RSS

Avainsana-arkisto: Dalston

Dalstonin turkkilainen sauna ja eilisten mellakoiden jälkilöylyt

En tiedä näkyykö tämä video Suomessa vai onko se rajattu vain Britannian sisäiseen katsomiseen, mutta kokeilen laittaa tähän kuitenkin.

Video on kuvattu kirjaimellisesti aivan nurkan takana edellisestä asunnostani Dalstonissa. Alueen mellakka oli siitä erikoinen, että Kingsland High Streetin turkkilaiset liikkeenomistajat menivät yhdessä tuumin kaduille puolustamaan kauppojaan. Poliiseja ei liiennyt alueelle tarpeeksi, joten miehet pistivät hihat heilumaan itse elinkeinoaan varjellakseen.

Camdenissa puolestaan viime yönä joku otti upean valokuvan nuoresta parista, joka keitti pariskunnan katua puolustaville poliiseille teetä. Teet tarjoiltiin mellakkakilven päällä, ja jopa 30 tunnin vuoroa tehneet poliisit saivat kenties pienen hetken itselleen lämpöisen kupin äärellä.

Kuvan otti nimimerkki pixel.eight.

Tänä aamuna vapaaehtoiset lontoolaiset kokoontuivat eri puolille kaupunkia siivoamaan mellakkapesäkkeitä. Claphamissa viesti mellakoitsijoille oli selvä:

Kuva Daily Mailin sivuilta, ei suinkaan omasta kamerasta.

Tämä ilta vaikuttaa selvästi rauhallisemmalta Lontoossa, vaikka muualla Englannissa tapahtuukin. Kello on yhdeksän illalla ja äänet ulkoa ovat kutakuinkin normaalit. Ei jatkuvaa poliisiautojen sireenien ulvontaa eikä helikoptereita. Sireenit huutavat toki välillä, mutta eilinen ilta oli tähän verrattuna ihan toista luokkaa. Siinä missä eilen Lontoon kaduilla oli 6 000 poliisia, tänä iltana heitä on 16 000. Tällä lienee rauhoittava vaikutus.

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 09/08/2011 Kategoria/t: Kaupunki, Tapahtumat

 

Avainsanat: , , ,

Ei pizzaa kotiovelle

Tilasin pizzan kotiinkuljetuksella perjantaina töiden jälkeen. Päivä oli ollut sen verran kiireinen — taas kerran — että en ehtinyt syömään lounasta päivän aikana ja ylitöissä meni kahdeksaan illalla, joten nälkä oli hirmuinen ja jääkaappi tyhjä kun pääsin kotiin vähän vaille yhdeksän. Joten päätin, että pizzalla saisi tämä viikonloppu alkaa.

Tilasin pizzan, mutta ihmettelin vähän, kun se ei ollut saapunut tunnissa, kuten olisi pitänyt. Viimein pizzapaikasta soitetiin ja kerrottiin, että tilauksen kanssa oli ”ongelmia”: pizzakuski ei tulisi kotiin saakka kuljetuksensa kanssa, sillä alue on sen verran epämääräinen, että pizzakuskit tulevat täällä ryöstetyksi. Niinpä pizzapaikasta kysyttiin, että voisinko minä tulla pizzakuskia vastaan turvallisemmalle alueelle ja noutaa pizzan kuskilta.

Niin.

Eipä siinä hirveästi vaihtoehtoja ollut. Sanoin, että voisin toki tulla vastaan läheiselle isommalle tielle ja tavata pizzakuskin siellä. Pizzapaikan mieshenkilö kiitti ja sanoi, että jos tulee jotain ongelmia, minun tulisi soittaa hänelle takaisin.

Niinpä kävelin minuutin parin päähän isommalle tielle, jossa pizzakuski mopoineen odotti. Maksoin, sain pizzani ja kävelin takaisin kotiin syömään.

