanoja näistä, ymmärrettävistä syistä. Heh.

Kuvassa alla näkyy isännän ja emännän sekä hollantilaisen juuston (nam!) lisäksi Rogue Farms Pumpkin Patch Ale ja Jester King Black Metal -stout, joka oli tappavan vahvan makuista ja prosentit olivat kokonaista 10. (Panimon sivuston mukaan oluelle soitettiin käymisprosessin aikana black metalia, mikä lienee syy valmiin oluen tekemään vimmattuun makuhyökkäykseen.) Kurpitsaolut puolestaan tarjosi paljon hellemmän kohtelun makunystyröille ja siitä pidin kovasti. Kaksi muuta olutta olivat joku jouluolut ja muistaakseni joku aika perus-ale. Nimiä en kyllä valitettavasti kirjoittanut ylös ja pullot menivät siellä illan päätteeksi lasinkeräykseen.

Seuraavat maistelut kenties taas paremmalla onnella muistiinpanojen suhteen!

28172_10151524712795682_193646625_n

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Ihmiset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , , , ,

Amerikkalainen olut II: Southern Pecan Nut Brown Ale (Lazy Magnolia)

Tämä on olut, jonka korkkasin jo maaliskuussa, mutta postaus jäi silloin keskeneräiseksi. Laitan sen nyt kuitenkin tähän, jotta ei jää epäselväksi, että olut on juotu!

Southern Pecan Nut Brown Ale

  • Panimo: Lazy Magnolia (Kiln, Mississippi), perustettu vuonna 2003
  • Oluttyyppi: ale (brown ale)
  • Alkoholipitoisuus: 4,39%
  • Suositeltu tarjoilulämpötila: 10 astetta
  • Palkinnot: Pronssimitali vuoden 2006 World Beer Cupissa, erikoisoluiden kategoriassa

Southern Pecan Nut Brown Ale on panimon tietojen mukaan maailman ensimmäinen olut, joka on tehty paahdetuista pekaanipähkinöistä. Pähkinöitä käytetään viljan tapaan, kunhan päästään yli pähkinöiden öljyisyyden mukanaan tuomista haasteista. Panimon olutkuvauksen mukaan Southern Pecan Nut Brown Ale on kevyesti humaloitu, jotta maltaan, karamellin ja pähkinöiden maku pääsee esiin. Väri on tumman mahonkinen ja sitä on saatavilla seuraavissa osavaltioissa: Mississippi, Louisiana, Tennessee, Alabama, Georgia ja Florida.

Silloin maaliskuussa maistellessani muistiinpanoni aiheesta olivat varsin lyhyet ja ytimekkäät:

”Tuoksu on jotain viinin ja mämmin väliltä vaikka alkoholipitoisuus on matala. Olut on hapokas ja makukin yrittää lähennellä mämmiä, mutta se on kuitenkin kevyt.”

Että näin. 😛

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 17/05/2013 Kategoria/t: Harrastukset, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , ,

Amerikkalainen olut I: Samuel Adams Boston Lager (The Boston Beer Company)

Amerikkalainen ystäväni, johon tutustuin eräällä internetin keskustelupalstalla kenties noin viitisen vuotta sitten, kävi Lontoossa syksyllä. Olimme tavanneet ”oikeassa elämässä” pari kertaa aiemminkin vuosien varrella, Dublinissa ja Amsterdamissa. Misty on olutihmisiä ja muutenkin nautiskeleva nainen, joka rakastaa matkustella, käydä ulkona syömässä ja kokeilemassa erilaisia ruokia. Hän on myös varsin oppinut mitä tulee erilaisiin oluisiin ympäri maailman.

Misty oli jokseenkin pettynyt brittiläisiin oluisiin ja halusi kotiin Teksasiin päästyään antaa minulle opetuksen amerikkalaisten oluiden parhaudesta lähettämällä minulle joitakin niistä maistettavaksi. Hän varoitti etukäteen, että oli kuulemma oluiden ostaminen hieman riistäytynyt käsistä, mutta en todellakaan osannut odottaa sitä olutmäärää, mikä minulle valtavan kokoisessa pahvilaatikossa saapui työpaikalle marraskuun lopulla. Selkä vääränä kannoin paketin kotiin — ja metromatka oli ilmainen, sillä Tottenham Court Roadin asemalla asematyöntekijät säälivät minua, koska minulla eivät kädet riittäneen vilauttamaan Oyster-korttia. He päästivät minut paketteineni porttien läpi ilmaiseksi.

