Dalstonin turkkilainen sauna ja eilisten mellakoiden jälkilöylyt

En tiedä näkyykö tämä video Suomessa vai onko se rajattu vain Britannian sisäiseen katsomiseen, mutta kokeilen laittaa tähän kuitenkin.

Video on kuvattu kirjaimellisesti aivan nurkan takana edellisestä asunnostani Dalstonissa. Alueen mellakka oli siitä erikoinen, että Kingsland High Streetin turkkilaiset liikkeenomistajat menivät yhdessä tuumin kaduille puolustamaan kauppojaan. Poliiseja ei liiennyt alueelle tarpeeksi, joten miehet pistivät hihat heilumaan itse elinkeinoaan varjellakseen.

Camdenissa puolestaan viime yönä joku otti upean valokuvan nuoresta parista, joka keitti pariskunnan katua puolustaville poliiseille teetä. Teet tarjoiltiin mellakkakilven päällä, ja jopa 30 tunnin vuoroa tehneet poliisit saivat kenties pienen hetken itselleen lämpöisen kupin äärellä.

Kuvan otti nimimerkki pixel.eight.

Tänä aamuna vapaaehtoiset lontoolaiset kokoontuivat eri puolille kaupunkia siivoamaan mellakkapesäkkeitä. Claphamissa viesti mellakoitsijoille oli selvä:

Kuva Daily Mailin sivuilta, ei suinkaan omasta kamerasta.

Tämä ilta vaikuttaa selvästi rauhallisemmalta Lontoossa, vaikka muualla Englannissa tapahtuukin. Kello on yhdeksän illalla ja äänet ulkoa ovat kutakuinkin normaalit. Ei jatkuvaa poliisiautojen sireenien ulvontaa eikä helikoptereita. Sireenit huutavat toki välillä, mutta eilinen ilta oli tähän verrattuna ihan toista luokkaa. Siinä missä eilen Lontoon kaduilla oli 6 000 poliisia, tänä iltana heitä on 16 000. Tällä lienee rauhoittava vaikutus.

 

Velipoika Lontoossa

Armas veljeni ja hänen avovaimonsa olivat Lontoossa tällä viikolla tiistaista alkaen. Kello on nyt noin kuusi lauantaiaamuna ja palasin juuri kotiin saattamasta heitä Victorian juna-asemalle, josta matka heidän osaltaan jatkui kohti Gatwickin lentokenttää.

Aika hujahti tosi nopeasti. Tiistaina kävimme syömässä Rainforest Cafe -nimisessä ravintolassa lähellä Piccadilly Circusta. Olin varannut sinne meille pöydän kahdeksaksi. Ravintolassa saimme hyvän ruoan lisäksi todistaa muistaakseni kahdeksat syntymäpäiväjuhlinnat (sankari nousi tuolille pienen kynttilöillä koristellun kakun kanssa ja pöytäseurue, osa henkilökuntaa ja myös halukkaat muut ihmiset lauloivat onnittelulaulun). Ymmärrettävästi jo parin laululurituksen jälkeen tämä ilmiö oli jo paljon vähemmän miellyttävää seurata.

Ravintola oli kyllä tyyliltään syntymäpäiväjuhliin sopiva: sen sisustus oli erikoinen ja ruoka ylihinnoiteltua. Ravintolassa oli nimensä mukaisesti sademetsäsisustus, kaiken maailman köynnöksiä ja puita, värivaloja ja (robotti)eläimiä oli siroteltuna ympäriinsä. Me saimme istua iltamme elefantin vieressä. Se räpsytteli silmiään, heilutteli korviaan ja töräytteli tervehdyksiä aina välillä. Samoin ravintolassa ehdittiin simuloida ukkonen pariin otteeseen ruokailumme aikana. Viereisen apinan (kirjaimellisesti) lähes jatkuva äännähtely alkoi jossain vaiheessa käydä hermoille, mutta ravintola oli kuitenkin kokonaisuudessaan positiivinen kokemus.

Rainforest Cafen sisustusta. Ravintola jäi kyllä kirkkaasti toiseksi tukholmalaiselle thai-ravintolalle, jossa köynnösten, puiden, värivalojen ja simuloidun ukkosen (sekä sopivasti hinnoitellun, erinomaisen ruoan) lisäksi virtasi lattialautojen alla vielä pikkuinen purokin. Se ravintola vasta oli kokonaisvaltainen kokemus aikuiseen makuun - ja täysin vailla Rainforest Cafeta hieman vaivannutta väkisin yrittämisen tunnelmaa.

Illallisen jälkeen ihastelimme hetken iltahyörinää Piccadillyllä ja pyörähdimme sitten parilla oluella pienen kävelymatkan päässä olevassa pubissa. Muuta sinä päivänä ei sitten ehtinyt tehdäkään, veli + avovaimo kun saapuivat Lontooseen vasta myöhään iltapäivällä.

Keskiviikon minä vietin töissä ja pariskunta Oxford Streetillä shoppailemassa. Tapasimme työpäiväni päätteeksi The Tottenham -pubissa lähellä Tottenham Court Roadin asemaa. Samaisessa pubissa kävimme myös äidin ja isän kanssa istumassa parilla, kun he olivat kaupungissa keväällä. Söimme siellä brittiläiseen tapaan paksut ranskalaiset, joiden päälle oli sulatettu juustoa. Kiertelimme sen jälkeen vielä jonkin aikaa Oxford Streetin kaupoissa ja kävimme lopuksi ruokakaupassa hakemassa vähän purtavaa kotiin.

Heitimme ostokset kotiin ja syötyämme vähän iltapalaa suuntasimme kulkumme edelleen fiinimmälle alueelle Kensingtoniin, Hyde Parkin länsipuolelle, jossa sijaitsee viehättävä pubi nimeltä The Windsor Castle. Pubi sai alun perin nimensä siitä, että aikoinaan sieltä näkyi yläkerran ikkunoista itse Windsorin linna kaukana horisontissa ennen kuin ympärille rakennetut talot peittivät näköalan.

Törmäsin kyseiseen pubiin aikoinaan siksi, että sen beer garden, eli ”puutarhaterassi” listattiin Lontoon parhaimpien joukkoon. Pistin pubin mieleeni — kunnon puutarhaterassit kun ovat Lontoossa suhteellisen harvassa. Ehdotin nettitutulleni Mikelle, että kävisimme siellä, kun hän tulee seuraavan kerran Lontooseen. Kun Mike oli hyväksynyt pubin olutlistan tarpeeksi hyväksi ( 😛 ), kävimmekin siellä istumassa yhden illan tässä männä viikonloppuna. The Windsor Castlen terassi olikin todella viihtyisä puupenkkeine ja -tuoleineen, lämpölamppuineen, pehmeine värivaloineen ja tuuheine muuria peittävine muratteineen. Ajattelin jo silloin ensi kertaa siellä käydessäni, että vien velipojan siippoineen sinne sitten aikanaan.

The Windsor Castlen puutarhaterassilla, punkkua, Pimm'siä ja pintahiivaolutta nauttimassa.

The Windsor Castlen sisustus on varhaisviktoriaaninen ja kokonaan puuta, lattia mukaan lukien. Pubi on myös siitä mukava, että siellä ei soi musiikki lainkaan, joten keskusteleminen onnistuu iltamyöhään saakka. Niin kovin monta kertaa olen saanut pettyä siihen, että tietty pubi saattaa olla tunnelmallinen ja miellyttävä ulkoisesti ja hyvä olutvalikoimansa puolesta, mutta sitten asetelman pilaa kaiuttimista rätkyttävä radiopoppi. Näin suomalaisesta näkökulmasta — ainakin minun näkökulmastani 😀 — englantilaiset onnistuvat usein kuta kuinkin häpäisemään historialliset pubirakennuksensa popmusiikilla, joka ei tunnu sopivan paikkaan sitten ollenkaan. Mutta kenties näin suomalaisena otan vanhat rakennukset arvokkaine tunnelmineen hieman vakavammin kuin paikalliset, joille satojen vuosien ikäiset pubit ovat arkipäivää.

The Windsor Castlen erikoinen ominaisuus on sen jakautuminen eri osastoihin. Osastot on erotettu toisistaan väliseinillä, joissa on pienet oviaukot. Kirjaimellisesti pienet. Esimerkiksi vessoille mennessään on kumarruttava kunnolla mahtuakseen oviaukosta sisään. Väliseinät tehtiin aikoinaan erottamaan eri yhteiskuntaluokat toisistaan. Väliseinien pienet oviaukot ovat puolestaan tuoreempaa perua; ne asennettiin vasta 1950-luvulla, jolloin haluttiin tehdä huomaamaton läpikulkumahdollisuus työntekijöille yhdestä osastosta toiseen. Lähempänä nykypäivää osastojen myöhäisempi funktio oli yhteiskuntaluokkien erottamisen sijasta vain erottaa tupakointipuoli savuttomasta. Nykyään, kun pubeissa ei enää saa sisällä polttaa lainkaan, väliseinät minioviaukkoineen ovat vain kuriositeetti ja jäänne menneisyydestä.

The Windsor Castle. Yksi pikku ovista, tosin tätäkin pienempi oviaukko pubista löytyy.

Torstaipäivä meni nähtävyyksiä kierrellessä: Big Ben, Tower Bridge ja Tower of London, St. Paul’s Cathedral ja niin poispäin. Kun olimme viinilasillisella (kyllä, alkoholia on poikkeuksellisesti tullut käytettyä viimeisen viikon aikana kuutena päivänä seitsemästä — kertaakaan en tosin ole ollut rehellisesti humalassa!) lähellä St. Paulin katedraalia, sain puhelun ystävältäni Leticialta, joka pyysi minua oluelle Thamesin rantaan päätähajottavan työpäivän päätteeksi. Kerroin olevani liikenteessä veljeni ja tämän avovaimon kanssa, mutta että tulisimme mieluusti tuopille tai parille. Niinpä suuntasimme kohti London Bridgeä, jonka lähellä Leticia on töissä, maailman korkeimmassa (34 kerrosta) sairaalassa rintasyöpätutkimuksen parissa.

Kävimme siis istumassa iltaa pubissa aivan Thamesin etelärannalla. Oli onni, että saimme pöydän sisältä, sillä ilma heittelehti sateisesta aurinkoisempaan koko illan ajan. Veljeni niitti mainetta baarimikkojen keskuudessa tilaamalla oluen jäillä. Sama toistui myöhemmin reissulla myös parissa muussa pubissa. Jokaisessa baarimikko varmisti vielä ennen oluthanan avaamista: ”Olutta? Jäillä?!”.

Thamesin etelärannalla Nando's -nimisessä ravintolassa.

Torstai-ilta päättyi Nando’siin, portugalilaisvaikutteiseen ravintolaketjuun, joka on erikoistunut tarjoamaan kanaruokia.

Perjantaina puolestaan vietimme aamupäivän ja iltapäivänkin Camdenissa ostoksilla. Sää heittelehti jälleen holtittomasti koko päivän: välillä tuli vettä oikein kunnolla, muutaman minuutin päästä paistoi aurinko. Onneksi Camdenin markkinoilla on ihan kiitettävästi katoksia; ei päässyt sentään ihan läpimäräksi kastumaan. Kevyen, myöhäisen lounaan jälkeen suuntasimme parille suosikkibaariini Intrepid Foxiin, jossa veljeni pääsi taas kohotuttamaan baarimikkojen kulmakarvoja tilaamalla olutta jäillä.

Camdenissa ostoksilla, markkinoiden osassa, joka on pykätty entisen tallin ja hevossairaalan paikalle. Paikalla kun oli aikoinaan iso liuta hevosia vetämässä proomuja läheistä kanaalia pitkin.

Perjantaina kotiuduimme ajoissa, sillä lauantaiaamun herätys oli jo ennen neljää. Kävimme illalla vielä läheisessä ruokakaupassa ostamassa pitsat iltapalaksi ja viimeisiä tuliaisostoksia Suomen suuntaan. Ohuen yöunen jälkeen (ainakin minun kohdallani) otimme tänä aamuna bussin Victorian juna-asemalle, josta vierailijoiden kotimatka alkoi puolen tunnin junamatkalla kohti lentokenttää. Olimme hyvissä ajoin liikenteessä, joten matka asemalle meni hyvin ja pariskunta ehti junaan mukavasti. Itselläni kotimatka meni vähän mutkan kautta. Bussi ei vienytkään minua perille asti, joten jouduin hypätä välillä kyydistä pois ja kävellä pari pysäkinväliä kotia kohti ennen kuin pääsin seuraavan bussin kyytiin ja perille saakka. Siinä vilpoisessa aamusäässä hiljaista Edgware Roadia kävellessä sitä viimeistään heräsi.

Nyt on siis koittanut vähäksi aikaa taas paluu arkeen. Seuraava vierailija taitaa olla ystäväni Marjut, joka saapuu muutamaksi päiväksi luokseni tuossa noin parin viikon päästä.

Velipojalle ja siipalleen kiitokset vierailusta — oli kiva nähdä pitkästä aikaa! 😀

 

KUUMA!

Ohhoh, miten ehti vierähtää edellisestä postauksesta aikaa!

Lontoossa kaikki hyvin. Helkatin kuuma vain: kello on nyt noin seitsemän illalla, ulkona edelleen 28 astetta lämmintä ja kosteusprosentti 48:ssa (ennusteen mukaan nousussa — jostain syystä tämä nykyinenkin prosentti tuntuu kyllä jo ihan tarpeeksi pahalta). Enoni sanaa lainatakseni: önköttää.

Töissä on pitänyt kiirettä; syntymäpäivänäni Helsingissä julkistettiin minun ja lähimmän esimieheni laatima selvitys, jossa käsiteltiin taiteilijaresidenssejä kulttuuriviennin osana. Siihen sai rutistaa itsestään mehuja pihalle viimeiseen asti. Mukavaa hommaa se tosin oli, tuollainen tutkimuksellinen pipertäminen kun on aina minua kiinnostanut.

Nyt työn alla on toinen deadline, edelleen kulttuurivientiin liittyen, tosin tällä kertaa kirjallisuuden vientiin. Maanantaina pitäisi lähteä sen tuotos ulos ja vielä pitää laatia tiedotetta, oikolukea tekstiä, työstää julkaisukelpoinen kuva mukaan ja niin edelleen. Ja maanantaina alkaa sitten todellinen sähköpostirumba, kun tiedotetta ja muuta materiaalia pitää ruveta lähettelemään ympäri Britanniaa ja Irlantia. Good times.

Töissä menee kiireestä huolimatta hyvin. Sain kai noin pari viikkoa sitten tiedon tuntuvasta palkankorotuksesta, joten olen tyytyväinen. Ainut tahra työtunnoissa on se, että minulle läheinen kollega lähtee muille työlaitumille parin viikon päästä. Onneksi jää sentään Lontooseen, joten voidaan jatkossakin olla yhteydessä ja nähdä toisiamme. Mutta häntä paremmasta työtoverista voi vain unelmoida!

Edinburghin reissusta en ole siis vieläkään saanut aikaiseksi kirjoittaa, mutta jottei asioita kerry ihan hirveästi blogipostausjonoon, päivitetään tässä yhteydessä nyt ainakin tämä mennyt viikonloppu.

Yksi armaista nettitutuistani, Mike, pyörähti Lontoossa viikonloppuna, pääasiana elävän legendan BB Kingin konsertti sunnuntai-iltana. Mike oli luonani yötä, joten ehdimme viettää mukavasti pari vuorokautta yhdessä. Lauantaina menimme loppuiltapäivästä suosikkibaariini Intrepid Foxiin muutamalle oluselle. Siellä tapasimme yhteisen nettituttumme Letician ja hänen aviomiehensä Alanin. Mike tapasi heidät ensimmäistä kertaa. Meillä oli oikein mukava alkuilta, myös siinä vaiheessa, kun Leticia kaatoi reilun puoli tuoppia olutta kenkiini (kirjaimellisesti — avokkaista kun oli kyse ja olut sinkoutui kohti suoraan ylhäältäpäin).

Kaverukset Intrepid Foxissa lauantai-iltana.

Seitsemän jälkeen Leticia ja Alan jäivät Intrepidiin vielä jatkamaan iltaa ja Mike ja minä puolestamme jatkoimme matkaa pohjois-Lontooseen Camdeniin. Olin varannut meille liput stand up -komiikkailtaan. Leticia ja Alan eivät, harmi kyllä, voineet sinne lähteä, sillä he asuvat liian kaukana etelässä matkatakseen myöhään illalla takaisin kotiin kun junat eivät enää kulje.

Komediaklubi sijaitsi pubin yläkerrassa. Se oli pieni, loppuunmyyty ja helleaalto oli jo silloin tavoittanut Lontoon. Minulta menikin Andy Parsonsin setistä noin 10–15 minuuttia lopusta ohi, sillä olin aivan hilkulla pyörtyä ja jouduin vain keskittymään siihen, että pysyn tajuissani. Niin helvetillisen kuuma klubilla oli. Esityksen jälkeen raahustin alakertaan pubin puolelle, jossa baaritiskillä olikin jo janoisia varten vesikannu ja laseja. Join hieman vettä, jonka jälkeen lähdimmekin sitten Miken kanssa kotia kohti. Taksilla, sillä olo oli sen verran naatunut, että bussissa köröttely ei todellakaan houkutellut.

Sunnuntaina vetelehdimme neljän seinän sisällä aamupäivän alun ja suuntasimme puolen päivän lähestyessä Science Museumia eli tiedemuseota kohti. Tarkoitus oli alun perin käydä myös elokuvissa, mutta museossa vierähti sen verran aikaa, että ehdimme käydä sen jälkeen vain oluella (vahingossa; saimme pubissa juomien tilaamisen jälkeen menut käsiimme, mutta kun menin tilaamaan ruokaa tiskiltä, baarimikko pahoitteli unohtaneensa aiemmin kokonaan, että keittiö suljettaisiinkin jo ihan kohta) ja toisessa pubissa syömässä ennen kuin piti jo lähteä kotia kohti, jotta Mike ehti sieltä taas BB Kingin keikalle.

Mike Science Museumissa, lentokonepuolella.

Lupasin pysytellä hereillä niin kauan, että Mike tulee takaisin, mutta epäonnistuin siinä surkeasti. Tekstiviesti kuitenkin herätti minut puolen yön maissa. Olin pyytänyt Mikea ilmoittamaan, kun hän on tulossa kotia kohti, jotta ehtisin pistää uunin päälle ja pitsat sinne. Natustimme siinä sitten vielä pitsaa ennen yöpuulle menoa. Maanantaiaamuna ei sitten paljoa enää ehtinyt tekemäänkään, kun Miken juna pohjoista Englantia kohti lähti puoliltapäivin. Minä olin saanut puoli päivää töistä vapaata, joten vääntäydyin töihin vasta kun olin saattanut Miken asemalle.

Viime viikonloppu siis hujahti mukavissa merkeissä. Nyt tälle viikonlopulle ei juurikaan suunnitelmia ole, mutta jotain mielenkiintoista voisi yrittää lauantaina tai sunnuntaina tehdä. Huomenna illalla tosin näen todennäköisesti taas Alia ja Maureenia, joten perjantai-ilta menee iltaa istuessa.

Tämän illan pyhitän ruoanlaitolle ja kuumuutta vastaan taistelemiselle. Ostin kotimatkalla purkin mansikkajuustokakkujäätelöä, jossa on jotain kakkukiemuroita.

Peace of Cake.

Sitä on luvassa jälkkäriksi, kunhan ensin kokkaan itselleni vihreän thai-curryn, jossa on suuri määrä herkullisia bambunversoja ja vielä parempaa tofua, riisin kera. Nälkä kurnii nyt, loput currysta vien lounaaksi töihin huomenna. Nam!