Vuokrasopimus allekirjoitettu

Yksi neljästä näytöstä viime kuussa tuotti sittenkin tulosta, tosin hieman viiveellä. Onneksi näin, sillä tuon asunnonkatsastusurakointiviikon jälkeen työtahti on kiristynyt toimistolla taas niin, että olisi ollut hankalaa ehtiä asuntoja katsomaan viikolla.

Normaalisti asunnonhaku on täällä todella nopeatahtista Suomeen verrattuna — ainakin Keski-Suomen kokemukseeni verrattuna. Se on myös hankalaa siksi, että hakijoita on liikkeellä valtavasti. Tästä syystä en uskaltanut jättää asunnonhakua viime tinkaan, en myöskään siksi, että tiedän töitteni vievän joskus illat siinä määrin, että näyttöihin en ehdi. Oli siis käytännössä pelattava niin varman päälle kuin mahdollista ja oltava liikkeellä aikaisin vaikka se tietäisi sitä, että joudun maksaa päällekkäin vuokraa kahdesta asunnosta.

Siinä missä Suomessa oli ainakin omina asunnonhakuaikoinani normaalia hankkia uusi vuokrakämppä jopa 2–3 kuukautta ennen varsinaista muuttopäivää, Lontoossa asunnot tulevat vuokramarkkinoille myöhään ja poistuvat aikaisin. On yleistä, että asunnon vuokraaminen hoituu muutamassa päivässä: kysyntää on valtavasti, tarjonta on rajallinen. Ajoitus on hyvin tärkeää ja matkassa tarvitaan myös onnea.

Suomalaisesta näkökulmasta vuokrakämpän hankkiminen tapahtuu niin sanotusti viime tingassa. Täällä on hankala löytää huoneita, joiden vuokra-aika alkaisi kuukauden päästä. Kaksi viikkoa tuntuu olevan maksimi, normaalisti pyöritään noin viikossa. Eli vuokramarkkinoille on loppujen lopuksi aika turhaa lähteä paria kuukautta ennen suunniteltua muuttopäivää, sillä asuntoja niin pitkälle ei vielä olla pantu tarjolle. Tämä luo tietysti eräänlaisen paineen vuokralaiselle. Jos pankkitilillä ei ole rahaa maksaa esim. kuukautta päällekkäin kahdesta asunnosta, asunnonhaku on tehtävä hyvin lähellä muuttopäivää — ja kun näyttö kerran osuu kohdalle, harkinta-aikaa ei juuri ole.

Vuokranantajilla tilanne on tähän nähden erinomainen. Ilmoitus vain nettiin ja puhelin alkaa soida. Kun kävin katsomassa asuntoa, josta huoneen päädyin vuokraamaan, paikalla oli jo kaksi muuta kiinnostunutta. Yksi tuli sisään minuutteja minun jälkeeni, mutta kääntyi kuta kuinkin ovelta takaisin, kun huomasi paikalla kolme muuta asunnonhakijaa. Itsekin ajattelin, että tilanne on hankala; kolme ihmistä ilmaisevat vahvan kiinnostuksensa samalla hetkellä, mutta vain yksi saa huoneen. Kun asiasta ei kuulunut mitään seuraavana päivänä, oletin asunnon menneen toiselle naiselle, joka oli paikalla (kolmas kiinnostunut, saksalainen mies, oli mielestäni heikoilla: ei vielä vakituista työtä, toisekseen hän oli mies ja miesten asema vuokramarkkinoilla on sukupuolistereotypioihin perustuen usein naisten asemaa hankalampi). Toisin kuitenkin kävi.

Uusi asuntoni sijaitsee Shadwellissä, itä-Lontoossa. Ensimmäistä kertaa ikinä ilmansuuntaa merkitsevä postinumeron ensimmäinen osa on minulla E (east, itä), eikä N (north, pohjoinen) tai NW (north-west, luode). Varsinainen muutto tapahtuu ensi viikonloppuna, mutta olen vienyt jo suurimman osan tavaroistani uuteen kämppään. Ensimmäistä kertaa ikinä muutto on myös tapahtunut pikku hiljaa kertarykäisyn sijasta. Muutto on ollut kätevää hoitaa maanpäällisen overground-junan avulla, sillä uusi asuntoni sijaitsee kourallisen pysäkkejä Dalstonista etelään, eikä kävelymatka kummassakaan päässä ole turhan pitkä. Olen vienyt tavaroita uuteen asuntoon vähän kerrallaan, sen verran, mitä pystyy kantamaan tai matkalaukussa perässään vetämään.

