RSS

Avainsana-arkisto: kevät

Nyt puhutaan säästä

Lämpötila 24.03.2012 (Heathrow’n lentokentän mittauspiste): +20°C.

Lämpötila 24.03.2013 (Heathrow’n lentokentän mittauspiste): ±0°C ja lunta.

Vuonna 1758 Samuel Johnson, runoilija ja sanakirjan kokoaja, sanoi: ”Kun kaksi englantilaista kohtaavat, ensimmäinen keskustelun aihe on sää.”

Viime aikoina säästä puhuminen on yltynyt uusiin mittasuhteisiin, eikä pelkästään natiivibrittien keskuudessa. Myös me maahanmuuttajat saamme huomata sään olevan keskustelunaiheena keskuudessamme harva se päivä. Tämä talvi vaikuttaa tavallista pidemmältä. Ihmisten väsymys jatkuvaan harmauteen ja viluun näkyy Facebook-tilapäivityksissä, tupakkataukokeskusteluissa, aamutervehdysten yhteydessä työpaikalla, kaupan kassalla ja tuntemattomien kanssa bussipysäkeillä. Twitterissä levisi ytimekäs lausahdus: ”Upea talvi meillä tänä keväänä!”

Lloyd TSB haastatteli paria tuhatta ihmistä vuonna 2010 ja päätyi tulokseen, jonka mukaan britit keskustelevat säästä enemmän ja useammin kuin intohimostaan jalkapallosta tai vaikkapa työstään. Tämä tuntuu pitävän tälläkin hetkellä hyvin paikkansa. Perinteisesti brittejä pidetään sääkeskustelujen ammattilaisina. Oli kyse sitten enemmän tai vähemmän totuudenmukaisesta kulttuurisesta stereotypiasta, muissa maissa englannin kurssikirjojen kautta levitettävästä näkemyksestä taikka pilke silmäkulmassa sanotusta vitsistä, britit tuntuvat itsekin myöntävän asian.

Jokusen vuotta sitten tehdyn kyselyn mukaan säästä puhuminen otti ykköspaikan kaikkista ”brittiläisimpien” piirteiden listalla. Kyselyn otos oli suhteellsen kookas (5 000 aikuista) ja top 3 -listapaikat jakautuivat seuraavasti:

1. Säästä puhuminen (58% vastaajista)

2. Jonottamisen jalo taito (50+% vastaajista)

3. Sarkasmi (48% vastaajista)

Kyselyn tehneen One Poll -yrityksen edustaja sanoi: ”Britanniassa on lähes mahdotonta mennä minnekään missä ei puhuttaisi säästä. Britit ovat lähestulkoon ylpeitä runsaasta sadekertymästään.”

Pari vuotta myöhemmin, vuonna 2010 tehdyn tutkimuksen mukaan yli puolen väestöstä kohdalla brittiläinen keskustelu kääntyy säähän vähintään joka kuudes tunti. Joka neljäs briteistä pitää säätä niin mielenkiintoisena asiana, että sitä käytetään keskustelun avaajana. Kiinnostus säähän kasvaa myös nähtävästi iän myötä: siinä missä 18–24-vuotiaista vastaajista 42% katsoi sääennusteen ainakin kerran päivässä, yli 55-vuotiaista sen teki 80 prosenttia vastaajista.

Saaren säähän vaikuttavat eri tuulet. Skotlannin länsiosiin puskee merellinen tuuli pohjoiselta napa-alueelta, joka tuo mukanaan viileää ja kosteaa ilmaa. Itäiseen Skotlantiin ja koillis-Englantiin saapuu kylmää ja kuivaa ilmaa mantereenpuoleisen pohjoisen napa-alueen tuulen mukana. Eteläinen ja kaakkois-Englanti puolestaan saavat tuta mantereen kautta matkaavan trooppisen ilmamassan, joka kantaa mukanaan lämmintä ja kuivaa ilmaa. Walesiin ja lounais-Englantiin vaikuttavat taas lähinnä merelliset trooppiset tuulet, joiden mukana saapuu lämmintä ja kosteaa ilmaa. Joskus näiden eri ilmamassojen vaikutuksesta saarella saattaa olla kesäaikaan jopa yli 20 asteen lämpöero eri paikkakuntien välillä.

