RSS

Avainsana-arkisto: Tower Bridge

Siltasattuma

Tower Bridgen siltaläpät nostetaan 2–3 kertaa päivässä, mutta näiden kolmen ja puolen vuoden Lontoossa asutun vuoden aikana ei moinen tapahtuma ole kertaakaan osunut kohdalle. Paitsi nyt tänä aamuna.

Lähdin yhdeksän kieppeillä kävelylle kohti Bermondseytä, joka on tois’puol jokke aikalailla suoraan kotipaikastani etelään. Sinne päästäkseen on tosin kierrettävä lännempää ja palattava sitten joen eteläpuolella takaisin itään, sillä lähin joenylityspaikka on Tower Bridge. Aamulenkkini keskeytyi sillalla noin viideksi minuutiksi, kun sekä auto- että jalankulkuliikenne pysäytettiin odottamaan läppien nostoa. Joku vähän korkeampimastoinen laiva sieltä pyrki merelle.

Olympiarenkaat sillalla nostettiin ylös ”kattoa” vasten, pois läppien edestä.

Bermondsey’iin olin menossa siksi, että satuin keskiviikkoiltana löytämään sieltä netitse leipomon, joka tekee mm. 100-prosenttista ruisleipää ja hyviksi kehuttuja vanukastäytteisiä munkkeja. Täytyi siis lähteä kokeilumielessä ruisleipä- ja munkkiostoksille aamutuimaan. Munkki oli varsin maukas ja ruisleivän tuoksu ja ulkonäkö suomalaisesta näkökulmasta lupaavia. Tosin leipä meni suoraan pakastinlokeroon, joten maistaminen jäi näin myöhempään.

Tein tänään syömisiksi sen sijaan ensimmäistä kertaa kotona falafelia. Helppoa ja herkullista — persilja silpuksi, säilötyt herneet haarukalla rouheaksi muussiksi, mausteet ja muut ainekset sekaisin ja pikku hetkeksi pannulle paistumaan. Tein useamman falafel-pihvin, joista voi tehdä kasvishampurilaisia pitaleivän suosiollisella avustuksella. Lounaaksi söin yhden moisen, tulisella salsalla ja kurkulla höystettynä.

Kikhernepohjaisia persiljalla, kuminalla, korianterilla ja chilijauheella maustettuja falafel-pihvejä.

Pihvit kestänevät pakastamisen, joten töiden jälkeen on helppo heittää iltapalaa kasaan nyt useampana iltana.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 07/07/2012 Kategoria/t: Kaupunki, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , ,

Sumuinen Lontoo

Aamu aukesi sumuisena tänään. Oikein kunnolla sumuisena. Lähdin sen kunniaksi reilun seitsemän kilometrin kävelylle Shadwellistä Big Benille, sumuisista maisemista nauttien. Kameran otin toki mukaan. Alla aamun saldoa.

Tower Bridge sumun takana.

Tower Bridge hieman eri kulmasta.

Tower Bridgeä ylittämässä. Aurinko paistaa sumuverhon takana pienenä pisteenä.

Auringonvalo kimpoaa Shard-pilvenpiirtäjän sivusta.

Aurinko vielä rakenteilla olevan Shardin takana.

Proomu ja Tower Bridge, joen eteläpuolelta kuvattuna.

Sumuista jokea ja kävelytietä.

Mies ylittää siltaa Tate Modernille päin.

Big Ben ja parlamenttitalo.

Westminsteristä palasin kotiin junalla. Mukava kävelyretki taas kerran!

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 20/11/2011 Kategoria/t: Kaupunki, Valokuvaus

 

Avainsanat: , , , , ,

Rauhallinen viikonloppu

Ei irronnut sitten tänäkään viikonloppuna Malta-postausta… Viikonloppu hujahti taas kerran, vaikka mitään ihmeempiä en tehnytkään.

Lauantaiaamuna kävelin kolmen vartin matkan Borough Marketille mansikoita ostamaan. Mansikoiden lisäksi mukaan tarttui myös iso purkillinen yrteillä maustettuja vihreitä jättioliiveja (jo aiemmin hyviksi havaittuja) ja mustikkajuustokakkua.