Uudessa asunnossa on kolme makuuhuonetta, jossa yhdessä on slovakialais-bangladeshilainen pariskunta (kansallisuuksista en ole 100% varma, saattaa olla myös slovenialais-pakistanilainen pariskunta :razz:) ja toisessa tällä hetkellä uusiseelantilainen mies, joka tosin on ilmeisesti muuttamassa pois lähiaikoina. Huoneeni on hieman nykyistä kookkaampi ja vuokra hieman nykyistä matalampi, joten siinä mielessä hyvä asetelma. Työmatkoihin tosin tulee kulumaan enemmän rahaa kuukaudessa, sillä alan matkustaa bussin sijasta jälleen metrolla, koska bussilla työmatka venyisi noin tuntiin. Junalla pääsen ovelta ovelle noin 35–40 minuutissa.

Töistä puheen ollen, aion uuteen asuntoon kotiuduttuani pistää ansioluetteloni ajan tasalle ja ryhtyä etsimään niin sanotusti uusia haasteita, sillä uudenvuodenlupaukseni olla tekemättä ylitöitä tuntia enempää päivässä ei enää onnistu (vaikka firmaan on palkattu tänä vuonna jo kolme henkeä lisää). Viimeisen kolmen viikon aikana saa laskea yhden käden sormilla illat, jolloin olen ollut kotona ennen kahdeksaa/yhdeksää. Nyt menneenä torstaina tein henkilökohtaisen ylityöennätykseni: työt alkoivat aamulla yhdeksältä ja lähdin toimistolta klo 23:20, eli olin kotona viittä vaille kaksitoista yöllä. Lounastuntia en pitänyt tuonakaan päivänä, kuten en ole pitänyt viimeiseen noin puoleen vuoteen. Siihen nähden miten pieni palkkani on ja miten paljon energiatasoni, harrastukseni ja sosiaalinen elämäni kärsivät jatkuvasta ylitöiden tekemisestä, ei ihan taida olla sen arvoista.

Italialainen miespuolinen kollegani, joka aloitti firmassa joitakin kuukausia ennen minua, sai tarpeekseen vuoden vaihteessa ja alkoi etsiä uutta työpaikkaa. Osasyy tähän oli se, että hän sai vuodenvaihteessa varoituksen koska ei ollut tehnyt ylitöitä hetkeen — tämä kun vaikutti negatiivisesti hänen projektiensa onnistumiseen. Asenne kertoo johdon suhtautumisesta työntekijöihin: sen sijaan, että keskusteltaisiin siitä, miten työmäärää saataisiin tasoitettua, annetaan varoitus ”liian löysästä asenteesta”. Viime viikolla kollegani sanoutui viimein irti ja hänen viimeinen työpäivänsä on toukokuun alussa. Firma aloittaa etsinnät hänen korvaamisekseen, mutta saavat aikamoisen henkilön palkata hänen tilalleen, jos meinaavat saada kollegani hoitaman työmäärän yhdellä ihmisellä tasattua. Kollegani on yksi meistä muutamasta, jotka istuvat iltamyöhään toimistolla lähes joka ilta. Jos minulta kysytään, tarvitaan hänen tilalleen puolitoista työntekijää kantamaan sama työmäärä. Toivon vain, että puolen vuoden sisään olisin itse samassa tilanteessa ja aloittamassa uutta työtä. Saa nähdä. Jostain pitäisi vain löytää tässä ylitöiden tuiskeessa se energia, jolla hakea aktiivisesti uutta työpaikkaa…

Loman tarve on kaiken kaikkiaan kova. Onneksi ensi viikonloppu on pitkä pääsiäisen vuoksi ja sitä seuraava myös, kuninkaallisten häiden vuoksi. Sitä seuraava perjantai on vapaa minulla sekin, sillä yliopistoaikainen ystäväni Jyväskylästä on tulossa miehensä kanssa Lontooseen ja pääsen viettämään päivän heidän kanssaan toukokuun alussa. Kaikki lomapäivät ovat kullanarvoisia. Näin ylipitkän työpäivän jälkeen torstaiyönä unta, että olin veljeni kanssa Maltalla. Kesäkuun puoliväli ja lomamatka ei voi tulla eteen liian nopeasti.

 

2011: Asunto-odysseia

Käynnistin asunnon haun torstai-iltana, kun sain kuulla tuttavapariskunnaltani, että he eivät sittenkään ole aikeissa muuttaa. Eli asunnon haussa olenkin lopulta yksikseni.