Suomalaisesta näkökulmasta katsottuna sää on täällä rehevämpi puheenaihevaihtoehto kuin Suomessa. (Lähes 18 000 kilometrin mittaisella rannikolla lienee asian kanssa jotain tekemistä.) Suomen sää on loppujen lopuksi aika stabiili — Britanniassa sää vaihtelee koko ajan ja se kuuluisa sade saattaa yllättää milloin tahansa. Tällä viikolla oli päivä, jolloin mentiin parissa minuutissa auringonpaisteesta muutaman minuutin lumimyräkkään, tuosta vain.

Yllä olevan tutkimuksen vastaajista 44% yhtyi näkemykseen sään vaihtelevuuden merkityksestä keskustelunaihen yleisyyteen. Muita syitä sääaiheen pysyvyyteen olivat:

– keskustelemalla säästä on helppo olla ystävällinen tuntemattomille

– sää aiheena pitää keskustelun turvallisena eikä tarvitse keskustella henkilökohtaisemmista asioista

Sosiaaliantropologi Kate Foxin mukaan britit tarvitsevat sääkeskusteluja päästäkseen yli sosiaalisista estoistaan. Vaihteleva sää tarjoaa ihmisille aiheen, jonka varjolla on turvallista lähettää sosiaalisia viestejä toisille. Eikä säästä keskustelemalla tule vahingossa loukanneeksi ketään.

Suomen Lontoon suurlähetystö kertoi perjantaina Facebook-sivullaan saaneensa seuraavan sähköpostin, jossa Suomea kehotetaan lopettamaan epämiellyttävä käytös välittömästi — uutisoinnin perusteella tämän hetkinen kylmä ilma on saapunut tänne Suomesta:

Dear Sir/Madam/Ms,

According to reports in today’s newspapers, the foul weather that we are experiencing in the UK is coming directly from Finland.

I respectfully request that you stop this unfriendly behaviour immediately. It is playing havoc with my plans for the garden, not to mention the heating bills.

I shall expect an improvement very soon, and will not accept any excuses! Thank you.

Sään on parasta lämmetä pikaisesti. Täällä ihmisten suunnitelmat puutarhojensa suhteen menevät tällä menolla pipariksi ja kaasulämmityskulut kipuavat pilviin.

Mainokset
 
1 kommentti

Kirjoittanut : 24/03/2013 Kategoria/t: Arki, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , , ,

Kevään merkkejä

Tänään oli mukavan kirpakka kevätpäivä. Päätin lähteä aamusta kävelylle kameran kanssa, kevään merkkejä metsästämään.

Kävelin Regent’s Canalin vartta Regent’s Parkiin ja pyöriskelin siellä ympäriinsä pitkän aikaa. Kuljin pohjoisesta eläintarhan kulmilta lounaaseen. Matkalla oli useampia jalkapallopelejä käynnissä, aikuisporukoiden kesken ja lasten kesken. Kaarsin pikku hiljaa etelää kohti ja eteläpuolella puistoa kuljin pitkän matkan veneilyjärveä kiertäen. Järvellä oli jo jokunen polkuveneilijä täydessä touhussa.

Ylitin järven ja suuntasin puiston sydämeen, Queen Mary’s Gardensiin, viimeisen päälle laitettuun osaan puistoa, jossa pensasaidat on todennäköisesti leikattu vatupassin kanssa. Siellä tarpeeksi pyörittyäni kävelin ulos puistosta eteläpuolella ja päätin reilun parin tunnin kävelyaamupäiväni Baker Streetin aseman liepeille, josta nappasin bussin kotiin.

Täällä voin rehellisesti sanoa nauttivani keväästä. Suomessa en siitä välittänyt; kevät oli talven kanssa aika lailla tasoissa epämiellyttävimmän vuodenajan paikasta kilpaillessa. Kevään likainen loska ja yleinen harmaus ärsyttivät. Lumen alta paljastuva vihreä ruoho onnistui vain muistuttamaan minua siitä, että taas yksi kokonainen vuosi on mennyttä.