Tänä aamuna puolestani otin Overground-junan Shoreditch High Streetille pohjoiseen päin ja kävelin sieltä alas Tower Bridgelle ja kotiin kameran kanssa. Kuvasaalis oli vaatimaton, mutta yksi onnistunut otos irtosi. Se laitettakoon alle.

Tyttö ja delfiini -patsas Tower Bridgen vieressä.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 10/07/2011 Kategoria/t: Harrastukset, Valokuvaus

 

Avainsanat: ,

Hiljainen Lontoo

Joulu meni ei-niin-kovin jouluisissa merkeissä tänä vuonna. Ihan kiva niin, en ole mikään jouluihminen enkä valmistellut itselleni sen kummempaa joulua kuin että ostin konvehtirasian ja join merimieskirkon joulumyyjäisistä ostamaani glögiä. Vein joululahjat Suomeen perheelle jo lokakuussa (ja vältin näin karmeat jouluruuhkat!), ja sain juuri ennen joulua pikku paketit isältä ja äidiltä ja veljeltäni ja tämän avovaimolta. Niistä löytyi lämmikettä jalkoihin, suklaata ja äidin ihania joululeipomuksia muutamaa sorttia.

Täällä on tapana mennä jouluaattona pubiin ja vetää lärvit. Tuo aatonviettotapa ei kuitenkaan hirveästi innostanut (en nykyään juurikaan käytä alkoholia, satunnaista olutta tai siideriä lukuun ottamatta), joten jätin sen suosiosta välistä. Tuohon oli tosin myös toinen, vähän painavampi syy. Sain nimittäin myöhäissyksyllä päähäni, että joulupäivänä käyn keskustassa tutkimassa miltä näyttää hiljaisempi Lontoon ydin.

Joulupäivän aamu on kenties hiljaisin ajankohta koko vuonna tässä miljoonakaupungissa. Kaupat ovat joitakin ei-kristittyjen kioskeja ja pikkumarketteja lukuun ottamatta kiinni. Julkista liikennettä ei ole: metro on suljettu, bussit ovat poissa katukuvasta. Koska jouluaatto on brittiläisessä kulttuurissa pubi- ja klubi-ilta, edellisillan ryyppäjäiset pitävät ihmiset joulupäivän aamuna pehkuissa pidempään. Jos siis haluaa nähdä hiljaisen Lontoon, liikkeelle on lähdettävä aikaisin aamulla 25. joulukuuta.

Miten keskustaan pääsee ilman julkista liikennettä on sitten oma lukunsa. Siihen on onneksi tätä nykyä olemassa ratkaisu. Kiitos Lontoon pellavapäisen pormestari Boris Johnsonin, kesästä 2010 lähtien kaupungin keskusta-alueella on ollut polkupyörätelakoita pyörien vuokraamista varten.

Sen verran kauan olen jo Lontoossa viihtynyt, että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen on tottunut. Kun kävin nyt syksyllä Suomessa, tuntui luonnonvastaiselta istua autossa, kun isä kaarsi oikeanpuoleiselle kaistalle risteyksessä käännyttyään. 😆 Niinpä tuumin, että vähäisen liikenteen myötä uskaltaudun polkupyörän selkään Lontoon keskustassa.

Lähin vuokrapyörätelakka on puolen tunnin kävelymatkan päässä etelässä (kaikki telakat ovat sumpussa keskusta-alueella), joten lähdin kotoa hyvissä ajoin. Ponkaisin ylös sängystä kuudelta lauantaiaamuna, söin aamupalan, pakkasin kameran ja edellisiltana printatut kartat sekä varmuuden vuoksi myös uskollisen karttakirjani reppuun ja lähdin kävelemään seitsemän jälkeen kohti lähintä pyörätelakkaa.

