RSS

Avainsana-arkisto: joulu

2011/2012

Niin se vain johonkin tämä 2011 hujahti.

Joulu meni edellisvuoden tapaan ei-jouluisissa merkeissä. Kävin jouluaattona kävelyllä kameran kanssa keskustassa, mutta saldo ei ollut hääppöinen. Muutama otos alla.

Trafalgar Squaren ja Big Benin välillä oli muutama tusina poliiseja ja yksi heistä osoittautui olevan varsin huumoritunnelmissa. Kävelin kourallisen heistä kanssa osan matkaa kohti parlamenttitaloa ja kysyin yhdeltä konstaapeleista mitä alueella tapahtuu ja oliko kulku Westminsterin sillalle kenties estetty, sinnepäin kun suuntasin. Poliisin vastaus tiedusteluuni oli: ”avaruusolennot ovat laskeutuneet”. Jouluaaton jännityksestä ilmiselvästi riehaantunut konstaapeli kertoi kuitenkin heti kohta, että he olivat tulleet paikalle mielenosoitusta silmällä pitämään. Sillan sulkemisesta hänellä ei ollut tietoa, heidän tiiminsä kun oli vasta saapunut paikalle. Kävin kurkkaamassa — sillan sai ylittää normaalisti ja pääsin pyörähtämään etelärannallakin auringonlaskukuvan ottamassa.

Jouluaaton aurinko laskee.

Jouluvaloja Oxford Streetistä etelään.

Taksi Covent Gardenissa, työpaikan kulmilla.

Joulupäivän aamuna tein saman kuin viime vuonnakin, kävin pyöräilemässä keskustassa ja lähtö kotoa oli taas kello 07:00. Päädyin ex tempore rullaamaan aina St. John’s Woodiin saakka: kävin toivottamassa hyvät joulut entiselle vuokraemännälle ja -isännälle. Ehdin siinä noin puoli kymmenen maissa juuri sopivaan rakoon: he olivat päässeet sängystä ylös, mutta eivät vielä aamusaunaan. Vaihdoimme kuulumiset ja sain mukaani Töysän piparkakkuja. Kotimatka menikin sitten yhteen syssyyn ilman valokuvaustaukoja. Piti päästä kotiin syömään lounasta ja suihkuun. Noin 25 kilometrin pyörälenkki kävi hyvin joulun juhlinnasta.

Jouluaamuinen Westminster.

Autio Oxford Street, kuten viime vuonnakin.

Tuli pyöräillessä mieleen, että olisi mukava uskaltautua polkemaan liikenteen sekaan useamminkin. Pyörällä pääsee loppujen lopuksi niin kätevästi paikasta toiseen, varsinkin viikonloppuisin, jos/kun metrolinjat ovat korjaustöiden vuoksi suljettuna, kuten usein asian laita on. Saattaa olla, että ostan jossain vaiheessa kokeeksi vuoden pyörävuokrapassin, jolla saa puolen tunnin matkat ilmaiseksi (sen pidemmistä kulkemisista menee pieni maksu). Jos kokemukset ovat hyviä, voisi harkita kokoontaitettavan kaupunkipyörän ostamistakin tulevaisuudessa. Pyörällä työmatkakin taittuisi puolessa tunnissa ovelta ovelle, kun täyteen ahdetuilla ruuhka-aika junilla ja metroilla siihen menee noin 40 minuuttia.

Menneestä vuodesta mieleen jäivät asunnosta toiseen muuttaminen pääsiäisenä, vanhempien vierailu Lontooseen huhti-toukokuun vaihteessa, jääkiekon maailmanmestaruus, viimeisen isovanhemman kuolema toukokuun lopulla, lomamatka Maltalle kesäkuussa ja työpaikan vaihtaminen heinäkuussa. Muuten mentiin aikalailla tasaista rataa (ellen nyt sitten ihan tykkänään unohda jotain olennaista — vanhalla tahtoo olla harva pää).