Kotona paketista paljastui kolme levyä suklaata (kirsikkaa, currymaustettua ja veriappelsiinia). Lisäksi siellä oli iso lasipurkki tulista salsaa, joka oli varsin hyvää. Ja tietysti niitä oluita: kokonaista 18 pulloa, joista pari on 750 millilitran kokoista!

Jokainen olut on eri merkkistä, suurin osa aleja, mutta joukkoon taisi mahtua pari lageriakin. Lupasin Mistylle, että teen blogimerkinnän jokaisesta niistä, sitä mukaa kun niitä maistelen. Tässä tulee niistä ensimmäinen, ja Misty voi Google-kääntäjällä lukea tämän postauksen itse tykönään. 😀

Samuel Adams Boston Lager

  •  Panimo: The Boston Beer Company (Boston, Massachusetts), perustettu vuonna 1988
  • Oluttyyppi: lager
  • Alkoholipitoisuus: 4,75%
  • Palkinnot: mm. kultatason laatutunnustus vuoden 2011 Monde Selectionissa, jossa myönnetään ’laatumitaleja’ ruoan, juoman, kosmetiikan sekä terveys- ja kylpytuotteiden sarjoissa

Samuel Adams Boston Lager

Pullon kuvauksessa sanotaan, että oluen maku on runsas, tasapainoinen ja kompleksinen. Lageriksi se onkin runsas — Suomessa suosikki lagerini oli Karhu, lähinnä siitä syystä, että se maistui joltakin. Muut suomalaiset lagerit kun tuntuvat olevan aika vetisiä (kuten esimerkiksi ”poronkusema”, eli Lapin Kulta). Maku on jotenkin tummahko (lageriksi) ja varsin täyteläinen. Mitään pistävyyttä siinä ei ole, enkä sitä tietenkään odottanutkaan, lähettäjä kun karsisi varmasti pistävänmakuiset oluet pois suosikkilistaltaan.

Samuel Adams Boston Lageria on tehty vuodesta 1984 ja sen modernit alkujuuret olivat Jim Kochin, yhden panimon perustajista, keittiössä: hieman aiemmin Koch oli löytänyt oluen reseptin iso-iso-isoisänsä jäljiltä. Alkuperäinen resepti on vuodelta 1860.

Oli jotenkin outoa juoda pitkästä aikaa olutta, jossa on hiilihappoa. Ja joka on jääkaappikylmää! Mutta täytyy sanoa, että Samuel Adams Boston Lager on yksi parhaista tähän mennessä maistamistani lagereista. Makua löytyy, mutta se on samalla sen verran kevyt, että menee mukavasti janojuomana. Sopisi muuten saunaillan juomaksi oikein hyvin.

Mikä erikoisinta, alkoholipitoisuutta en pullon etiketistä onnistunut löytämään. Tällä viinapäällä tosin päättelin, että prosentteja saattaisi olla enemmän kuin suomalaisessa lagerissa sillä reilu puoli pulloa alkoi jo tuntua poskissa (pullo vetää 0,35 litraa). Väärässä kuitenkin olin, ei niitä prosentteja niin paljon sitten ollutkaan. Sen siitä saa, kun ei alkoholia juuri tätä nykyä enää juo!

Olut on nimetty Samuel Adamsin mukaan. Tämä oli Bostonin teekutsujen merkittävä hahmo (bostonilaisten kapina brittihallintoa vastaan) vuonna 1773. Bostonin teekutsut puolestaan on myyttiset mittasuhteet saavuttanut kansallisesti merkittävä tapahtuma, joka liitetään Yhdysvaltojen perustamisen alkukipuiluun. Bostonilaiset valtasivat satamaan lastin purkamista odottamaan jätetyn laivan ja heittivät arvokkaan teekuorman yli laidan vastalauseena Britannian määräämille veroille. Briteille tämä näyttäytyi kapinana, jota kukistamaan he lähettivät sotajoukkoja. Alkoi vuosien sota, jonka lopputuloksena Yhdysvallat itsenäistyivät. Samuel Adams oli amerikkalaisten liberaalien patrioottien johtaja. Siitä, oliko Adams suunnitellut teekutsut, ollaan montaa mieltä. Tapahtumien jälkeen hän kuitenkin piti niitä oikeutettuina ja antoi liikkeelle tukensa. Samuel Adamsista tuli lopulta yksi Yhdysvaltain perustajaisistä.