Ensimmäisen puolen vuoden ajan pyörän vuokraamiseen tarvittiin rekisteröityminen ja postitse saatava avain, mutta joulukuun alusta lähtien vuokraaminen on onnistunut pelkän pankkikortin avulla. Niinpä työnsin kortin päätteeseen, valitsin pyörätarpeeni (käyttöoikeus yhdelle vuorokaudelle, yksi kappale polkupyöriä) ja pääte tulosti minulle viisinumeroisen koodin, jolla sain vapautettua telakasta valitsemani pyörän.

Pyörän vuokraaminen ei ole mitään halpaa hommaa. Tosin jos aikeissa on tehdä vain pikku matka, alle 30 minuutin sellainen, vuokraussysteemi on todella hyvä. Välttämätön päivän käyttömaksu onvain punnan ja ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Telakoita on todella lähekkäin ja puolessa tunnissa ehtii jo pitkälle keskusta-alueella. Oma, reilun kolmen tunnin vuokrani tuli maksamaan noin 30–40 euroa, joten aika hintavaa se on pidemmillä matkoilla. Ja tällaiseksi systeemi on suunniteltukin: jos vuokraaminen olisi halvempaa, ihmiset omisivat pyörät itselleen koko päiväksi ja näin ollen vain pieni määrä ihmisiä pääsisi käyttämään niitä.

Pyöriä on telakoilla tällä hetkellä noin 5000 kappaletta ja telakoita on yli 300. Vuokraussysteemin ensimmäisten 10 viikon aikana tehtiin yli miljoona pyörämatkaa eli hanke otettiin kaupungissa innolla vastaan. Seuraavan parin vuoden aikana saataville tulee 3000 pyörää lisää ja myös telakoiden määrä kasvatetaan. Pyöränvuokraus laajenee maantieteellisesti katsoen lähinnä itä-Lontooseen, kun keskusta-alue on jo hallussa. Boris Johnson on sanonut, että hän toivoo Lontoon vuokrapyöräsysteemin olevan tulevaisuudessa yhtä jokapäiväinen näky kuin kaupungin punaiset bussit.

Vääntäydyin siis joulupäivänä itsekin (tukevan, 23 kiloa painavan) polkupyörän selkään ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja polkaisin itseni kolmivaihteisella liikenteeseen kohti keskustaa. Olin suunnitellut aamulle 22 kilometrin reitin ja piirtänyt siitä kartan Google Mapsissa:

Suunnittelemani reitti vei muun muassa St. Paulin katedraalille, Tower Bridgelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille ja Piccadilly Circukselle.

Niin siinä tietysti kävi, että toisessa risteyksessä, noin 2 minuutin matkanteon jälkeen, kartta putosi huomaamatta taskustani ja olin suuntavaistoni ja liikenne- ja maamerkkien varassa. 😆

Näin yhden Lontoon pilvenpiirtäjistä, toimistorakennuksen, jota ”Kurkuksi” kutsutaan, pilkistävän rakennusten välissä kauempana, joten päätin suunnata sinne ensin sen sijaan, että olisin aloittanut matkani St. Paulin katedraalilta, kuten kartan mukaan oli tarkoitus.

"Kurkku" oli kokonsa puolesta helppo löytää.

Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, joten pääsin kivuttomasti tienviittoja seuraten St. Paulin katedraalille.

 

Tavanomainen turistilauma oli poissa katedraalin edustalta puoli yhdeksältä lauantaiaamuna.

Olin ilmansuunnista sen verran perillä, että tiesin lähteä takaisin itään päin ennen kuin kääntyisin etelään jokea kohti matkallani Tower Bridgelle.

St. Paulin katedraalin lähistöllä oli hiljaista myös autojen suhteen.

En tosin osannut arvioida kuinka pitkälle itään oli mentävä, jotta pääsisin ylittämään Tower Bridgen joen etelärannalle. En halunnut tuhlata kallisarvoista aikaa vilkuilemalla karttakirjaani, sillä en halunnut jäädä keskustaan jumiin pyöräni kanssa siinä vaiheessa, kun autoja alkaa olla enemmän, joten menin mutu-tuntumalla.

Mutu-tuntuma ei vienyt minua tarpeeksi pitkälle, joten päädyin ylittämään joen jo London Bridgen kohdalla. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että joutuisin palaamaan takaisin pätkän samaa tietä käytyäni vielä idemmässä Tower Bridgellä, sillä halusin sen välttämättä käydä katsastamassa.