Sosiaalinen elämä oli suhteellisen hiljaista koko vuoden aiempiin vuosiin verrattuna, tosin en sitä suuremmin kaipaakaan. Töissä saa olla ihan tarpeeksi sosiaalinen, vapaa-ajalla on mielellään omissa oloissaan. Ystäväni Letician kanssa näimme tuossa loppukesästä ja totesimme, että edellisestä kerrasta oli vierähtänyt yli puoli vuotta, jotenkin kummasti. Ihmiset, jotka asuvat reilun puolen tunnin junamatkan päässä toisistaan samassa kaupungissa näkevät toisiaan pari kertaa vuodessa. Joku voisi sanoa tuota jo säälittäväksi. 😛

Uutta vuotta en aio juhlia, kuten en juhlinut viime vuonnakaan. Sain kutsun vuoden vaihtumista juhlistamaan pubiin isommassa, noin parinkymmenen hengen seurueessa (josta suuri osa on nykyisiä työkavereita, tosin firman eri puolilta), mutta jätän välistä. Ei vanha jaksa väenpaljoutta, meteliä ja humalaisia ihmisiä, varsinkaan kun vuoden vaihtumisessa ei sinänsä ole mitään juhlimisen aihetta minulle henkilökohtaisesti.

Mitään uudenvuodenlupauksia en myöskään ole koskaan oikein harrastanut, mutta joitakin suunnitelmia tietysti on tulevaa silmällä pitäen. Ensi vuonna toivottavasti tulee tehtyä 1–2 reissua johonkin. Jossain lämpimässä olisi taas kiva käydä lomailemassa. Pistin eilen töissä sisään lomapäiväpyyntöjä muutaman. Suomen reissua varten helmikuun lopulla ja viikon pätkät huhtikuun ja kesäkuun alussa. Saa nähdä hyväksytäänkö ne. Jos hyväksytään, buukkaan ulkomaanreissun jommalle kummalle kevät-kesän viikolle. Jos Euroopassa pitäydyn, kohteena on todennäköisesti Rooma, Ateena tai Lissabon, kaupungit, joita harkitsin tänäkin vuonna vaikka Malta lopulta voitti. Muita vaihtoehtoja löytyy kyllä myös, aina Turkista Thaimaahan. Aurinko saisi paistaa ja jotain uutta nähtävää ja koettavaa saisi olla tarjolla. Mahdollisen toisen reissun voisi säästää koleammalle syksylle.

Toisen tatuoinnin ottaminen on myös pyörinyt päässä vuoden toisella puoliskolla. Saattaa olla, että hankin sen jossain vaiheessa alkavaa vuotta. Ideoita on pari, mutta ei vielä siihen kasaan mietittynä, että tatuoijan puheille kykenisi niiden kanssa menemään. Mietiskely on siis vielä työn alla.

Nettituttuni Misty Teksasista suunnittelee tulevansa Lontooseen ensi syksynä johonkin konserttiin. Tuolloin on todennäköisesti taas nettituttujen tapaaminen hieman isommalla kaavalla. Niitä ei olekaan tänä vuonna ollut yhtä tai kahta aivan minikokoontumista lukuun ottamatta (John Dublinista kävi täällä kerran tai pari työmatkalla, Letician syntymäpäivät osuivat samaan aikaan).

Siinäpä sitä jonkinlaista suunnitelmaa ensi vuodelle. Muuten mennään kuten aina ennenkin: virran mukana.

Vähemmän innostavaa tapahtumaa on tietysti tulossa kaupungin puolesta: olympialaiset tulevat vaikka kuinka pokkuroisi vastaan. Niitä olisi kiva päästä pakoon, mutta ei taida onnistua. Liian pitkät kisat lomapäivien ”tuhlaamiseen”. Täytynee vain kestää väkimassojen vyöryminen jo ennestään ruuhkaista kaupunkia tukkimaan. Ja sulattaa todennäköinen hintojen nousu, joka puolelta pursuava urheilukrääsä ja joka tuutista ulos pullahteleva imelä maailmansyleilyhenki, joka olympialaisissa aina on. Pah, humpuukia, sanon minä.

Tiesitkös muuten, että 1900-luvun alkupuolella olympialajeja olivat mm. kuumailmapalloilu, kroketti, köydenveto, runous ja kaupunkisuunnittelu (Suomen Yrjö Lindegren voitti kultaa ja Ilmari Niemeläinen sai pronssia Lontoon olympialaisissa vuonna 1948) ja ainutkertaisena tapahtumana vuonna 1900 pulujen ammunta? Tuolloin belgialainen Leon de Lunden ampui 21 pulua ja voitti kultaa.

Kuten aiempinakin vuosina, blogin ulkoasu muuttuu vuoden vaihteessa. Toivottavasti kärsii lukea tämänkin näköisenä.