Lontoossa kevät maistuu paljon paremmalta.

 

Ensimmäinen tänään valokuvattu kevään merkki: Abbey Road Studiosin vastapäätä pensasaidassa oli kirkkaan punaisia marjoja.

Regent's Canalin varrella.

Kanaalin varrella oli liikennettä aamukymmenen jälkeen.

Kanaalia reunustavalla muurilla kevätkukat olivat innoissaan.

Oksista puskee lehtiä.

Lintuja lekottelee auringossa.

Yksi puistossa käynnissä olleista jalkapallopeleistä.

Puiston vähemmän fiinillä puolellakin on kaunista.

Harmaita oravia tuotiin Britanniaan Amerikasta reilu sata vuotta sitten. Ne ovat kuitenkin vahvempia kuin paikalliset punaiset oravat ja sen seurauksena punaisten oravien kanta pienenee koko ajan.

Veneilyjärvellä heitetään ruoalla vesilintua.

Maailmankuulussa Queen Mary's Gardensin ruusutarhassa ruusupensaat puskevat lehtiä.

Ruusutarhan vieressä on suihkulähde.

Istutukset on muotoiltu tarkkaan.

Tämä puistonpala on varmasti upea jo kuukauden päästä.

Eteläinen tuulahdus.

Pieni vesiputous solisee alas pieneen vihreään lampeen.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 07/03/2010 Kategoria/t: Arki, Kaupunki

 

Avainsanat: , ,

Leigh-on-Sea

Vietin viikon takaisen viikonlopun Lontoon ulkopuolella pienessä merenrantakaupungissa nimeltä Leigh-on-Sea, joka sijaitsee Thamesin suulla Essexin kreivikunnassa. Vietin siellä pari päivää kaukaisen sukulaiseni Nicholaksen ja hänen avovaimonsa Hannahin luona. Matkasin sinne lauantaina puoliltapäivin junalla ja olin taas kotona Lontoossa sunnuntai-iltana yhdeksän tuolla puolen, erinäisten matkustusvaiheiden jälkeen.

Englannin vanhimmassa maakirjassa (eli ihmisistä ja paikkakunnista laaditussa rekisterissä) Domesday Bookissa on jo maininta Leigh-on-Seasta. Kirja laadittiin, suurimmaksi osaksi latinan kielellä, noin 1000 vuotta sitten, ”pohjoisranskalaisten” normannien valloitettua saarivaltakunnan. Vilhelm Valloittaja halusi tietoonsa valloittamansa kansan olemuksen ja kootutti yli 400-sivuisen teoksen, jossa kuvataan koko senaikainen Englanti maanomistajien maa-alueineen, paikannimineen, luonnonvaroineen ja rakennuksineen. Erkki Toivanen tietää kertoa Domesday Bookin pohjalta  kirjassaan Eurooppalaisuuden rajoilla, että Englannissa oli tuolloin ainakin 6000 vesimyllyä, eli keskimäärin kaksi myllyä per kylä.

Leigh-on-Sea’tä kuvataan Domesday Bookissa sanoilla ”yhden hevosen kylä”.

Domesday Book vuodelta 1086. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Domesday Book vuodelta 1086. Kuvan lähde: Wikimedia Commons.

Nykyään Leigh-on-Seassa on noin 20 000 asukasta. Hevosiakin siellä on ainakin kaksi. Näin ne käveleskellessäni sunnuntaina Belfairs Parkissa.

Belfairs Park -luonnonpuisto.

Belfairs Park -luonnonpuisto.

Leigh-on-Sea on kautta historiansa ollut sijainnistaan johtuen kalastaja- ja merenkäyntiyhteisö. Vielä tänäkin päivänä rannan tuntumassa vanhan kaupungin puolella on selkeästi iäkkään kalastajakylän tuntua. Lisäksi jotkut ovat arvelleet, että Mayflower — laiva, joka kuljetti 66 päivää kestäneellä matkallaan toistasataa puritaania Englannista Atlantin yli nykyiseen Massachusettsiin vuonna 1620 — rakennettiin Leigh-on-Seassa. Tuosta ei kuitenkaan ole historiallista varmuutta. Varmaa tosin on se, että Mayflower viimeisteltiin siellä.