 

London Bridgen metroaseman tavanomainen ihmisvilinä oli kuin unta vain.

Matka jatkui idempään siis vielä joen etelärannallakin, mutta matka Tower Bridgelle ei ollut pitkä.

Sumua viileässä aamuilmassa Tower Bridgellä.

Lähes autoton Tower Bridge oli näkemisen arvoinen. Tosin jouduin odotella hetken, ennen kuin sain otettua täysin autottoman valokuvan sillasta.

Silta, jonka ylittää 40 000 ihmistä joka päivä.

Matka jatkui takaisin länteen päin, summamutikassa edelleen.

Pyöräni tois puol jokke.

Olin alun perin suunnitellut ylittäväni joen Westminsterin siltaa pitkin ja saapuvani suoraan parlamenttitalolle, mutta en ollut varma siitä, miten suorassa kadut menevät länteen päin joen eteläpuolella, sillä käyn siellä niin harvoin. En halunnut polkea menemään Westminsteriin asti luullen, että menen länteen samalla kun tie kaartuukin huomaamatta etelään ja päädyn epämääräiselle alueelle, jota tuskin tunnen ollenkaan. Niinpä ylitin joen jo Blackfriars Bridgen kohdalla ja jatkoin matkaa joen tutummalla pohjoispuolella.

Matkaaminen joen vartta pitkin kohti parlamenttitaloa oli tässä vaiheessa helppoa.

St. Paulin katedraalilta aikaa oli nyt vierähtänyt noin tunti. Kaiken kaikkiaan olin ollut matkalla noin kaksi tuntia, kun laskee mukaan myös kävelyn pyörätelakalle.

Liikennettä oli edelleen vähän, mutta jalkaisin liikkuvia turisteja alkoi näkyä enemmän.

Big Beniltä suuntasin matkani noin puoli kymmeltä kohti Buckinghamin palatsia. Reitti sinne oli suora ja selkeä.

Turisteja oli ehtinyt jo kiitettävä määrä palatsin edustalle.

Palatsilta matkani jatkui kohti Trafalgar Squarea ja sieltä Leicester Squaren kautta kohti Piccadilly Circusta.

Leveä, Buckinghamin palatsilta suoraan Trafalgar Squarelle johtava katu The Mall oli hiljainen.

Trafalgar Square oli lauantaiaamuksi hyvin hiljainen sekin.

Piccadilly Circuksella joutui odotella hetken, jotta sai autottoman kuvan, mutta jalankulkijoita paikalla oli kaiken kaikkiaan vain kourallinen.

Piccadillyltä matka jatkui Regent Streetiä ylös kohti Oxford Circusta. Regent Street on normaalisti tukossa busseista ja takseista, mutta joulupäivän aamuna autoja oli vain noin kymmenkunta liikenteessä.

Oudon rauhallinen Regent Street.

Oxford Streetillä oli jonkin verran autoja, mutta ei mainittavissa määrin.

Oxford Circus, kenties noin vartin yli kymmenen.

Tässä vaiheessa oli jo nälkä ja jano, joten totesin itsekseni, että lähden suorinta tietä kohti kotia.

En ollut ainut pyöräilijä liikenteessä.

Vauhdista otettu kuva. Liikenne lisääntyi sitä myöden, kun kello kävi.

Edelleenkään en tosin karttaani vilkuillut, joten ”suorinta tietä” ei loppujen lopuksi ollutkaan se suorin mahdollinen tie. Menin summassa itään ja kaarsin summassa pohjoiseen, mutta tein kaarron pohjoiseen liian aikaisin. Päädyin Angeliin, joka tosin oli vain noin 10 minuuttia liian lännessä pyörätelakkaani nähden.

Angelissa reisien etuosat alkoivat olla jo aikalailla maitohapoilla. Olin ollut pienellä aamupalalla ja juomattomana (aamullista kahvikuppia lukuun ottamatta) liikenteessä jo noin neljä tuntia. Aina liikennevaloista lähtiessä toistuva vauhtiin kiihdyttäminen tuntui lihaksissa; liikenteen sujuvuuden vuoksi oli pysyteltävä joten kuten kiihdyttävien autojen matkassa. Kaipasin vettä ja kotona lämmittämistään odottavaa kasvishernekeittoa.