Ei nimi olutta pahenna, eikä päinvastoin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/01/2013 Kategoria/t: Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , ,

Kylmää ja märkää Keski-Euroopassa

Tsekinmaalla pari viikkoa sitten oli kylmä ja sateinen viikonloppu. Sää ei kuitenkaan estänyt nauttimasta kaupungista ja sen kauneudesta. Varsinkin Unescon maailmanperintöluetteloon kuuluva, toista tuhatta vuotta vanha vanhakaupunki joen itäpuolella oli upea. Olin aiemmin pyörähtänyt Prahassa kesällä 2004, jolloin olin ystäväni ja tämän veljen kanssa autoretkellä halki itäisen Euroopan. Oli mukava päästä sinne takaisin.

Keskellä virtaa joki. Vltava.

Keskellä virtaa joki. Vltava.

Viikonloppu vierähti nukkuessa pitkään, käveleskellessä ympäriinsä ja kuvia näpsiessä, hyvin syödessä ja oluita maistellessa. Matkakumppanille iski flunssa päälle toiseksi viimeisenä päivänä, joten se päivä otettiin muitakin päiviä rauhallisemmin.

Koristeellinen talon seinä. Amerikka valitettavasti valloittaa myös Prahan vanhan kaupungin: rakennuksen alin kerros oli paikallinen Hard Rock Café.

Koristeellinen talon seinä. Amerikkalaisketjut ovat valloittaneet myös Prahan vanhan kaupungin: rakennuksen alimmassa kerroksessa on paikallinen Hard Rock Café.

Sään lisäksi myös olut oli kylmää ja märkää, mikä toi vaihtelua Lontooseen. Ei niinkään märän osalta, mutta sen osalta, että juon täällä enimmäkseen ale-tyyppisiä matalahiilihappoisia oluita, jotka tarjoillaan kuta kuinkin huoneenlämpöisinä. Oli jotenkin outoa juoda kylmää ja kunnolla hiilihapollista olutta pitkästä aikaa. En edes muistanut milloin viimeksi olut olisi saanut minut röyhtäisemään! 😛 Samoin outoa oli se, että Tsekeissä tuopissa vaahtoa oli noin viisi senttiä reunasta. Täällä kun ale-tuopeissa ei vaahtoa juuri ole ja tuopit täytetään piripintaan. Tämä oli henkisesti raskasta brittiläiselle matkatoverilleni.

 

Prahan linna. Maailman suurin muinaislinna, yli puoli kilometriä pitkä. Linnan alue kattaa yli seitsemän hehtaaria.

Prahan linna. Maailman suurin muinaislinna, yli puoli kilometriä pitkä. Linnan alue kattaa yli seitsemän hehtaaria.

Suomessa (ainakin Jyväskylässä) perus tsekkiolut, joka pubeista löytyy, on tumma Velkopopovický Kozel. Toissa viikonloppuna huomasin paikan päällä, että se on yllättävän lakritsainen. Suomessa en ollut koskaan huomannut erityistä lakritsaista makua. Toisaalta harvatpa oluet kestävät matkaa muiden maiden markkinoille. Siinä missä Velkosta tuntuu katoavan lakritsainen sivumaku, esim. Newcastle Brown Ale muuttuu pistävän virtsaiseksi ja Guinnessiin ilmestyy usein metallinen, ummehtunut sivumaku. Oluet ovat parhaimmillaan siellä, missä ne on tehty; näin oli myös Velkon kohdalla. (Ihmeellistä kyllä, Lapin Kulta muuttuu kokonaisuudessaan vetisen virtsaiseksi jo vain muutaman sadan kilometrin matkalla. Tähän eivät monet oluet pysty. En usko, että Lapin Kultaa uskaltaa ulkomailla edes maistaa.)

Astronominen kello vanhan kaupungin puolella.

Astronominen kello vanhan kaupungin puolella.