Niin, ja laulaja Tina Cousins syntyi siellä (jos joku vielä muistaa kymmenen vuoden takaisen karmean Sash!-hitin Mysterious Times, jolla Cousins laulaa).

Kaiken kaikkiaan Leigh-on-Sea oli upea näky, jopa näin alkukeväästä, ennen kuin kesä puhkeaa loistoonsa. Rannikolta korkeuksiin nouseville kukkuloille on rakennettu tiheään kuvankauniita taloja.

Näillä taloilla on näköala suoraan alas merelle.

Näillä taloilla on näköala suoraan alas merelle.

Ensimmäisten talojen ja Thamesin/meren väliin jäävälle nurmialueelle on laitettu pitkälle matkalle runsaalla kädellä penkkejä, joilla istuessa voi katsella vetiseen horisonttiin. Penkeistä jokainen oli omistettu, oletettavasti sukulaisten toimesta, jollekin vainajalle, oletettavasti paikalliselle.

Penkeille ei ollut tunkua sunnuntaina puoliltapäivin. Tuuli oli kova.

Penkeille ei ollut tunkua sunnuntaina puoliltapäivin. Tuuli oli kova.

Tämä penkki on omistettu Charlielle ja Ivylle sekä Henrylle ja Isabelille.

Tämä penkki on omistettu Charlielle ja Ivylle, jotka ovat jälleen toistensa kanssa sekä Henrylle ja Isabelille, jotka lepäävät rauhassa yhdessä.

Sunnuntaina käveleskellessäni ympäriinsä omillani, satuin kadulle, joka kulki rantaa kohti ja joka oli kertakaikkisen vehmas, suorastaan turpea muhkeista pensaista ja pihojen istutuksista. Kapeiden jalkakäytävien tilaa oli syöty entisestään pensasistutuksin, mutta ne tekivät kadusta todella viehättävän. Monilla pihoilla pensasaidat ja pensaat oli leikattu geometrisiin muotoihinsa varmaankin vatupassin kanssa.

Valitettavasti kadun kuvaaminen oli hankalaa, sillä kameralla ei mitenkään olisi voinut tavoittaa sen tunnelmaa ja päästää siten katua oikeuksiinsa. Nauhoitin tosin puolen minuutin videopätkän kadun päässä käveleskellessäni. Videoon on lisätty ääniraita myöhemmin — huumorimielessä. Pisteet sille, joka tunnistaa, mistä musiikki on kotoisin. 😉

Minulle pääasia tuona viikonloppuna oli kuitenkin sukuloiminen. Olin nähnyt Nickin edellisen kerran noin viisi vuotta sitten, joten olikin jo aika vaihtaa kuulumiset. Lauantaina Nick ja Hannah pyörittivät minua ensin ympäriinsä jalkaisin. Sitten menimme lounaalle pubiin, jossa söin elämäni parhaan burgerin. Burgerin pihvit olivat herkullisia, pekoni törkeän suolaista ja hyvää, juusto ja sipuli juuri kohdillaan ja kyytipoikana raikas lager. Olen yleensä hyvä syömään lautaseni tyhjäksi, mutta en jaksanut syödä ihan koko burgeria, mikä kertoo jotain sen koosta. Nick joutui — rassukka — avustamaan minua ranskalaistenkin kanssa. 😛

Talon kesäkuussa vihittävät emäntä ja isäntä, Hannah ja Nick.

Talon kesäkuussa vihittävät emäntä ja isäntä, Hannah ja Nick.

Lauantai-ilta meni sekin käveleskelyn ja oluen parissa, nyt tosin lagerin sijasta bitterin, stoutin ja real alen äärellä. Kotiuduimme vielä remontin keskellä olevaan taloon — pariskunta on muuttanut siihen vasta vuoden alussa — kuitenkin hyvissä ajoin, jo noin kymmeneltä, ja katsoimme vielä elokuvan ennen unten maille painumista. Iltaviihteenä toimi Goodfellas.