Hyvää uutta vuotta!

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 31/12/2011 Kategoria/t: Ajatuksia

 

Avainsanat: , , , , , ,

Hiljainen Lontoo

Joulu meni ei-niin-kovin jouluisissa merkeissä tänä vuonna. Ihan kiva niin, en ole mikään jouluihminen enkä valmistellut itselleni sen kummempaa joulua kuin että ostin konvehtirasian ja join merimieskirkon joulumyyjäisistä ostamaani glögiä. Vein joululahjat Suomeen perheelle jo lokakuussa (ja vältin näin karmeat jouluruuhkat!), ja sain juuri ennen joulua pikku paketit isältä ja äidiltä ja veljeltäni ja tämän avovaimolta. Niistä löytyi lämmikettä jalkoihin, suklaata ja äidin ihania joululeipomuksia muutamaa sorttia.

Täällä on tapana mennä jouluaattona pubiin ja vetää lärvit. Tuo aatonviettotapa ei kuitenkaan hirveästi innostanut (en nykyään juurikaan käytä alkoholia, satunnaista olutta tai siideriä lukuun ottamatta), joten jätin sen suosiosta välistä. Tuohon oli tosin myös toinen, vähän painavampi syy. Sain nimittäin myöhäissyksyllä päähäni, että joulupäivänä käyn keskustassa tutkimassa miltä näyttää hiljaisempi Lontoon ydin.

Joulupäivän aamu on kenties hiljaisin ajankohta koko vuonna tässä miljoonakaupungissa. Kaupat ovat joitakin ei-kristittyjen kioskeja ja pikkumarketteja lukuun ottamatta kiinni. Julkista liikennettä ei ole: metro on suljettu, bussit ovat poissa katukuvasta. Koska jouluaatto on brittiläisessä kulttuurissa pubi- ja klubi-ilta, edellisillan ryyppäjäiset pitävät ihmiset joulupäivän aamuna pehkuissa pidempään. Jos siis haluaa nähdä hiljaisen Lontoon, liikkeelle on lähdettävä aikaisin aamulla 25. joulukuuta.

Miten keskustaan pääsee ilman julkista liikennettä on sitten oma lukunsa. Siihen on onneksi tätä nykyä olemassa ratkaisu. Kiitos Lontoon pellavapäisen pormestari Boris Johnsonin, kesästä 2010 lähtien kaupungin keskusta-alueella on ollut polkupyörätelakoita pyörien vuokraamista varten.

Sen verran kauan olen jo Lontoossa viihtynyt, että vasemmanpuoleiseen liikenteeseen on tottunut. Kun kävin nyt syksyllä Suomessa, tuntui luonnonvastaiselta istua autossa, kun isä kaarsi oikeanpuoleiselle kaistalle risteyksessä käännyttyään. 😆 Niinpä tuumin, että vähäisen liikenteen myötä uskaltaudun polkupyörän selkään Lontoon keskustassa.

Lähin vuokrapyörätelakka on puolen tunnin kävelymatkan päässä etelässä (kaikki telakat ovat sumpussa keskusta-alueella), joten lähdin kotoa hyvissä ajoin. Ponkaisin ylös sängystä kuudelta lauantaiaamuna, söin aamupalan, pakkasin kameran ja edellisiltana printatut kartat sekä varmuuden vuoksi myös uskollisen karttakirjani reppuun ja lähdin kävelemään seitsemän jälkeen kohti lähintä pyörätelakkaa.

Ensimmäisen puolen vuoden ajan pyörän vuokraamiseen tarvittiin rekisteröityminen ja postitse saatava avain, mutta joulukuun alusta lähtien vuokraaminen on onnistunut pelkän pankkikortin avulla. Niinpä työnsin kortin päätteeseen, valitsin pyörätarpeeni (käyttöoikeus yhdelle vuorokaudelle, yksi kappale polkupyöriä) ja pääte tulosti minulle viisinumeroisen koodin, jolla sain vapautettua telakasta valitsemani pyörän.

Pyörän vuokraaminen ei ole mitään halpaa hommaa. Tosin jos aikeissa on tehdä vain pikku matka, alle 30 minuutin sellainen, vuokraussysteemi on todella hyvä. Välttämätön päivän käyttömaksu onvain punnan ja ensimmäinen puolituntinen on ilmainen. Telakoita on todella lähekkäin ja puolessa tunnissa ehtii jo pitkälle keskusta-alueella. Oma, reilun kolmen tunnin vuokrani tuli maksamaan noin 30–40 euroa, joten aika hintavaa se on pidemmillä matkoilla. Ja tällaiseksi systeemi on suunniteltukin: jos vuokraaminen olisi halvempaa, ihmiset omisivat pyörät itselleen koko päiväksi ja näin ollen vain pieni määrä ihmisiä pääsisi käyttämään niitä.

Pyöriä on telakoilla tällä hetkellä noin 5000 kappaletta ja telakoita on yli 300. Vuokraussysteemin ensimmäisten 10 viikon aikana tehtiin yli miljoona pyörämatkaa eli hanke otettiin kaupungissa innolla vastaan. Seuraavan parin vuoden aikana saataville tulee 3000 pyörää lisää ja myös telakoiden määrä kasvatetaan. Pyöränvuokraus laajenee maantieteellisesti katsoen lähinnä itä-Lontooseen, kun keskusta-alue on jo hallussa. Boris Johnson on sanonut, että hän toivoo Lontoon vuokrapyöräsysteemin olevan tulevaisuudessa yhtä jokapäiväinen näky kuin kaupungin punaiset bussit.

Vääntäydyin siis joulupäivänä itsekin (tukevan, 23 kiloa painavan) polkupyörän selkään ensimmäistä kertaa yli 10 vuoteen ja polkaisin itseni kolmivaihteisella liikenteeseen kohti keskustaa. Olin suunnitellut aamulle 22 kilometrin reitin ja piirtänyt siitä kartan Google Mapsissa:

Suunnittelemani reitti vei muun muassa St. Paulin katedraalille, Tower Bridgelle, Big Benille, Buckinghamin palatsille ja Piccadilly Circukselle.

Niin siinä tietysti kävi, että toisessa risteyksessä, noin 2 minuutin matkanteon jälkeen, kartta putosi huomaamatta taskustani ja olin suuntavaistoni ja liikenne- ja maamerkkien varassa. 😆

Näin yhden Lontoon pilvenpiirtäjistä, toimistorakennuksen, jota ”Kurkuksi” kutsutaan, pilkistävän rakennusten välissä kauempana, joten päätin suunnata sinne ensin sen sijaan, että olisin aloittanut matkani St. Paulin katedraalilta, kuten kartan mukaan oli tarkoitus.

"Kurkku" oli kokonsa puolesta helppo löytää.

Liikennettä ei ollut juuri ollenkaan, joten pääsin kivuttomasti tienviittoja seuraten St. Paulin katedraalille.

 

Tavanomainen turistilauma oli poissa katedraalin edustalta puoli yhdeksältä lauantaiaamuna.

Olin ilmansuunnista sen verran perillä, että tiesin lähteä takaisin itään päin ennen kuin kääntyisin etelään jokea kohti matkallani Tower Bridgelle.

St. Paulin katedraalin lähistöllä oli hiljaista myös autojen suhteen.

En tosin osannut arvioida kuinka pitkälle itään oli mentävä, jotta pääsisin ylittämään Tower Bridgen joen etelärannalle. En halunnut tuhlata kallisarvoista aikaa vilkuilemalla karttakirjaani, sillä en halunnut jäädä keskustaan jumiin pyöräni kanssa siinä vaiheessa, kun autoja alkaa olla enemmän, joten menin mutu-tuntumalla.

Mutu-tuntuma ei vienyt minua tarpeeksi pitkälle, joten päädyin ylittämään joen jo London Bridgen kohdalla. Tämä tietysti tarkoitti sitä, että joutuisin palaamaan takaisin pätkän samaa tietä käytyäni vielä idemmässä Tower Bridgellä, sillä halusin sen välttämättä käydä katsastamassa.

 

London Bridgen metroaseman tavanomainen ihmisvilinä oli kuin unta vain.

Matka jatkui idempään siis vielä joen etelärannallakin, mutta matka Tower Bridgelle ei ollut pitkä.

Sumua viileässä aamuilmassa Tower Bridgellä.

Lähes autoton Tower Bridge oli näkemisen arvoinen. Tosin jouduin odotella hetken, ennen kuin sain otettua täysin autottoman valokuvan sillasta.

Silta, jonka ylittää 40 000 ihmistä joka päivä.

Matka jatkui takaisin länteen päin, summamutikassa edelleen.

Pyöräni tois puol jokke.

Olin alun perin suunnitellut ylittäväni joen Westminsterin siltaa pitkin ja saapuvani suoraan parlamenttitalolle, mutta en ollut varma siitä, miten suorassa kadut menevät länteen päin joen eteläpuolella, sillä käyn siellä niin harvoin. En halunnut polkea menemään Westminsteriin asti luullen, että menen länteen samalla kun tie kaartuukin huomaamatta etelään ja päädyn epämääräiselle alueelle, jota tuskin tunnen ollenkaan. Niinpä ylitin joen jo Blackfriars Bridgen kohdalla ja jatkoin matkaa joen tutummalla pohjoispuolella.

Matkaaminen joen vartta pitkin kohti parlamenttitaloa oli tässä vaiheessa helppoa.

St. Paulin katedraalilta aikaa oli nyt vierähtänyt noin tunti. Kaiken kaikkiaan olin ollut matkalla noin kaksi tuntia, kun laskee mukaan myös kävelyn pyörätelakalle.

Liikennettä oli edelleen vähän, mutta jalkaisin liikkuvia turisteja alkoi näkyä enemmän.

Big Beniltä suuntasin matkani noin puoli kymmeltä kohti Buckinghamin palatsia. Reitti sinne oli suora ja selkeä.

Turisteja oli ehtinyt jo kiitettävä määrä palatsin edustalle.

Palatsilta matkani jatkui kohti Trafalgar Squarea ja sieltä Leicester Squaren kautta kohti Piccadilly Circusta.

Leveä, Buckinghamin palatsilta suoraan Trafalgar Squarelle johtava katu The Mall oli hiljainen.

Trafalgar Square oli lauantaiaamuksi hyvin hiljainen sekin.

Piccadilly Circuksella joutui odotella hetken, jotta sai autottoman kuvan, mutta jalankulkijoita paikalla oli kaiken kaikkiaan vain kourallinen.

Piccadillyltä matka jatkui Regent Streetiä ylös kohti Oxford Circusta. Regent Street on normaalisti tukossa busseista ja takseista, mutta joulupäivän aamuna autoja oli vain noin kymmenkunta liikenteessä.

Oudon rauhallinen Regent Street.

Oxford Streetillä oli jonkin verran autoja, mutta ei mainittavissa määrin.

Oxford Circus, kenties noin vartin yli kymmenen.

Tässä vaiheessa oli jo nälkä ja jano, joten totesin itsekseni, että lähden suorinta tietä kohti kotia.

En ollut ainut pyöräilijä liikenteessä.

Vauhdista otettu kuva. Liikenne lisääntyi sitä myöden, kun kello kävi.

Edelleenkään en tosin karttaani vilkuillut, joten ”suorinta tietä” ei loppujen lopuksi ollutkaan se suorin mahdollinen tie. Menin summassa itään ja kaarsin summassa pohjoiseen, mutta tein kaarron pohjoiseen liian aikaisin. Päädyin Angeliin, joka tosin oli vain noin 10 minuuttia liian lännessä pyörätelakkaani nähden.

Angelissa reisien etuosat alkoivat olla jo aikalailla maitohapoilla. Olin ollut pienellä aamupalalla ja juomattomana (aamullista kahvikuppia lukuun ottamatta) liikenteessä jo noin neljä tuntia. Aina liikennevaloista lähtiessä toistuva vauhtiin kiihdyttäminen tuntui lihaksissa; liikenteen sujuvuuden vuoksi oli pysyteltävä joten kuten kiihdyttävien autojen matkassa. Kaipasin vettä ja kotona lämmittämistään odottavaa kasvishernekeittoa.

Pyöräni muiden kanssa telakalla pitkän reissun jälkeen.

Palasin kotiin puoli kahdeltatoista, neljän ja puolen tunnin kävelyn ja pyöräilyn jälkeen. Telakalta 30 minuutin kotiin käveleminen oli tervetullutta: reidet olivat muussia ja vauhdikkaasta pyöräilystä huolimatta kylmät ja varpaat olivat jäässä. Käveleminen muistutti lihaksille, mikä liikuntamuoto minulle on normaalia — ja luultavasti esti massiiviset lihaskrampit iltapäivällä. 😆 Kotiin päästyäni söin hernekeittoni ja join mukin kuumaa glögiä. Venyttelin. Olo oli väsynyt mutta mahtava. Muutaman tunnin päästä otin tunnin nokoset paksun peiton alla. Olo oli varsin rentoutunut koko loppupäivän. Kannatti ehdottomasti käydä tekemässä polkupyöräilyllinen aamulenkki joulupäivän kunniaksi. 😀

 
5 kommenttia

Kirjoittanut : 02/01/2011 Kategoria/t: Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Merimieskirkon joulumyyjäiset

Pyörähdin eilen päivällä Rotherhithessä joen etelärannalla suomalaisen merimieskirkon perinteisissä joulumyyjäisissä, jotka tänä vuonna järjestetään 19.–27. marraskuuta. Porukkaa oli paikalla kuin  pipoa; sisään joutui jonottaa jonkin aikaa, koska kaikki eivät mahtuneet kerralla sisään, joten tunkua oli säännösteltävä ovella.

Paikalla oli runsaasti ihmisiä — odottelin kuvan ottamista varten hiljaisempaa hetkeä, joten tämä kuva valehtelee. : )

Myyjäisissä oli perinteiseen tapaan ruokapuolta ja käsitöitä. Valitettavasti silmään ei osunut itse tehtyjä ruokia, piparkakkuja, torttuja jne. vaan kaikki oli valmista tavaraa. Tosin menekkinsä niilläkin täällä on: suomalaiset löytävät tiensä kirkolle muinakin aikoina suomalaisen ravinnon ja herkkujen perässä — kirkko pitää pientä kioskia tiloissaan ympäri vuoden. Sieltä saa suklaat, hapankorput, hernekeitot, HK:n siniset, karjalanpiirakat, leipäjuustot ja lakkahillot.

Mukaan irtosi suklaata, glögiä, ruisleipää, salmiakkia ja kasvishernekeittoa.

Olin harmillisesti juuri syönyt aamupalan ennen lähtöä, joten nälkää ei ehtinyt kehiä noin puolen tunnin yhdistetyllä kävely- ja junamatkalla. (Kun maanalaisella matkatessa joutui kävellä vähän pidemmän matkan kirkolle siellä päässä, aiemmin tänä vuonna avattu, laajennettu maanpäällinen Overground-juna vie nyt lähestulkoon kirkon ovelle).

Yläkerrassa tarjolla oli käsitöitä ja sivuhuoneessa lämmintä jouluruokaa. Alakerta oli omistettu lähinnä ruokatavaralle kauraryyneistä makkaraan.

Kirkon terassilla oli ulkoilmakeittiö, josta sai ostaa grillimakkaraa ja poronkäristystä perunamuusin kera sekä olutta (Lapin kultaa ja Stellaa) tai glögiä palanpainikkeeksi. Kun istuin ulkona jututtamassa Finn-Guildin eli Suomi-killan pääsihteeriä Ossia, poronkäristys loppuikin kesken. Ja kello taisi olla siinä vaiheessa vasta noin puoli kaksi!

Tuttuja koristeita pöytä täynnä.

Alakerrassa vierailijoita viihdytti ”elävä jukeboksi”, pianistinainen, joka otti vastaan joululaulutoiveita. Joulupukkikin tupsahti jossain vaiheessa paikalle, totta kai. Pääasiassa ihmiset olivat paikalla ostosten perässä ja tapaamassa tuttuja. Itse törmäsin sattumalta nykyään jo Helsinkiin palanneeseen Samuun, johon tutustuin viime vuonna kun Samu vietti vuoden kirkolla töissä ja itse olin vielä omassa työssäni Suomi-kuvioissa kiinni. Samulla on tosin ollut hieman vaikeuksia irrottautua Lontoosta, kun tänä vuonna on tullut käymään täällä jo muutaman kerran. : )

Suomalainen suklaa — varsin runsasmääräisenä — varasti alakerran keskuspöydässä ja viereisellä hyllyllä ihmisten huomion.

Tuotteet oli hinnoiteltu aika lailla pilviin, joten ei tuolla varastoja ihan joka kuukausi käydä täyttämässä. Pikkuriikkisiin ostoksiini upposi noin 30 euroa, mikä on aikamoinen hinta muutamasta tavarasta. Mutta aina silloin tällöin raaskii ruisleipää ja suklaata käydä hakemassa. Ja sitä ruisleipää kaipaisi kohta taas lisää: melkein puolet on tässä reilun vuorokauden aikana varastosta jo syöty. : )

 
2 kommenttia

Kirjoittanut : 21/11/2010 Kategoria/t: Tapahtumat

 

Avainsanat: , , , , ,

Joulunaika Suomessa

Kuten sivuston ulkoasun päivittämisestäkin näkee, henki pihisee siis minussa edelleen vaikka blogi oli aika hiljainen joulukuussa (säälittävin kuukausi kirjoittamisen suhteen koko vuonna). Toivon mukaan pääsen taas tavanomaiseen kirjoittamisvauhtiin tästä alkaen.

Vietin siis joulun Suomessa. Lento Helsinkiin perjantaina 18.12. oli nelisen tuntia myöhässä kaakkois-Englantiin sataneen lumen vuoksi, joten päivästä lentokentällä tuli pitkä. Myös junamatka kentälle oli pitkä. Maksimissaan odotteluineen normaalisti 45 minuuttia kestävä reissu vei puolitoista tuntia, kun lumi hidasti matkaa ja terrorisoi kalustoa. Junamme lähtö oli jo yli puoli tuntia myöhässä, tämän jälkeen kihnutimme rikkinäisen veturin perässä ensimmäisen puoliskan matkaa. Onneksi olin ajoissa liikenteessä. Kaikki matkustajat eivät olleet, ja junassa olikin pari kelloaan jatkuvasti vilkuilevaa matkalaista.

Gatwickillä peruttiin koneemme kapteenin mukaan 60–70 prosenttia kaikista lennoista, koska osa henkilökunnasta ei ollut päässyt aamulla töihin julkisten liikennevälineiden tökkiessä pahasti. Meidän lennollemme matkustamohenkilökuntaa haalittiin muun muassa peruuntuneelta Kreikan lennolta. Onneksi kone sentään pääsi ilmaan; kentällä kun näki sitäkin, että lähtöaulasta poistui porukkaa heidän kuultuaan vasta lähtöselvitysten ja turvatarkastusten jälkeen, että lento perutaan.

Itse tuijottelin ”PLEASE WAIT” -tekstiä ruudulla pari tuntia tietämättä lähtisikö lento edes koskaan vai peruttaisiinko sekin. Harkitsin jonkin aikaa aamulla kotona otanko kirjan mukaan matkalle. Osoittautui hyväksi päätökseksi napata John Steinbeckin To a God Unknown (suom. Tuntemattomalle jumalalle) mukaan, aikaa kun oli loppujen lopuksi runsaasti kulutettavana.

Paluumatka Lontooseen oli samoin ongelmallinen. Juna Tampereelle oli reilun tunnin myöhässä, joten vaarana oli myöhästyä koneesta. Niinpä vanhempieni oli lähdettävä viemään minua ex tempore lentokentälle. Ehdin kuin ehdinkin koneeseen, mutta vanhemmilleni päivästä tuli valitettavasti vähintäänkin yhtä pitkä kuin minulle, ja isälle vielä erityisen raskas, sillä hän joutui istumaan ratin takana yhden pitkäksi venähtäneen työpäivän verran. Kovasti kiitollinen olen kyllä yhä avusta. Meinasivat nimittäin Kokkolan juna-asemalla stressihormonitasot kohota.

Vietin reissullani yhden yön Helsingissä ja tapasin kolmea ystävääni. Samoin vietin yhden yön Jyväskylässä ja tapasin siellä myös kolme ystävää. Harmi kyllä, olin hukannut suomalaisen SIM-korttini, jonka mukana meni suurin osa puhelinnumeroistani. En siis valitettavasti saanut kaikkiin Jyväskylän tuttuihin yhteyttä. Lauantaina minulla oli muutamia tunteja luppoaikaa, jolloin kaipasin mahdollisuutta soittaa entisille työkavereille yliopistolla ja tiedustella aikatauluja illalle. Glögilasillisella olisi ollut mukava käydä kuulumisia vaihtamassa pitkästä aikaa. Kenties ensi kerralla. 🙂

(Vasta nyt tajusin, etten muuten juonut tänä jouluna yhtään lasillista glögiä! 😮 )

Niin, ja kiitos vielä kerran Niinalle ja Mallalle, jotka soivat minun yöpyä luonaan! Toivottavasti voin joskus olla teille vastaavaksi avuksi. 🙂

Sunnuntaina matka jatkui kohti länttä ja lapsuudenmaisemia  Keski-Pohjanmaalla. Siellä keskityin leipomiseen, pyykin pesemiseen, elokuvien katsomiseen ja suklaan syöntiin. Joulusta en niin välitä, mutta oli mukava nähdä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa. Ja joulun aika on toki sopiva tekosyy syödä suomalaisia herkkuja enemmän kuin sielu sietää. Parasta oli Geisha-suklaa (jota talossa oli PALJON, eräänä päivänä kun kolme ihmistä oli sitä sattunut ostamaan sen jälkeen kun joku mainitsi, että edellinen laatikko oli loppu jo ennen aattoa), leipäjuusto ja äidin tavallinen ruskea kastike perunoiden ja suolakurkun kanssa. Veljeni ja tämän avovaimon kinkku oli myös oikein onnistunutta, eikä leipomani kinkku-juustopiirakkakaan pahaa ollut. Ja tottakai minun oli perinteitä (=veljeni vaatimusta) kunnioittaen kokattava yhtenä päivänä myös savulohipastaa. Se vie aina kielen mennessään.

Viimeisestä noin kymmenestä vuodesta poiketen en tällä kertaa ajan vähyyden vuoksi kiertänyt kaikkia ystäviäni läpi talosta taloon, vaan kutsuin heidät yhdessä päiväkahville joulun jälkeen. Siinä meillä olikin sitten koko teinivuosien porukka koolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Samoin ehdin nähdä yhtä serkuistani ja vielä viidennen nuoruusvuosien ystävän. Mummua kävin toki katsomassa pariin otteeseen myös. Mielessä kävi tosin sieltä poistuessa, että olikohan tämä viimeinen joulu, kun mummun näen. Ensimmäistä kertaa koskaan tuollainen tunne minulle tuli, toivottavasti ei pidä paikkaansa…

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava. Oli myös hienoa, että sai pitkästä aikaa kokea sen miltä tuntuukaan, kun talossa on sisällä lämmin. Tai että käsienpesuhana on niin pitkä, että sen alla mahtuu kunnolla pesemään kätensä. Tai että kylmä ja kuuma vesi tulevat molemmat samasta hanasta. Tai että vessasta kylppäriin voi liikkua ilman, että joutuu tilanpuutteen vuoksi kääntämään kyljen edelle.

Tästä kaikesta huolimatta Lontooseen oli kuitenkin mukava palata vuoden viimeisinä hetkinä.

Leipäjuustoa tosin jäin erityisesti kaipaamaan. Siksipä ostin itselleni viime viikolla juustokankaan (cheese cloth, mikä lieneekään virallinen nimi sille suomeksi). Suunnittelen nimittäin tekeväni tässä lähiaikoina — kenties jo ensi viikonloppuna — intialaista paneer-juustoa, joka on hyvin samantyyppistä kuin suomalainen leipäjuusto, myös valmistustekniikaltaan.

Olen täysin koukussa paneeriin. En näytä pystyvän käymään intialaisissa ravintoloissa syömässä ilman, että tilaan sitä sisältävän ruoka-annoksen. J0nkinlainen tauti kai tämäkin on. Uuden vuoden aattonakin kävin matkalla illanviettoon syömässä itsekseni intialaisessa ravintolassa paneer tikka masala -annoksen ja voi vietävä, että oli hyvää! Toivottavasti juuston teko onnistuu. Olisi nimittäin ihanaa saada paneeria kohtuuhinnalla myös omiin kotitekoisiin curryihin (enkä itse asiassa edes tiedä mistä paneeria löytäisin — kenties jostain aasialaisesta supermarketista China Townissa?). Toki sen sisältämä proteiini on myös tervetullutta, aika pitkälti kuin kasvisruokaa syön. Juustoseikkailuistani saa epäilemättä lukea sitten täältä blogin sivuilta. 😛

Lontooseen siis palasin uudeksi vuodeksi. Uuden vuoden vieton blogipostauksen voisi kuitenkin jättää seuraavaan kertaan. On sitä mittaa tässä postauksessa jo ihan tarpeeksi. 🙂

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 05/01/2010 Kategoria/t: Arki, Ihmiset, Matkailu, Ruoka ja juoma

 

Avainsanat: , , , , , , ,