Pyöräni muiden kanssa telakalla pitkän reissun jälkeen.

Palasin kotiin puoli kahdeltatoista, neljän ja puolen tunnin kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Telakalta 30 minuutin kotiin käveleminen oli tervetullutta: reidet olivat muussia ja vauhdikkaasta pyöräilystä huolimatta kylmät ja varpaat olivat jäässä. Käveleminen muistutti lihaksille, mikä liikuntamuoto minulle on normaalia — ja luultavasti esti massiiviset lihaskrampit iltapäivällä. 😆 Kotiin päästyäni söin hernekeittoni ja join mukin kuumaa glögiä. Venyttelin. Olo oli väsynyt mutta mahtava. Muutaman tunnin päästä otin tunnin nokoset paksun peiton alla. Olo oli varsin rentoutunut koko loppupäivän. Kannatti ehdottomasti käydä tekemässä polkupyöräilyllinen aamulenkki joulupäivän kunniaksi. 😀

 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 02/01/2011 Kategoria/t: Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Hienoja rakennelmia, osa 1: Tower Bridge

Viimeiset puolitoista viikkoa menivät hujahtamalla. Normaalin päivätyön lisäksi tulin ottaneeksi vastaan 20 000 sanan käännöstyön, jolle oli noin viikon deadline. Se tarkoitti sitä, että töiden jälkeen oli jatkettava toisia töitä vielä kotona, ja koko viikon takainen viikonloppu menikin siinä samalla täysipäiväiseen työntekoon.

Seitsemältä ylös aamulla, töihin, kotiin töistä kuudelta, suihkuun, teekuppi ja paahtoleipää yläkertaan, käännöstyötä ilta kymmeneen ja nukkumaan. Aamulla seitsemältä ylös ja töihin, kotiin kuudelta, suihkuun, teetä ja paahtoleipää, käännöstyötä ilta kymmeneen ja nukkumaan. Ja niin edelleen.

Tuota 8-12 tunnin työpäivää jatkui 13 päivää putkeen, kunnes koitti toissapäivä, eli lauantai. Silloin päätin, että kuusi tuntia töitä sille päivälle riittää, ja että hemmottelisin itseäni pitkällä kävelyreissulla alkuillasta ja sen päätteeksi syömällä vielä ulkona.

Otin suunnaksi auringon laskiessa London Bridgen metroaseman Thamesin etelärannalla.  Itse London Bridge on aika mitäänsanomattoman näköinen. Punaisin valoin valaistunakaan se ei onnistunut innostamaan minua siinä määrin, että olisin ottanut siitä edes valokuvaa. Lainaan tähän nyt kuitenkin kuvan Wikimedia Commonsista. Toimikoon se samalla vertailukohtana Tower Bridgelle, jota tuijottelin pitkään eri kulmista lauantai-iltana. Se kyllä on kerta kaikkisen vaikuttava rakennelma.

Wikimedia Commons.

London Bridge. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Kävelin siis metroasemalta yli London Bridgen ja sitten Thamesin pohjoisrantaa itään, kohti Tower Bridgeä, joka siinsi komeannäköisenä jo kaukaa London Bridgeltä katsottuna.

Ja sitten tähän väliin vähän kuivaa faktaa:

Tower Bridge täyttää kesäkuun 30. päivä 115 vuotta. Kokonaisuudessaan silta on yli 240 metriä pitkä ja sen tornit kurkottelevat 65 metriin. Vuodesta 1977 lähtien sillan värit ovat olleen sininen, valkoinen ja punainen. Silloin oli kuningatar Elisabet II:n 25-vuotismerkkipäivä hallitsijana. Ennen vuotta 1977 Tower Bridge oli, niin kummalliselta kuin se tuntuukin, suklaanruskea.

Tower Bridge nähtynä London Bridgeltä.