Sunnuntaina viikonloppureissun kruunasi se, että paikalle pölähtivät (kutsuttuina tosin, heh) Nickin suomalais-bangladeshilaiset vanhemmat Riitta ja Khan, sekä Nickin vanhempi veli Patrick tyttärensä Rubyn kanssa. Nick avovaimoineen oli kokannut herkullisen lasagnepäivällisen ja jälkkäriksi oli ”putinkeja”, makeita, vaniljakastikkeen kanssa tarjottuja leivonnaisia, jotka olivat koostumukseltaan jotain kakun ja vanukkaan väliltä. Hannah oli leiponut skonsseja, leivinjauheella kohotettuja makeahkoja ”sämpylöitä”, joissa oli runsaasti rusinoita (joista Ruby ei pitänyt). Ja Patrick piti huolen, että viiniä riitti lasissa.

Khan nauttii runsaasta jälkiruokatarjoilusta.

Khan nauttii runsaasta jälkiruokatarjoilusta.

Sunnuntaina ruokapöydässä meni varmaankin pari tuntia. Kun jälkiruoat oli viimein nuijittu napaan, Riitta ja Khan tarjoutuivat antamaan minulle kyydin vähän lähemmäs Lontoota samalla kun heittivät Patrickin tyttärineen myös asemalle, josta he pääsisivät metron kyytiin. Tähän tarvittiin tosin pari yritystä. Tarvitsemamme metrolinja ei kulkenut tuona iltana (mikä selvisi vasta asemalla, Riitan ja Khanin jo kaasutettua pois), joten Patrick joutui soittaa heille perään ja pyytää heitä kääntymään takaisin ja ajamaan meidät toiselle asemalle. Ilfordista pääsimme kuitenkin viimein kohti keskustaa ja Liverpool Streetin asemaa, jossa tiemme erkanivat. Minä lähdin yhdellä linjalla kotia kohti ja Patrick ja Ruby toisella. Vaihdoimme Patrickin kanssa puhelinnumeroita, kenties käymme joku päivä olusella töiden jälkeen. Patrick kun on töissä vain parin metropysäkin päässä omasta työpaikastani.

Riitta, Ruby ja Patrick.

Riitta, Ruby ja Patrick.

Kaiken kaikkiaan viikonloppu oli tosi mukava. Oli hienoa päästä näkemään koko Khanin perhe taas pitkästä aikaa. Ja oli mielenkiintoista päästä kurkkimaan välillä myös Lontoon ulkopuolelle.

Vaikka Leigh-on-Sea on todella kaunis paikka — voin hyvin kuvitella, että kesällä se on suorastaan henkeäsalpaavan kaunis — en voisi kuvitella itse asuvani siellä, siitäkin huolimatta, että Lontoon ydin on vain noin tunnin junamatkan päässä. Sen sijaan kesäasuntopohjalta siellä olisi hienoa asustaa. Samoin voisi hyvin kuvitella, että jonkinmoinen taiteilija viihtyisi siellä erinomaisesti kesäkuukaudet. Varsin idyllinen ja inspiroiva paikka Leigh-on-Sea oli kaikin puolin.

 
Jätä kommentti

Kirjoittanut : 18/03/2009 Kategoria/t: Ihmiset, Matkailu

 

Avainsanat: , , , ,

Lontoo helmikuussa

Ei ole kauaa siitä, kun maa oli täällä noin viikon päivät lumessa. Tällä viikolla on ollut tosi keväiset säät ja aurinko on paistanut ihan mukavasti.

Kävin tänään käveleskelemässä Piccadillyllä ja St. Jamesin alueella keskustassa, ja parissa puistossa oli jo kunnon kukkakasvustot aluillaan. Täytyy sanoa, että todella mielelläni katson tällaista helmikuuta lumen ja pakkasen sijaan. Ei ole kyllä Suomea yhtään ikävä. : )

St. James's Park Piccadilly Circuksen lähellä.

St. James's Park Piccadilly Circuksen lähellä.

St. James’s Parkissa oli jo muutamia ihmisiä istumassa nurmikolla T-paidat päällä, sen verran lämpöinen oli auringonpaiste. Minullakin jäi tänään ensimmäistä kertaa talvitakki kotiin.

St. James's Parkissa narsissit olivat jo innostuneet.

St. James's Parkissa narsissit olivat jo innostuneet.

Kävelin St. James’s Parkin läpi Buckinghamin palatsille, jossa Britannian kuningasperhe siis Lontoossa virallisesti asustaa. Palatsin katolla liehui tänään ainoastaan Britannian lippu, mikä tarkoittaa sitä, että kuningatar ei ollut kotona. Ei siis ollut kuningattarella ainakaan tänään käyttöä millekään palatsin 19 vastaanottohuoneesta, 52 makuuhuoneesta (mitään työntekijöiden 188 makuuhuoneesta kuningatar ei toki käyttäisikään), 92 toimistosta tai 78 kylpyhuoneesta.

Buckinghamin palatsi.

Buckinghamin palatsi.

Edelleen merkkinä siitä, että kuningatar ei ollut paikalla, oli se, että sotilaita oli vartiossa palatsin edessä neljän sijasta vain kaksi. Paikalla oli tosin pari poliisia, joista toisella oli järeännäköinen puoliautomaattiase esillä. Tuntui kummalliselta nähdä tuhdimpi ase ihan live-elämässä. Edellisen kerran taisin moisen nähdä Singaporessa kuutisen vuotta sitten. Silloinkin se oli poliisin käsissä.

Toinen palatsin vartijoista.

Toinen palatsin vartijoista. Paralla talvitakki päällä.

Heti palatsin edessä on kaunis Victoria Memorial, kuningatar Viktoriaa ja hänen lisäkseen mm. Totuuden ja Oikeudenmukaisuuden enkeleitä esittävä veistos vuodelta 1911. Muistomerkin ympärys on valkoista marmoria.

Victoria Memorial kerää ympärilleen ihmisiä.

Victoria Memorial kerää ympärilleen ihmisiä.

Buckinghamin palatsilta suuntasin kulkuni viereiseen Green Parkiin, joka on yksi Lontoon kuninkaallisista puistoista, vähän yli 20 hehtaarin kokoinen. Mieltä lämmittävä historiallinen tiedonpala Green Parkista on se, että puisto oli aikoinaan hyllyvä suoalue, johon haudattiin lepraan kuolleita potilaita läheisestä sairaalasta.

Green Park, entinen spitaalin uhrien leposija.

Green Park, entinen spitaalin uhrien leposija.

Green Parkissa Buckinghamin palatsin vieressä pukkaa kukkaa.

Green Parkissa pukkaa kukkaa.

Puistokiertelyn jälkeen kävelin takaisin kohti Piccadilly Circusta ja kävin ostamassa lounaaksi kanawrapin ja appelsiinimehun sekä elokuvateatteriin seuraksi pussillisen suklaanappeja. Söin lounaani Yorkin herttuan patsaan alla portailla istuen.

Yorkin herttuan, Frederikin, patsas.

Yorkin herttuan, Frederikin, patsas.

Patsaalta katsottuna tien toisella puolella on ratsuväkimuseo, josta nappasin kuvan myös, vaikka en edes harkinnut sinne menemistä. (Puursin pari kokonaista viikonloppua ja kymmenkunta iltaa töitten jälkeen erään hevosaiheisen käännöstyön parissa. Olen nykyään aikalailla sitä mieltä, että kaikki hevoset makkaraksi vain, ei tunnu missään.)

Ratsuväkimuseon (The Household Cavalry Museum) takana näkyy London Eye, Euroopan suurin maailmanpyörä. Yhteen "kapseliin" mahtuu 24 ihmistä.

Ratsuväkimuseon (The Household Cavalry Museum) takana näkyy London Eye, Euroopan suurin maailmanpyörä. Yhteen "kapseliin" mahtuu 24 ihmistä.

Olin ostanut ennakkoon lipun Milk-elokuvan iltapäivänäytökseen läheisessä Apollo Piccadilly Circus -elokuvateatterissa. Sitä ennen ehdin vielä käveleskellä lähistöllä, ja käydä muun muassa St. Jamesin kirkossa, jossa runoilija William Blake kastettiin 1700-luvulla. Kuvasin kirkossa pienen (ja säälittävän) videopätkän.

Seuraavaksi meninkin sitten jo elokuvateatteria kohti. Näytös alkoi kello 16.10.

Milk perustuu tositapahtumiin: se kertoo amerikkalaisen Harvey Milkin tarinan tämän vuonna 1978 tapahtuneeseen murhaan saakka. Milk oli Amerikan ensimmäinen julkihomo, joka nousi julkiseen poliittiseen virkaan. Elokuva on luonnollisesti kiinnostava erityisesti gay-yhteisön edustajille, sillä elokuvan viesti on voimaannuttava; syrjinnälle on mahdollista pistää piste. Tarvitaan vain rohkeutta uskaltaa tehdä itsensä näkyväksi yhteiskunnassa, jonka jälkeen on mahdollista yhdistää voimat ja taistella yhdessä pienin askelin tasavertaisuuden puolesta. Elokuvateatterin yleisökin oli selkeästi tavanomaisesta elokuvayleisöstä poikkeavaa, mikä jossain määrin yllätti minut. Minun lisäkseni salissa oli ainoastaan neljä muuta naista, kaikki muut olivat miespareja tai miesporukoita. Selkeästi heteropariskuntia paikalla oli yksi.

Elokuvateatterikokemus oli kokonaisuudessaan mielenkiintoinen. Teatterilla oli täydet anniskeluoikeudet — pari ihmistä menikin jonkin toisen elokuvan näytökseen valkoviinilasit käsissään. Pienestä ”ravintolasta” oli myös mahdollista tilata pikkusuolaista mukaan saliin. Itse elokuvasalit olivat maan alla, ja alas johtavat portaat olivat sinisin valoin koristellut. Teatterissa oli erillinen odotteluhuone tyylikkäine sohvineen; henkilökunta kävi ilmoittamassa, kun saliin oli mahdollista mennä. Salissa olevat tuolit olivat kuin nojatuoleja.

Eikä siinä vielä kaikki: vessatilat olivat upeat. Tila oli hieman hämärä ja lämminvaloinen. Mustassa lattiassa säihkyi sinisiä kiteitä ja pitkä, noin kolmimetrinen käsienpesuallas oli koristeltu tekojääpaloin. Tarjolla oli hyvältä tuoksuvan saippuan lisäksi myös käsivoidetta. Käsipyyhkeet olivat samanlaisia kuin isot nenäliinat Suomessa: hohtavan valkoisia ja silkkisen pehmeitä. Vessassa oli myös pari baarijakkaraa. En ihmettelisi yhtään, vaikka sinne joku jäisikin viinilasinsa kanssa hetkeksi istumaan, vessatila oli kuin pieni eksoottinen keidas.

Ensimmäistä kertaa ikinä minusta tuntui, kuin elokuvissa käyminen olisi ollut itsensä hemmottelemista. Ei kauppakeskuksen yhteydessä olevia, kalseita elokuvateattereita, vaan oma, tyylillä sisustettu ja jotain ”kaupanpäällistä” elämystä tarjoava lämmin rakennuksensa (kirjaimellisesti lämmin — elokuvan aikana ei tarvinnut palella, kuten yleensä). Elokuvateatteri mahdollisti ruokineen ja viineineen miellyttävän rentoutumishetken, jota varmasti mielellään käyttäisi joskus hyväkseen ihan pidemmän kaavan kautta. Mutta tämänkertainen visiittini ainakin oli ihan normikäynti.

Elokuvan jälkeen suuntasin saman tien kohti Piccadilly Circuksen metroasemaa, joka sijaitsi aivan lähellä elokuvateatteria. Ehdin kuvata siinäkin pienen (ja taas säälittävän) videopätkän, jossa näkyy pala Lontoota lauantai-iltana, noin kello 18.30. Tämän pätkän myötä päättyköön tämä blogipostaus tähän.

Nukkumattikin jo kovasti minua kutsuu.

 
3 kommenttia

Kirjoittanut : 21/02/2009 Kategoria/t: Historia, Kaupunki, Kulttuuri

 

Avainsanat: , , , , , , , , , ,