Lapin Kulta oli muuten ainoa suomalaisolut, johon Prahassa törmäsin. Tämä on meille suomalaisille itsetutkiskelun paikka. Lapin Kulta vientioluena on meille kansallinen häpeä, samalla tavalla kuin Foster’sin kansainvälinen menestys on häpeä australialaisille. Toisaalta tsekitkään eivät tunnu olevan kovin innoissaan siitä, että Velkopopovický on yksi heidän vientihiteistään, parempiakin oluita maasta kun kuulemma löytyy. Tässä kaikessa saattaa olla kyseessä kansainvälinen salajuoni, jossa parhaimmat oluet pidetään maan omien rajojen sisällä ja kaatopaikkatavara viedään ulkomaille. Bisnessuunnitelma tuon takana on varmaankin samaa luokkaa kuin South Parkin alusvaatteita varastelevilla tontuilla:

Vaihe 1: Kerätään alushousuja

Vaihe 2: ?

Vaihe 3: Kääritään voitot

Irlanti ei ole vielä lähtenyt tähän juoneen mukaan, mutta joutuihan heitä potkimaan jonkun aikaa, että äänestivät EU-asioissakin ”oikein”.

Keskustan kaupunkikuvaa.

Keskustan kaupunkikuvaa.

Reissussa tulikin maisteltua erinäisiä oluita, tosin Velko vei useimmiten voiton siitä syystä, että se oli hanaoluena pubissa, jossa kävimme istumassa joka ilta.

Hirvein kokemus oli Reilun kaupan kookosolut. Osasin jo etukäteen aavistaa, etten välttämättä pitäisi siitä, sillä en ole kookoksen ystävä. Paitsi aasialaisissa ruoissa. Hotellin lähellä sijaitsi Pivovarský Klub, pieni pubi, joka tarjoaa maan suurimman valikoiman oluita eri maista. Pullo-oluita tarjolla oli yli 200 eri laatua ja paikka oli selkeästi suunnattu muille kuin tavallisille tallaajille, sillä oluen hinta oli normaalipubiin — jopa turistirysäpubiin — nähden korkea. Jostain syystä tuo belgialaisen Brouwerij Huyghe -panimon Mongozo-kookosolut osui silmään ja sitä oli vain kokeiltava. Kyseessä on pale ale, eli hyvin matalahiilihappoinen pintahiivaolut. Kookoksen maku oli vastoin odotuksiani todella vahva, ei sellainen pelkkä lempeä aromi, jota odotin. Mutta tulipahan maistettua. En tosin suosittele vastaavaa kohtaloa kenellekään.

Upeaa arkkitehtuuria: .

Upeaa arkkitehtuuria.

Lento takaisin Lontooseen oli aamulla ennen kymmentä, joten kentälle piti lähteä jo puoli kahdeksalta. Mukavuussyistä otimme taksin, mikä oli luksusta. (Kentällä muuten oli outoa se, että turvatarkastus oli vasta portilla.)

Lontoossa olimme hyvissä ajoin aamupäivällä. Kävimme syömässä pubilounaan, elokuvissa katsomassa häkellyttävän huonon (mutta jostain ihmeen syystä pari palkintoa voittaneen) romanialais-unkarilais-brittiläisen elokuvatuotannon nimeltä Katalin Varga, ja sen jälkeen parilla oluella kantapaikassa.

Sitten paluu arkeen. Prahassa sai väristä kylmästä ulkona, mutta sisätiloissa oli lämmin. Lontoossa päinvastoin: ulkona OK-ilma, sängyssä saa nukkua pyjama ja kahdet sukat jalassa ja vähintään kahden peiton alla (tällä hetkellä minulla on käytössä kolme peittoa). Mutta oli se taas vain kiva palata isoon kaupunkiin.

Tänään puolestaan matkailemaan vähän lähemmäs ja itäistä Lontoota tutkimaan, ainakin ruokamielessä. Hackney on suuntana: Alin, Maureenin, Danan ja tämän kaverin kanssa turkkilaiseen ravintolaan myöhäiselle lounaalle! Tarjolla on kuulemma lihaa, lihaa, lihaa ja lihaa. Maltan tuskin odottaa. 🙂

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 25/10/2009 Kategoria/t: Matkailu

 

Avainsanat: , , , , , , , , , ,