Luulen tietäväni, keihin pizzapaikka viittasi peloillaan ryöstetyksi tulemisesta. Alueen talojen välissä hengaillee porukka mustia miespuolisia tulevaisuuden toivoja, joilla ei näytä olevan mitään tähdellistä tekemistä. Olen itse saanut nauttia heidän seurastaan kerran tähän mennessä, lauantai-iltana seitsemän aikoihin, kun menin ”heidän alueensa” läpi Tescoon ostamaan Pepsiä viikonlopuksi. Kyseessä on oikotie Dalstonin päätielle Kingsland Roadille, jossa lähin Tesco sijaitsee. Kolme noin 25-vuotiasta miestä seisoskelivat portaikon liepeillä ja yksi heistä kommentoi suureen ääneen ”I’d fuck that” (naisin tuota) kun kävelin ohi. Olin kuin en olisi kuullutkaan ja jatkoin kävelemistä. Saman porukan olen nähnyt seisoskelemassa samalla paikalla parina muunakin iltana. En ihmettelisi yhtään, jos tuo porukka on se, jota pizzakuskit karttavat.

Kämppikseni sanoi edellisellä viikolla, että ajotiellämme käy silloin tällöin poliisiauto, ja vaikuttaa siltä, että poliisi pitää aluetta silmällä. Itse olen nähnyt poliisiauton poistuvan pihasta kerran iltavuorosta tullessani. En silti olisi uskonut, että mopon selässä matkaavat pizzakuskit karttavat aluetta; olen muutaman kerran tilannut intialaista kotiin, eikä noiden ruokatilausten kanssa ole ollut ongelmia.

Alue ei ole mikään maailman miellyttävin, se on totta. Ensi alkuun kun uuteen asuntoon muutin, ajattelin, että käyn hakemassa poliisilaitokselta raiskaushälyttimen, pienen laitteen, jonka voi ”laukaista” vaaranpaikan tullen ja joka pitää hirmuista ääntä. Pohdin myös pippurisumutteen hankkimista itsesuojelutarkoituksessa, mutta pian selvisi, että pippurisumutteen hallussapito on laitonta Britanniassa, joten ainoaksi vaihtoehdoksi jäi käytännössä raiskaushälytin (tosin tiedän joidenkin kantavan mukanaan pientä deodoranttisuihkepulloa ”aseena” käytettäväksi). Sittemmin jätin ajatuksen hälyttimen hankinnasta oman onnensa nojaan, sillä iltavuoroista palatessa ei ole ollut mitään ongelmia. Pääsen nimittäin pihaan ns. ”turvallista kautta”, eikä minun tarvitse oikaista näiden nuorten miesten hengailualueen kautta. (Vuokranantajani on kehottanut välttämään tuota aluetta myöhään illlalla, joten olen valinnut työmatkabussini sitä silmällä pitäen. En käytä busseja, jotka tulevat ”vaaralliselle” puolelle aluetta.) Nyt kuitenkin ajatus hälyttimen hankkimisesta on palannut. Ehkä sellainen olisi sittenkin hyvä olla olemassa, varmuuden vuoksi.

Usein iltavuorosta tullessani laitan joka tapauksessa varotoimenpiteenä puhelimen ja asunnon avaimet taskuuni käsilaukusta, jotta pääsisin ainakin kotiin sisälle ja voisin soittaa poliisit, jos ryöstön kohteeksi joudun. Mutta kuten sanottua, tähän saakka kaikki on mennyt hyvin, joten suuremmin en huolehdi. Perusjärki kun on kädessä, niin sillä pääsee jo pitkälle.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 03/10/2010 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , ,

Hautausmaa nimeltä Abney Park

Vajaan puolen tunnin kävelymatkan päässä pohjoisessa, Stoke Newingtonissa, sijaitsee Abney Park Cemetery. Se on ensimmäinen brittiläinen hautausmaa, jossa olen käynyt käveleskelemässä, Dalstonissa vietetyn kolmen viikon sisään jo kaksi kertaa, kahtena ensimmäisenä viikonloppuna. Ensimmäisellä kerralla eksyin sinne sattumalta: olin menossa lounaalle läheiseen intialaiseen kasvisravintolaan, joka ei kuitenkaan ollut vielä auki. Tarkoituksenani oli kuluttaa siellä parikymmentä minuuttia, mutta hautausmaata tutkaillessa vierähtikin huomaamatta yli tunti.

Suomalaisiin hautausmaihin tottuneelle Abney Park on eriskummallinen paikka. Suomessa hautausmaat kun ovat normaalisti hyvin hoidettuja ja ”sliipattuja”: nurmikot on leikattu, puista on pätkitty ylimääräiset oksat pois, pensaiden leviämistä on hillitty ja hautakivet ovat suorassa ja yleensä puhtaita.

Abney Parkissa asiat ovat toisin.

Enkeleitä viidakon keskellä.

Abney Park on hautausmaan ja arboretumin yhdistelmä (lat. arboretum, puulajipuisto).  Se on tätä nykyä hoitamaton, luonnontilassa oleva kokoelma puuvartisia kasveja — ja hautoja. Tämän kaltaisena yhdistelmänä Abney Park Cemetery oli aikoinaan Euroopan ensimmäinen ja sillä oli myös opetuksellinen tehtävä hautapaikkojen tarjoamisen lisäksi. Alkuaikoina kaikki 2 500 puuta ja pensasta alueella oli merkitty kyltein ja istutettu aakkosjärjestyksessä luokittain, alkaen vaahteroista (lat. acer).

Hautausmaan laitaa.

Abney Park perustettiin vuonna 1840 ja se on yksi ”Seitsemästä suuresta” (engl. ”Magnificent Seven”, mikä nykyään toimii myös viittauksena John Sturgesin samannimiseen länkkäriin vuodelta 1960, suomeksi 7 rohkeata miestä). Magnificent Seven on yhteisnimitys — ei niin yllättäen — seitsemälle hautausmaalle, jotka perustettiin vuosina 1832–1841.

Puu vie voiton kivestä.

Lontoon asukasluku yli kaksinkertaistui 1800-luvun ensimmäisen puoliskon aikana 2,3 miljoonaan ja pienten seurakuntien ylläpitämät hautausmaat kaupungin alueella kävivät vaarallisen ahtaiksi. Vainajia haudattiin jo käytössä oleviin hautoihin ja ylikuormitetussa maassa maatuvien ruumiiden jäänteitä päätyi vedenjakeluun, mikä puolestaan johti epidemioihin.

Metsikkö on paikoitellen hyvin vaikeakulkuista.

Vuonna 1832 parlamentti teki lakialoitteen, joka rohkaisi yksityisten kalmistojen perustamista silloisen Lontoon ulkopuolelle. Myöhemmin parlamentti myös kielsi uusien vainajien hautaamisen Lontoon keskusta-alueella sijaitseville hautausmaille. Seuraavan 10 vuoden aikana perustettiin ”Seitsemän suurta”.

Hylätty kappeli hautausmaan keskellä.

Abney Park on erityisesti mihinkään uskontoon liittymätön hautausmaa ja sen keskellä sijaitseva kappeli oli samoin suunnattu kaikille uskontokunnille tasavertaisesti: kappelissa oli yksi rukoustila ja yksi sisäänkäynti, jota kaikki käyttivät. Abney Parkin kappeli oli Euroopan ensimmäinen kaikille uskonnoille yhteinen hautausmaakappeli.

Torniin on tuotu pätkä puuta luultavasti penkiksi.

Sittemmin kappeli on poistettu käytöstä ja se on suljettu turvallisuussyistä. Ainoastaan pariin torniin pääsee ”sisään”, mutta portaat on poistettu, joten korkeuksiin ei pääse kiipeämään. Tänä päivänä torneja näyttävät käyttävän lähinnä kodittomat öisenä majapaikkanaan, sillä jonkinlaisia asumisen merkkejä niistä löytyi.

Tornin portaat on poistettu.

Vuodesta 1978 lähtien hautausmaan status on ollut ’käyttämätön’ ja se on julistettu avoimeksi julkiseksi tilaksi puistojen tapaan. Abney Park on nyt vapaa-ajan rahoittumisalue, se antaa sijaa taiteelle ja koulutukselle (puulajisto on laaja ja joidenkin puiden alkuperä ja perustiedot on edelleen ilmoitettu kyltein) ja edistää luonnonsuojelua.

Tämän tyyppinen hautakivi oli tyypillinen viktoriaanisena aikana. Uurnan päällä oleva kaapu suojeli symbolisesti tuhkaa. Toisen tulkinnan mukaan kaapu oli "viimeinen verho" meidän maailmamme ja tuonpuoleisen välillä.

Paikallishallinto on sittemmin sallinut joitakin yksittäisiä hautaanpanijaisia, mutta vain tapauksissa, joissa suvulla on ollut aiemmin hallussaan hautauslupa kyseiselle hautausmaalle. Tuhkien sirottelu Abney Parkiin on myös edelleen sallittua. Pääosin luonnolle on kuitenkin annettu valta viedä Abney Parkia haluamaansa suuntaan. Ja sen se on tehnyt peittämällä hautakivet pensaillaan, puskemalla aluskasvillisuutensa poluille, kutomalla köynnöksensä patsaiden päälle ja kurottamalla puittensa oksat kaiken ylle.

Rykelmä hautakiviä.

Tätä nykyä Abney Park on noin 13 hehtaarin viidakko keskellä Lontoota. Toisin kuin tavallisissa puistoissa, joissa on aina ihmisiä liikkeellä ja yksin tilan huoliteltu avaruus muistuttaa kaupunkiympäristöstä, Abney Parkissa on helppo unohtaa ympärillä olevat 7,5 miljoonaa ihmistä. Hautausmaan sokkeloisuus ja massiivinen kasvusto toimivat kuulo- ja näköesteinä: liikenteen melua ei kuulu, muita ihmisiä näkee vain harvoin.

Hiljainen, leveä polku metsän siimeksessä.

Mielenkiintoinen yksityiskohta lähihistoriasta on se, että Stoke Newingtonissa tiedetään olevan kaksi toisen maailmansodan aikaista räjähtämätöntä pommia, joista toinen on jossain Abney Parkin alueella. Tämän sain tosin tietää vasta sen jälkeen, kun olin käynyt rämpimässä pusikoissa kamerani kanssa. Heh.

Kiviä kasvuston keskellä.

Abney Park Cemetery on sattumalta myös hautausmaa, jossa Amy Winehousen kappaleen ”Back to Black” hautausmaakohtaukset on kuvattu.

Rukoileva tyttö tuli yllättäen eteen puskien takaa.

Viime viikonlopun hautausmaareissuni oli myös kamerankäytön harjoittelua. Säästin useamman kuukauden rahaa uutta kameraa varten, kamerakuume kun iski joskus tuossa keväällä. Ostin ensmmäisen järjestelmäkamerani (Canon EOS 450D) pari viikkoa sitten ja sen käyttö vaatii runsaasti opiskelua. Ensimmäistä kertaa hallinnassa on niin monta valokuvauksen aspektia, jotka peruskamera hoitaa automaattisesti ilman, että niitä tarvitsisi miettiä. Järjestelmäkamera sallii näin ollen käyttäjälleen enemmän luovuutta ja valinnanmahdollisuuksia, mikä on kiinnostavaa. Ja kuvanlaatu on totta kai aivan eri luokkaa kuin peruskamerassa.

Taustan voi sumentaa kohdistamalla etualan kohteeseen.

Käsittelemätön kuva, jossa värit pääsevät jo tässä vaiheessa mukavasti esille.

Räpsin viime sunnuntaina yli 300 kuvaa Abney Parkissa, joista noin 80 oli siedettäviä, mutta yksikään ei ollut todella hyvä. Vielä siis tovi menee harjoittelun parissa ennen kuin kamerasta saa ulos hienoja kuvia. 🙂

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 19/09/2010 Kategoria/t: Historia, Kaupunki

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , , , , , , , ,

Uusi asunto

Muuttopäivä oli toissapäivänä eli lauantaina. Hajuton ja mauton St. John’s Wood jäi taakse ja Dalstonista Hackneyssä tuli uusi koti.

Dalston on yksi Hackneyn alueista. Hackney puolestaan on yksi Lontoon 32 boroughsta.

Muutto meni sutjakasti vaikka auton saapuminen oli puolisen tuntia myöhässä liikenteen takia. Muuttoapuna oli kaksi romanialaista miestä ja uusi kämppikseni Marlon, joka avusti tavaroiden kantamisessa autosta toisessa päässä. Muutto vei kaiken kaikkiaan vain hieman yli tunnin ovelta ovelle.

Tavarat ovat nyt suurimmaksi osaksi paikallaan, mutta osan jätin suosiosta pariin matkalaukkuun, sillä uusi huoneeni on noin puolet aikaisemman koosta, joten ylimääräistä tilaa ei juuri ole. Laatikoston kulmalta suunnittelin jättäväni tilan viherkasville — suhteellisen karu huone kaipaa hieman eloa, joten käyn ensi viikonloppuna ostamassa jostain jonkinlaisen rehun huoneeseeni. Yhdelle seinistä olisi kiva saada ripustettua vähän väriä myös, joten käyn jossain vaiheessa etsimässä tähän tarkoitukseen sopivaa… jotain.

Tapasin kaikki kolme kämppistäni (Marlon, Lorenzo ja Katie) samana päivänä, tosin toisen naisasukin, australialaisen Katien, vain todella pikaisesti. Kämppiksissä mielenkiintoisinta on ehkä se, että Lorenzo on ammatiltaan tatuoija. Toivon mukaan ennen vuoden vuokrasopimukseni päättymistä ihoni alla on mustetta on enemmän kuin nyt. 😀 Olisi myös varsin erikoinen kokemus tulla tatuoiduksi kotona tatuointistudion sijasta. Lorenzo ei työskentele kotoa käsin, mutta kuulemma voisi kämppiksille tehdä kuvat kotonakin.

Lauantai-ilta meni täysbrasilialaisessa seurassa. Miespuoliset kämppikseni ovat molemmat brasilialaisia, ja Marlon oli kutsunut ystäviään illalliselle. Joten söin hyvän aterian parhaimmillaan 10 brasilialaisen seurassa. (Jotka tietysti unohtivat usein pälpättäessään käyttää englantia, joten iso osa illan keskusteluista meni minulta ohi — oli tosin mielenkiintoista, näin entisenä kielitieteilijänä, vain kuunnella ja seurata kommunikaatiota vaikka en siitä juuri mitään ymmärtänytkään.)

Alkupalaa.

Alkupalaksi oli tarjolla rapuja. Söin omalta ravultani jalat, mutta pääosaa en kyennyt edes maistamaan. En sen jälkeen kun näin, mitä kuoren alta paljastui. Sisälmykset eivät näyttäneet houkuttelevilta, eivät sitten ollenkaan. 😆

Ensimmäinen saksi syötävänä. Syödessä oli paras olla lähemmin tarkastelematta mitä suuhunsa pani. Oli se sen verran vastenmielinen elukka.

Toinen ruokalaji oli katkarapu-bobo, kookosmaito- ja katkarapukeitinvesipohjainen kastike, joka oli suurustettu muussatulla maniokilla (t. kassavalla) ja jota syötiin riisin kera. Tämä oli varsin hyvää, varsinkin chilikastikkeella tulistettuna. Jälkiruoaksi oli täytekakkua ja/tai jäätelöä.

Vaikka ruoka oli hyvää, ei se minusta kuitenkaan äyriäisruokien ystävää  tehnyt. Liian rumia syötäväksi ovat ne.

Elo Dalstonissa on siis lähtenyt käyntiin. Asunto itsessään on ihan mukava. Pieni olohuone-keittiö, neljä makuuhuonetta, kylppäri ja vessa. (Kylmä ja kuuma vesi tulevat samasta hanasta!) Vessassa tosin ei ole käsienpesuallasta, joten joutuu aina mennä viereiseen kylpyhuoneeseen käsienpesulle. Kokolattiamattoja ei ole kuin portaissa, mikä on mukavaa. Ikkunatkin falskaavat vähemmän kuin entisessä asunnossa, joten tämä talo tuskin on niin kylmä kuin edellinen talvella. Tosin eiköhän sitä täälläkin jonkun viikon päästä tule villasukille käyttöä.

 
1 kommentti

Kirjoittanut : 30/08/2010 Kategoria/t: Arki

 

Avainsanat: , , , , , , ,