Tower Bridge nähtynä London Bridgeltä.

Tower Bridgen ylittää joka päivä yli 40 000 ihmistä, joko moottoriajoneuvolla, pyörällä tai jalan. Nostosiltaa puolestaan operoidaan noin 1 000 kertaa vuodessa. Viimeksi silta on nostettu viikko sitten lauantaina, jolloin Tower Bridge päästi altaan Lontoon suurimman viihde-, konferenssi- ja bilelaivan MV Dixie Queenin. (Jota muuten voi vuokrata esim. viikonlopuksi omaan käyttöön, jos haluaa kavereiden kanssa paatille bilettämään. Vuokra on vain 900 euroa/tunti.)

Tower Bridge on puoliksi nostosilta, puoliksi riippusilta.

Tower Bridge on puoliksi nostosilta, puoliksi riippusilta.

Nostosillan kanssa on sattunut jos jonkinlaista. Vuonna 1952 kaksikerroksinen ’double decker’ -bussi oli sillalla, kun kuski yhtäkkiä huomasi edessä olevan tienpätkän alkavan vajota silmissä. Se oli kuitenkin hänen oma bussinsa, joka alkoi nousta ylös nostosillan mukana. Bussin kuski Albert Gunton tajusi, ettei ehtisi jarruttaa ennen kuin bussi luiskahtaisi jokeen, joten mies teki salamapäätöksen, painoi tallan pohjaan ja kaasutti lyhyen ilmalennon, jonka päätteeksi bussi laskeutui turvallisesti toiselle puolelle. Sillan toinen puoli ei vielä ollut ehtinyt nousta. Tarinan onnellinen loppu on se, että matkustajat selvisivät pelkillä naarmuilla ja Albert sai urheudestaan palkkioksi 10 puntaa.

o)

Tower Bridgen nimi tulee sen vieressä olevasta London Towerista. Siitä juttua joskus toiste. : )

Hieman tuoreempi tapaus on vuodelta 1997, jolloin presidentti Bill Clintonin ajoneuvosaattue hajosi kahtia sillan alkaessa yllättäen nousta. Gladys, Thamesia pitkin seilaava satavuotias jahti oli aikataulussaan, kun sillan operoija tunnollisesti otti sen vastaan. Clinton, aikataulusta puolestaan hieman myöhässä, oli palaamassa lounaalta Tony Blairin kanssa. Kun silta yhtäkkiä nousi ja katkaisi saattueen, turvallisuuspalvelu luonnollisesti hätääntyi. Tilanne kuitenkin laukesi lopulta, ja myöhemmin Tower Bridgen edustaja kertoi medialle, että he olivat kyllä yrittäneet soittaa Yhdysvaltojen suurlähetystöön, mutta siellä ei vastattu puhelimeen.

 

Alun perin sillan tyylin piti olla keskiaikainen, mutta rakennusvaiheessa siitä tehtiinkin koristeellisempi. Se edustaa tyyliltään viktoriaanista gotiikkaa.

Alun perin sillan tyylin piti olla keskiaikainen, mutta rakennusvaiheessa siitä tehtiinkin koristeellisempi. Se edustaa tyyliltään viktoriaanista gotiikkaa.

Vuonna 2003 isien oikeuksien puolustaja David Crick kiipesi siltaa 37 metrin korkeuteen Hämähäkkimieheksi pukeutuneena. Hämähäkkimies protestoi sillalla kuuden päivän ajan. Poliisi sulki sillan viideksi päiväksi, mikä aiheutti pahoja ja laajalle levinneitä ruuhkia Lontoon keskustaan ja itäseen Lontooseen.

En osaa sanoa, kuinka paljon tempaus auttoi parantamaan isien oikeuksia Britanniassa.

◊ ◊ ◊ ◊ ◊

Täytyy muuten tässä joku viikonloppu kävellä itse Tower Bridgen yli ja näpsiä muutama kuva sen naapurista, massiivisesta linnakkeesta keskellä Lontoota: London Towerista.

Towerin tarina on kuitenkin toisen kirjoituksen aihe. : )

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 26/01/2009 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , ,