Intialaista ruokaa ja joulumarkkinoita

Ai että…

Joskus aiemminkin olen blogissani ihastellut intialaista paneer-juustoa. Kokeilin tehdä sitä itsekin joskus kauan sitten: tekotapa on samanlainen kuin suomalaisen juoksutinjuuston, mutta juustonjuoksuttimen sijasta käytin sitruunamehua. Itse juustokin on samankaltaista, tosin paneer ei narsku hampaissa ja se on vähemmän suolaista. Kotijuusto käytetään usein uunissa, paneeria ei (mutta sitä ruskistetaan sen sijaan usein pannulla ennen ruoanlaitossa käyttämistä sillä siten se saa enemmän makua).

Yritän pikku hiljaa opiskella intialaisen ruoan laittamista kotonakin, mutta alkumetreillä olen vielä. Tänään tosin kokeilin mielestäni varsin onnistuneesti paneer acharin tekemistä. (’Achari’ on hindiä ja tarkoittaa pikkelssiä.) Mukavan kirpeyden ehkä noin medium-mausteiseen ruokaan toi tässä tapauksessa kirpakka mangopikkelssi.

Tämän intialaissävytteisen kotikokkailun myötä olen myös joutunut kasvattamaan maustepurkkikokoelmaani. Tämän päivän lounasruokaan meni seuraavia: fenkolin siemeniä, sinapinsiemeniä, rohtosarviapilan siemeniä, kuminan siemeniä, kurkumaa ja chilijauhetta. Reseptissä oli lisäksi muutamaa maustetta, joita en ole vielä saanut käsiini. Niitä olivat ryytineidon siemenet, kuulemma mädille kananmunille tuoksuva mutta valkosipulimaisen maun mukanaan tuova ”mustasuola” (mikä lieneekään tämä black salt tai kala namak suomeksi) ja hajupihka (kansanomaisesti tunnettu myös nimellä — kröhöm — ’pirunpaska’). Näiden puutteen korvasin mainitulla mangopikkelssillä, joka toi ruokaan kirpeyttä ja happamuutta. Lisäksi tuikkasin sekaan hieman garam masalaa. Muita tarpeita olivatkin sitten vain itse paneer sekä sipuli, suola, öljytilkka mausteiden hehkuttamiseen, luonnonjogurtti, ruokalusikallinen vehnäjauhoja ja nippu tuoretta, silputtua korianteria. Viekkaasti takavasemmalta, reseptin ohi, heitin kattilaan myös yhden paloitellun vihreän paprikan, koska teki mieli.

Kyllä tuli hyvää!

Eilen aamupäivästä kävin muutaman työkaverin kanssa pohjoismaisilla joulumarkkinoilla Rotherhithessä. Matkassa oli italialainen Silvia (jolla oli aikoinaan suomalainen miesystävä), argentiinalainen Pilar ja puolalainen Michalina. Keli oli sateinen, mutta seura oli hyvää ja markkinoilla monenlaista nähtävää ja maisteltavaa. Söimme pikku lounaan suomalaisella merimieskirkolla, tarjolla kun oli karjalanpiirakkaa munavoilla, savulohiruisleipää ja tietysti korvapuusteja. Matkaan markkinoilta tarttui minulla ja muilla ruisleipää, leipäjuustoa, karjalanpiirakoita, joulusuklaata ja muita karkkeja. Silvia osti myös kuusentaimen talonsa puutarhaan istutettavaksi!

Ruotsalaiselta kojulta ostimme myös pari purkkia naiseen maustetun majoneesin tapaisia kokki Erik Lallerstedtin kastikkeita, joita voi käyttää voileipien tekemiseen, salaatteihin, lihan ja kalan kyytipojaksi sekä dippaamiseen. Maistoin useampaa sorttia, mutta ostoskassiin lähtivät chili-bearnaise- ja omena-curry-kastikkeet.

Muuten ei ole viikonloppuun mahtunut pyykinpesua ja ruokakaupassa käyntiä kummempaa. Ensi viikonlopulle on tosin suunnitteilla entisen työpaikan työkavereiden kanssa tapaaminen, johon tulee mukaan myös joitakin firmalaisia, jotka aloittivat (ja kenties jo myös irtisanoutuivat) oman lähtöni jälkeen. Mukava päästä näkemään vanhoja tuttuja ja kuulemaan, mitä työpaikalle kuuluu nykyään.

Mutta tuota ennen on vielä kolme ja puoli työpäivää edessä. Seuraava viikonloppu on pitkä, sillä otan viimeisen puoliskapäiväni vuosilomasta torstai-iltapäivänä ja ylitöistä palkinnoksi saamani vapaapäivä koittaa puolestaan perjantaina. Tämän jälkeen tälle vuodelle on vapaiden suhteen vielä tulossa aiemmin buukkaamani lomaviikko parin viikon päästä (jolloin lonkka loksahtaa kohti Lanzarotea). Olen töissä loppuvuoden, mutta muistaakseni 24.-26. joulukuuta on vapaata koko firmalla. Sitten alkaakin jo vuosi olla lopuillaan, jälleen kerran. Pitänee taas kohta ryhtyä suunnittelemaan blogin ulkoasun muuttamista uutta vuotta varten!

 

Juustoa!

En ollut uskoa silmiäni, kun tein äsken blogitekstihaun, enkä löytänyt yhtään mainintaa blogissani Kati Roll Companystä. Kirjoitin tammikuun alussa tosin intialaisesta paneerjuustosta, johon olen addiktoitunut Lontooseen muutettuani ihan kunnolla. Kati Roll Company on intialainen (pikaruoka)ravintola, joka myy erilaisia täytettyjä rullia. Suomalainen vastine löytyisi täytetyistä ohukaisista.

Kävin siellä ensimmäistä kertaa kai joskus syksyllä, kun löysin paikasta maininnan netissä hakiessani kohtuuhintaisia intialaisia ravintoloita Lontoon keskustassa. Paneerjuuston tarpeessa kun olin. 🙂

Olen edelleen koukussa Kati Rollin paneerrulliin. Hieman hävettää tunnustaa, että en ole edes maistanut paikan muuta tarjontaa. Vein Alin ja Maureenin sinne joitakin viikkoja sitten ja he maistoivat kahta eri rullalaatua. Alin tuomio oli, että paneerrulla oli parempi kuin kanarulla, joten siltä osin olen kai oikealla tiellä! Ali kyllä ihmetteli mielipidettään, sillä hän on vannoutunut lihansyöjä.

Tätä nykyä käyn kuta kuinkin kerran viikossa hakemassa kaksi paneerrullaa kotiinviemisiksi. Mikä sen parempi tapa päättääkään työviikko kuin hyvän ruoan parissa.

Nyt perjantai-iltana kun menin Katissa käymään — lähdin töistä vasta puoli kahdeksalta ja nälkä oli kova! — myyjä tiskin takana huomautti hymyillen, että en olekaan vähään aikaan käynyt siellä. Yhtä aikaa hävetti ja ilahdutti, että minut muistettiin! 😆 Kenties ensi kerralla myyjä muistaa tavanomaisen tilauksenikin, heh… Sinänsä ei ole kovinkaan ihmeellistä, että valkoihoinen ja säännöllisesti ravintolassa käyvä asiakas jää henkilökunnalla mieleen, sillä asiakaskunta vaikuttaa olevan pääsääntöisesti aina intialaista.

Kokeilin tuossa tammikuussa tehdä paneeria kotonakin. Minun piti siitä kirjoittaakin silloin aikanaan, mutta tietenkin se jäi.

Sitruunamehu tekee tepposensa kiehuvassa maidossa.

Paneerin valmistus on melkolailla samanlainen prosessi kuin suomalaisen kotijuustonkin. Ensimmäinen yritykseni valmistaa paneeria ei mennyt ihan nappiin, vaikka se hyvin käyntiin lähtikin.

Tein elämäni ensimmäisen eBay-ostoksen juuston vuoksi: ostin sieltä juustokankaan valuttamista varten.

Kaikki meni hyvin puristamiseen/painamiseen saakka. Jouduin paremman puutteessa laittamaan juuston kahden lautasen väliin ja pastakastikepurkin ja viinipullon toisen lautasen päälle. Kun tulin takaisin keittiöön reilun tunnin päästä, viinipullo oli onnistunut vierähtämään pois lautaselta ja nälkäisenä jätin lisäpainamiset sikseen.

Juustosta ei tullut leikattavaa vaan ennemminkin murenevaa. Maku tosin oli hyvä, hieman cayennepippurilla höystettynä.

Pakastin puolet juustosta (tein muistaakseni neljän pintin satsin, eli maitoa oli reilu 2 litraa) ja toisen puolen heitin kasviscurryyn.

 

Vaikka ulkonäkö jätti toivomisen varaa, maku oli mainio.

Täytyy harjoitella tätä vielä. Kenties seuraavalla kerralla saan hiottua painamis-/puristamistekniikkaa siihen kasaan, että juustosta tulee kuutioiksi leikattavaa. Vaikka ohje sanoo, että painamisen voi jättää kokonaan ja tarjoilla tai käyttää juuston raemaisena, on minusta kuutioversio ainakin kivemman näköinen, jos ei muuta.

Ja sitten kun koostumus on kunnossa, voi ryhtyä kokeilemaan marinointia ja muuta kivaa. 🙂

 

Joulunaika Suomessa

Kuten sivuston ulkoasun päivittämisestäkin näkee, henki pihisee siis minussa edelleen vaikka blogi oli aika hiljainen joulukuussa (säälittävin kuukausi kirjoittamisen suhteen koko vuonna). Toivon mukaan pääsen taas tavanomaiseen kirjoittamisvauhtiin tästä alkaen.

Vietin siis joulun Suomessa. Lento Helsinkiin perjantaina 18.12. oli nelisen tuntia myöhässä kaakkois-Englantiin sataneen lumen vuoksi, joten päivästä lentokentällä tuli pitkä. Myös junamatka kentälle oli pitkä. Maksimissaan odotteluineen normaalisti 45 minuuttia kestävä reissu vei puolitoista tuntia, kun lumi hidasti matkaa ja terrorisoi kalustoa. Junamme lähtö oli jo yli puoli tuntia myöhässä, tämän jälkeen kihnutimme rikkinäisen veturin perässä ensimmäisen puoliskan matkaa. Onneksi olin ajoissa liikenteessä. Kaikki matkustajat eivät olleet, ja junassa olikin pari kelloaan jatkuvasti vilkuilevaa matkalaista.

Gatwickillä peruttiin koneemme kapteenin mukaan 60–70 prosenttia kaikista lennoista, koska osa henkilökunnasta ei ollut päässyt aamulla töihin julkisten liikennevälineiden tökkiessä pahasti. Meidän lennollemme matkustamohenkilökuntaa haalittiin muun muassa peruuntuneelta Kreikan lennolta. Onneksi kone sentään pääsi ilmaan; kentällä kun näki sitäkin, että lähtöaulasta poistui porukkaa heidän kuultuaan vasta lähtöselvitysten ja turvatarkastusten jälkeen, että lento perutaan.

Itse tuijottelin ”PLEASE WAIT” -tekstiä ruudulla pari tuntia tietämättä lähtisikö lento edes koskaan vai peruttaisiinko sekin. Harkitsin jonkin aikaa aamulla kotona otanko kirjan mukaan matkalle. Osoittautui hyväksi päätökseksi napata John Steinbeckin To a God Unknown (suom. Tuntemattomalle jumalalle) mukaan, aikaa kun oli loppujen lopuksi runsaasti kulutettavana.

Paluumatka Lontooseen oli samoin ongelmallinen. Juna Tampereelle oli reilun tunnin myöhässä, joten vaarana oli myöhästyä koneesta. Niinpä vanhempieni oli lähdettävä viemään minua ex tempore lentokentälle. Ehdin kuin ehdinkin koneeseen, mutta vanhemmilleni päivästä tuli valitettavasti vähintäänkin yhtä pitkä kuin minulle, ja isälle vielä erityisen raskas, sillä hän joutui istumaan ratin takana yhden pitkäksi venähtäneen työpäivän verran. Kovasti kiitollinen olen kyllä yhä avusta. Meinasivat nimittäin Kokkolan juna-asemalla stressihormonitasot kohota.

Vietin reissullani yhden yön Helsingissä ja tapasin kolmea ystävääni. Samoin vietin yhden yön Jyväskylässä ja tapasin siellä myös kolme ystävää. Harmi kyllä, olin hukannut suomalaisen SIM-korttini, jonka mukana meni suurin osa puhelinnumeroistani. En siis valitettavasti saanut kaikkiin Jyväskylän tuttuihin yhteyttä. Lauantaina minulla oli muutamia tunteja luppoaikaa, jolloin kaipasin mahdollisuutta soittaa entisille työkavereille yliopistolla ja tiedustella aikatauluja illalle. Glögilasillisella olisi ollut mukava käydä kuulumisia vaihtamassa pitkästä aikaa. Kenties ensi kerralla. 🙂

(Vasta nyt tajusin, etten muuten juonut tänä jouluna yhtään lasillista glögiä! 😮 )

Niin, ja kiitos vielä kerran Niinalle ja Mallalle, jotka soivat minun yöpyä luonaan! Toivottavasti voin joskus olla teille vastaavaksi avuksi. 🙂

Sunnuntaina matka jatkui kohti länttä ja lapsuudenmaisemia  Keski-Pohjanmaalla. Siellä keskityin leipomiseen, pyykin pesemiseen, elokuvien katsomiseen ja suklaan syöntiin. Joulusta en niin välitä, mutta oli mukava nähdä perhettä ja kavereita pitkästä aikaa. Ja joulun aika on toki sopiva tekosyy syödä suomalaisia herkkuja enemmän kuin sielu sietää. Parasta oli Geisha-suklaa (jota talossa oli PALJON, eräänä päivänä kun kolme ihmistä oli sitä sattunut ostamaan sen jälkeen kun joku mainitsi, että edellinen laatikko oli loppu jo ennen aattoa), leipäjuusto ja äidin tavallinen ruskea kastike perunoiden ja suolakurkun kanssa. Veljeni ja tämän avovaimon kinkku oli myös oikein onnistunutta, eikä leipomani kinkku-juustopiirakkakaan pahaa ollut. Ja tottakai minun oli perinteitä (=veljeni vaatimusta) kunnioittaen kokattava yhtenä päivänä myös savulohipastaa. Se vie aina kielen mennessään.

Viimeisestä noin kymmenestä vuodesta poiketen en tällä kertaa ajan vähyyden vuoksi kiertänyt kaikkia ystäviäni läpi talosta taloon, vaan kutsuin heidät yhdessä päiväkahville joulun jälkeen. Siinä meillä olikin sitten koko teinivuosien porukka koolla ensimmäistä kertaa pitkään aikaan! Samoin ehdin nähdä yhtä serkuistani ja vielä viidennen nuoruusvuosien ystävän. Mummua kävin toki katsomassa pariin otteeseen myös. Mielessä kävi tosin sieltä poistuessa, että olikohan tämä viimeinen joulu, kun mummun näen. Ensimmäistä kertaa koskaan tuollainen tunne minulle tuli, toivottavasti ei pidä paikkaansa…

◊     ◊     ◊     ◊     ◊

Kaiken kaikkiaan reissu oli oikein mukava. Oli myös hienoa, että sai pitkästä aikaa kokea sen miltä tuntuukaan, kun talossa on sisällä lämmin. Tai että käsienpesuhana on niin pitkä, että sen alla mahtuu kunnolla pesemään kätensä. Tai että kylmä ja kuuma vesi tulevat molemmat samasta hanasta. Tai että vessasta kylppäriin voi liikkua ilman, että joutuu tilanpuutteen vuoksi kääntämään kyljen edelle.

Tästä kaikesta huolimatta Lontooseen oli kuitenkin mukava palata vuoden viimeisinä hetkinä.

Leipäjuustoa tosin jäin erityisesti kaipaamaan. Siksipä ostin itselleni viime viikolla juustokankaan (cheese cloth, mikä lieneekään virallinen nimi sille suomeksi). Suunnittelen nimittäin tekeväni tässä lähiaikoina — kenties jo ensi viikonloppuna — intialaista paneer-juustoa, joka on hyvin samantyyppistä kuin suomalainen leipäjuusto, myös valmistustekniikaltaan.

Olen täysin koukussa paneeriin. En näytä pystyvän käymään intialaisissa ravintoloissa syömässä ilman, että tilaan sitä sisältävän ruoka-annoksen. J0nkinlainen tauti kai tämäkin on. Uuden vuoden aattonakin kävin matkalla illanviettoon syömässä itsekseni intialaisessa ravintolassa paneer tikka masala -annoksen ja voi vietävä, että oli hyvää! Toivottavasti juuston teko onnistuu. Olisi nimittäin ihanaa saada paneeria kohtuuhinnalla myös omiin kotitekoisiin curryihin (enkä itse asiassa edes tiedä mistä paneeria löytäisin — kenties jostain aasialaisesta supermarketista China Townissa?). Toki sen sisältämä proteiini on myös tervetullutta, aika pitkälti kuin kasvisruokaa syön. Juustoseikkailuistani saa epäilemättä lukea sitten täältä blogin sivuilta. 😛

Lontooseen siis palasin uudeksi vuodeksi. Uuden vuoden vieton blogipostauksen voisi kuitenkin jättää seuraavaan kertaan. On sitä mittaa tässä postauksessa jo ihan tarpeeksi. 🙂