Pistin hakuilmoituksen Britannian aktiivisimmalle asuntofoorumille, jota en tiennyt viime vuonna asuntoa hakiessani olevan olemassakaan. Kiitos ystäväni Maureenin,  käytän sitä nyt tällä hetkellä yksinomaan.

Olo on tässä vaiheessa ihan toiveikas. Minulla on vielä reilu kuukausi aikaa löytää asunto, joten kaiken järjen mukaan sen pitäisi onnistua.

Kävin katsomassa ensimmäistä paikkaa lauantaina Finsbury Parkissa, joka on ihan OK aluetta ja työmatkan kannalta kätevä. (Tosin jos lukee ilmaisjakelulehtiä, saa helposti sellaisen kuvan, että puukko heiluu Finsbury Parkissa harva se päivä. 😆 Niin, ja siellä sijaitseva Lontoon keskusmoskeija oli joitakin vuosia sitten Al-Qaidan värväyspesäke — silloinen imaami, radikaali sunnimuslimi Abu Hamza al-Masri istuu tällä hetkellä vankilassa mm. murhaan kiihottamisesta. Kamalaa tietysti tuokin, juu.) Kämppiksinä siellä olisi brittimies ja puolalaismies. Sinänsä en ihan ykkössijalle tuota asuntoa laittaisi, sillä toinen heistä saattaa olla lähdössä kämpästä jo parin kuukauden päästä ja toinen syyskuussa — seuraavista kämppiksistä ei taas tiedä minkälaisia ovat.

Huomenna suuntaan töiden jälkeen etelä-Lontooseen, jossa on kahden makuuhuoneen kämppä, jossa toisessa huoneessa asuu miespuolinen IT-asiantuntija. Paikka ei ole siinä mielessä maailman paras, että työmatka venyy lähemmäs tuntiin, mutta muuten hintataso on kohtuullinen ja huone vaikuttaisi olevan kookkaampi kuin nykyiseni. (Mikä olisi oikein suotavaa.)

Tiistai-iltana puolestaan suuntaan Hollowayhin pohjois-Lontooseen. Siellä on myös kahden makuuhuoneen asunto, jonka omistaa toisessa huoneessa asustava nainen (jolla on kissa! ♥). Sijainti on hyvä, mutta vuokra on hieman enemmän kuin mieluusti maksaisin (haluaisin pitää katon 550 eurossa per kuukausi, tämä menee lähemmäs 600 euroa).

Keskiviikkona puolestaan olen menossa Wappingiin, joka on mukava alue Thamesin rantamilla keskustasta hieman itään. Siellä kämppiksinä olisi mies ja nainen (ei pariskunta) ja vuokra olisi sopiva, samoin työmatka.

Keskiviikon jälkeen ei ole tiedossa vielä asuntokäyntejä, mutta yritän saada muutaman ainakin vielä tälle viikolle. Pakko se on se oma paikka jossain vaiheessa kohdalle osua. 😛

Näin näitä kolmea asuntoa vielä näkemättä suosikkini olisi sijainnin perusteella Wapping ja asuinkumppanin suhteen Holloway. Mutta keskiviikkoiltana ei tarvitse enää arvella. Saa nähdä, kelpaako näistä minulle mikään — ja kelpaanko minä kämppikseksi näistä mihinkään.

 

Thames jakaa Lontoon

Kun pankkikorttisotkusta oli selvitty, kävi ilmi, että asunnossa itsekin asuva vuokraisäntäni on aikamoinen ketku, joka on jättänyt välittämättä vuokrarahani eteenpäin asunnon omistajalle. Vuokria on rästissä kuukausikaupalla ja hänet on haastettu oikeuteen velkojen vuoksi. Vuokraisäntäni potkitaan parin kuukauden päästä ulos talosta ja meidät alivuokralaiset tietysti siinä samalla. Vuokraisäntäni ei tietenkään kertonut tätä minulle itse vaan sain sen selville juttelemalla itse asunnon omistajan kanssa. Vuokraisännälläni on velkoja muuallekin, joten mihinkään hänen kertomaansa (mm. siihen, että hän muka omistaa asuntoja Lontoossa useampiakin) ei ole enää uskomista. Samalla selvisi myös, että hän on maksattanut minulla kolmasosan koko neljän makuuhuoneen talon vuokrasta vaikka oma makuuhuoneeni on talon pienin. Suoraselkäinen mies siis kaikin puolin.

Shokki oli aluksi aikamoinen, mutta sittemmin olen nähnyt myös asian positiiviset puolet: ei enää teknoränkytystä yömyöhään ja kenties myös oman kodin tuntua voisi elämiseen saada taas vaihteeksi. Uuden asunnon etsiminen ja muutto on siis edessä seuraavan 7–8 viikon sisään. Siihen saakka pidän (yllättäen alkuviikosta ulkomaille ”yhdeksi tai kahdeksi kuukaudeksi” lähteneen) vuokraisäntäni tietämättömänä siitä, että tiedän asioiden oikean laidan välttääkseni hankaluuksia. Olen asunnon omistajan kanssa keskusteluyhteydessä puhelimitse ja sähköpostitse, eikä hänellä ole minun suuntaani mitään vaatimuksia, joten kaikki mennee hyvin loppun saakka, luulen. Lähtökuoppia kaivoin jo sen verran eilen illalla, että pakkasin pari laukkua ja repun valmiiksi muuttopäivää odottelemaan.

Näin paria tuttua — irlantilais-suomalainen pariskunta — viime lauantaina pubissa rugby-ottelun merkeissä (Irlanti voitti niukasti Skotlannin) ja keskustelimme mahdollisuudesta etsiä uusi asunto yhdessä: he ovat saaneet tarpeekseen vuokraemäntänsä jatkuvasti räkyttävästä koirasta. Pariskunnan sosiaalinen verkosto on etelä-Lontoossa, joten jos päädymme saman katon alle muuttamaan, siirtyisin ensimmäistä kertaa Thamesin eteläpuolelle. Tähän saakka olen asunut yksinomaan pohjois-Lontoossa (kirjaimellisesti, sillä Thamesin pohjoispuoli jakautuu länsi-Lontooseen, pohjois-Lontooseen ja koillis-Lontooseen ja sekä Dalston että St. John’s Wood kuuluvat pohjoiseen). Mikäli asunnon yhdessä vuokraamme, uusi asuinpaikkani olisi kaakkois-Lontoo, tarkemmin sanottuna Lewishamin hallintoalue (borough).

Thames jakaa Lontoon henkisessä ja kulttuurisessa mielessä. Tämän osoittaa paitsi mm. entisten työkavereitteni kanssa käydyt keskustelut myös viime vuonna CultureLinen toimesta julkaistu tutkimus. Pohjoislontoolaisista puolet ei koskaan ylitä jokea työn tai huvin vuoksi. Etelälontoolaiset ovat liikkuvaisempia: heistä kaksinkertainen määrä käy joen pohjoispuolella. 80% etelän asukeista käy vähintään kerran kuussa kulttuuririennoissa pohjoisessa, kun päinvastainen liikenne koskee vain 41% pohjoisen asukkaista.

Pohjois-Lontoossa vapaa-ajan harrasteiden kolmen kärki on ulkona syöminen, visuaalinen kulttuuri ja popmusiikki, etelässä puolestaan korkealle rankataan ulkona syömisen ja visuaalisen kulttuurin lisäksi esittävät taiteet, perinnekulttuuri, klassinen musiikki ja toreilla käynti. Pohjois-Lontoossa on suuri määrä kulttuuritarjontaa, mutta etelä-Lontoossa kulttuuriset kiinnostukset ovat kirjavampia.

Lontoon pormestari, pellavapäinen vauhtitukka Boris Johnson on rohkaissut lontoolaisia ylittämään kaupungin kulttuurisen rajan. Viime vuonna avattu pohjoinen-etelä -suuntainen Overground-linja, joka linkittää mm. Dalstonin New Crossiin, onkin auttanut pohjoisen ja etelän asukkeja liikkuvuuden suhteen.

Miellän itseni selkeästi pohjoislontoolaiseksi; etelä-Lontoo on minulle vieras ja outo. Mutta sopeudun yleensäkin uusiin tilanteisiin helposti, joten voisin kuvitella tottuvani myös etelä-Lontoon meininkiin kivuttomasti. Keskustelut kyseisen pariskunnan kanssa jatkunevat ensi viikolla. Ja rugbyn kiehtovaan maailmaan sukellan uudella ponnella, jos Johnin ja Sonjan kanssa saman katon alle päädyn, näin John minulle lupasi. Lisäksi tämänpäiväinen näöntarkastukseni paljasti, että oikea silmäni on optikon mukaan ”hieman rugbypallon muotoinen”, joten rugby lienee kohtaloni!